IRC-Galleria

5 kuukautta vanhan Brianna Lopezin ruumiinavaus paljasti että hän oli kärsinyt pahoinpitelyistä/hyväksikäytöstä koko lyhyen elämänsä ajan. Viranomaisten mukaan tämä on kauheimpia heidän näkemiään tapauksia. Muunmuassa vanhemmat ovat syytettyjen listalla.
Brianna todettiin kuolleeksi perjantai aamuna Memorial Medical Center -sairaalassa elvytysyrityksistä huolimatta, sanoo sheriffi Ed Miranda.
Perjantai iltana poliisi pidätti Briannan vanhemmat, Stephanie Lopezin 19v., Andy Waltersin 21v. sekä 19-vuotiaan Stephen Lopezin (äidin kaksosveli). Heistä jokaista syytetään lapsen kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä. Waltersia syytetään tämän lisäksi sukupuoliyhteyden harjoittamisesta vauvan kanssa.
Poliisit ovat puhutelleet kuutta aikuista ja kahta lasta jotka asuivat samassa kodissa Briannan kanssa. Sheriffin mukaan perhe on ollut yhteistyöhaluinen. Ystävänpäivänä syntyneellä tytölle todettiin ruumiinavauksessa useita eriasteisia vammoja ja ruhjeita.
Maanantaina sheriffi tarkensi tietojaan ruumiista löytyneistä vammoista: hänen mukaansa Briannassa oli 11 eri vaiheessa paranemista olevia ihmisen puremajälkiä, useita mustelmia, kaksi murtunutta oikeanpuoleista kylkiluuta, kolme kallonmurtumaa, aivojen turvotusta ja jälkiä ravistelusta. Myös Briannan molemmat jalat olivat murtuneet, asiantuntijan mukaan jalkojen murtumat johtuivat siitä että lapsi oli nostettu rajusti jaloista ilmaan. Tutkijat ottavat selvää syytettyjen hammaskartoista selvittääkseen kuka puremajäljet on aiheuttanut.
Oikeuden papereissa mainitaan että Walters on myöntänyt purreensa Briannaa, mutta puolustautunut sanomalla ettei kuitenkaan "Purrut irti palaa tytöstä". Waltersin mukaan myös hänen 18 kuukautta vanha poikansa puri vauvaa.
Lisäksi Stephanie Lopezin väitetään purreen ja nipistäneen Briannaa turhautuessaan tähän.
Sheriffi kertoo että Walters ja Stephen Lopez joivat olutta torstai yönä, jolloin he heittelivät Briannaa ilmaan.
Lapsen pää osui kolmesti kattoon ja ainakin kaksi kertaa miehet epäonnistui ottaa vauva kiinni ennen lattialle putoamista. Stephen Lopez sanoi juoneensa kymmenen olutta, jotka Walters oli ostanut. Stephanie Lopez ilmoitti juoneensa kolme olutta ja nukahtaneensa sitten. Aamulla äiti oli löytänyt Briannan lattialta eikä saanut lasta hereille. Kysyttäessä mitä on tapahtunut, Walters kertoi Lopezille heidän "leikkineen vähän rajusti edellisiltana"...
... oikeudessa Andy Walters sanoo Briannan olleen tajuissaan ja itkeneen ilmaan heittämisen jälkeen. Walters kävi nukkumaan klo 01:30 eikä tiennyt missä Brianna tuolloin oli. Kolmelta aamulla Walters heräsi ja löysi Briannan makaamasta lattialta sängyn vierestä, hän kietoi lapsen huopaan ja laittoi hänet kehtoon. Seitsemän aikaan Briannan vaippa piti vaihtaa ja Stephanie kysyi vauvan mustelmista, tällöin Walters kertoi "leikkineensä rajusti" lapsen kanssa. Walters vaihtoi Briannan vaipan, kietoi sormensa ympärille kosteuspyyhkeen ja työnsi sen vauvan anukseen.
Walters myöntää purreensa Briannaa mutta puolustautuu sillä ettei hän ole ainoa perheenjäsen joka niin teki. Walters kertoi Stephanien nipistelleen ja heitelleen vauvaa menetettyään tähän hermonsa. Lapsen eno, Stephen Lopez tunnusti heittäneensä Briannaa ilmaan ottamatta tätä kiinni ennen lattialle putoamista. Kuulustelun aikana Stephen myönsi myös raiskanneensa vauvan. Sekä eno että isä olivat useaan kertaan olleet sukupuoliyhteydessä Briannaan.
Klo 10 aamulla 19. päivä heinäkuuta Stephanie huomasi ettei Brianna hengitä ja soitti hälytysnumeroon.
Klo 11:10 Brianna kuoli sairaalassa vain viiden kuukauden ikäisenä.
Luettuasi tämän voit teeskennellä, ettei se liikuta sinua mitenkään, tai sitten voit lisätä sen päiväkirjaasi niin kaikki tietävät, että välität.

<3<3Maanantai 22.03.2010 01:21

se päivä kun sinut näin, en unohda sitä. Kun sinun kanssasi
ensimmäisen kerran puhuin niin en voi unohtaa sitä. Muistan hymysi
ja sen kun katsoit suoraan silmiini. Täytit tyhjän paikan
sydämmessäni ja sait elämääni ilon.

Vain sinun takiasi jaksan tätäkin päivää.
Vain sinun takiasi jaksan elää.
Et tajuakaan kuinka
paljon merkitset minulle.

[Ei aihetta]Maanantai 22.03.2010 01:19

Kirjoita kaksi ensimmäistä nimeäsi niin saat tietää millainen olet.
A: Tykkää juomisesta
B: Tykkää ihmisistä
C: On villi ja hullu
D: On yksi parhaimmista persoonista
E: Hyvä suutelija
F: Sinua palvotaan
G: Toiset eivät määrää sinua
H: Hyvä persoona ja vielä paremman näkönen
I: Rakastaa kaikkea hauskaa
J: Pitää tupakast
K: Todella tyhmä
L: Kaikkien rakastama
M: Tekee seurustelusta hauskaa
N: Todella seksikäs
O: Paras panemaan
P: Tulee toimeen kaikkien kanssa
Q: Tekopyhä
R: Vitun hullu
S: Helposti rakastettavissa
T: Uskollinen rakkailleen
U: Tykkää rentoutua
V: Ei tuomitse
W: Erittäin avara katseinen
X: Muut eivät määrää minua
Y: Yksi parhaimmista Tyttö/poika ystävistä, mitä voi olla
Z: Aina valmis


E: Hyvä suutelia
S: Helposti rakastettavissa
S: Helposti rakastettavissa
I: Rakastaa kaikkea hauskaa

J: Pitää tupakast
O: Paras panemaan
H: Hyvä persoona ja vielä paremman näkönen
A: Tykkää juomisesta
N: Todella seksikäs
N: Todella seksikäs
A: Tykkää juomisesta
Laita :
) jos olemme kavereita
Laita :D jos olemme todella tärkeitä toisillemme
Laita \o/ jos meillä aina on hauskaa yhdessä
Laita <3 jos et halua menettää minua
Laita ^^ jos olen mielestäsi söpö
Laita ;) jos olen mielestäsi nätti
Laita ♥ jos rakastat minua
Laita :x jos voisit suudella minua
Laita :
D jos olen mielestäsi hullu/outo
Laita :/ jos et pidä minusta
Laita :( jos et välitä yhtään siitä jos kuolisin
Laita "VIHAAN SINUA" jos vihaat minua
Ja sitten kopio tämä omaan päiväkirjaasi ja katso mitä mieltä muut ovat sinusta!

!!!!Maanantai 22.03.2010 00:09

» Tyttö pelkää usein että poika löytää toisen.
» Tyttö haluaisi pojan tekevän aloitteen.
» Tyttö pitää pojasta joka ei häpeä suhdetta.
» Tyttö tykkää pitkistä suudelmista enemmän kuin poskipusuista.
» Tyttö hymyilee jo ajatellessaan sinua tai vain katsoessaan sinua.
» Kun tyttö sanoo ''rakastan sinua'' hän tarkoittaa sitä.
» Silloin kuin tyttö on hiljaa ... Hän ajattelee miljoonia asioita.
» Silloin kun tyttö ei väittele vastaan... Hän ajattelee syvästi.
» Silloin kun tyttö katsoo sinua silmät täynnä kysymyksiä ... Hän ajattelee kuinka kauan olet hänen vieressään.
» Silloin kuin tyttö vastaa parin sekunnin kuluttua että olisi kunnossa ... Hän ei ole.
» Silloin kun tyttö tuijottaa sinua ... Hän ihmettelee miksi valehtelet.
» Silloin kun tyttö makaa rintasi päällä ... Hän toivoo että olisit hänen ikuisesti.
» Silloin kun tyttö haluaa nähdä sinut joka päivä... Hän haluaa että hemmottelisit häntä.
» Silloin kun tyttö sanoo ' Minulla on ikävä ' ... Yksikään ihminen tässä maailmassa ei kaipaisi sinua yhtä paljon.
» Kun tyttö sanoo rakastavansa sinua >> hän todella rakastaa sinua, enemmän kuin voit uskoakaan.
» Kun tyttö tarttuu kiinni käteesi >> pidä siitä kiinni ja leiki hänen sormillaan.
» Kun tyttö kertoo sinulle salaisuuden >> pidä asia omana tietonasi.
» Kun tyttö katsoo suoraan silmiisi >> älä käännä katsettasi, ennen kuin hän kääntää omansa.
» Kun tyttö kaipaa sinua >> häneen sattuu.
» Kun särjet tytön sydämen >> tuska ei koskaan katoa.

:D:D:.dSunnuntai 21.03.2010 23:11

Topi: Ketä se Antti on ?
Mä: Kaveri
Topi : ai poikakaveri ?
mä:eiku ystävä
topi : Ai poikaystävä ?
Mä: eiii :D
Topi: tykkääkse sust ?
Mä: eii
topi: no kui ?
mä: koska me ollaa ystävii
topi: no ei mekää äitin kans tykätä toisistamme vaiks ollaa naimisis
Mä: no nii ku te rakastatte toisianne : D
topi : no säälist, mun on pakko olla sun äitis kans ku ei se kuitenkaa sais muita


reilut ihmiset :D::D

!!Perjantai 19.03.2010 12:17

When I met you boy my heart went knock knock
Now them butterflies in my stomach wont stop stop
And even though it's a struggle love is all we got
So we gonna keep keep climbing till the mountain top..

...tai sit ei tuuPerjantai 19.03.2010 00:45

JOS TEET TÄMÄN KYSELYN, HUOMISESTA TULEE ELÄMÄSI ONNELLISIN PÄIVÄ!
Tunnetko poikaa, joka tietää lähes kaiken sinusta? - tunnen : )
Oletko sanonut kenellekään rakastavasi häntä? - Just tänää <3
Millainen paita sinulla on päällä? - semmone musta paita ja normi harmaa huppari
Mitä teit viime yönä? - Nukkusin (:
Mikä on lempikarkkisi? - se paras <3
Oletko pitkävihainen? - en ainakaa niil paril parhaal <3 !
Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - Juuuhh ;) <3
Montako tyynyä sängystäsi löytyy? - varmaa 5 :D: <3
Minkä elokuvan katsoit viimeksi? - jonku ihme..
Kuka on soittanut sinulle viimeksi? - Mutsi :DD

tylsäääää :D::DKeskiviikko 17.03.2010 23:30

OTA KÄNNYKKÄSI YHTEYSTIETOLUETTELO ESIIN JA KATSO KARUT TOTUUDET;
1 ON JUOPPO. = Aatu (:: <3
5 SEURUSTELEE KANSSASI VUODEN PÄÄSTÄ. = Antti :D <3
10 13 JA 15 HARRASTAVAT KIMPPAKIVAA. = Niina,jami ja janinan faija :D:D:D::
18 SUUTELEE SINUA ENSI VUONNA. = Janita O__o
20 ON OIKEASTI KOTOISIN KUUSTA. = Janne :) <3
23 VIHAA SINUA. = Jontte :(
27 LUULEE TIETÄVÄNSÄ SINUSTA KAIKEN.= Mummi :D
32 RAKASTAA SINUA SALAA. = Peppi :D <3
36 HALUAA SINUA ILTAISIN. = Tessa ;) <3
40;LLA ON HYVÄ KROPPA. = Vi <3 :D
46 ASUU SUN SÄNKYSI ALLA= Äiti D:::Dd

-.- !Perjantai 12.03.2010 11:32

Oon nähny täs vähä aikaa ihan vitun sairait unii -.-

viime yö ku heräsin, ni näin ihan vitun sairast unta sit en halunnu
enää nukkuu :D:D::D