IRC-Galleria

``tte

``tte

~never say forever

Sairasta ;SSMaanantai 10.05.2010 18:50

Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV, huuhtelemme äkkiä tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui
vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmeaa ainetta pois: ensinnäkin kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on
estetty. Kun silmää kirvelee, minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan. Joiltakin eläimiltä katkeaa selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.
Mainokset kertovat meille jatkuvasti, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta nimeltä Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä ''epäsivistyneet'' ihmiset, heidän tietämättään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruoansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litra Fairya!
Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asfaltille ja vahingoitimme polvemme. Tosin silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.
Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläinkoemenetelmistä kielletään.
Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläinkokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä. Tämän vuoksi edellämainittuja merkkejä kannattaa suosia.
Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.
Muistakaa: joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide, jokainen tuubi Oral-B:tä, jokainen Pantenen hiustenhoitoaine, kaikki Palmoliven käsisaippuat tai L'oréalin meikkivoiteet ovat turhien ja julmien eläinkokeiden rahoittamista. Jos ostatte eläinkokeita hyväksyvien yrityksen tuotteita, hyväksytte vapaaehtoisesti julmien eläinkokeiden käytön. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään hirveää julmuutta.
Kopioi tämä päiväkirjaasi ja laita nimi alle jos olet eläinkokeita vastaan :
n0nn4, ssaimi, [Randa], Likasukka, palikka, Arielle, ^tokyo^, Suuuviii, evomoi,-jennn-, -låurr , Iyashii_Hito,werkku^^, ppiiq`, LUONNEHÄRÖ , mmmm``,Ir^^, cammm-,Hänna`, äliis, ^Isshi^, Chakra^^, jässuu , MMILLAMILLA, SSSESSI, try, idz, Eltsy, RRONJAU, we-, ronjAu`, mmii--, hanoi`,
jjennimo , emmiä` , p-pinja , `selpa , ellaöö` , violaah , face`.`oons, FR|DA , kuninkas`, AGEzu, NASUsi,SUSALOVE, Buubää, JAKEzu`, kidrauhl , chiÄsi`,
muiqq-, nikkeW, LINNEÅ,roosam`,nori-, ma-rie,hhli_, Sissipi, erikää`, viiviviv , HANTTAx, nniinajAu`
, Anni^Tatti , jonnahh , REMPPAREISKA , JoNNaHoMo``,-juhh, Putte`` , Maiken``,JormaProo, Laurasss-, tappimari, -ewbs, iHATEandLOVE, Marimäään-, löllökala, perusjennAsi, jicatzu, jäsylöl, kazator,juliä|, essijauu, _lea, saijapullä, moioonannis`, -emmiss,I_LOVE_JUSTIN, WAKUMÖRKÖ, ``tte

[Ei aihetta]Sunnuntai 09.05.2010 21:17

4 vuoden ikäisenä ~ mun äiti on kaikkein paras äiti
8 vuoden ikäisenä ~ äiti on paras
12 vuoden ikäisenä ~ Mä oon paras, äiti vaa huutaa
14 vuoden ikäisenä ~ En saa tehä yhtään mitää ..
16 vuoden ikäisenä ~ äiti vaa kyylää ja tenttaa
18 vuoden ikäisenä ~ No se nyt on perus mutsi
25 vuoden ikäisenä ~ miss my mum
35 vuoden ikäisenä ~ Ennenkuin päätetään,
kysytään äidin mielipide
45 vuoden ikäisenä ~ Mietin vain, että mitä äiti siitä
ajattelisi
65 vuoden ikäisenä ~ Voisinpa kysyä äidiltä
neuvoa. ♥
Jos arvostat äitiäsi edes pikkiriikkisen verran, niin
lisää tämä päiväkirjaasi

[Ei aihetta]Sunnuntai 09.05.2010 20:29

- valitse viisi tyttöä jotka ovat tärkeitä sinulle

Sara
kauan olette tunteneet? - en muist kai joku 9 vee
missä tutustuitte? - öö kai pihal
onko hän rakas sinulle? - bestiss<3
oletko ikinä nähnyt häntä humalassa? - heheeee ollaan aina :DD No en sillee
kerro joku insidevitsinne? - "Mä lähen kotiin jos me ei keksitä mitä tehää"
Lähtee ovet paukkue kotii
Kuluu noin kaks min.
Soittaa
"Mitä me nyt tehää"
onko teillä yhteisiä kesäsuunnitelmia? - kaikki
kuvaile häntä kolmella sanalla - tärkein parhain harhatieni
mitä teette yleensä yhdessä? - piirretää jutellaa dataillaa lenkkeillää - kaikkee
Tunnetko hänet hyvin? - joo

Nette
kuinka usein näet häntä? - No harkois eli joku 2 kertaa viikos
oletko ikinä nähnyt häntä humalassa? - en
oletteko mielestäsi läheisiä? - iha
kerro hänen tyylistään? - tavalline
kuinka tutustuitte? - harrastus
onko hänellä omat mielipiteet - onn
mitä harrastaa? - muodostelma ja käsipallo
seurusteleeko? - ei kai
riitelettekö koskaan? - eii

Betti
kauan olette tunteneet? - Aina
missä tutustuitte? - Perhe
mitä hän merkitsee sinulle? - Luotto <3
onko hän rakas sinulle? - ei oo yhtää !
oletko ikinä nähnyt häntä humalassa? - en kai
kerro joku insidevitsinne? - muistaiski <3
onko kesäsuunnitelmia? - ei kai ?

Sofia
onko hän sinulle rakas? - on !
onko hänellä omat mielipiteet? - khyl
mitä harrastaa? - cheer
seurusteleeko? - ei
riitelettekö koskaan? - joskus harvi pikkukinoi ottamat
kuinka usein näet häntä? - koulu

Jenni
kuinka usein näet häntä? - kouluss
oletko ikinä nähnyt häntä humalassa? - enn
onko hän saman ikäinen kuin sinä? - joo
kerro hänen tyylistään - good
kuinka tutustuitte? - kouluun tuli
onko hän sinulle tärkeä? - oha se !

[Ei aihetta]Sunnuntai 09.05.2010 20:13

TOIVO
- Toivotko, että eläisit ikuisesti? - emt
- Jos toivoo jotain oikein kovaa, voiko sen saavuttaa? - uskon
- Toivotko kenellekään koskaan huonoja asioita? - välil
- Onko suru koskaan hyvä asia? - joskus
- Voiko suruun kuolla? - ei... ? Ellei masennu surusta
- Oletko usein surullinen? - Välill
- Millainen olet surullisena? - Vittumainen
- Onko iloisten ihmisten elämässä paljon iloisia asioita? - ofc jos ne on ilosia
- Oletko iloinen ihminen? - aik
- Oletko tällä hetkellä iloinen? - emt
NAISPUOLINEN HENKILÖ, KUKA TULEE ENSIMÄISENÄ MIELEEN
- Miksi sinulla tuli juuri hän mieleen? - bestis
- Tunnetko hänet? - joo en tunne bestistäni
- Onko hän tärkeäkin sinulle? - arvaa !
- Oletko kokenut hänen kanssaan paljon? - melkee joka pvä
- Oletko viettänyt öitä hänen kanssaan? - khyl (en sillai)
- Oletko nähnyt hänet viimesen viikon aikana? - joops
- Oletko sanonut hänelle ikinä suoraan, että rakastat häntä? - enn
- Uskallatko itkeä hänen seurassaan? - joo
- Oletko ylipäätään itkenyt hänet seurassaan? - joskus kai
- Voitko kertoa hänelle asioita joita et muille välttämättä kerro? - no riippuu
- Onko sinulla tällä hetkellä ikävä häntä? - eij
- Minä vuonna hän on syntynyt? - 96
- Mistä tutustuitte edes? - pihal ku se ruokki meijän koiraa salaa:DD
MIESPUOLINEN HENKILÖ JOKA TULEE ENSIMÄISENÄ MIELEEN
- Rakastatko häntä? - tavallaa
- Miten paljon? - ..
- Oletko riidellyt hänen kanssaan ikinä? - en
- No oletkos kenties pussannut häntä? - en sitäkää
- Entä halannut? - joo
- Onko hän osa sydäntäsi? - yepa
- Oletko käynyt hänen luonaan? - vanhas joo
- Onko hänellä sisaruksia? - onn
- Miten hyvin tunnet henkilön? - iha ookooo
- Voitko kertoa hänelle asioita joita et muille välttämättä kerro? - khyl
- Onko sinulla tällä hetkellä ikävä häntä? - emt oikeestaa
- Minä vuonna hän on syntynyt? - sama ku mää
- Missä tutustuitte? - koulus
SINÄ
- oletko varattu vai vapaa? - vapaa
- oletko onnellinen tällä hetkellä? - njaa
- haluaisitko itkeä vai nauraa? - emt tavallaa itkee
- minkä värinen paita sinulla on päällä nyt? - valkone
- entäpä housut?- must
RAKKAUS- oletko ihastunut? - khyl !
- oletko koskaan rikkonut kenenkään sydäntä? - en usko
- pystyykö ilman rakkautta elämään? - kait.

[Ei aihetta]Sunnuntai 09.05.2010 19:05

KULUNUT VIIKKO
Onko sinua joku halannut viimeisen viikon sisällä ? - on<3
Entä kenties pussannut ? - ei
Oletko ikävöinyt jotain kovasti ? - juu
Mitä olet ostanut viikon sisällä ? - kaikkee
Oksentanut ? - hyyi en
Soittanut jollekkin ? - tottakai
Saanut viestiä vastakkaisesta sukupuolelta ? - kai
Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle ? - joo
SINÄ
Onko sinulla lempinimiä ? - ofc
Monta kirjainta on etunimessäsi ? - 3
missä kuussa olet syntynyt ? - huhti
Oletko allerginen jollekin ? - en
Kuinka pitkä olet ? - jotai 140 pätkä
Sinulla hyvä/huono/siltä väliltä itsetunto ? - ookoo
RAKKAUS
Seurusteletko ? - en
Jos et haluaisitko ? - kyl kai riippuu kenen kaa
Oletko suudellut yli 18 vuotiasta ? - en
Oletko ihastunut ? - kysytki !
Onko sinulla joku sydämessäsi ketä et saa millään pois ? - on
Miksi et seurustele ihmisen kanssa josta pidät ? - ei se suostu ja se ansaitsee jotai nii paljon parempaa eikä se ees tykkää must ja syitä on satoja. Mut omalta osalt;miks ei?
Miksi olit viimeksi surullinen ? - olinpaha vaa
Miksi teet tätä testiä ? - pakko
MILLOIN
Milloin viimeksi nauroit ? - tänää
Milloin olit viimeksi autossa ? - tänää
Milloin olet viimeksi syönyt leipää ? - tänää
Milloin olet viimeksi opiskellut ? - ti
Milloin olet viimeksi pelännyt pimeää ? - emt
Milloin olet viimeksi käynyt parturissa? - liian pitkä aika sit
Onko sinulla juuri nyt musiikkia soimassa ? - ei mut laitan just kiitti ku muistutit
VIIMEISIMMÄT
Viimeisin automatka - harkoistt
Viimeisin itku - emt
Viimeisin nähty elokuva - öö kai joku Fame mut en seurannu kunnol
Viimeisin soitettu biisi - For your entertaiment
MUUTA
Miksi itkit viimeksi ? - vitutti
Haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä ? - kelpais joo !
Mikä on ihaninta mitä sinulle on sanottu ? - Sä näytät tosi nätiltä
Rakastatko ketään tällä hetkellä ? - Luulisin
Rakastaako sinua kukaan ? - en usko
Kenelle annoit viimeksi suukon ? - ;( Kellekää ei kelpaa XD
Oletko koskaan tippunut portaat takaperin ? - kyl joskus
Tiedätkö onko sinulla ihailijoita ? - en usko :DD Taino bestiksen pikkusisko mut emt muute
Minkä väriset hiukset sinulla on ? - ruskeet
Oletko koskaan sanonut "rakastan sinua" tarkoittamatta sitä ? - enn

njeeSunnuntai 09.05.2010 00:49

Koske kielelläsi ylä-, ja alahuuleesi. Sulje silmäsi. Halaa ilmaa. Toivo jotain. TOIVO! TOIVO! Toivo oikein kovasti. Avaa silmäsi. Toiveesi toteutuu tänään illalla klo 20.01 vain jos kopioit tämän omaan blogiisi, minuutin kuluessa.

Leirikoulu <33Perjantai 07.05.2010 23:08

Miks se loppu jo nyt ? Miksei se kestäny kauempaa?

Paras ikinä kaikki oli mahtavaa kiitos kaikille olitte mahtavii tanssii iha kaikki enkä oo ikinä ollu näin suosittu ja onnee yhelle tyypille ja kaikille ja oltais oltu viel ikuisuus ja kiitos kaikille !!

Leirikoulu <33Perjantai 07.05.2010 22:55

Miks se loppu jo nyt ? Miksei se kestäny kauempaa?

Paras ikinä kaikki oli mahtavaa kiitos kaikille olitte mahtavii tanssii iha kaikki enkä oo ikinä ollu näin suosittu ja onnee yhelle tyypille ja kaikille ja oltais oltu viel ikuisuus ja kiitos kaikille !!

Lovesummer<3Tiistai 04.05.2010 19:55

1. Parasta kesässä : kaikki
2. Tyhmintä kesässä: liika kuumuus ja palamine ;s
3.Paras paikka kesällä : Lintsi, beach
4. Kivoin sää kesällä : lämmin
5. Lempi jäätelömakuni : mansikka ja päärynä ja lakritsi ;P
6. Minua on purrut/pistänyt : Kaikki maholliset
7. Paras huvipuisto : Lintsi <3
8. Paras juoma kesällä : limu kai
9. Paras ruoka kesällä : jäätelö tai grilli
10. Ensi kesänä aion : Ruskettaa pysyvät raidat hiuksiini :DD
11. Juhannuksenä minä : emt ?
12. Minulla on oma trampoliini/uima-allas : tramppa
13. Aion uida : every day
15. Lähden matkalle : Ruotsii ja vaunuilee luultavasti
16. Kesällä olen : free
17. Lempi vaatteeni kesällä : kaikki
18. TV:stä katson kesäisin: en melkee mitää
19. Kesätyöpaikkani kesällä : ei ;(
20. Kesästä 2010 tulee : Bäst
kys. 20. = ?

[Ei aihetta]Tiistai 04.05.2010 16:20

JOS KOPIOIT TÄMÄN BLOGIISI, ENSIVIIKOSTA TULEE ELÄMÄSI PARAS VIIKKO !
Mitä suunnitelmia sinulla on huomiseksi? - leirikouluun kuudelt aamul..<3
Oletko tyytyväinen nykyiseen elämääsi? - jjuu
Mitä teit viimeyönä? - no oisinkoha nukkunu
Kännykkäsi viides viesti? - "Aa."
Nukuitko viime yönä omassa sängyssä? - joopss
Missä sitten? -
Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt? - 2
Mitä teit viime uutenavuonna? - Bestiksell<3
Onko sinulla joku jota et koskaan unohda? - ofc<3
Onko sinulla ystävä jolle voit kertoa asioita ja olla varma ettei kerro eteenpäin? - luulisin
Kenen kanssa tekstailet useimmiten? - Bestis !
Aiotko vielä aikuisenakin asua samalla paikkakunnalla kuin nyt? - Nototanoin en kai
Kuka viimeksi soitti sinulle? - Dad
Kuka viimeksi lähetti sinulle tekstiviestin? - Bestis
Luonne vai ulkonäkö? - Luonne ulkonäköki kyl plussaa
Viimeisin tärkeä tapahtuma? - huomine<3