IRC-Galleria

PikkukuumeTiistai 13.04.2010 17:10

la: 37.5
su: 37.2
ma: 37.4
ti: 37.6

Ärsyttävää! Nuhakin kiusoitteli eilen että olisi muka lähössä pois. ;__; Tänään nokka tekee taas henkistä itsemurhaa.

Ai mitä? loooolTiistai 13.04.2010 12:54

Kolmosella puolen tunnin ohjelmissa 2 mainostaukoa, mitä vittua? :'DDDDDDDDDDDDD Ei nyt mene kanavilla hyvin.

Eikös se tarkota sitä, etä salkkaritki on nykyään 5 min lyhempiä? Kaikki jännä jää pois ja tilalla pelkää tsaissea, tää selittää kaiken.

Painajaisia ja vähäunisuuttaMaanantai 12.04.2010 10:25

Sitä tää flunssa miule teettää. Toissayönä näin unta, että miun piti yhdistellä hirveän monimutkainen sarja joitain juttuja, että meän maan hallinto pelaisi. Mut niitä juttuja oli ihan hullun monta enkä tiennyt mikä menee mihinkin ja ahdistuin. Nukuin sinä yönä 4 tuntia.

Viime yönä menin nukkumaan puoli kolmelta kun arvelinkin, että tulen heräämään aikaisin. Jo puoli neljältä heräsin siihen, että oikea olkapää oli hullun kipeä, mutta onnistuin silti vielä nukahtamaan. Näin unta, että olin liskolähetti. Miun piti lähettää erään kasvattajan liskoja uusille omistajille. Kriteerinä kuitenkin oli, ettei hikisenä niitä saa lähettää. Hassua kyllä olin hikoillu unissani ja heräsin pari kertaa hetkeksi, kunnes puoli seitsämältä loppu uni kokonaan. Notta tämmöstä jännää.

Mut nuha on aikalailla poissa! Toisaalta saattaa nenäsumute vielä vaikuttaa... Mut anygays, jospa sitä ois vielä huomisen pois, miulla on tunne, että keskiviikkona tää saattas näyttää jo aika hyvältä.

Ei hittoLauantai 10.04.2010 20:11

Äidillä alko vuotaan nokka kun se siivosi Avan kakkoja. Eihä se vaan oo allerginen...

MiksiTorstai 08.04.2010 12:53

näin sen kuvan. Hyiiiii. ;___;

x_xKeskiviikko 07.04.2010 14:58

9 h koulupäivä.

Ja se näkyy porsasteluna ruokalassa. Epic keittofail, onneksi kukaan tuttu ei ollu paikalla.

KävelyäSunnuntai 04.04.2010 22:39

Kävinpäs 4-5 km reippaalla kävelyllä, juoksin välillä. Aivan ihana mennä hikisenä suihkuun. :)

No angstSunnuntai 04.04.2010 00:47

Olisin tilannu SoulSilverin nettikaupasta hintaan 39 ja ilman postikuluja, mutta ne alkaa lähettään pelejä vasta 14.4. En jaksa oottaa niin kauan. Käytiin tänään Hapitsulla ja siellä oli toi hintaan 54 e, nyt harmittaa ku en ostanu, prismassakin maksaa lähes 70 e.
Ja sitten kun ajattelin, että joo, voinhan ostaa sen huomenna, niin tietenkään kaupat ei oo auki! :<

Ja ihan kamala leoskikuume... Ois jo kesä.

DuduuPerjantai 02.04.2010 22:11

Totuuksia eilisestä:
°• Mitä teit eilen? - Olin koulussa ja käytiin syömässä lukioporukan kans. :) Sitte hengasin illan kotona.
塥 Moneen nukuit? - 8.20.
塥 Olitko yksin vai jonkun kanssa? - Molempia.
°• Tapasitko uusia ihmisiä? - En jutellu niille ainakaan.
塥 Olitko tietokoneella? - Aina.
°• Tajusitko jotain uutta? - Jaaaa... Ehkä, jos vaan muistaisin että mitä, lol. Yliopistokieltä ainakin hieman opin.
°• Monelta menit kouluun? - Kymmeneltä alkoi, linkku lähti 9.20.
塥 Olitko jollain toisella paikkakunnalla? - Torniossa.

Satunnaisia:
°• Kengän koko? - 39-40.
塥 Lempi numero? - Ei oo.
塥 Lempi kouluaine? - Nettisivujen teko oli kivaa.
°• Kännykkäsi merkki? - With Nokia you can.
°• Minkä väriset hiukset sinulla on? - Vaaleanruskeat vissiin. Riippuu valaistuksesta.
°• Entäpä silmät? - Siniset.

Haluaisitko:
°• Haluaisitko olla jossain muualla kun nyt olet? - Ulkona, niin nätti ilma. Kävinkin siellä hieman juoksemassa aiemmin.
°• Haluaisitko olla päivän julkkis? - Oon vissiin ollu pienissä piireissä.
°• Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan? - Useita.
°• Haluaisitko nähdä jonkun tietyn ? - Joo!
°• Haluaisitko kertoa jotain jollekin tietylle ? - Näh.
°• Haluaisitko halaa sitä ihmistä joka on puhelimessasi neljäntenä? - Joo. :) Ei olla nähtykään vähään aikaan.
°• Haluaisitko että olisi kesä? - KYLLÄ! T-paitakelit tänne ja heti!
塥 Haluaisitko nukkua ikuista unta? - Nou. :<
°• Haluaisitko muuttaa maahan jossa kävit viimeksi? - Näh.
塥 Haluaisitko matkustaa ulkomaille? - Haaparannalle... :D
°• Haluaisitko uuden ystävän? - Se ja sama.

Rakkaus:
°• haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? - Juu.
塥 milloin itkit viimeksi? - Alkukuusta.
°• mikä sinut saa yleensä itkemään? - Vanhempien riidat, koskettavat leffat, kuolemat....
塥 rakastaako sinua kukaan? - Muutama.
°• ikävöitkö ketään juuri nyt? - Joo, vaikka tällä viikolla nähtiin.

Kenen:
°• kenen vieressä viimeksi nukuit? - Öööh, ööh... Niiiinulin vissiin? Ku oltiin jennan luona sillo joskus. Tai Niinuli nukku mun epävieressä, mutta lähimpänä siinä lattialla silti.
塥 kenen seurassa olit viimeksi? - Vanhempien.
°• kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - Jonkun puhelinmyyjän. .D

Parisuhteessa olenTorstai 01.04.2010 16:25

MuskelMänin kanssa, jee!