IRC-Galleria

-kinoko-

-kinoko-

SE ON JÖRÖJUKKA ROCK~

mii tuu : <Maanantai 05.07.2010 01:08

7 ensimmäistä jokka sanoo
tähän blogimerkintään " <NAM> " niin kirjoitan
heidän nimensä johonkin kohtaan kehoani tussilla ja
he itse saavat päättää minne ja annan niiden
olla siinä sen aikaa kun ne haalistuu.
.

soittakaaaSunnuntai 04.07.2010 22:04

Lisää tämä päiväkirjaasi pitämällä koko ajan nenästäsi kiinni , niin saat tunnin sisällä ihanan puhelun !

nosori oon taikauskone DxPerjantai 02.07.2010 22:35

Tytöt viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?
Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.
Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?
Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)
HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

plöh~Perjantai 02.07.2010 22:30

m i k s i:
miksi olit viimeksi surullinen? - nii no siit ei puhuta
miksi teet tätä testiä? - koska mul ei oo elämää? : D
miksi et ole ulkona? - e mä siä jaksa
m i l l o i n:
milloin viimeksi nauroit? - hmmm eilen?
milloin olit viimeksi autossa? - öö tänää
milloin olet viimeksi syönyt leipää? - eile?
milloin olet viimeksi opiskellut? - : DDD
milloin olet viimeksi pelännyt pimeää? - no talvel : D

o n k o:
onko sinulla mp3? - joo.
onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois? - jepp....
onko sinulla juuri nyt musiikkia soimassa? - joo.
onko sinulla ollut montaa ihastusta samaan aikaan? - siitä ei puhuta...

o l i s i k o:
olisiko elämä helpompaa, jos maapallo olisi litteä? - jaa-a :DD
olisiko elämä helpompaa/parempaa ilman rakkautta? - no ehkä.
olisiko se katastrofi, jos toimisit lastenhoitajana päivän? - no todellaki!!!! D:
olisiko maailma parempi ilman sotia? - no tietysti.

s i n ä:
monta kirjainta on nimessäsi? - 5
missä kuussa olet syntynyt? - joulu
onko sinulla mitään sairautta? - kai? : D
kuinka pitkä olet? - 159,5
onko sinulla hyvä/huono/siltä väliltä itsetunto? - noo... aika saisse

u l k o n ä k ö
kuvaile hiuksiasi - tällaaset lyhyet paskat.
silmiesi väri? - siniharmaa.
pukeudutko jonkun tietyn tyylin mukaan? - nooh...se vähä vaihtelee riippuu mil tuulel oon : D
koska ostit vaatteita? - hmmm en muista :D
käytätkö korkokenkiä? - harvoon
onko pukeutumistasi koskaan haukuttu? - no juu
käytätkö talvella pipoa? - e

y s t ä v ä t:
onko sinulla paljon ystäviä/kavereita? - iha tarpeeks.
onko joku ystävistäsi pettänyt sinut joskus? - kyll
monta HYVÄÄ YSTÄVÄÄ sinulla on? - muutama.
riiteletkö usein kavereidesi kanssa? - no eenn

v i i m e i s i m m ä t:
viimeisin pitkä automatka - tänää kjoelt sjoelle : D
viimeisin nähty elokuva - öö...olisko aavelaiva :D
viimeisin syöty ruoka - ööö?? en mä muista D:
viimeisin soitettu CD - öö.......
viimeisin juotu juoma - mehu
viimeisin vierailtu nettisivu - tää sekä fb.

s e k a l a i s ta:
oletko ihastunut? - jup : 3
Kärsitkö matkapahoinvoinnista? - ee.
Oletko terveysintoilija? - välillä.
Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa? - rippuuvähä
Pidätkö ukkosmyrskyistä? - nojuu en.
Syntymäpaikka? - sjoki

l e m p i:
numero? - o.O
väri? - musta!
päivä? - ää riippuu paljo, eli ei mikää.
vuodenaika? - kesä !
Juoma? - vesi

v i i m e i s e n vuorokauden aikana, o l e t k o...
itkenyt? - e.
auttanut jotakuta? - e.
ostanut jotain? - eemmä.
ollut sairas? - e.
käynyt elokuvissa? - enn.
kirjoittanut oikean kirjeen? - no en.
puhunut tyttö-/poikaystävälle? - juu
puhunut vakavia? - joo.
ikävöinyt jotakuta? - kokoaja
halannut jotakuta? - een.

y s t ä v ä t:
onko sinulla parasta kaveria? - onha niit. ♥
onko sinulla paljon ystäviä muualla päin suomea kuin kotipaikkakunnallasi? -muutamia.
onko sinulla ketään ulkomaalaista kaveria? - nöy
käytkö kirjeenvaihtoa? - ee.
oletko koskaan lyönyt ystävääsi ? -läpäl

u l k o n ä k ö:
minkä väriset silmät haluisit että sinulla olisi? - vihreet
haluaisitko mieluummin olla 165 cm vai 175 cm pitkä? - 165
oletko oikeasti brunette vai blondi? - blondi.
pidätkö enemmän soikeasta vai pyöreästä pään muodosta? -....O.o

k e n g ä t:
omistatko allstarsin kengät? - e.
millaiset talvikengät sinulla oli viime talvena? - jokku en muista :DD
kuinka monet kengät omistat ? - no en tiiä.

n y t:
onko isäsi nyt kotona? - juu
onko sinulla panta nyt päässäsi? - ei mittää.
kuunteletko nyt musiikkia? - joojoo.
paistaako ulkona nyt aurinko? - nojuu.
onko sinulla hiukset auki nyt? - nojuu

s i t ä & t ä t ä
oletko väsynyt? - nojuu
koska leikkasit viimeksi kyntesi? - tänää?
saatko jalan niskan taakse? - ee.
pureskeletko kynsiäsi? - nojoo.

t u l e v a i s u u s:
mitä teet huomenna koulun jälkeen? - öö... en oo koulus ainakaa ny :D
tuleeko sinusta lattiamuurari? - o.O
vaiko leipuri? - nöy
oletko ikinä haaveillut lentäjän urasta? - e
millainen on unelmamiehesi/naisesi? - hottis ja täydellinen. eli ihana, iha kiva, rehelline, hauska, mielenkiintone, onkse laajakatseine, ei mikää nirppa nokka, urheilulline, syötävän sulone..
oletko jutellut tänään tytölle/pojalle johon olet ihastunut? -juu
oletko tajunnut tänään jotain uutta? - no yleensä mää tajuun joka päivä jotai uutta
oletko kaivannut tänään jotakin? - jepp

v i i m e i s i n h e n k i l ö:
joka makasi sängyssäsi? - en kerro
joka sai sinut itkemään? - en kerro
jonka kanssa menit viimeksi leffaan? - öö, niit oli niin monta : D
jonka kanssa menit shoppailemaan? - äiti !
kenen kanssa olit suihkussa? - no yksin mää olin !
joka sai sinut nauramaan? -amanda and ellu :D
joka sanoi sinulle rakastan sinua? - öö?
joka laittoi sinulle viestiä keskellä yötä? - no een muista.

y l e i s tä:
lempipaikka? - sehä riippuu vähä
tatuointeja? - eheei.
mitä pelkäät eniten tällä hetkellä? - et jostaki katost tuloo hämis :s
missä haluat mennä naimisiin? - emt
kehen olet ihastunut/rakastunut? - ,,,,,,
pitääkö kukaan sinusta? - kai
kohteletko kavereitasi kuin kukkasia? - riippuu tilanteesta,
onko sinusta kanneltu opettajalle? - on, ainaki läpällä. : DD
laulu joka soi päässäsi tällä hetkellä? - puhu äänellä jonka kuulen
oletko ikinä pitänyt henkilöstä joka on kohdellut sinua huonosti? - nojuu
mikä laulu muistuttaa sinua ihastuksestasi? - moni
mitä sinulla on päälläsi tällä hetkellä? - sortsit ja t-paita.
onko kukaan vittuillut sinulle? -muaha ei ikinä kuule : DDD
paljonko sinulla on rahaa tällä hetkellä? - öö... ei yhtää :D
onko sinulla sukat jalassa? - ei
kuka sai sinut rekisteröitymään galleriaan? -en mä muista Dx
millä sivulla surffailet eniten? - tää, fb, youtube
onko sinulla kasveja huoneessasi? - öö ei.
sattuuko sinua johonkin nyt? miksi? - ranne paskana : D.

'=)))))Perjantai 02.07.2010 03:38

Jos kommentoit tähän "KERRO" niin kerron sulle mitä oikeasti ajattelen susta.

muahaKeskiviikko 30.06.2010 15:58

3 päivää saikkua! =)

.Maanantai 28.06.2010 05:24

SINULLA ON 5MIN AIKAA KOPIOIDA
TÄMÄ JA SINULLE TAPAHTUU HUOMENNA
JOTAIN TODELLA HYVÄÄ !

.Tiistai 22.06.2010 02:57

SULLA ON 2 MIN AIKAA KOPIOIDA TÄMÄ JA SINULLE TAPAHTUU HUOMENNA JOTAIN TODELLA HYVÄÄ !
Pussaisitko uudestaan viimeksi pussaamaasi ihmistä? - jo<3
Oletko ihastunut? - mm-m<3
Miksi ette seurustele? - :D
Ajattelet jotakuta, eikö niin? -mmjuuu
Mitä suunnitelmia sinulla on huomiseksi? - mennä kouluu -.-
Oletko tyytyväinen nykyiseen elämääsi? - e
Kännykkäsi viides viesti? - en jaksa kattoo
Onko parempi että tunnet henkilön jonka kanssa aloitat seurustelun? - no eiköhä:D
Nukuitko viime yönä omassa sängyssä, jos et missä sitten? - nojoo oli sii taitsi vieres : D
Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt? - yks
Ikkuna- vai käytäväpaikka? - akkuna
Mitä teit viime uutena vuotena? - ....
Onko joku ihastunut sinuun? - kai?
Onko joku jota et koskaan unohda? - on
Onko sinulla ystävä jolle voit kertoa asioita ja olla varma että hän ei kerro eteenpäin? - no juu
Kenen kanssa tekstailet useimmiten? - hmm......eenn tiedää :D
Aiotko vielä aikuisenakin asua samalla paikkakunnalla kuin nyt? - E!
Kuka viimeksi soitti sinulle? - En jaksa kattoo : D
Kuka viimeksi lähetti sinulle tekstiviestin? - en jaksa kattoo :D

Maanantai 21.06.2010 22:53

♥ Suudelma vatsaan = "tule suihkuun kanssani"
♥ Suudelma otsalle = "Olet ikuisesti minun"
♥ Suudelma korvaan ="Olen kiimainen"
♥ Suudelma poskelle = "Olemme kavereita"
♥ Suudelma käteen = "Palvon sinua"
♥ Suudelma kaulalle = "Me kuulumme yhteen"
♥ Suudelma olkapäälle = "Haluan sinut"
♥ Suudelma huulille = "Rakastan sinua" tai "haluan sinut"
♥ Pitää kädestä = "Voimme oppia rakastamaan toisiamme"
♥ Läppäistä perseelle = "Tuo on minun"
♥ Leikkiä korvan kanssa = "En voi elää ilman sinua"
♥ Pidellä tiukasti = "Älä päästä irti"
♥ Katsoa silmiin = "Älä päästä irti"
♥ Leikkiä hiuksilla = "Sano että rakastat minua"
♥ Kädet lantioilla ="Rakastan liikaa päästääkseni irti"
♥ Nauraa vaikka suutelee = "Olen täysin rento kanssasi"
♥ Neuvo -
Älä kysy suudelmaa, vaan tee itse.
Jos ajattelit jotakuta samaan aikaa kun luit tätä,
Olet varmasti rakastunut
♥ Koskaan ei saa olla liian rakastunut. jos rakas katoaa elämästä, häntä ei voi unohtaa.
♥ Jos et kopio tätä päiväkirjaasi minuutin sisällä, se jota ajattelit lukiessasi tätä unohtaa sinut

.Sunnuntai 20.06.2010 01:35

JOS TEET TÄMÄN KYSELYN, HUOMISESTA TULEE ELÄMÄSI ONNELLISIN PÄIVÄ
kuka on soittanut sinulle viimeksi? - amandaa : D
kuka on lähettänyt viestin sinulle viimeksi? - amandaa : DD
mikä olo ? - toosi sekava
mikä biisi soi tällä hetkellä? Eminem - Mockingbird
mitä katsot? - tätä
mihin vaatteisiin olet pukeutunut? - vaatteisiin
milloin viimeksi riitelit jonkun kanssa? - hmm eilen vai toissaeile
mitä teit viime yönä? - zzz
mikä on lempikarkkisi? - suklaa
oletko pitkävihainen? - mmm
suutelisitko henkilöä jota viimeksi ajattelit? - jep!<3
montako tyynyä sängystäsi löytyy? - 2
minkä elokuvan katsoit viimeksi? - dunno : D
mitä teet huomenna? - meen kouluun :D