IRC-Galleria

<3Sunnuntai 20.09.2009 17:03

On sateinen aamu tulossa ja linnut lopettaa laulunsa
Kuinka kaunista on hiljaisuus, kun suru minuun tarrautuu
Ei ole enää ystävää, kuinka pysyisin sen ymmärtämään
Sinä jäit muistoihin, tänään en ole koskaan yksinään

kertosäe:
On aika tullut saattaa vainaja kohti viimeistä matkaa kauas tuonelaan.
On kuolema tullut satoaan korjaamaan, ei ikävä ja suru katoa milloinkaan.

On arkku kaunis valkoinen, sen päälle asetan kukkasen
Ja tämän laulun tarkoitus on sinun muistokirjoitus
Kun arkku hautaan lasketaan ja kirkon kelloja soitetaan
On aika sanoa hyvästi, mutta olen kanssasi ikuisesti

Ei saa olla totta, ei saa :/ </3Lauantai 19.09.2009 23:52

Ristiinalaismies menehtyi aamuöisessä ulosajossa

Vuonna 1984 syntynyt ristiinalaismies menehtyi henkilöauton ulosajossa aamuyöstä lauantaina. Autoa oli kuljetettu Parkkilantiellä kohti valtatietä 13. Juurisalmen sillan ja Rimmulantien risteyksen jälkeen auto ajautui vastaantulevan liikenteen kaistan ylitse kulkusuunnassaan vasemmalle suistuen tieltä päin kallioleikkausta.

Tästä auto päätyi vielä molempien kaistojen ylitse Parkkilantien oikealle puolelle pientareelle oikealle kyljelleen. Autossa ei ollut matkustajia.

Uhrin auto oli katsastettu vuoden 1998 mallinen Mersu. Poliisin mukaan autosta ei löydetty teknistä vikaa.

Lauantain onnettomuus oli toinen kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus Mikkelin seudulla kuluvalla viikolla. Perjantain vastaisena yönä nuori kuljettaja kuoli törmättyään valopylvääseen ja puuhun Mikkelin Raviradantiellä.

_______________

Miks sunkin piti mennä nyt?
Paljon jäi sanomatta..
Lepää rauhassa <3

[Ei aihetta]Perjantai 18.09.2009 18:04

Tuut katumaan vielä ja pahasti!!

En tunne surua.
En tunne ikävää.
En tunne sua kohtaan mitään.
Paitsi vihaa..

Kärsi tosta tunteesta.
Mä en sun kanssa juttele, vaikka kuinka haluaisit.

se mitä meillä joskus oli,
ei tule uusiutumaan koskaan.
Mene vittuun mun tieltä ja
anna mä elän mun elämän,
jätä mut rauhaan.

ja näinhän se meni taas.Torstai 17.09.2009 17:08

mä en pysty enää tähän.
en pysty.

tiistaina lääkäri uudelleen.

Hyvästi</3

[Ei aihetta]Torstai 17.09.2009 05:38

mä muistelen sua iltaisin
kusipäistä suloisin
sun sanas raiskaa mua taas
mä tahtoisin sut unohtaa

Huomenna kuolen tai sitten en.Torstai 17.09.2009 01:51

toivottavasti olen taas vaan
niin väärässä, mut mun tuurilla kaikki
on toisin..

[Ei aihetta]Maanantai 14.09.2009 19:11

Kenen takia itket itsesi uneen iltaisin..?

Kenen takia olisit valmis luopumaan suurimmasta unelmastasi..?

Kenen takia istut tuolilla tuijottaen kännykkäsi näyttöä,
odottaen, että hän vihdoin soittaisi..?

Kenen takia tekisit MITÄ TAHANSA, että hän huomaisi sinut..?

Henkilö, jonka takia tekisit kaiken tämän...

Merkitsee sinulle eniten koskaan...

Rakastat häntä eniten ikinä...

Mutta lopulta...

Hän tulee satuttamaan sinua eniten, kuin koskaan
ikinä olisit voinut uskoa .

on takaisin suomessa.Lauantai 12.09.2009 21:09

Tänään känni päälle ;DD