IRC-Galleria

-dorian

-dorian

and i always sleep with my guns when you're gone

Selaa blogimerkintöjä

just too good to lastKeskiviikko 25.11.2009 22:45



Näin muuten ihan älyttömän pitkää unta Ohno Satoshista viime yönä. :''D Olin jossain ihme juhlissa jonkun oletettavasti kaverini kerrostaloasunnossa, ja siellä oli myös Ohno ja muista arasheista ainakin Sho. Meno oli aika rauhoittunutta jo siinä kohdassa, suurin osa porukasta oli kadonnut kotiinsa, ja loput (paitsi mie ja Ohno) lähtivät ostamaan joltain grilliltä ruokaa tms. Ohno oli ollut tosi vaitelias koko illan (se piileskeli kylmässä saunassa.........), ja mie olin vähän huolissani siitä, joten yritin jutella sille jotain, mutta se ei hirveästi avautunut. Joka tapauksessa juteltiin jotain tyhjänpäiväisiä ja istuttiin jossain sohvalla, JA sit alettiin puhua siitä, miten siinä talossa varmaan kummittelee. Sieltä kuului kaikkia outoja ääniä ja kaikkea. Ja sitten se sohva nousi ilmaan ihan yhtäkkiä. ;_; Mie menin ihan paniikkiin ja Ohnokin jopa vähän hämmentyi, joten lähdettiin pakoon sieltä kämpästä aika vikkelään. Sitten oltiin yhtäkkiä sen kanssa jossain ostoskeskuksessa, ja meillä oli hirveä nälkä, joten mentiin johonkin kahvilaan. Haluttiin ostaa sushia sieltä, mutta se oli hirveän kallista ja Ohno sanoi, että Suomessa tehdään pahaa sushia :
D Jaaaa sitten jossain siinä vaiheessa heräsin. Yhyyy.

Valitse kuvistaniKeskiviikko 25.11.2009 21:35

1) Kuva, jonka kuvatekstistä pidät eniten
2) Kuva, joka on kaikista nätein
3) Kuva, joka saa sinut nauramaan
4) Kuva, jonka värit ovat kaikista kivoimmat
5) Kuva, jossa minä olen
6) Kuva, jolla on kuvauksellisesti hieno
7) Paras video (jos on)
8) Suosikkikuvasi kaikista kuvista

8> ?

Miulla on kyllä hirveästi kuvia piilossa. Voisin paljastaa muutaman näkyville sieltä.

Jännää.Keskiviikko 25.11.2009 21:33


Kerro tulos kahdella nii saat tietää seksuaalisen suuntautumisesi.
[1] Muistan esimerkiksi koulusta enemmän hyvännäköisiä tyttöjä kuin poikia
[ ] Naisen keho on kauniimpi kuin miehen
[2] Loukkaannun, jos homoja haukutaan
[3] Tyttörakkaus on söpöä! :)
[4] Ajattelen jätkiä vain kaverimielessä
[5] Vaikkei pornolehtien huorat oikein iske, tyttö voisi kiihottaa minua
[...6] Pojat ovat yleensä liian yksinkertaisia minulle
[7] Olen selaillut esimerkiksi netistä homoseksuaaleista tietoa tai/ja heidän oikeuksista
[8] Haluan puhua syvällisiä keskusteluja kumppanini kanssa
[ ] Katson L-koodia
[ ] ja se on minusta hyvä sarja
[no riippuu vähän tapauksesta] Naisen ääni on mielestäni mukavampi/seksikkäämpi kuin miehen
[ ] Kuuntelen enemmän naisartistejen musiikkia
[m-mitä :--D 9] Kävelet kadulla
[no öö 10] Jos katsoisin pornoa, se olisi homopornoa
[ ] Tytöltä saatu kehu imartelee sinua enemmän kuin pojalta saatu
[11] Rannalla katseesi kohdistuisi tyttöihin, eikä pelkästään vertailumielessä
[12] Kauluspaidat (naisten päällä) = hot
[13] Sinulla ei ole mitään homoja vastaan
[...] Päinvastoin, he ovat ihania!
[no jos uudestaan tanssisin niin sitten 14] Mieluiten tanssisit Wanhat tytön kanssa
[no öö.] Jos olisin sinkku ja minua pyytäisi treffeille erittäin mukava ja hyvännäköinen jätkä, sekä ei-niin-ihannettyyppiäsi oleva tyttö, menisin mielummin tytön kanssa treffeille.
[14] Mielestäsi tunnistat lesbot hyvin, tai ainakin paremmin kuin hetero-kaverisi
[ ] Joku on erehtynyt kutsuessaan sinua pojaksi
[15] Tiedät sateenkaaren merkityksen
[16] Voisit seurustella tytön kanssa
[ ] Tykkään ajaa autolla/mopolla/moottorikelkalla tai kokeilla sitä
[ ] Olen ateisti
[... no vanha testamentti ainakin 17] Ja Raamattu voi painua jonnekin hyvin kauas, tuomitsemalla homoseksuaalit kuolemaan (Room. 1:32)
[18] Jos vanhempasi olisivat selvästi homoja vastaan ja tuomitsevat heitä, et antaisi sen vaikuttaa sinun seurusteluun (olettaen, että seurustelet tytön kanssa)
[19 no jos en olisi varattu :D] Haluaisit tutustua joihinki tyttöihin paremmin
[20 8>] Olet miettinyt oletko homo
[21] Olet kuvitellut/haaveillut, että sinulla olisi tyttöystävä
[22] Olet kuvitellut tilanteen, missä esittelet kavereillesi tyttöystäväsi
[23] Söpö tyttö vangitsee katseesi
[24] En näe esimerkiksi 'poikamaisissa' tytöissä tai 'tyttömäisissä' pojissa mitään kummallista
[25] Värjätyt hiukset ovat yleensä hienommat kuin tavalliset
[26] Luonne on se mikä ratkaisee!
[ ] Mutta silti on tärkeää, että seurustelukumppanisi on tyttö
[27] Sinua on joskus haukuttu homoksi, etkä pahemmin edes loukkaantunut siitä
[28] Sinulla on lyhyt tukka (ei ylety olkapäihin asti)
[29 öööö] Käytät ainakin joskus kajaalia
[ ] Idolisi ovat enimmäkseen naispuolisia
[30 8<] Kaverit pitävät minua outona
[ ] Et haluaisi seurustella pojan kanssa
[toivon vaan] Et ole 'sillä tavalla' suosittu poikien keskuudessa
[31] Sinulla on tai on ollut tyttöystävä
[31 ja puoli, toisessa kädessä on D:] Nimettömäsi on pidempi kuin etusormesi

Prosentit: 63
Olet
Homo = 75-100 p.
Bi = 50-74 p.
Hetero = 0-49 p.
Testin tulos: Bi
Oikeasti olet: Bi

\o/
Aika jänniä kysymyksiä............

perseestä tää laihduttaminenKeskiviikko 25.11.2009 05:25

PAKKO SAADA KARKKIA

Mut sit mie lihoan

;__________;

step and go !Keskiviikko 25.11.2009 04:13

Sukupuolesi? - Tyttö.
Pituus? - ~168 cm.
Silmien väri? - amber.
Hiusten väri? - Sinimusta.
Hampaitten väri? - Sellainen....hammasluun värinen. 8>
Kielen väri? - Vaaleanpunainen... Aika jännää.
Maito vai olut? - Maito.
Tupakka vai purkka? - Purkka.
Juusto vai makkara? - Juusto.
Kuka tai mikä? - Mikä.
Keksiä vai kakkua? - ;_; ...Keksiä...
Mitä/ketä ajattelet nyt? - Keksejä...
Melonia vai päärynäjäätelöä? - Melonia *w*
Mikä sinusta tulee isona? - Kirjailija. Tai sit oon jossain laitoskierteessä.
Ovatko sormesi kipeät? - Eeei.
Onko kaulasi arka? - On...
Kramppaako jalkasi koskaan? - Kramppaa se aina välillä...
Horoskooppisi ? - Härkä.
Omistatko nallepuh-sukkia? - En, kaikki menivät rikki... Mut en oikeestaan tykkää Nalle Puhista ollenkaan.
Lempiväri? - Violetti.
Lempinimi? - -
Lempiruoka? - Sushiiiii... Haluuuun...
Lempijuoma? - Tee........ja greippilonkero 8>
Missä asut? - Joensuussa.
Haluaisitko asua muualla? - Jonkun ajan päästä ainakin joo.
Kenen kanssa haluaisit asua? - Johanneksen tai Katan...
Lempibiisi? - Öööö en mie voi sanoa vaan yhtä.
Lempibändi? - Arashi. Mut jos puhutaan ihan puhtaasti musiikillisesti niin Nine Inch Nails.
Lemmikkieläimet? - Fasu~
Minkä niminen haluaisit olla? - Liisa on ihan jees... ;_;
Harrastukset? - Öööö velvollisuuksien välttely, todellisuuspakoilu...
Näetkö itsesi täydellisenä? - Ai helvetti, en :'''D
Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa? - Nnn äiti...
Mistä tavarasta et voisi luopua? - No se on vaan materiaa loppujen lopuksi kaikki. Mut varmaan loppujen lopuksi kahdesta pehmolelustani, niille on tullut niin paljon tunnearvoa.
Mitä unia näet useimmin? - Painajaisia. Ja sit näen hirveästi julkkisunia nykyisin. Yleensä Arashista, etenkin Ninosta, mutta viime aikoina myös esim. Eli Rothista. ♥
Kenelle haluaisit antaa pusun poskelle? - No vaik Eli Rothille, kun tuli puheeksi... Mutta kun POSKISTA puhutaan niin OHNO. Sillä on maailman pussattavimmat posket. *w*
Millä autolla haluaisit ajaa? - En mie halua ajaa autoa :--D
Vihaatko ketään? - En.
Mitä et suostuisi tekemään mistään hinnasta? - Tappamaan läheisiäni? :>
Uskotko kohtaloon? - En.
Uskotko että voisit joskus olla superjulkkis? - :--D No...en. Ehkä vähän julkkis... Silleen kirjailija.
Tunnetko olevasi ihailtavan loistava? - Ahahaha lol.
Paras radiokanava? - Ihan turhia kaikki. 8<
Minkälaisesta kampauksesta/tyylistä pidät? - Hmmm~ monenlaisista! :3 Viimeaikoina hiphopahtava tyyli = 8>
Mitä sinulla on päälläsi? - Yöpuvun paita ja lökärit.
Pahin mokasi? - Mokailen koko ajan jotain, niin en tiiä.
Elämäsi onnellisin hetki? - En tiiä oikein. ;_; Ne on aika onnellisia, kun herään syystä x aamulla ja tajuan että saan nukkua vaikka koko päivän. *___* ♥
Pidätkö itseäsi parhaana? - No en.
Kenen kanssa viimeksi mailailit? - Hmmm Kimberlyn.
Kenen kaa viimeksi puhuit puhelimessa? - Äidin.
Kenen kaa juttelit viimeksi messengerissä? - Siitä on hitosti aikaa.
Onko muita samassa huoneessa tällä hetkellä kuin sinä? - Ei. Hyi hitto kun vihaan tätä kysymystä, tulee niin vainoharhainen olo.
Onko sinulla hyvät välit vanhempiisi? - On.
Onko sinulla sisaruksia? - Joo~
Rakastatko montaa ihmistä? - Rakastan !
Kun katsot vasempaan? - Taloustiedon kirja. *polttaa*
Kun katsot taaksesi, mitä näkyy? - Sohva. Ai, sattui korvaan.
Romanttisinta mitä tiedät että tyttö/poika voisi tehdä? - Emt. Mutta esimerkiksi Hana Yori Dangossa se se se Domyoujin Tsukushille antama saturnuskaulakoru kun ne on molemmat saturnuksesta asdfghjklk ;_____; Awwwwwww ;________; Domyoujiiiii ;_______;
Romanttisin paikka? - Silta...
Mistä paikasta sinulla on ihanimmat muistot? - Hmm.... Gloriasta!
Ketä ihmistä ajattelet usein? - Ohno Satoshia no joo joo joooo.
Oletko koskaan käynyt tampereella? - Olen.
Onko sinulla tunnusta ii2? - ...ON
Väsyttääkö? - Kyllä.
Kenen viereen olet aina unelmoinut että pääset nukkumaan? - No tota.... :---D Aina. Hmm. En kenenkään aina.
Onko sinulla hiekkakaivuria? - Ei ole... :'D
Millon viimeksi olet leikkinyt hiekkalaatikolla? - En todella muista.
Suurin paheesi? - Yleinen masokismi ja itsetuhoilu.....
Kenen hymystä sinulla lähtee jalat alta? - OHNO

Mitä mietit tällä hetkellä? - Ohnoa... Ja korvaani. Ai vvv sattuu.
Mitä siskosi/veljesi sanoi sinulle viimeksi? - Taisi hyvät yöt toivottaa.
Otatko paljon aurinkoa? - En. Siinä tulee kuuma. ;_;
Oletko koskaan rukoillut? - Olen.
Kenet ottaisit mukaan autiollesaarelle? - Katan!
Huoneesi kattosi väri? - Valkoinen.
Peseydytkö säännöllisesti? - No en silleen aina samaan aikaan päivästä, mutta joo. :'D
Puhdistatko korvat useammin kuin kerran kuukaudessa? - Joo.
Oletko punastellut viimeisen viikon aikana? - En mie.
Osaatko ottaa rennosti? - Liikaakin.......
Pysytkö paikallasi minuuttia kauempaa? - Pysyn mie.
Tiedätkö mikä on uikutuskerho? - ...En. 8<
Oletko takkarin vakkareissa? - 8< ?
Oletko tyytyväinen elämääsi? - Eehehehen.
Paljon kavereita? - Muutama.
Onko sinullla yli 50 numeroa kännykässä? - Ööö ei varmaankaan. :D
Onko sinulla vakavia sairauksia? - No jotain mielenhäiriöitä vaan. Pfft.
Onko sinulla pitkät kynnet? - Eeei.
Oletko usein niin ajatuksissasi, että et kuule etkä näe mitä ympärillä tapahtuu? - Jooskus... :'D
Oletko vaivautunut jos joku katsoo sinua? - Joskus.
Paras elokuva minkä olet katsonut? - Donnie Darko. Ja Inglourious Basterds. 8>
Merkitseekö raha sinulle paljon? - Ei se silleen itsessään.
Voisitko kuvitella tuhlaavasi 200 euroa kenkiin? - Ehehehen. :'D
Kuka teillä kävi viimeksi kylässä? - Ööö Johannes pyörähti täällä.
Muuttuisitko hirveesti ihmisenä, jos voittaisit 1 000 000 euroa? - Tuskinpa.
Oletko koskaan pyörtynyt? - En.
Skeittaatko? - En. ;_;
Oletko koskaan laittanut lantin lanttia hyväntekeväisyyteen? - Olen, enemmänkin. :'D
Onko sinusta häpeällistä näyttää tunteensa? - Ei se häpeällistä ole, mutta tuntuu aika nololta.
Oletko itkenyt koskaan kenenkään ihmisen tähden? - Olen mie.
Tunnetko itsesi rikkaaksi? - :----D EN
Onko elämä elämisen arvoista? - Joskus.
Oletko koskaan ajatellut tappavasi jonkun? - Ajatellut... Voi kyllä...
Saatko kulumaan aikasi peilin edessä? - Joo... :'D Etenkin jos tanssin/laulan/"esiinnyn" samalla... tai sit jos tuijotellaan Katan kanssa peiliin ja puhutaan sen kautta toisillemme...
Pidätkö runoista? - Hyvistä. Runoista n. 99,9 % bleääähh.
Mikä näky saa sinut heltymään? - Suloiset eläimet... ;_;
Kenen äänestä pidät eniten? - Ohnon. Voivvvv taas se on jokaisessa miun vastauksessa. Ja öö Sakurai Sho ♥ Ja tykkään Matsujunin puheäänestä tosi paljon jostain syystä.
Onko sinulla päivällä erilainen ääni kuin illalla/aamuyöstä? - On.
Soittaako sinulle juuri nyt joku tällä hetkellä? - No ei.
Puhutko paljon puhelimessa? - En. :'D

BOMKeskiviikko 25.11.2009 02:30


Bom bom ...

Tässä on sanoja. Kirjoita mitä jokaisesta sanasta tulee ensimmäisenä mieleen. Älä jää miettimään vaan anna tulla ensimmäinen assosiaatio suoraan syvältä mielestäsi. Voit käyttää tarvittaessa usempaa sanaa/lausetta mieluiten kuitenkin yhdellä sanalla kuvaten.
0. KÖYHÄ: mie
1. AUTO: audi.....
2. KOIRA: Fasu!
3. RAKKAUS: kipu
4. MAAILMA: h-hetalia
5. USKONTO: kristinusko
6. RUOKA: pizza
7. ÄITI: ...äiti
8. KUOLEMA: hautajaiset
9. KUKKA: kanerva
10. MATKA: juna
11. SURU: sade
12. HÄÄT: huntu
13. SAIRAALA: viiltely
14. AHDISTUS: tukahduttaminen
15. ORLANDO BLOOM: parta...
16. ELOKUVA: Orlando Bloom ;_;
17. SORMUS: LotR...
18. TUPAKKA: Mohammed öööö
19. HUUMEET: Skins
20. ONNELLISUUS: huumeet.... (jäädän vähäsen)
21. VAPAUS: lintu
22. FACEBOOK: vitun farmville
23. YSTÄVÄ: Kata
24. ROMANTIIKKA: hautausmaa
25. MUSIIKKI: tanssi
26. YKSINÄISYYS: hiljaisuus
27. KESÄ: keskiyön aurinko !
28. MERI: aallot
29. SALAISUUS: menneisyys
30. SEKSI: kipu
31. PARTATERÄ: ...veri
32. URHEILU: jalkapallo~
33. SUKLAA: syyllisyys
34. VAPAA-AIKA: niskakipu
35. LAPSI: ' )3( '
36. HOMO: Brüno.....
37. TUOKSU: suitsukkeet
38. TUNNE: pako
39. PALOMIES: tulipalo
40. NÄLKÄ: kaunis .........
41. HILJAISUUS: sanattomuus
42. LÄÄKKEET: täytyy muistaa!
43. MAINOS: ilmaisjakelu
44. PETOS: verojen kiertäminen....mitä?
45. JÄÄTELÖ: syyllisyys
46. MUSTARASTAS: hyppely
47. IKÄVÄ: syli
48. KUUTAMO: puisto
49. KAHVI: tahdon.....
50. ISÄNMAA: itsenäisyyspäivä

dsuubuuuKeskiviikko 25.11.2009 01:36


TÄMÄN HETKINEN:

* Sijainti? - Kotona tietokoneen ääressä...
* Opiskelu/työpaikka? - Niinivaaran lukio.
* Olotila? - Stressaaaaa ja on tylsääää mutta aika ... turta olo!
* Musiikki? - Utada - Come Back To Me. ♥
* Ärsytys? - Koulu....miun elämä...niskakipuni...
* Ilon aihe? - ;_; No... tää biisi on ihana. ♥ ;_; Ja Ohno on hurmaava. Ja huomenna ei ole koulua, vaan terapia.
* Ihastus? - ,_,
* Ajatus? - ,_,

VIIMEISIN:
* Automatka? - Äiti haki miut Katalta.
* Elokuva? - Brüno :---D
* Tekstiviesti? - Iskältä.
* Vaateostos? - Ööö... en ees muista.
* Matka? - No tuota... Joo, Helsingin matka muutama viikko sitten.
* Pettymys? - En ees tiedä, miun elämä = pettymys.
* Unohdus? - Ööö...

SEURAAVA/TULEVA:
* Yöpaikka? - Oma sänky.......
* Ostos? - En tiiä, huomenna varmaan pitää ostaa teetä.
* Rahanlähde? - ;_; Äiti?
* Tavattu ystävä? - Ööö. ;_; En tiedä.
* Soitettu puhelu? - En osaa sanoa vielä. Varmaan soitan äidille, että saanko kyydin.
* Teko tämän kyselyn jälkeen? - En tiedä.
* Juhlan aihe? - No jos saan tästä jaksosta kaikki kurssit niin se on jo jotakin...
* Lupaus? - Duubadiibaduu.

LEMPI:
* Tupakka - En mie ees tiiä. Yää.
* Piirretty elokuva? - Eeen tiiä.. Disney-leffoista Notre Damen kellonsoittaja, Kaunotar ja hirviö... ja Liisa Ihmemaassa... Ja sit muuten jostain syystä tuli mieleen Tokyo Godfathers. Ja ja ja öö Egyptin Prinssi on miusta älyttömän koskettava vieläkin.
* Sunnuntain viettotapa? - Inhoan sunnuntaipäiviä yleensä aina 8'D Mut siis... sit jos maanantaina ei ole koulua tms. niin kotona hengailu on kivaa~
* Ruokakauppa? - No öööööö. Pilkon Citymarket on ihan kiva, siellä on laaja valikoima... :'D

EPÄMIELLYTTÄVIN:
* Virvoitusjuoma? - Nnnn yleensä kaikki light-limpparit on tosi pahoja.
* Herätys? - Säikähtäminen.
* Karkki? - Nnnn ne Turkish Delight -karkit. Hyi stna.
* Sairastettu tauti? - Vatsatauti on aika karmeaaaa. Ja sit vesirokosta miulla on jonkinasteinen trauma.
* TV-ohjelma? - No esim. BB. Ja Dr. Phil ja Oprah. *hakkaa päätä seinään*

ENSIMMÄISET:
* ihastus? - En muista. :< Joku... Julius! Se oli miun aviomies...
* Lävistys/tatuointi? - Seitsemänvuotiaana sain korvakorut ekan kerran... Lävistys ööö viime kevättalvesta.
* Vihollinen? - No tota. :'D

VIIMEISIMMÄT:
* Suudelma? - Johannes ´3`
* Elokuvateatterissa leffa? - Uusikuu......
* Syöty ruoka? - Nnnn kinkkukiusaus aurajuuston kanssa.
* Soitettu biisi? - Lady Gaga - Paparazzi.
* Juotu juoma? - Maito.
* Nalkutus? - Nnnnn en muista.
* Vierailtu nettisivu? - Livejournal.

LYHYET VASTAUKSET:
* Olen: väsynyt.
* Haluan: katsoa BL-draaman jonka pääosissa on Nino ja Ohno. ........................... Miksei sellaista ole ;_; ...........
* Toivon: että olen huomenna energinen ja jaksan kirjoittaa esseitä.
* Vihaan: esseiden kirjoittamista...
* Pelkään: huomista.
* Pohdin: miksiiiiiiiiiiii.
* Minuun koskee: .
* Minä: en jaksaisi nyt mitään.
* Laulan: hyvin kauniisti........
* Itken: äärimmäisen harvoin.
* Tarvitsen: hoikemmat jalat.

KYLLÄ vai EI:
* Pidätkö päiväkirjaa? - Jooo.
* Onko ruuanlaitto sinusta hauskaa? - On. ♥
* Onko sinulla salaisuus, jota et ole kertonut kenellekkään? - Eiii.
* Oletko kiivennyt puuhun viimeisen puolen vuoden sisällä? - Nnn en.

SEKALAISIA:
* Haluatko mennä naimisiin? - Joooo... ehkä.
* Kärsitkö matkapahoinvoinnista? - En yleensä.
* Oletko terveysintoilija? - En... :'D
* Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa? - Joo.
* Pidätkö ukkosmyrskyistä? - En. ;_;
* Tämänhetkinen hiustesi väri? - Sinimusta.

LEMPI:
* Numero? -
* Päivä? - Perjantai.
* Kuukausi? - Heinäkuu... *w*
* Vuodenaika? - Kesä...

VOISITKO KOSKAAN:
* Syödä hyönteistä? - Paistettuna ehkä... tai grillattuna...
* Tappaa ketään? - No jos olisi pakko.
* Kävellä tulisilla hiilillä? - No en :<
* Lähteä jonkun kanssa treffeille vain hänen ulkonäkönsä takia? - Joo. Tosin jos se olisi ihan hirveä tyyppi niin liukenisin sieltä varmaan aika äkkiä...
* Olla kasvisyöjä? - No periaatteessa, mutta äääää.
* Lyödä tuntematonta? - No jos se tarpeeksi ärsyttäisi...
* Laulaa karaokea? - Joooo.
* Olla myymälävaras? - 8> No en tiiä.
* Huijata kokeessa? - Äää.
* Laittaa jonkun itkemään? - No voisin ja olen laittanut, mutta ei se kivaa ole.
* Seurustella loppu elämän saman henkilön kanssa? - Joo.

HEI BEIBITKeskiviikko 25.11.2009 01:13

Jos herättäisiin ALASTI yhdessä, mitä sanoisit minulle VAIN KOLMEA SANAA KÄYTTÄEN ? (kopioi ja liitä tämä ja katso minkälaisia vastauksia saat.)

Nnnnnnnghh...Maanantai 23.11.2009 04:19


Tykkään tästä miehestä ihan liikaa... *______*

...

c a n i n eMaanantai 23.11.2009 02:47

1. Seurustelu:
[ ] En ole ikinä seurustellut
[ ] Olen seurustellut, mutta en juuri nyt seurustele
[x] Seurustelen
[x] Olen ihastunut
[x] Olen rakastunut

2. Meikkaus:
[x] Käytän meikkiä.
[ ] En käytä meikkiä.

3. Lävistykset:
[...haluun!] Napa
[ ] Kulma
[ ] Silmienväli
[ ] Unicorn
[x] Huuli
[ ] Smiley
[ ] Kieli
[ ] Tongueweb
[ ] Nenä
[ ] Septum
[ ] Poski
[x3] Korvalehti
[ ] Rusto
[ ] Venytyskoru
[ ] Nänni
[ ] Muu, mikä?
[ ] Ei ole lävistyksiä.

4. Tupakka ja alkoholi.
Parasta tupakkaa on / Itse poltan:
[ ] L&M
[ ] Smart
[ ] Bonus
[ ] Marlboro
[ ] Chesterfield
[ ] Camel
[ ] Swing
[ ] Jokin muu, mikä?
[ ] Mitä väliä merkillä?
[ ] Vanhempani tietävät että poltan.
[ ] Eivät tiedä.
[x] En polta.
[ ] En ole ikinä maistanut alkoholia.
[ ] Olen maistanut vähän.
[x] Olen juonut itseni pikku hiprakkaan.
[x] Olen juonut itseni isoon hiprakkaan.
[ ] Olen juonut itseni oksennuskuntoon.
[ ] Olen juonut niin, että seuraavana päivänä en muista edellisestä illasta mitään/kaikkia tapahtumia.
[x] Olen tullut alkoholin vaikutuksen alaisena kotiin.
[x] Olen jäänyt vanhemmilleni kiinni alkoholista.
[x] Vanhempani tietävät että juon.
[ ] Vanhempani eivät tiedä juonnistani.
[x no oon täysi-ikäinen...] Vanhempani antavat minun juoda.
[silloin joskus :---D x] Kun jäin kiinni, vanhempani suuttuivat.
[ ] eivät suuttuneet.
[ ] Olen tullut alkoholin takia jopa poliisiautolla kotiin.
[ ] Juominen on mielestäni tyhmää.
[x] Juominen on tietyissä määrissä mukavaa.
[x] Juon siideriä / lonkeroita tms.
[ ] Olutta.
[ ] Viinaa.
[x] Muuta

5. Hiuksesi:
[ ] Blondi
[ ] Punapää
[ ] Brunette
[x] Muu, Mikä? >> Musta~

6. Ystävät
[ ] Minulla on useita YSTÄVIÄ.
[x] Minulla on muutama hyvä ystävä, mutta useita kavereita.
[x :'<] Olen yksinäinen.

7. Perhe
[x] Äiti.
[x] Isä.
[x] Vanhemmat eronneet.
[/] Äitipuoli.
[ ] Isäpuoli.
[x] Sisko/Siskoja.
[ ] Veli/Veljiä.
[ ] Siskopuoli
[ ] Velipuoli

8. Tietokoneet
[ ] Oma kone.
[x] Perheen yhteinen kone.
[ ] Kannettava.
[x] Tavallinen.
[ ] Windows 2000 tai vanhempi.
[x] Windows xp tai uudempi. >>
[ ] Joku muu käyttöjärjestelmä, mikä?
[ ] Ei ole konetta kotona.
[ ] Koneella käyn kavereilla.
[x] Koulussa.
[ ] Muualla, Missä?

9. Asuminen
[x] Omakotitalo.
[ ] Rivitalo.
[ ] Kerrostalo.
[ ] Solu.
[ ] Muu, Mikä?

10. Musiikki:
[...iPodin] Omistan mp3
[ ] En omista.
[x] Kuuntelen musiikkia koneella.
[ ] En kuuntele koneella musiikkia.
[x] Minulla on omat stereot/radio.
[x<3] Lordi oli oikea voittaja Euroviisuissa.
[x] Kuuntelen paljon musiikkia laidasta laitaan.
[ ] Minulla on oma lempi "musiikkityyli".

VIIMEISIN
*Henkilö jonka näit? - Äiti. Ja Fasu, jos se lasketaan...
*Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa? - Äiti.
*Henkilö jota halasit? - Hmmm... En varmaan halinut Kataa kun nähtiin, niin sisko.
*Henkilö jonka kanssa tekstailit? - Laura~
*Kappale jonka kuuntelit? - The Veronicas - Untouched

TÄNÄÄN
*Mitä teet myöhemmin? - Nukun. Tai no tätä päivää on huimat kolme minuuttia jäljellä. :---D Että varmaan datailen.
*Mitä teet nyt? - Dataaaaan. Oon täynnä ja on läski olo.
*Mitä olet tehnyt tänään? - Nukkunut, syönyt, laskenut kaloreita, tulostanut kuvia, käynyt leffassa, käynyt kahvilassa, juonut vettä...
*Mitä olet syönyt tänään? - 620 kcal edestä kaikkea + äsken perunoita ja kaksi tortillaa >_______< vitun yösyönti. Mut oli nälkä. ;_;

TÄLLÄ HETKELLÄ
*Rakastatko ketään? - Rakastan mie !
*Kaipaatko ketään? - ;_; Haluun nähdä taas Eli Rothista unta...
*Mikä fiilis? - Läääääääski, väsy. Mut ihan raukean ok.

KYLLÄ/EI
*Olen halailija - En mie... Vain erityisille ihmisille...!
*Olen aamuihminen - Voi en.
*Olen tällä hetkellä raskaana - En!
*Olen toipumassa sydänsuruista - Nn en.
*Olen vasenkätinen - En.
*Kadun tällä hetkellä jotain mitä olet sanonut - Ehh vähäsen.
*Pidän puhelimessa juttelusta - Joskus.
*Minulla on paljon opittavaa - Kyllä.
*Minulla on tapana ihastua "vääriin" ihmisiin - :'D Kyllä.
*Kaikki isovanhempani ovat elossa - Ei.
*Minulle on sanottu että olen viisas - On.
*Minulle on sanottu että minulla on hyvä huumorintaju - Joku niinkin erehtyi luulemaan... :'D
*Olen vaihtanut vaipan - En.
*Olen muuttunut paljon viime vuosien aikana - En tiedä, ehkä.
*Minulla on ystäviä jotka eivät koskaan ole nähneet oikeata hiusväriäni - On. :-D Tai no juurikasvusta ehkä.

***

PERJANTAI
Mitä teit viime perjantaina? - En..muista yhtään... Taisin käydä kaupassa ja datailla ja lukea Demiä ja sellaista. Ja treeeenasin!
Joitko alkoholia? - En.
Nolasitko itsesi? - En kai.
Olitko yön kotonasi? - Joo.
Oliko kukaan sinulle vihainen? - Eeeei kai.

LAUANTAI
Oliko sinulla krapula? - Ei.
Yövyitkö kotonasi? - Jooo.
Nautitko alkoholia? - Joo. :'>
Missä olit? - Kotona vain.
Mitä teit? - Ööö datailin ja katsoin siskon kanssa doramaa ja kokkasin.
Kenen kaikkien kanssa vietit aikaa? - Siskon lähinnä.
Oliko ympärilläsi paljon ihmisiä? - Ei kyllä.
Mihin aikaan menit nukkumaan? - Neljän maissa.
Nukuitko jonkun vieressä? - En. ;_;
Jäikö jokin asia vaivaamaan sinua? - Söin liiiikaaaaa.

SUNNUNTAI
Oliko sinulla krapula? - Ei.
Mitä teit aamulla? - Nukuin. Ja kun heräsin niin treenasin. Ja join kahvia.
Kenen kanssa vietit sunnuntain? - Illan Katan kanssa!
Olitko ulkona? - Jooo tavallaan.
Joitko alkoholia? - En.
Anna arvosana 1-10 sunnuntaista - 8.
Kävitkö suihkussa? - En.
Oliko sinulla yövierasta? - Ei. :'D

***

Mitä teit kello 9 tänä aamuna?
- Nukuin autuaasti.
Mitä teet tämän jälkeen?
- Juon varmaan lisää vettä, pesen hampaat ja menen nukkumaan.
Mitä tekisit nyt jos koneesi sammuisi yhtäkkiä?
- Sanoisin että vitut tästä, ja menisin unille. :'D
Oletko koskaan lyönyt vetoa?
- En mie virallisesti.
Kuunteletko nyt musiikkia?
- Joo.
Mitä teit viime vappuna?
- Ennnn muista yhtään... Tehtiinköhän mitään?
Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
- :---D Uusikuu.
Oletko hymiöiden liikakäyttäjä?
- Ööö joo.
Onko suurin osa ystävistäsi varattuja vai sinkkuja?
- Sinkkuja.
Mitä pakkaat mukaan jos menet kaverillesi yöksi?
- Yöpuvun ja hammasharjan ja lääkkeet ja vaihtovaatteet.
Nukuitko viime viikonloppuna omassa sängyssä, jos et missä sitten?
- Nukuin.
Mitä tv-ohjelmia seuraat?
- Lähinnä Harper's Islandia. Ja Mentalist. ♥
Olisiko sinulla nyt parempaa tekemistä?
- No... ei. :'D
Käytösnumerosi?
- Varmaan ysi oli joskus... tai kasi.
Kuinka montaa tyynyä käytät nukkuessasi?
- Yhtä.
Oletko hiljainen vai äänekäs?
- Hiljainen enemmän.
Mikä sai sinut tänään hymyilemään?
- Valkosuklaaomena...! Ja Fasu... Ja Kata... Ja... JACOB BLACK
Tiedätkö ketään, kuka olisi syntynyt 15. päivä?
- Eeeen.
Uskallatko koskaan väittää vastaan kenellekään?
- Joo, mutta yleensä en tajua.
Oletko saanut suukon tänään?
- En. :<
Veikkaa monelta menet tänään nukkumaan?
- ......Kahdelta.
Jos saisit tappaa jonkun ja et jäisi siitä kiinni, kenet tappaisit?
- En mie :'<
Minkä väriset sukat sinulla on nyt?
- Eriparit... Toinen on vaaleanpunainen ja toinen sininen.
Oletko hyvä matematiikassa?
- En. :'S
Missä huoneessa olet nyt?
- Mystisessä tietokonehuoneessa.
Onko huoneesi siisti vai sotkuinen, nyt?
- Hyvin sotkuinen.
Onko sinulla sisaruksia?
- On~
Minkä nimen antaisit pojallesi?
- Kain..... saanko? ;_;
Minne matkustaisit, jos lähtisit huomenna?
- Helsinkiin...
Nauratko enemmän kuin itket?
- Kyllä.
Onko tänään ollut hyvä päivä?
- No ööö ihan normaali.
Minkä muotoiset makaronit ovat kivoja?
- ... Penne-pasta on paras pasta.
Mikä on viimeisin sana jonka sanoit?
- Öitäää.
Millainen olo sinulla on tällä hetkellä?
- Vatsa on ihan täynnä, ahdistaa. ;_;
Milloin viimeksi juoksit?
- Eilen...tai toissapäivänä?
Onko farkuissasi (tms. housuissa joita käytät usein) reikiä tai repeämiä?
- On......
Nukutko aina vähintään 8 tuntia yössä?
- En. :'D
Jos joku tulisi kotiisi kun olet viettämässä \"laiskaa päivää\", mitä luultavimmin olisit tekemässä?
- Nukkumassa tai dataamassa.
Syötkö koskaan raakaa taikinaa?
- En.
Oletko koskaan potkaissut automaattia (limsa-, karkki- ym) ?
- Eeeen...
Jos tai kun menet naimisiin, vaihdatko sukunimesi vai aiotko pitää oman nimesi?
- Vaihdan.
Milloin viimeksi poistuit kotoasi?
- Iltapäivällä.
Onko teillä astianpesukonetta?
- On.
Jos kaikki ystäväsi lähtisivät yhdessä pitkälle automatkalle, lähtisitkö mukaan?
- Joo! ;_;
Tunnetko ketään, jolla on sama nimi kuin sinulla?
- Tunnen.
Omistatko luistimia?
- Joo, sekä kaunoluistimet että hokkarit.
Missä pidät puhelintasi öisin? (jos sellaisen omistat)
- Sängyssä tai pöydällä.
Katsotko koskaan elokuvia vanhempiesi kanssa?
- Joo.
Kuinka usein leikkautat hiuksesi?
- Kerran muutamassa kuukaudessa...
Onko joku joskus yllättänyt sinut tekemästä jotain kiellettyä?
- No jos lintsaaminen lasketaan niin miljoona kertaa :---D
Millaista insidehuumoria sinulla on ystäviesi kanssa?
- No esim. Jigsawin syöpä........
Onko sinulla ja ystävilläsi samanlainen miesmaku?
- EI OLE! :
D Ei varmaan mitään samaa. Paitsi ton Lauran kanssa osuu toisinaan aika yksiin...
Millaisissa vaatteissa olet, jos vietät päivän kotona?
- Farkuissa ja jossain t-paidassa tai neuleessa. Tai lökäreissä.
Jos olet allerginen jollekin, harmittaako se sinua?
- En ole allerginen.
Mistä yksi sinussa oleva arpi on tullut?
- Noh, tuota.........
Minkälainen päiväsi tulee olemaan?
- Huomisesta päivästä tulee varmaan melko ahdistava.
Onko kukaan koskaan huutanut sinulle kurkku suorana? Oliko se mukavaa?
- Iskä on, se oli ihan vitun pelottavaa.
Mikä päivä tänään on?
- Nyt on jo maanantai. ;_;
Onko tapahtunut jotain erityistä?
- No käytiin katsomassa Twilight-leffa, on se aika erityistä :----D
Minkä merkkinen kännykkäsi on? Omistatko edes?
- Nokia joku.
Oletko tällä hetkellä kotona?
- Olen.
Kirjoita viimeksi kuunnellusta laulusta jokin lause:
- :
D I know you want this don't front que que que pasa~
Minkä värinen paita/pusero sinulla on tällä hetkellä päälläsi?
- Harmaa.
Onko sinulla vieraslista käytössä?
- On ;D
Kuka lisäsi sinut viimeksi meseen?
- Ei hajuakaan, mese ei ole toiminut kuukausiin.
Kuinka paljon rahaa sinulla on tällä hetkellä?
- ......Ei yhtään.....
Kuinka monta nimeä sinulla on puhelimen luettelossa?
- Ööö en tiedä.
Mitä olit viimeksi katsomassa elokuvissa? Kenen kanssa olit ja mitä mieltä olit leffasta?
- Uusikuuta Katan kanssa, se oli ihan jännä. :'''D
Mitä artisteja olet nähnyt livenä?
- Aika monia..... Mm. Dope Stars Inc. neljä kertaa. ♥
Oletko ollut suihkussa vaatteet päällä?
- En.
Missä kävit viimeksi syömässä? Mainitse 3 paikkaa. (kotona eikä muiden luona syömistä lasketa).
- Ööö Houkutus (tosin söin vaan leivoksen), Subway... öö... Hese?
Millainen sää on?
- Pimeä......
Millaisia kirjoja luet?
- Hmmmm suurimmaksi osaksi kauhukirjoja. Ja novelleja. Ja kauhunovelleja etenkin ♥ Ja sit jotain Diana Gabaldonia ja jotain Johanna Sinisaloa ja sellaista. Ja välillä aina (kauhu)klassikkoja.
Kun itselläsi menee huonosti, toivotko, että muillakin menisi?
- En.
Osaatko iloita kaverisi puolesta?
- Osaan mie.
Kadehditko toisia?
- En oikeastaan.
Osaatko lopettaa ajoissa?
- Esim. syömistä en. :'''<
Osaatko kieltäytyä?
- En osaa.
Innostutko helposti?
- Kyllä... :'D
Jos suutut, kumpaa teet helpommin: lyöt vai huudat?
- Huudan.
Oletko koskaan potkaissut/lyönyt reikää seinään tai oveen?
- En mie niin kovaa ole... :'D
Onko sinulla salaisuus, jota ei tiedä kukaan muu kuin sinä itse?
- En oikein tiiä.
Jos on, uskoisitko sen järkyttävän muita ihmisiä?
- Nnnuuu.
Oletko käyttänyt jotain ihmistä hyväksesi?
- En mie silleen pahasti... 8<
Oletko luntannut kokeessa? Miten?
- En ole.
Voisitko tappaa ihmistä?
- No kuka tahansa voi jossain tilanteessa.
Jos tulisit nyt raskaaksi, mitä tekisit?
- Itkisin. En tiedä.
Kuka on elämäsi tärkein ihminen?
- Nnn... ;_; Sisko !
Voisitko kulkea vuorokauden ajan paperipussi päässä julkisilla paikoilla, jos sinulle maksettaisiin 100e?
- No todellakin !
Miksi useimmat heittävät suolakurkut juustohampurilaisen välistä pois?
- Useimmat eivät vissiin tykkää niistä... Mie heitän vaan jos niitä on liikaa yhdessä kohdassa.
Onko rasvattomalla ja kevytmaidolla makueroa?
- On. Kevytmaito on paljon paksumpaa ja makeampaa ja ällömpää.
Aikuistuvatko nuoret tytöt nykyään liian aikaisin?
- No eivät kyllä aikuistu. Teinistyvät kylläkin.
Oletko koskaan liikkunut pyjama päällä ulkona?
- Olen mie pihalla ainakin.
Näet opettajasi bussissa. Menetkö juttelemaan hänelle?
- En, paitsi jos on jotain asiaa.
Kuuluuko vanhuksia kunnioittaa?
- No kuuluu.
Inhoatko ihmisiä, jotka luulevat liikoja itsestään?
- Joo.
Oletko huijannut korttipelissä?
- En mie kai. :'D
Oletko huono häviäjä?
- Toisinaan!
Oletko koskaan ollut niin onnellinen, että olet kirjaimellisesti huutanut sen koko maailmalle?
- En.
Entä niin vihainen, että olet repinyt taulutkin alas seiniltä?
- En mie tauluja ole repinyt.... :'D Puran yleensä vihani itseeni.
Oletko mielestäsi positiivinen ihminen?
- Olen sähkövaraukseltani negatiivinen.
Mikä on viimeisin asia joka on saanut sinut todella iloiseksi?
- ;_;
Koska sinua on viimeksi kiukuttanut joku asia? Mikä?
- Nyt kiukuttaa kun söin liikaa.
Oletko sosiaalinen?
- En.
Oletko ilkeä?
- Vähän joskus...
Onko sinusta liikkunut huhuja jotka harmittavat?
- Nääääää.
Mikä on koulussa/töissä parasta? Entä huonointa?
- Parasta ois töissä se rahan saaminen... Ja oma merkitys yhteiskunnalle. Koulusta...no...saa todistuksia... Ja huonointa on koulussa käynti ja esseet ja kotitehtävät. 8>
Mikä on paras lahja jonka sait viime syntymäpäivilläsi?
- Miun kamera ♥
Pidätkö sormuksia?
- Välillä.
Mitä sinulla on päälläsi?
- Farkut ja sukkahousut ja sukat ja toppi.
Ota lähin kirja/lehti käteesi ja ota sivu 10, lause 5. Mitä siinä lukee?
- "Vauraus on suhteellista." ...