IRC-Galleria

Ja taas kerran, mä mietin meitä.
Sitä kun pieni sydämeni värähti ensi kerran sinut nähdessään.
Sitä kun toisiimme liimautuneina makasimme, ja unohdimme koko maailman,
kaiken tämän pahan, ikävän, tuskan.
Kun aamun pikkutunneille asti katsoimme toisiamme silmiin,
nauroimme, puhuimme, ja nautimme.
Ei ollut kuin minä ja sinä.
Moneen kertaan rakkauteen pettyneet.
Me joihin rakkaus oli viiltäny monta syvää haavaa.
Toisillemme me emme sitä tekisi? Emmehän?
Niin molemmat miettivät.
Molemmat meistä tiesi, tiesi että meidän aikamme ei ole ikuinen.
Ja silti annoimme tunteiden viedä.
Se kesä oli kuin unelmien satu, ja sinä olit sadun paras osa.

Ja kun mietin sinua, ja kaikkea sitä mitä minulle annoit,
kun kaikki ne kauniit kuvat mielessäni välähtää
jossain syvällä sydämessäni taas värähtää.
Tunnen taas sen kaiken, tunnen sinut.

Anna anteeksi, ettei tunteemme kestäneet,
anna anteeksi, että se ei ollut kummankaan syy.
Anna anteeksi, että emme yrittäneet tarpeeksi.

Haluan kiittää sinua lapsuuden päivistä.
Ne olivat onnen aikaa. Parempaa lasuutta ei voisi toivoakkaan.
Opetit aina kuinka tärkeää on kertoa tunteitaan.
Kuinka tärkeää on halata, kun on paha mieli.
Sinä isä puolustit minua, aina. Sinä lohdutit kun oli paha olla.
Halasit, silitit valkoista tukkaani.
Ja silloin, kun tarvitsin tukeasi eniten, silloin tuli sinun aikasi lähteä.
Isä, mun on paha olla. Tule taas halaamaan, silitä hiuksiani,
anna mun olla turvassa.

Tyttö istuu huoneessaan.
Miettii menneitä, miettii sitä kaikkea hyvää.
Kuinka maailma niin muuttuukaan.
Nousee ylös ja avaa pienen valokuvakansion.
Yhden kuvan kohdalla tytön katse pysähtyy.
Kaksi tyttöä, viettämässä juhannusta.
Maailman parasta juhannusta, vielä täysin tietämättömänä siitä, mitä seuraava juhannus toisi tullessaan.
Molemmat hymyilevät, istuvat vierekkäin, kertoen toisilleen salaisuuksia.
Tytön kasvoille ilmestyy pieni hymy, silti kyyneleet polttavat silmiä.
Noiden kahden piti tehdä kaikki, nähdä kaikki, kokea kaikki - yhdessä.
Mutta maailman tuulet veivät toisen mukanaan.
Paikkaan jonne kukaan elävä ei voi nähdä.
Vei mukanaan nuoren, hauraan, silti elämäniloisen tytön.
Tyttö sulkee kansion ja kuiskaa:
"Ystävä rakas, tehdään se kaikki, koetaan se kaikki, kulje mun mukana, vaikka ei toisiamme nähdäkkään."

Jospa sieltä pilvesi reunalta,
seuraat jokaista liikettäni, kuivaat jokaisen kyyneleeni,
kuulet jokaisen pyyntöni.

Isä. Auta mua.

Rakkaimpani, toivottavasti teillä on hyvä olla nyt.
Kun olette enkeleiden mukaan lähtenyt.

Matkalle viimeiselle.
Viimeiset hyvästit jätitte rakkaillenne.

Älkää koskaan unohtako meitä.
Älkää unohtako sitä kaikkea hyvää.
Nyt mä toivon - olette turvassa,
ja koette onnea iloa syvää.

Me tullaan sinne, me tavataan vielä.
Olkaa meitä vastassa siellä.

Taas on joka paikka surua tulvillaan.
Sielu murenee murenemistaan.

Mä haluan kaiken tän saastan pois,
pois pois musta, mun elämästä mun sielusta.

"Mietiks sä koskaan että millasta olis jos me oltais saatu toisemme jo silloin aiemmin?"

"Mietin..."

"Mitä sä sit mietit ku sä mietit sitä?"

"Mä en olisi onnellinen."

"Mikset?"

"No koska mä en olisi joutunu koskaan luopumaan susta...
Ja jos en mä olisi koskaan luopunu susta, mä en olisi koskaan
saanu sua takaisin. "

<3

Mä en tuu koskaan oppiin virheist mitään,
mä en tuu koskaan oppiin mite mu pitäs elää.

Sä vihaat mua siks, ku ollaa samanlaisii,
sä vihaat mua siks ku en tuu tätä salliin.`

Mä en tuu salliin ku kohtelet mua niinku paskaa,
hei mieti ny säki, pitäiskö mun muka jaksaa?

Mä palaan sun luokses nyt viimeisen kerran.
Viivyn vain pienen hetken verran.

Ole kiltti, ja katso pois päin.
Etkö näe, kyynel silmässäin.

Mä en halua palata tähän suhteeseen,
kuuletko jo huudon eksyneen?