IRC-Galleria

-juli-a-

-juli-a-

Elämä on ihanaa :) Kesä on parasta

[Ei aihetta]Torstai 05.03.2009 17:56

Pidetään huolta siitä, ettei tule naulanreikiä. Lue koko tämä kertomus aina viimeiseen lauseeseen asti.
(Tärkeintä onkin lukea viimeinen lause)

Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän menetti malttinsa, hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.
Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien viikkojen aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin naulojen lukumäärä yhä pieneni. Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa nauloja aitaan.
Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt malttiaan. Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti, että poika vetäisi aidasta pois yhden naulan jokaisena sellaisen päivänä, jolloin hän ei kiivastunut.

Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa isälleen, että hän oli poistanut kaikki naulat. Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo. Hän sanoi: 'Olet tehnyt hienoa työtä poikani, mutta katsopas aidassa olevia reikiä. Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen. Vihapäissäsi sanotut sanasi jättävät juuri tämänlaisia arpia. Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan samantekevää, kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi - haava on yhä olemassa. Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin ruumiillinenkin'.
Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut hymyilemään ja rohkaisevat sinua onnistumaan. He kuuntelevat meitä, he lausuvat meille kiitoksen sanat ja haluavat aina avata sydämensä meille.

Osoita ystävillesi, kuinka paljon heistä välität ja lisää tämä päiväkirjaasi.
Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulan reiän.

kiva Tiistai 03.03.2009 21:27

Kiva kipeenä ja en sit mitenkään vähän koko viikonloppu kuumeessa ja nyt sit on kurkku ihan sika kipee ja nenä tukossa :( saatana olo on hirvee ku tuntuu et yskis keuhkot pihalle tai et kurkku repee sisltä päin :(

VittuTiistai 03.02.2009 21:36

Kiva ku olin laskettelemassa su nii nyt sit on käsi paskana eikä pysty tekee mitään ....
vitun tylsää... Suosittelen silti et jos et oo koskaan laskenu laudalla nii testaa ihmees mut oo varovaisempi ku minä :)

MIKS?Maanantai 16.06.2008 04:55

mun entinen paraskaveri löys uuden ajat sitte ja mä jäin yksin nyt se mun sillonen paraskaveri tekee mulle paskat mitä se ei ikinä ois voinu tehä mulle ennen. Miks näin käy mulle aina ?

Te vihaatte muaMaanantai 09.06.2008 15:28


Jos lähtisin nyt, jäisitkö kaipaamaan?
Kopioi omaan päiväkirjaasi niin huomaat että joku välittää, varmasti.

Ahdistaa!!!!!!Lauantai 07.06.2008 03:58

Minkä takia mä joudun aina kaikkien pedareitten kohteeks? Taas tuli koettua yks näit vitun hulluja. Ahidistaa ja heikottaa ja kaiken lisäks pelottaa e se löytää mut ja rupee sekoo jotain vitun ufoo tai käy muhun käsiks!!!! Keheen voin tukeutee joka ei heti saa jotain skitsaria tai sekoo ku saa tietää? Sain kyl samalla tietää et on joku joka ei oo mun veli mut on valmis auttamaan mua jos on paska tilanne eikä muuta keinoa ole. KIITTTI MIKOLLE ET OLISIT AUTANNU JOS OLIS OLLU TARVIS!!!!!!!!

miks!!??Tiistai 20.05.2008 01:00

Miks koulu ei voi jo loppua... mä en enää jaksa niit vitun marisioita ja ihmisiä jotka luulee olevasa pomoja ja et voi määrätä toisten tekemisistä!! MÄ HALUN VITTUUN TOSTA KOULUsTA JA VITUN NOPEE!!!

Vituttaa!Torstai 15.05.2008 21:48

Mua ärsyttää kun koitan antaa luokkalaiselle neuvoja miten se sais kokeista parempia numeroita, mut mikään ei vittu kelpaa ja pitää alkaa ärsyttää ja hyljeksimään toista joka koittaa vaan auttaa eikä se kelpaa!!! Minkä takia pitää sit vittu valittaa kun saa kokeista huonoja numeroita jos ei saatana apu kelpaa!!! Jos ei apu kelpaa nii olkoon sit ihan hiljaa!!!!!

Mitä vittua Lauantai 22.03.2008 21:13

Miks mua koko ajan vaan vituttaa ja tekis miele itkee? En enää jaksa mitään ja tekis vaan mieli hypätä vaik auton alle mut en tiiä mistä on kyse. Mitä vittua tää on miks en nauti ja pidä hauskaa? Mit6ä on tapahtumassa mikään ei enää naurata kaikki tuntuu masentavalta eikä mikään oo enää hauskaa, tuntuu kaikki hylkäis mut ja olisin omillani. :(

Onneks!Lauantai 22.03.2008 20:56

Mulle selvis et mun "kohtaukset" ei johtunukkaan mistään sellasesta, mitä pahiten pelkäsin. Vaik syy ei oo vielä selvinnykkään nii on tyytväinen et mul ei oo mitään vikaa niskassa tai muuta sellasta. Kaikki on nyt paremmin kun enää pelkää et mul olis jotain pahaakin vikaa niskassa <3