IRC-Galleria

|hennaa

|hennaa

But you don't notice it. I guess you don't even want to.

no hyviä jouluja! :)Keskiviikko 24.12.2008 04:05

[Ei aihetta]Keskiviikko 10.12.2008 18:47

Pidetään huolta siitä, ettei tule naulanreikiä. Lue koko tämä kertomus aina viimeiseen lauseeseen asti. (Tärkeintä onkin lukea viimeinen lause)

Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän menetti malttinsa, hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.
Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien viikkojen aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin naulojen lukumäärä yhä pieneni. Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa nauloja aitaan.
Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt malttiaan. Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti, että poika vetäisi aidasta pois yhden naulanjokaisena sellaisen päivänä, jolloin hän ei kiivastunut.

Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa isälleen, että hän oli poistanut kaikki naulat. Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo. Hän sanoi: 'Olet tehnyt hienoa työtä poikani, mutta katsopas aidassa olevia reikiä. Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen. Vihapäissäsi sanotut sanasi jättävät juuri tämänlaisia arpia. Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan samantekevää, kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi - haava on yhä olemassa. Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin ruumiillinenkin'.
Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut hymyilemään ja rohkaisevat sinua onnistumaan. He kuuntelevat meitä, he lausuvat meille kiitoksen sanat ja haluavat aina avata sydämensä meille.

Osoita ystävillesi, kuinka paljon heistä välität ja lisää tämä päiväkirjaasi.
Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulan reiän..

[Ei aihetta]Torstai 13.11.2008 21:35


RAPU

Rapu on koko luomakunnan ihmetys. Kukaan ei ymmärrä, miksi tällaisia ihmisiä on olemassa. Ravut ovat mustasukkaisia jopa omasta tietokoneestaan ja juoksuttavat mieluusti muita. Rakkaudesta ravun kanssa ei tule mitään, hän elää vain itsensä kanssa, vaikka kuinka kuvittelisi olevansa seurallinen ja sosiaalinen. Rapu haluaa kolmetoista lasta, seitsemän koiraa, viisi kissaa, marsun, kanin ja perunamaan, eikä edes hoida niitä. Usein tämä jää puolison harteille. Ravut ovat yleensä niitä, joista tulee vanhana erakoita ja he tulevat ihmettelemään lopun elämäänsä, kuinka ovat tähän joutuneet.

MOTTO: "Kukaan ei pidä minusta!"
TYÖPAIKKA: Mikä tahansa, sillä ravut ovat ikävä kyllä usein hyvin varakkaita, vaikka tekisivät mitä
AUTO: Iso perheauto, jonka on itse ostanut, mutta suree asiaa koska haluaisi Ferrarin



:DDDD

[Ei aihetta]Tiistai 14.10.2008 00:25

eeiss saatana, jossu kirkas nii meä kala kuoli ;< :'DD

[Ei aihetta]Tiistai 07.10.2008 00:18

Koskaan ei saa olla liian rakastunut, jos rakas katoaa
elämästä häntä ei voi unohtaa.
Jos et kopio tätä päiväkirjaasi minuutin sisällä,
se jota ajattelit lukiessasi tätä unohtaa sinut.

[Ei aihetta]Tiistai 23.09.2008 20:30

Nuori nainen ajaa autoaan. Hän on nauttinut alkoholia ja kyyneleet valuvat pitkin hänen poskiaan. Hän uskoo ettei kukaan välitä hänestä. Hän uskoo että hänet on hylätty.
Samassa nainen kuulee kovan äänen ja näkee edessään rekka-auton ajovalot. Kuuluu rysäys. Nainen pudottaa lompakkonsa jossa näkyy kuva pienestä pojasta.
Kaksi päivää myöhemmin tämä sama poika istuu orpokodissa ilman ihmistä joka peittelee hänet nukkumaan. Ilman ihmistä jonka suusta kuulee joka päivä maailman ihanimmat sanat.
Lapsi ei puhu koskaan paitsi tiettyyn aikaan illalla jolloin hän nousee pöydälle seisomaan. Hän katsoo ylös lähettäen lentosuukon ja sanoen: "Hyvää yötä äiti. Mä rakastan sua."

Kopioi tämä blogiisi niin muistat, että aina on niitä jotka välittävät.

:/Tiistai 23.09.2008 20:27

Kun luet tämän viestin, vietä muutaman minuutin hiljaisuus heille, ketkä menehtyivät Kauhajoen ampumakohtauksessa. Kun olet viettänyt hiljaisuutta, kopioi tämä viesti ja lisää se omaan päiväkirjaasi.
Menehtyneet ansaitsevat hiljaisuuden.

[Ei aihetta]Perjantai 19.09.2008 17:15

OOUULUUU >>>
8)<3<3

[Ei aihetta]Tiistai 09.09.2008 14:40

Kommentointisi on estetty puoleksi tunniksi floodaamisen vuoksi. Noudatathan jatkossa IRC-Gallerian sääntöjä!


jeessseeee prkl :DDDD

[Ei aihetta]Torstai 04.09.2008 18:16

Ylläpidon ilmoittama jäähyn syy: Alaikäisyytesi vuoksi kuva-albumeissasi ei saa olla kuvia joissa esiintyy alkoholi- tai tupakkatuotteita.

Jäähyä jäljellä: 2 päivä, 23 tuntia

Voit palauttaa tunnuksesi IRC-Galleriaan jäähyn päätyttyä.


Luethan ja noudatat sääntöjä jatkossa!



huoh! -.-

jollaki ollu taas vaihteeks iloa elmäsä ku ilmiantanu mun kuvia!?