IRC-Galleria

Ihmisgeneraattorin tarinaa....Tiistai 06.06.2006 19:02

LaLyda päätti avanta silmänsä maailmaan eräänä karmeana aamuna. Melkein heti näki että hänestä tuli tyttö.. Perhe oli ruma ja he söivät vain marjoja. Koulussa hän pärjäsi huonosti, siellä häntä kiusattiin rumista varpaista.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi innostamaan leikkikodit, niinpä viihteeksi tuli amalgaamipaikat.

Lalyda kehittyi toisellakymmenellä varsin rivoksi. Päähänsä hän sai liilat hiukset, sekä punaiset silmät.
Rehellisyydestä päätellen hän oli melko änkyttäjä. Lempiruokaansa styroxpuuroa hän sai työskennellen duunarina.

LaLyda tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan kaupassa. Alkoholia hän juo hiivafestivaaleilla.

Hän huuti itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan uskaltanut mennä naimisiin.

Sen pituinen se.

Niinpä niin....Tiistai 06.06.2006 18:59

Vuonna 1933 pieni tyttö joutui murhaajan uhriksi. Murhaaja hautasi tytön elävältä maahan toistaen samalla sanoja “Toma sota balcu“.

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nämä sanat, tulet tapaamaan murhatun tytön. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, tyttö ilmestyy makuuhuoneesi kattoon ja tukehduttaa sinut samalla tavalla kuin hän tukehtui itse.

Jos kirjoitat tämän tarinan omaan blogiisi, hän jättää sinut rauhaan. Hyvät tekosi palkitaan.

[Ei aihetta]Lauantai 20.05.2006 23:57

paistaa se päivä risukasaanki... :)

Ma tahtoo veivaa veivaa... X)Lauantai 20.05.2006 23:57

Madagascar - ma tahtoo veivaa veivaa lyrics
(c) Super-C galleriassa ;-)

Ma tahtoo veivaa veivaa,
Ma tahtoo veivaa veivaa,
Ma tahtoo veivaa veivaa,
Te tahtoo.. VEIVAA

Ma tahtoo veivaa veivaa,
Ma tahtoo veivaa veivaa,
Ma tahtoo veivaa veivaa,
Te tahtoo.. VEIVAA

Ma tahtoo veivaa veivaa,
Ma tahtoo veivaa veivaa,
Ma tahtoo veivaa veivaa,
Te tahtoo.. VEIVAA

Ma tahtoo veivaa veivaa,
Ma tahtoo veivaa veivaa,
Ma tahtoo veivaa veivaa,
Te tahtoo.. VEIVAA

Kaikki maailman tytsylit,
Anta kuningas Julianan sun asiat vaan
ma rakasta joka typyy ku tykkä hetkuttaa su bodyy,
ku sä hetkutat su bodyy
hetkuta se nätist, söpöst ja natsast.

Ooraid!

Sä söde oot,
et tarvii sä et meikkii
Original naisbody salee mun honey.
Sä söde oot,
et tarvii sä et meikkii
Original naisbody salee mun honey.

C'mon!

Physically set,
Physically set,
Physically physically physically set.

Physically set,
Physically set,
Physically physically physically set.

C'mon!

Go, Get, Fantastic!
Iso haba misu beibi kutittaa nii
sa olet lady, todesti sit,
Iso haba misu beibi kutittaa nii,
sa olet..
Go, Get, Fantastic!
Iso haba misu beibi kutittaa nii
sa olet lady, todesti sit,
Iso haba misu beibi kutittaa nii

C'mon!

Ma tahtoo veivaa veivaa,
Ma tahtoo veivaa veivaa,
Ma tahtoo veivaa veivaa,
Te tahtoo.. VEIVAA

Ma tahtoo veivaa veivaa,
Ma tahtoo veivaa veivaa,
Ma tahtoo veivaa veivaa,
Te tahtoo.. VEIVAA

Sä söde oot,
et tarvii sä et meikkii
Original naisbody salee mun honey.
Sä söde oot,
et tarvii sä et meikkii
Original naisbody salee mun honey.

Ei vaalii,
honey multa hapet sä veit,
laminaattii,
honey multa hapet sä veit,
lipstickii,
honey multa hapet sä veit,
ei feikkii,
honey multa hapet sä veit,

Sull on elegantti, referenssi,
maybe täydet respectit,
siis go zillaa todesti sit,
Iso haba misu beibi kutittaa nii.

Sull on elegantti, referenssi,
maybe täydet respectit,
siis go zillaa todesti sit,
Iso haba misu beibi kutittaa nii.

Vouu.. O!
Vouu.. O!
Vouu.. O!
Vouu.. O!
VEIVAA!

Ma tahtoo veivaa veivaa,
sa tahtoo veivaa veivaa,
han tahtoo veivaa veivaa,
ne tahtoo.. VEIVAA!

Ma tahtoo veivaa veivaa,
sa tahtoo veivaa veivaa,
han tahtoo veivaa veivaa,
me tahtoo veivaa veivaa,
he tahtoo veivaa veivaa,
te tahtoo veivaa veivaa,

kol..
kaks..
yks...

SATTUU!!!!!Perjantai 19.05.2006 07:52

Kauhee kipu, ihan älytön kuume
mä oon sekaisin edelleen
Kirkas valo, salakavala huume
sä käyt suoraan sydämeen
liike jokainen ja jokainen lause
joka ikinen hiljaisuus
jokainen katseesi suruton
on mulle pieni ikuisuus

Sun sydän huoleton, sattuu (sattuu)
Sun katsees sattuu (sattuu)
Sulle tuskani tää epäselväksi jää
sinisilmäsi eivät nää ikävää

Mulle sun valosi on vakava vaiva
iso paha jolta piiloudun
kuin perhonen liekkiisi ajaudun
ja vannon nimees sun

Tuo sydän huoleton, sattuu (sattuu)
Sun katsees sattuu (sattuu)
Sulle tuskani tää epäselväksi jää
sinisilmäsi eivät nää ikävää

Sä et murheita nää
sun maailman on sellainen (ikävää et nää)
Sulle onni on ajan virta
sen hetki jokainen
ikävää et nää

Sattuu...

Samantekevää....Perjantai 19.05.2006 07:50

Tänään taas vähän hankalampaa
olla tässä ja nähdä sut.
Se tyttö sun tukkaa kampaa.
Se on nätti ja meikannut.
Kun sä katsahdat minuun,
mä lasken silmät kämmeniin.
Ei, mä en anele, en kinuu.
Sä lähdit pois, siis olkoon niin!

Hän koskee sun niskaa
ja hymyilee.
Mä en kestäisi olla,
mitä mä teen?

Sul oli metalliketjussa heijastin,
ja mul oli sotkuinen tukka.
Ja maailma kuin siinä ei muita ois.
Nyt mä oon väsynyt, turta ja sekaisin.
Mä oon säälittävä rukka,
joka murheeseen uppoo, eikä pääse pois.
Mitä musta jää?
Kasa ikävää.
Samantekevää.

Viiniboolissa mustikoita,
mun suu on sininen.
Se tyttö kerää astioita.
Ja sanoo jotain,
mä vastaa en.
Sä tuut ulkoa sisään,
mä lasken silmät kämmeniin.
Vähän viiniä lisää.
Sä naurat, sanot "Juuri niin!"

Hän koskee sun niskaa
ja hymyilee.
Mä en kestäisi olla,
mitä mä teen?

Sul oli metalliketjussa heijastin,
ja mul oli sotkuinen tukka.
Ja maailma kuin siinä ei muita ois.
Nyt mä oon väsynyt, turta ja sekaisin.
Mä oon säälittävä rukka,
joka murheeseen uppoo, eikä pääse pois.
Mitä musta jää?
Kasa ikävää.
Samantekevää.

Ja mä vähenen, palelen.
Mä haluun pois ja mä haluu en.
Ilman sua ei oo mua, ei ollenkaan!
Mikset sä?
Ja miksen mä?
Miksei enää ikinä?
Ja ulkona kaukana jäätyy maa.

Mitä musta jäljelle jää?

Sul oli metalliketjussa heijastin,
ja mul oli sotkuinen tukka.
Ja maailma kuin siinä ei muita ois.
Nyt mä oon väsynyt, turta ja sekaisin.
Mä oon säälittävä rukka,
joka murheeseen uppoo, eikä pääse pois.
Mitä musta jää?
Kasa ikävää.
Samantekevää.

Mitä musta jää?
Kasa ikävää.
Samantekevää.

*Väsynyt*Perjantai 19.05.2006 07:49

Tummin kyynelin

Sä painoit oven kiinni,
Ei sanaakaan.
Se sattui tunteisiini,
Vois kuolla vaan.
Kun äänet askeltesi pois häviää,
Vain tahdoin sydämesi en sen enempää.

Kirjoitin sulle tummin kyynelin,
Sinut miksi kadotin ei mulle mitään jää.
Sammutin liekit tummin kyynelin,
Mutta anteeks antaisin jos toisit kipinää.
Kyynelilläin tän kirjoitin.

Mun haaveet hiljaisuuteen,
Ne hajoaa.
Mä uskoin päivään uuteen
Se vajoaa.
En loppuun unelmoisi,
Jos erotaan.
Tää kaikki kesken oisi,
Jos lähdet vaan

En loppuun unelmoisi,
Jos erotaan.
Tää kaikki kesken oisi,
Jos lähdet vaan

Asemalla ei ketään.... Lauantai 10.12.2005 00:32

Huoh.....
Asemalla järjestelty paikkoja huomisia pirskeitä varten, eikä ollu juuri talkoo porukkaa.. :( Mut huomenna juhlitaan sit uurastuksen edestä! ;D