IRC-Galleria

Mä oon NIIN pahoillani! :--(Sunnuntai 07.06.2009 17:42

Lensi Enkeli taivaasta päälle maan
tätä suruviestiä kertomaan,
oli tullut käsky viisaamman
lähteä pikku-Nellan kohti
taivaankotia kulkemaan.

Kätkee vanhemmat sydämeen
kaiken sen, mitä kokivat
kera tyttären.
Ei muistoja koskaan pois ottaa voi
-ne uudelleen Nellan viereen toi,
-ne tulevat yksi kerrallaan
ja koskettaa jokainen vuorollaan.


tulee pienet silmät kyyneliin.
Miksi? Taivaan isä veit Nellan pois?
Eikö taivaanasuntoja vanhemmilla
täyttää vois?

Niin paljon liikkuu mielessä
kysyttävää?
Jota ihmismieli ei ymmärrä.
Kun rakastaa,rakastaa ja rakastaa,
ohjaa,neuvoo ja kasvattaa.

Turhaa-kaikki-huomata saa,
pysähtyä sitten ajattelemaan.
Tulee-ITKU-VIHA-ja-HELPOTUS-
Ei, ei tämä ole mikään
rangaistus -vaan taivaan isän
käden kosketus.
Ei sitä silti todeksi uskoa voi,
kun lähtee viereltä rakkain pois.

Säilyy Nella aina mielessä meillä,
eikä rakkautta häneen kukaan kiellä.

Siis nyt lujana pysykää ja
yhdessä eteenpäin pyrkikää,
Sillä Taivaankodissa hyvä olla on.
Siellä pikku-Nella teitä odottaa ja
hän odottaessaan onnellinen on.

Suuret osan otot pienen Nella-vauvan vanhemmille, tuntuu niin pahalta teidän puolesta!<itku> miksi kukaan joutuu tällasta kestämään? Ei se ole oikein!<itku>

KIITOS ONNITTELUISTA :--)Torstai 04.06.2009 01:15

Niit on tullu NIIIN paljon etten kyl millään jaksa, tai ennen kaikkea voi kaikille vastata..<virne>

18!Keskiviikko 03.06.2009 03:00

JEE! EN OO ENÄÄ PIENI!<virne>
Tääl sitä ollaa Heidin tykönä, empä ois pari vuotta sitte uskonu et oon selvinpäin lapsen kanssa<virne> mut perjantaina pääsee juhlii!&lt;tuuletus&gt;
Eiku meen kai mä tänäänki juhlii synttäreitä, SÄRKÄNNIEMEE ELÄINTARHAAN TYTTÖJEN KANS!&lt;virne&gt;

KYL HUOMAA ET ASUTAAN NAKKILASSA!Torstai 28.05.2009 22:33

Ku ihmiset pitää mahdottomana et toppi maksaa 40€&lt;virne&gt; On se kivaa ku kuulee näitte maalaisten kommentteja ;---)
MÄ HALUUUUN LISÄÄÄÄ!<viittaus> TYTTÖJEN, KOKOA 74-80CM!!!
SANOKAA NYT ET EDES JOLLAKIN ON?!!!&lt;virne&gt;
haha, se on IHANA!&lt;virne&gt;

EI JUMALAUTA, KOIRALLE RATTAAT?! HALOO.Tiistai 19.05.2009 01:48

MIELENKIINTOISTA TAAS VAIHTEEKSI! 8--)Sunnuntai 17.05.2009 22:53

ELIKKÄ;

Menin taas tyhmyyksissäni lukemaan haukkuja nuoreista äideistä ja kyllähän siitä kieltämättä kiukkuseksi tuli..

Tuli nähtyä kirjoituksia missä sanottiin että nuoret äidit vain mainostavat miten hyvin menee, miten elämä on ihanaa ja ruusuilla tanssimista. Minä en oo ainakaan kerran kertaa niin väittänyt. Vauvan kanssa on raskasta ja joka ikinen kypsä ihminen sen käsittää. Voin hyvinkin myöntää että on raskasta olla nuori yksinhuoltaja (IIK! EKS OO KAMALAA?! -.-'') eikä kaikki mene aina niinkuin toivoisi. Hildalla oli kovia masuvaivoja alkuaikoina ja kyllä siinä monen monta kertaa turhautui. Mutta tarkottaako se siis automaattisesti sitä, et jos on nuori äiti niin turhautuu? eikö nää 25-35 vuotiaat turhaudu ikinä?&lt;puna&gt; Ja onhan niitä yksinhuoltajia vanhemmissakin. Ja mikä tekee NUORESTA huonon vanhemman? Näitäkin on, itsekin sen tiedän, mutta ei se ole aina niin yksioikoista että jokainen on huono äiti nuoren iän vuoksi.

Sitten näkee näitä tekstejä joissa vauvoista puhutaan räkämasiinoina paskakoneina, samassa tekstissä mollataan miten nuoret äidit ovat ERITYISEN lapsellisia, pilaavat elämänsä jne. NOH kysymys kuuluukin että onko tuollaisen tekstin kirjoittaja sitten kovin aikuinen? ja miten joku -90 syntynyt haukkuu -91 syntynyttä kakaraksi? eikö hän ole itsekin vielä aika lapsi? Ja itse en koe millään tapaa pilanneen elämääni. Välillä kyllä tulee hetkiä kun tuntuu siltä että ei enää jaksa, mutta ihmeen kaupalla sitä meneekin eteenpäin. Mutta ei tämäkään varmasti johdu nuoresta iästä, eihän? Itse nautin niin suunnattomasti Hildasta, omasta rakkaastani. Hän on minulle kaikki kaikessa enkä varmasti muuttaisi mitään tämänhetkisessä elämässäni! Vauvat ovat mitä ihanimpia ihmeitä tässä maailmassa. On mitä ihaninta kantaa pientä ensin kohdussaan 9kk jonka jälkeen saada se oma rakas nuppu syliin<sydän> Ja kyllä täytyy myöntää että se nuoruus oli nyt sitten siinä, mutta kyllä sitä silti välillä voi viihteellekin lähteä! :-) Eikä lapsen teko automaattisesti tarkoita että elämä loppuu siihen. Se vain muuttuu... Itselläni ainakin kaverit vaihtuivat, sain toisia nuoria äitejä kavereiksi ja heistä on paljon tukea. Käydään Hildan kanssa ulkoilemassa, leikkipuistoissa jne. Enkä koe jääväni paitsi mistään vaikka näen joidenkin nuorten tuolla ryypiskelevän. En kaipaa sitä pussikaljan juontia enää :-D Olihan se sillon mukavaa, mutta sain jo harrastella sitä ihan tarpeeksi. Joskus jos lähden viihteelle niin se on aivan erillaista.

SITTEN; Näitä ketkä sanovat sikiötä loiseksi.. Jokainen kuitenkin varmasti muistaa että itsekin on ollut moinen "loinen". -.-' Ja toivoisin että perustelisitte miksi vihaatte vauvoja, mikä niissä on niin kamalaa? Mielestäni vauvat ovat elämän pieniä ihmeitä. En ymmärrä miten kukaan voi edes väittää muuta. Välillä hermoja kyllä kieltämättä kiristää, mutta kyllä sitä vaan omaa lastaan rakastaa enemmän kuin mitään muuta. Ehkä tekin joskus sen ymmärrätte jos/kun saatte omia lapsia.. Ainakin toivon niin. Toivon että kasvatte henkisesti kypsemmiksi ja ymmärrätte mistä todellisuudessa on kysymys.

Ja eihän se ikä edelleenkään kerro kaikkea; on paljon 25- vuotiaitakin ketkä ovat vielä TODELLA lapsellisia, tiedän monta nuorta äitiä ketkä ovat todella kypsiä henkisesti. Ja pakkohan sitä on kypsyä, kun äidiksi ryhtyy.

JA SITTEN; haluan vielä kerran kysyä, mikä tekee nuoresta, yksinhuoltaja ÄIDISTÄ sen huonon? tulisiko mieleen että äiti saattaa olla yksin lapsen kanssa sen vuoksi, ettei lapsen isästä vain yksin kertaisesti ollut isäksi? ettei lapsen isä yksinkertaisesti halunnut lasta elämäänsä? ettei lapsen isä yksin kertaisesti vain VÄLITÄ?! Mielestäni vika on silloin TÄYSIN isässä, eikä todellakaan äidissä. Mollaatte täysin väärää puuta. Itse olen kuullut paljon haukkuja juuri tuosta asiasta. Vaikkei vika ole täällä päässä!

PYYDÄNKIN NYT SIIS ETTÄ KATSOKAA PEILIIN ENNEN KUIN ALATTE MOLLAAMAAN MEITÄ NUORIA ÄITEJÄ! MILJOONAT KIITOKSET<virne>

Ps. OLEN NUORI ÄITI JA TODELLA YLPEÄ SIITÄ! OTAN MIELELLÄNI NYT VASTAAN KAIKKI HAUKUT, MUTTA SIIHEN ON YKSI EHTO- VAADIN KANTANNE PERUSTELUA HUOLELLA!

NÄKEMIINKUULEMIINLOPPU!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

AAA, NAM NAM NAM!Perjantai 15.05.2009 01:32

Lisää silmäniloa tiedossa New Moon:issa!<nam>...


Kun Jacob saa kaverikseen Paulin..<nam><virne>
Jos mä en saa Edwardia, voisin ottaa Paulin...<virne> Kyl mul myös ihmissusi kelpais, ei oo siitä kiinni :--P
Joo, ehkä vähä aikasessa vaiheessa, mut ihan sama... :-P
Synttäreille aion kutsuu AINASKIN;

-Meri&Veera
-Karo&Santeri
-Eve
-NOORA-TÄTI
-Petra&Emma
-Heidi&Ninni
-Anna-Liisa
-Jenna

JOS JOKU TAHTOO VIELÄ TULLA NI SAA LUVAN SIT ILMOTTAA PIAN!&lt;hymy&gt;