IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät


Davidsonin ja muiden asiantujoiden mukaan rakastelu edistää terveyttä seuraavin tavoin:

1. Rakastelu lievittää stressiä

Biological Psychology -lehden mukaan verenpaine laskee seksin aikana ja stressioireet vähenevät.

2. Seksi vahvistaa immuniteettisuojaa

Tyydyttävä seksielämä vaikuttaa positiivisesti myös yleiseen hyvinvointiin. Wilkes University:ssä tutkittiin 112 opiskelijaa, jotka raportoivat kuinka usein he harrastivat seksiä. Tutkimuksessa ilmeni, että säännöllisesti ja vähintään kaksi kertaa viikossa seksiä harrastaneilla oli elimistössään enemmän immunoglobuliini A -nimistä vasta-ainetta kuin harvemmin ja epässäännöllisemmin seksiä harrastaneilla opiskelijoilla. Kyseinen vasta-aine suojaa elimistöä esimerkiksi flunssalta ja muilta tulehduksilta.

3. Rakastelu polttaa kaloreita

Puolen tunnin rakastelu polttaa vähintään noin 85 kaloria. WebMD-sivuston laskelmien mukaan painoaan voi pudottaa noin 3 700 kalorilla, jos puolen tunnin sessioita harrastaa 42 kertaa.

4. Seksin harrastaminen voi vähentää verenkierron häiriöitä

Journal of Epidemiology and Community Health -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa kerrotaan, että kahdesti tai useammin viikossa seksiä harrastaneiden riski saada sydänkohtaus oli pienempi kuin niillä, jotka harrastivat sitä kerran kuukaudessa tai harvemmin.

5. Seksi kohottaa itsetuntoa

Teksasin yliopiston seksikäyttäytymistä koskevan tutkimuksen mukaan 237:n tutkimuksen osallistuneen henkilön mielestä itsetunnon kohotus on yksi tärkeimpiä syitä harrastaa seksiä.

- Jos seksi on rakastavaa, hyvää, tyydyttävää ja vastavuoroista, se kasvattaa itsetuntoa, seksiterapeutti Gina Ogden sanoo.

6. Rakastelu lähentää

Seksi ja orgasmi lisäävät niin sanotun "rakkaushormonin" eli oksitosiinin määrää elimistössä. Mitä lähempänä kumppanit toisiaan ovat, sitä suurempi oksitosiinin määrä on. Hormoni saa aikaan myös tarvetta ja halua hoivaamiseen ja sitoutumiseen.

7. Rakastelu helpottaa kipuja

Oksitosiinihormonin virratessa elimistöön endorfiinitaso nousee. Endorfiinit ovat elimistön tuottamia hormoneja, jotka vähentävät kivuntunnetta. Esimerkiksi päänsärky tai PMS -oireet voivat helpottua seksin jälkeen.

8. Seksi voi vähentää eturauhassyövän riskiä

Australialaisen, British Journal of Urology International -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan usein toistuvat siemensyöksyt erityisesti nuorilla miehillä voivat vähentää riskia saada eturauhassyöpä. Tutkimuksen mukaan viidellä tai useammalla siemensyöksyllä viikossa oli vaikutusta riskiin sairastua eturauhassyöpään.

9. Rakastelu vahvistaa lantionpohjan lihaksia

Lantionpohjan lihasten vahvistaminen seksin aikana lisää rakastelun nautintoa molemmille osapuolille. Lantionpohjan lihasten harjoittaminen auttaa myös mahdollisiin virtsankarkailun ongelmiin.

10. Rakastelu parantaa unta

Orgasmin aikana erittyvä oksitosiini parantaa unta, WebMD-lehti kertoo. Ja hyvät yöunet vaikuttavat luonnollisesti myös elämän muihin osa-alueisiin ja yleiseen hyvinvointiin.

MIESSUHTEITATorstai 12.02.2009 19:27

HOITO
Ihminen, jonka kanssa harrastetaan seksiä,
mutta jota ei oteta vakavasti.
Hoidot lentävät yli laidan, kun parempaa
ilmestyy näköpiiriin.
Yleensä hoito ei itse tiedä olevansa hoito.

JUTTU
Hankalaa säätämistä, kun osapuolet eivät ole
yksimielisiä siitä, missä mennään.

KIVA
Adjektiivi ihmisestä, jolla ei ole mitään
mahdollisuuksia.

NÄKEMINEN
Suhde, jossa ensimmäinen suudelma on vaihdettu.
Suhteen seuraava aste on tapailu.

TAPAILU
Nähdään viikonloppuisin ja liikutaan
vaikeilla vesillä.
Uskollisuus ei ole pakollista, mutta
vieraissa juoksemista ei katsota hyvällä.
Suhteen seuraava aste on hengailu.

HENGAILU
Vaihe, jossa kummankin
luullaan olevan yksiavioinen.
Suhteen seuraava aste on seurustelu.

SEURUSTELU
Vaihe, jossa kesähäistä puhutaan tosissaan.

KORVIKEMIES
Sinkkumies, joka auttaa muutossa ja korjaa
autosi.
Mustasukkaisuus voi iskeä, kun mies alkaa
kulkea jonkun kanssa.
Pidä silloin pääsi kylmänä ja etsi uusi korvike.

LUURIJUOPUMUS
Humalan aste, jossa on pakko soittaa
entiselle, nykyiselle tai
mahdollisesti tulevalle
poikaystävälle. Tätä tilaa
vaaditaan laissa rangaistavaksi.

PARTIONIMI
Uuden deitin lempinimi, joka liittyy usein
siihen, mitä mies tekee, esim. pizzapoika tai skeittari.

PYRAMIDI
Verkosto, joka muodostuu siitä, kuka
lähipiiristäsi on ollut kenenkin kanssa.
Muistuttaa turvaseksin tärkeydestä.

SEKOILU
Alkoholilla on yleensä tekemistä asian kanssa.

VIIDAKKOPOIKA
Lomaromanssi, josta sukeutusi täydellinen
suhde, ellei mies asuisi vähintään 1000 kilometrin päässä.

:'D Torstai 05.02.2009 00:07

Tiesittekö, että EU-lainsäädännön mukaan maanviljelijät saavat huoltoasemalta ostetut kondomit verotukseen. Kuittiin pitää kirjoittaa: "Työntövarren suojakumi" !

PöhTorstai 22.01.2009 00:18

http://www.luisteluliitto.fi/iceskatingtour/

tulu tuolki oltuu tänään. oli aika huisii luistella ainakin 2v jälkee :D en muista et olisin viime vuonna luistellu.. taitaa olla lukion 2 viimeksi.. jos sillonkaan :S ja pysyyn pystys,vaikka nää 6 pojat vähä yrittiki kaataa. :D en kaatunu kertaakaa :)) hyvä mä x)
Nii,joo ja sit saatiin risteeLy! :)

ps. siä oli aiva ylkkä hyvän näköönen jätkä<3 ;)

voi FUCK!! !!!!! !!!!! Torstai 15.01.2009 00:54

- poistin sit kaikki kommentit vahingos !!!!!!!!!! !!!!!!! !!!!!!! :S

Noh, sit alotetaan vaan puhtaaltapöydältä...

heh,heh. siin teille :p Torstai 15.01.2009 00:06

Tyttö menee poikaystävänsä kanssa baariin. Kun tulee tytön vuoro tarjota kierros, hän kertoo pojalle, että on kuullut uudesta drinkistä, mitä tämän on ihan pakko testata. Tyttö tuo itselleen oluen ja pojalle kaksi lasia: toisessa Bailey'sia ja toisessa limettimehua.

Tyttö opastaa: "Kippaa Bailey's huiviin, älä niele, ja hörppää sitten limettimehu siihen sekaan."

Poika katsoo tyttöä aavistuksen epäilevästi, mutta koska tämä on niin innoissaan uudesta drinkistä, poika päättää testata.

Ensin Bailey's: Ihanan pehmeä, kermainen, lämmin tunne suussa.
Sitten poika huikkaa limemehun...

0.1 sekuntia: Baileysin kerma juoksettuu kokkeliksi.
0.3 sekuntia: Pojan naaman väri vaihtuu vihertäväksi kuin limetti.
0.6 sekuntia: Poika välttää yökkäämisen ja onnistuu nielemään moskan.
1.5 sekuntia: Tyttö kuiskaa pojan korvaan: "Sen nimi on Suihinottokosto

*vinkvink*Keskiviikko 14.01.2009 01:05



POJILLE:
Näin isket tytön:

1. Katso silmiin ''ylipitkään'' (lataa katseeseen tunnetta)
2. Anna paljon huomiota
3. Kosketa (Hipaise kättä, laita kädet olkapäille...)
5. Juttele
6. Lähettele sydämiä, yms muita (Esim. mesessä, tekstarilla...)
7. Osaat varmaa loput itekki


TYTÖT TYKKÄÄ KUN POJAT:

- halaavat häntä takaapäin
- tarttuvat hänen käteensä kun hän kävelee vierelläsi, eikä itse joudu tarttumaan!
- kietoo kätensä hänen ympärilleen, kun hän seisoo
- EI PAKOTA HÄNTÄ MIHINKÄÄN
- kehuu häntä, rehellisesti
- halaa häntä, eikä päästä irti ennen kuin on pakko
- soittaa hänelle iltaisin sanoakseen hyvää yötä
- lohduttaa häntä kun hän itkee eikä seiso vain tumput suorina!
- pyyhkii hänen kyyneleensä
- rakastaa häntä koko sydämmellään ja aidosti

pvkirjailta:DDMaanantai 12.01.2009 00:14

Perhe istuu joulupöydässä ja poika kysyy isältään:

- Kuinka monenlaisia rintoja naisilla on?
- Niitä on kolmea sorttia.
- 20-kymppisillä ne on kuin omenat, pyöreät ja
kiinteät.
- 30-40-vuotiaina ne ovat kuin päärynät, vielä hienot mutta riippuvat.
- 50:n jälkeen ne ovat kuin sipulit.
- Sipulit? huudahtaa äiti.
- Niin, alkaa itkettään.

Äiti ja tytär närkästyvät ja tyttö sanoo:

- Äiti, monenkolaisia peniksiä on?
- Kolme kehitysvaihetta...
- 20-kymppisillä se on kuin tammea, komea ja kova.
- 30-40:n iässä kuin koivu, hieman joustava mutta kestävä.
Mutta sitten se on kuin joulukuusi.

Tyvestä kuollut ja pallot vain koristeina.
Millon olet viimeksi halannut häntä? - kyl se tän vuorokauden puolel oli:)
Oletko nähnyt hänet tänään? - juh ^^
Millon viimeksi huusit hänelle? - öö,ei muista.. jos ees oon kai. kai joskus voinu :D
Oletteko olleet saunassa yhdessä? -öö.. ei. ainakaan viel ;D
Oletteko olleet leikkipuistossa yhdessä? - ei :D
Oletko käynyt jossain huvipuistossa hänen kanssaan? - en.
Oletko vihannut häntä joskus? - njäh.
Oletko ostanut hänelle joululahjan? - en
Oletko itkenyt hänen takiaan? - en
Oletko itkenyt niin että hän näkee? - en kai. een..
Onko hän sinulle todella tärkeä? - nojaa.. :D
Pidätkö hänestä? - KYL!:)))
Rakastatko häntä? -
Onko hän komea / kaunis? - komia o;)
Pukeutuuko hän huonosti? - ei:p
Onko hänellä hyvä musiikkimaku? - kaippa:) uskoosin :p
Oletteko kokeneet paljon yhdessä? - kylhän noita mukavia muistoja löytyy!<3:)
Onko hänellä ärsyttävä isä? - ei! :D
Tiedätkö mitä hän tekee juuri nyt? - on varmaan tallis tai ajelees..
Voisitko kuvitella seurustelevasi hänen kanssaan? - no juu kai ehkäpä... ?? -kyl:)

OO!!Perjantai 09.01.2009 19:05

hiukka hyvä uuditus, tuo varmuus kysymys, tohon: "kuittaa katsomatta" !kysyy perään: "oletko varma? - kyllä, - ei "
Nyt ei jää kattomatta,vaikka painaas vahingos sitä :))