IRC-Galleria

"Mitä nyt, taatana?"Maanantai 19.07.2010 04:28



Sanoi eräs herttainen pikkupoika pikkuveljelleen. <3 Oli kuuloetäisyydellä olevilla naurussa pidättelemistä. You try and you fail.

Käytiin siis Hesassa pe-su. Oli mahtavaa! Eka päivänä kierrettiin Sea life ja Tropicario (josta sain paljon uusia ystäviä, liskot oli hurjan kesyjä, tulivat lasille kattelemaan jos kyykistyi kuvaamaan) ja lauantaina käytiin suomenlinna. Saatiin hotellihuoneen mukana ilmanen opaskierros, oli hienon kuulonen historia.

Jalat vaan oli iha muussina 9 h kävelyn jälkeen, illalla nukahinkin vahingossa valot päälle ja olisin nukkunut yli 12 h ellei äiti ois herättäny puoli kymmeneltä aamupalalle. Aamupalan jälkeen sain torkkua armollisesti vielä puoli tuntia.

Sunnuntaina käytiin vielä taidetta katselemassa Kiasmassa.

Ja voi että niitä maisemia suomenlinnassa ja Hesassa yleensä! Ne kalliot, aah. <3 Ja huh hellettä, perjaintaina kun mentiin oli 28 astetta siinä kahentoista aikaan. Eikä meillä ollu ilmastointia huoneessa... sen virkaa toimitti pieni tuuletin ja ikkunat.

Isän oli tarkotus hoitaa Miaa. Se kun valitti ennen meän lähtöä, ettei se osaa noita liskosia hoitaa, niin jätin sille mahdollisimman yksinkertaisen tehtävän: salaatinanto Mialle. Jätin tytöille ja Mialle kolmen päivän madot kuppiin, Täpyn ruokin jo torstaina, joten isän ei tarttenu ku huolehtia Mian päivittäisestä salaatin saannista.
Isä olikin sitten innostunut hoitohommista: se oli vaihtanu kaikille vesiä, poistellu kupeista kuolleita matoja ja lisänny uusia sekä antanu Täpyllekin ruokaa. <3 Kakkojakaan ei näkyny.

Ei kaikissa shoppailupaikoissa ehditty käydä, mutta suhteellisen mukavasti tavaraa löytyi, vaikka ei läheskään niin paljon kuin jos olisin päässyt fantsuun:
  • Planeetta 51 - leffa
  • 2 Baby blues - sarjakuvaa
  • Jere - sarjakuva
  • Kissallesi terveyttä ja pitkää ikää - kirja
  • Koiran hoito-opas
  • Veren voima - kirja
  • Practical reptile keeping - lehti
  • Käärmekaulakoru
  • Vihko kilpikonnista
  • Ninjapeli DS'lle
  • Pokemon Mystery dungeon: Blue rescue team - DS

Ihanan ristiriitainen isäMaanantai 12.07.2010 20:12

n. 2 kk sitten kuultua:

ä: "Lounais-Lapissa ois halvalla yksiö."
i: "Sehä ois Päiville hyvä!"

"Jos sää haluat muuttaa, mää voin hyvinki antaa sulle kuukausittain rahaa."

"On se hyvä harjotella itsenäistymistä, niin ei oo niin paha muuttaa sitten vaikkapa toiselle paikkakunnalle."

Tänään:

m: "Aattelin käydä huvikseen Kelala kattoon paljon saisin tukia."
i: "Mitä helvettiä sää sillä tiedolla tekisit? Vaikka saisit kui paljon rahaa et sää voi muuttaa persaukisena! Käy koulut loppuun, hanki töitä ja muuta sitten!"

Myönnä pois, et halua että lähen. <3

[Ei aihetta]Maanantai 12.07.2010 18:00

■ Mikä oli viimeinen asia, joka sai sinut todella iloiseksi? - Perjantai oli todella iloinen päivä monesta syystä.
■ Mikä on mielestäsi paras urheilulaji? - Juoksu ja salibandy.
■ Millaista lemmikkiä voisit harkita? - Somalikissa tai pyhis! Algerianskinkki tai ripsusisilisko!
■ Mikä on paras lahja, jonka sait viime syntymäpäivilläsi? - Jaaaaa, mitähän mie ees sain? :D Menny joulu- ja synttärilahjat sekasin, en muista.
■ Pidätkö sormuksia? - On ne nättejä, mutta en käytä.
■ Jos saisit toivoa yhtä asiaa ja se toteutuisi, mikä se olisi? - Äidin allergia menis veks, sillon meile tulis automaattisesti koira. Kissa sit myöhemmin ku liskot vähenee. Kai.
■ Tykkäätkö leipoa? - Näh :D
■ 5 paikkaa missä olet ollut tänään? - Koti, auto, kauppa, piha jajajaja.
■ Tiedätkö onko sinulla ihailijoita? - Kuusi uskollista fania kuuntelee radio-ohjelmaani. Tai viisi, yksi kun perusti kilpailevan ohjelman.
■ Oletko mustasukkainen? - Aika helposti juu, mutta en enää niin paljon kuin esim. vuosi sitten.
■ Oletko tyytyväinen elämäntilanteeseesi? - Olen, nykyiseen. En tiiä mites sit ku koulut alkaa. D:
■ Oletko tekstiviestiriippuvainen? - Näh.
■ Saako sua halata? - Juups.
■ Menikö taas vituiks? - Aamulla. :D Sit helpotti.
■ Onko sinulla tänään rauhallinen koti-ilta vai lähdetkö jonnekin? - Aattelin lukea ja kirjustaa päiväkirjaa. Olla koneella. Pysyn kotona ellei eräs ota yhteyttä, en tosin usko.
■Mikä on viimeisin ajatus päässäsi? - Hyvä ruoka, parempi mieli.
■ Onko sinulle sanottu joskus jotain äärettömän kaunista? - On. :)
■ Onko sinulla tapana myöhästellä? - Äää, eipä kovin.
■ Onko joku joka ei pidä sinusta? - Hyvin mahollista. :D
■ Oletko hyvä peittämään oikeat tunteesi? - Enpäs tiedä. Olen aika läpinäkyvä, vaikka muka luulen olevani poker face.
■ Luuletko että joku ajattelee sinua tällä hetkellä? - Toivottavasti ku mieki ajattelen muutamaa tyyppiä.
■ Oletko hyvä matematiikassa? - Phah! :D
■ Jätätkö puhelinvastaajaviestejä ihmisille, joita yrität tavoittaa? - En.
■ Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota ajattelit viimeksi? - Oon vissiin jo kertonu. Tai oikeestaan en tiiä mikä on suurin, mutta joo anyway.
■ Monelta heräsit tänään? - Herätyskelloon! \o/ 10.30.
■ Milloin viimeksi oksensit? -Joskus viime vuonna tai aikasemmin.
■ Onko kaulassasi tällä hetkellä jokin kaulakoru? - Nöy.
■ Millainen olo on nyt? - Semmonen jes, rauha. :D
■ Jos saisit nyt lyödä ketä vain turpaan, ketä ja miksi? - En lyö.
■ Jos kuuntelet nyt musiikkia niin mitä? - Within Temptationia. Oon addiktoitunu.
■ Kuka viimeksi herätti sinut puhelinsoitolla? - Jaaaaaaa...... Joskus en herää puhelinsoittoihin, pelottavaa....
■ Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - Ehen. :D
■ Haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? - Njuu!
■ Millaiset housut on tällä hetkellä jalassasi? - Farkut.
■ Oletko ollut lähiaikoina riidoissa kenenkään kanssa? - Nöy?
■ Näkyykö musamakusi pukeutumisessasi? - Ei. :D
■ Mitä odotat tällä hetkellä kaikista eniten? - Erään näkemistä.

Työt loppuPerjantai 09.07.2010 21:25

Nyt 2 viikkoa ja n. 200 km kestäneen työurakan jälkeen koitti sweet freedom! Aika meni aina tosi nopeasti, yllättävän paljon ihmisiä oli liikkeellä aamuisin koiriensa kanssa. Tuli monen monta rotua bongattua. :)

Mutta ah, tätä olen odottanut: ei enää kellon kyttäämistä nukkumaan mennessä! Eikä tarvi herätä kukonlaulun aikaan... Aaaaaah.

Tänään oli erityisen mukava työpäivä kun saatiin lopettaa työt jo 10.30. :D Voi kyllä repesin kun sillon ku oltiin Jonsun kanssa vanhaintalolla, meän piti olla viimisenä päivänä loppuun asti. Nyt päästiin Iisakin kanssa 2 h aikasemmin! <3

Olen ollut yksin koko tämän viikon ja mukavaa on ollut. Eilen oli kiireinen päivä, olin pari tuntia Roskun kanssa ja kävin hoitamassa omia asioita kaupungilla.

Pitäisi ottaa niskasta itteään kiinni ja mennä raapustamaan päiväkirjaa pitkästä aikaa. :D

Katoin LiisanMaanantai 05.07.2010 22:07

And I loved it! Irvikissa sai uuden fanin, purrr h. <3

[Ei aihetta]Perjantai 02.07.2010 20:42

Jos rakkaus olisi maku miltä se maistuisi?
- Vaikia sanoa ku ei oo kokenu. Se maistuis varmaan semmoselta salmiakkikarkilta, joka on päältä hyvää, mutta sisältä kirpeää.
Oletko vielä samanlainen luonteeltasi kuin lapsena? Millainen olet?
- Oisko väärin sanoa että huonompaan suuntaan ollaan menty. :D En ole niin sosiaalinen ja viaton enää.
Mistä teit viimeksi listan?
- Liskojen hoitotoimeenpiteet kirjasin äidille.
Kuinka usein syöt lääkkeitä?
- Sillon ku lääkäri määrää, harvoin.
Kuinka pitkä aika on synttäreihisi?
- About puoli vuotta.
Kenen sängyssä nukuit viime yönä?
- Omassa, hui kauhia.
Mainitse yksi asia jota odotat innolla?
- Kesäloman jatkumista = kesätyöt loppuu
Oletko hyvä matematiikassa?
- Juuri ja juuri pääsen läpi. :D
Mistä ostit viimeksi kengät ja kuinka paljon ne maksoivat?
- En kyl muista, sen verta pitkä aika.
Pidätkö baarissa istumisesta?
- En. Liikaa kännisiä ihmisiä.
Mainitse yksi hyvä ystäväsi?
- Pes.
Tahtoisitko asioiden olevan kuin ennen?
- En. Nykysellään kaikki on hyvin.
Milloin olit viimeksi täysin onnellinen elämässäsi?
- Aina sillon ku miula ja noila menee hyvin.
Minkä unen näit viimeksi?
- Don't remember. D:
Otatko elämäsi liian vakavasti?
- Never.
Käytätkö aina turvavyötä?
- Joo.
Vietätkö tulevaisuutesi todennäköisesti yksin vai parisuhteessa?
- Ihan sama. :D Näen suunnitelmissani itseni ilman miestä, mutta en pistä pahakseni vaikka joku olisikin.
Miten rakkauselämäsi sujuu?
- Hiljasta ollu.
Huonoin kokeesta saamasi numero?
- 0
Mitä mieltä olet matikasta?
- Nyyh.
Oletko romantikko?
- Jonkinlainen ehkä.
Mihin haluaisit nyt?
- Tässä on hyvä.
Tykkäätkö paketoida antamasi lahjat kauniisti?
- Yritän. :D
Miten haluaisit herätä seuraavana aamuna?
- Virkistyneenä, on vissiin univelkaa.
Minkä tyylinen huoneesi sisustus on?
- Teemaväri ruskea. Eipä muuta kerrottavaa. :D
Oletko koskaan pyörtynyt? Miksi?
- Melkeen, kaikki kerrat saunan takia.
Verrattuna viime vuonna tähän aikaan oletko onnellisempi vai surullisempi?
- Sama.
Oletko ihastunut, seurusteleva vai yksinäinen?
- Öhm, yksin olen, mutten koe olevani yksinäinen.
Ajatko isin ostamalla autolla?
- Ajaisin jos ois kortti.
Mitä rakastat?
- Kaikenlaista... >3
Oletko jo miettinyt lapsillesi nimeä?
- Ei tule olemaan, mitäpä sitä miettimään.
Uskotko että on olemassa joku juuri sinua varten?
- Eiköhän, eri asia löydetäänkö me toisiamme.
Onko tällä hetkellä ketään kiikarissa?
- Ei ja on.
Uskotko oikeaan rakkauteen?
- Joo.
Jos saisit palata ajassa taaksepäin mihin aikaan palaisit ja miksi?
- Lapsuuteen johonki poksu ja diksu - aikaan. <3 Se oli vaan niin hienoa aikaa. Tai sit Hopsuaikaan!
Korvaako laatu määrän?
- Todellakin.
Ymmärrätkö vastakkaista sukupuolta?
- Riippuu ihan persoonista. Mut kyllä jotkut tuntuu olevan tunneälyltään sen verran vajaita, että vaikea ymmärtää.
Onko ulkonäöllä väliä?
- On sillä sen verran, etten nyt ihan ketä tahansa ottaisi.
Oletko pitkävihainen?
- En kyllä. :D
Tahtoisitko asua muualla kuin nykyisellä paikkakunnallasi?
- En.
Onko sinulla ollut viimeaikoina huono omatunto?
- Nöyp.
Mitä odotat tällä hetkellä eniten?
- Toistoksi menee nää kysymykset.
Pelastaako hymy todella päivän?
- Pelastaa.
Annatko helposti periksi?
- Riippuu motivaatiosta, mut yleensä joo.
Milloin olet ollut onnellisimmillasi elämässäsi?
- Enpäs osaa sanoa.
Onko maailmassa paikkaa jonne tiedät olevasi aina tervetullut?
- On.
Mikä kokemus on muuttanut sinua elämäsi aikana eniten?
- Uskaltaisinko sanoa, että Shazin tapaaminen. :D
Halveksitko ketään ihmistä sydämesi pohjasta?
- Näh.
Pelkäätkö enemmän henkistä vai fyysistä kipua?
- Fyysistä.
Luopuisitko mieluummin alkoholista vai makeisista?
- Alkoholista kun kerta en edes juo, hahaa.
Onko maailmassa ihmistä jolle voit soittaa milloin tahansa?
- Joo.
Mikä on tämänhetkinen tunnetilasi?
- Onnellinen, odotan kovasti iltaa/yötä kun jään yksin. <3
Mitä kysymystä vihaat gallupeissa kaikista eniten?
- Eipä ole inhokkia.
Miksi Suomi on hyvä maa?
- Sosiaaliturva eikä sisäistä levottomuutta (mellakat yms.)
Milloin joit viimeksi alkoholia?
- Maistoin joskus alkuvuodesta vissiin.
Minkä nimen antaisit pojallesi?
- Tykkään kovastin Niko-nimestä, mutten luultavasti antaisi kuitenkaan tietyistä syistä. Enpäs sitten tiedä.
Paleletko helposti?
- Kyl.
Kummat jäätyy pakkasella ennemmin, kätesi vai jalkasi?
- Jalat.
Mistä löydät kivoimmat housut?
- Pukumiehestä, valitettavasti.
Mitä tapoja sinun täytyisi parantaa?
- Njaa.
Milloin viimeksi halasit jotain poikaa?
- Kun koulu loppu.
Oletko läheinen sukusi kanssa?
- Tarpeeksi minulle.

Eka viikko takanaPerjantai 02.07.2010 20:07

Eka työviikko suoritettu. Työtehtävä: Mantsikkanokan ja Takitsun siivus. Molemmat päivittäin, joten tulee ainakin liikuntaa.

Työpariksi sattui eräs nigerialainen poika, jonka kanssa on erittäin mukava jutella. Ollaan käyty mielenkiintoisia keskusteluja evoluution ja Jumalan olemassaolosta.

Päivät menee äkkiä, ei tule tylsää hetkeä. :) Mahtavaa kun tuo työ ei ole sosiaalinen, niin voi samalla miettiä omiaan kun poimii roskia. Aika rentouttavaa loppujen lopuksi.

Matti-eno sai pöytäkoneen netin fiksattua, awesome! Ei tartte äidin miniläppärillä enää kykkiä. <3

JeejeeTorstai 24.06.2010 01:36

Huomenna mökille! :) Uimaan ja grillaan!

Skidit joutuu nyt eka kertaa oleen yön yksin, zömg.

[Ei aihetta]Keskiviikko 23.06.2010 01:53

http://Rapsutin.mondozoo.com

Enää 1 kävijä niin saan lahjan!

KuviaMaanantai 21.06.2010 03:20

Vastaa parhaiten sopivalla kuvalla

1. Millaisessa ympäristössä haluaisit asua?


2. Minkälaisen lemmikin haluaisit?





3. Lempiartistisi/yhtyeesi?



5. Kotikaupunkisi?



6. Horoskooppisi?



7. Tämänhetkinen olo?



8. Tämän illan suunnitelmat?