IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Voi veliseni. :DDMaanantai 07.04.2008 18:04

0 S Y Y T Ä M I K S I V E L J I S T Ä ON "HYÖTYÄ":

1. Veljet kasvattaa luonnetta

2. Veljien ansiosta oppii itsepuolustusta.

3. Veljien ansiosta et liho, koska karkkejasi ei koskaan ole jäljellä

4. Veljien ansiosta opit jakamaan asioita.

5. Veljien ansiosta opit piilottamaan tavaroitasi paremmin.

6. Veljien ansiosta et kuluta suihkussa liikaa vettä.

7. Veljien ansiosta opit odottamaan että muut ovat ottaneet ruokaa, ennenkuin itse otat.

8. Veljien ansiosta opit istumaan autossa takapenkillä.

9. Veljien ansiosta opit korjaamaan tavaroita

10. Veljen ansiosta kaikki joko pelkäävät tai kiusaavat sinua.


Testien tekemiseen innostunut. :DLauantai 05.04.2008 01:02

Olet mieleltäsi avoin, sinulla on mielikuvitusta,
olet huolehtiva ja ulospäin suuntautunut.
Ihmistyyppisi nauttii elämän suuren näytelmän seuraamisesta,
ja pohtii mielellään ihmisten motiiveja ja tarkoituksia.
Kaltaisellesi ihmiselle mikään asia elämässä ei ole merkityksetön.
Siksi toisten ihmisten mielestä saatat toisinaan olla liian varuillasi,
herkkä tai epäluuloinen. Olet valloittava, karismaattinen
ja nerokas supliikki-ihminen. Olet lahjakas moniosaaja,
ja voitkin menestyä useilla alueilla elämässäsi.
Sinua stressaavat ammatit, joissa on selvät säännöt ja toimintaohjeet
”tee tämä tällä tavalla.” tai joissa vaaditaan logiikkaa, faktoja ja yksityiskohtia.
Ihmistyyppisi ei jaksa keskittyä kauaa samaan asiaan, ja monet mielenkiinnon
kohteet saattavatkin vahingoittaa menestystäsi pitkäjänteisyyttä vaativassa työssä.
Parhaiten sinulle soveltuvat ammatit, joissa voit aloittaa projekteja ja sitten
innostaa toisia saattamaan ne päätökseen.


Persoonallisuustesti: http://www.netello.com/viihde/persoonallisuustesti.php

Toteamus: Empä sit tiiä mitä mieltä ootte et päteekö muhun :DD

Diidiidiidiididdididdidii..Perjantai 04.04.2008 09:40

JOS SAISIT...

* Valita silmiesi värin, mikä se olisi? - Siniset, paitsi et ne on jo ^^"

* Valita yhden kyvyn näistä, mikä se olisi: ajatusten lukeminen, selvänäkeminen vai siirtyminen paikasta toiseen ajatuksen voimalla? - Öö. Kaikis noist on jotai pahaa. Jos osais lukee kokoaja ajatuksii siin menis lopult järki, jos ois selvännäkijä ni tuis vainoharhaseks ja ne näyt alkais kyl käymää vähä pelottaviks varmaa. Siirtyminen paikast toisee taas, entä jos joku näkis. :DD
Joo no ehk ajatusten lukemine ois silti kaikist kivoint ;>

* Valita "kuudennen aistin", niin mikä se olisi? - En kerrookaa ;>
* Olla joku eläin päivän ajan, niin mikä olisit? - Hevonen tai kotka. =D
* Olla joku julkkis päivän ajan, niin kuka olisit? - Emt.
* Parantaa yhtä ominaisuuttasi, mikä se olisi? - No niit ny on. ^^"
* Valita oman etunimesi, mikä se olisi? - En mä osaa kuvitella itteeni muuks ku Annikaks. :D
* Tietää yhden asian näistä, minkä valitsisit: mikä on elämän tarkoitus, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen vai onko maapallon ulkopuolella älyllistä elämää? - Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen :o
* Muuttaa yhden fiktiivisen hahmon (kirjan/elokuvan/sarjan henkilön) eläväksi, niin kenet valitsisit? - Vaikkah Aku Ankka.

8 MIELIPIDETTÄSI
* Abortti? - :S
* Eläinkokeet? - :S
* Turkistarhaus? - :S
* Lapsityövoima? - :S
* Fazerin lakupoika-kiista? - ?
* Uskonnot? - Hm. o.o
* Kouluruoka? - :S
* Pakkoruotsi? - ^^

7 USKOTKO...
* Jumalaan/jumaliin? - Kai mä sit. =D
* Itseesi? - Silloin tällöin. =D
* Yliluonnolliseen? - Joo.
* UFOihin? - No iteki oon tälläne ufo :DD
* Kummituksiin? - Joo :o
* Horoskooppeihin? - Juu.
* Rakkauteen? - Joo.

6 SUOSIKKIASI
* Lempileipäsi? - Ruisleipä ja näkkäri =>
* Lempilaatikkosi (maksa-, makaroni- jne.)? - Makaroni.
* Lempijäätelömakusi? - Suklaa,päärynä =>
* Lempiherkkusi? - Suklaa. =D
* Lempijuhlasi? - Syndet.
* Lempijouluruokasi- Kinkku

5 INHOKKIASI
* Inhottavin ruoka? - Parsakaalikeitto (kauhea kokemus hyihyihyihyi..)
* Inhottavin väri? - Keltainen o.o
* Inhottavin tunne? - Jos tuntuu et joku seuraa tjtn.
* Inhottavin sana? - pelkkä "ok", eikä jatka mitenkää muute lausetta :D Se on oikeestaa vaa kylö ärsyttävää.
* Inhottavin jäätelömaku? - Banaani?

3 KYSYMYSTÄ TAVOISTASI
* Kumman puolen voitelet näkkileivästä? - "REIKÄISEN" :d
* Monellako tyynyllä nukut? - 1-2
* Missä asennossa nukut mieluiten? - Selällää tai sivuttain ;>

3 VALINTAASI
* Hammastikku vai hammaslanka? - Tikku
* Palasokeri vai taloussokeri? - Pala
* Hiusharja vai kampa? - Harja

2 OSAATKO...
* Katsoa kieroon? - Emt.
* Heiluttaa korviasi (ilman käsiä, tietenkin...)? - En. :D

1 LOPPUKYSYMYS
* Miltä nyt tuntuu- Miltä pitäis? Koht pidää men herättää Hene ylös et se vie bussille. :D

Toteamus: Jee olipa kiva.
Rapu (22.6-22.7]

Tunteellisuus ja herkkyys ympäristön tarpeille ovat hyvin tärkeä osa ravun
elämää.Turvallisuuden tarve on suuri sekä tunteellisella että aineellisella tasolla.
Siksi rapu usein kerää tavaraa ympärilleen.Turvallisuuden tarve johtaa myös siihen,
että hänellä on taipumus pitää kiinni menneestä,kuten muistoista, lapsuusajan
ystävistä ja mahdollisesti myös vanhoista rakkaussuhteista.

Rapu arvostaa perhe-elämää, ja hänellä onkin usein iso perhe.
Parisuhteessa hän on lämminhenkinen ja tunteellinen.Rakkaus on
hänelle omistautumista ja hän todella tarvitsee rakkautta tunteakseen
elämänsä turvalliseksi.Hänellä on myös tarve yhdessäoloon ja toisen
ihmisen läheisyyteen.Rapu on merkeistä sopeutuvaisin.Parhaiten hän
tulee toimeen kalan tai skorpionin kanssa, mutta myös neitsyt,härkä ja
kauris sopivat hänelle kumppaneiksi.



Toteamus: EN KOMMENTOI! O_O

Epäsuorasti sanominen <3Keskiviikko 02.04.2008 19:53

OLETKO:
Istunut Poliisi autossa ?
- En oo.

Tullut umpikännissä kotiin aamulla ?
- En.

Pussannut jotakuta hetken mielijohteesta ?
- :D

Kontannut koulun lattialla ?
- Joops.

Poiminut sieniä ?
- Joskus kaaauan sitten.

Juossut todella henkesi edestä ?
- Joo. Iha huvikseeki. :D

Murtautunut autoon ?
- Joo :s

Unohtanut jotakin lentokoneeseen ?
- Joo.

Pussannut serkkuasi ?
- En.

Kaatunut kenkien takia ?
- Juu.

Polskutellut Serenassa ?
- En. :(

Stripannut ?
- Siis tottakai. :DD

Uinut vaatteet päällä ?
- Jooh =)

Laulanut mikrofoniin ?
- Juu.

Itkenyt koulussa ?
- Joo.

Ollut masentunut ?
- Juu.

Oksentanut ihmisen päälle ?
- Öö.. En kai?

Purrut kissaa, kun se on sinua ?
- Haha. :D

Mennyt viemään roskia ja heittänyt roskasäiliöön vahingossa roskapussin sijaan oman laukkusi?
- En?

Kaatunut skootterilla ?
- Mopol kyl. :D

Heilunut jossakin alusvaatteillasi ?
- Joo.

Liukastunut banaanin kuoreen ?
- En?

Maistanut mustekalaa ?
- Enkä tuu ikin maistaa varmaa yöks.

Ollut ambulanssissa ?
- Joo. :D

Kummat on söpömpiä blondit vai tummat?
- Kumpiki

Inhoatko ketään tällä hetkellä?
- Joo.

Rakastatko ketään juuri nyt?
- Joo.

Rakastaako sinua kukaan tällä hetkellä?
- Kai joo ei?. :D

Ikävöitkö ketään?
- Joo.

Oletko mustasukkainen?
- Njoo.

Mitä odotat tällä hetkellä eniten?
- Kesää ja.. ;>

Mitä teet v-loppuisin?
- Arvaa..

Oletko hyvä koulussa?
- Kai mä sit oon.

Mitä kouluaineita vihaat?
- Matikka ja fyssa. :S

Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä?
- Njoo.

Onko sinulla webkamera?
- Jeba.

Onko sinulla ollut kuvia kauankin galleriassa?
- Jonku aikaa?

Onko sinulla vip?
- Joo, sain lahjaks joltaki. :D

Kuinka pitkä olet?
- 158-165cm

Asuisitko mielellään maalla vai kaupungissa?
- Kai mä maal?.

Lempinumerosi?
- 2,12,22

Onko sinulla yhtään sellaista salaisuutta mitä ei kukaan muu tiedä kun sinä?
- On. o.o

Mitä harrastat?
- Ratsastus,urheilu jne.

Kuinka aikasin menet yleensä nukkumaan?
- 21-02

Oletko koskaan liftannu?
- Ehen.

Omistatko mitään kulkuneuvoo?
- Enpä sinänsä.

Onko sinulla saldo puhelimessa?
- ON.

Jos ei, mikä on suurin laskusi?
- 40.

Onko puhelimessasi turhia numeroita?
- On.

Mitä kaikkea yleensä teet kun olet koneella?
- Mesee ja kaikkee. :D

Onko sinulla meseä?
- Onon

Mitä ajattelet juuri nyt?
- Noit biisin sanoit jotka soi tos. :D

Paljonko kello on juuri nyt?
- 16.52

Kuka soitti sinulle viimeksi?
- :p

Toteamus: Jessöör. :D

[Ei aihetta]Keskiviikko 02.04.2008 09:59

Onko sinulla sängyssä "halityyny", jota halit kun nukut?
[] Ei
[] Kyllä
[x] Toisinaan <-- x)

Mitä maitoa juot/käytät ruoanvalmistuksessa mieluiten?
[x] Kevytmaitoa
[] Rasvatonta maitoa
[ ] Soijamaitoa
[ ] Täysmaitoa
[ ] Ykkösmaitoa
[] En juo maitoa
[ ] En osaa päättää
[ ] muu

Millä yleensä avaat kruunukorkin (sellainen kun on esim. olutpulloissa)?
[x] Joku muu avaa pulloni puolestani
[ ] Hampailla
[x] Pullonavaajalla
[ ] Pullonavaajasormuksella
[x] Pöydän reunalla
[ ] Sytyttimellä
[ ] Toisella pullolla
[ ] Turvavyön soljella
[ ] Vyönsoljella
[ ] Jollain muulla "työkalulla"
[] Minulla ei ole tarvetta avata kruunukorkillisia pulloja

Jos rahalla voisi ostaa onnea, olisitko halukas myymään onneasi?
[ ] Mikä ettei. Riippuu hinnasta.
[x] En, hinnasta riippumatta.
[] Eipä olisi mitään mitä myydä.
[ ] En osaa sanoa

Missä säilytät kännykkääsi?
[x] Housujen etutaskussa
[ ] Housujen takataskussa
[ ] Repussa / laukussa
[ ] Takin povitaskussa (kumpi tahansa puoli)
[x] Takin sivutaskussa
[ ] Jossain muualla
[ ] Minulla ei ole kännykkää
[ ] Milloin missäkin

Vaatisitko ja suostuisitko avioehtoon mennessäsi/mentyäsi naimisiin?
[ ] En suostu enkä vaadi. Avioehto on osoitus epäluottamuksesta.
[ ] Suostun ja vaadin. Ei vara venettä kaada.
[ ] Suostun, mutta en vaadi.
[] Riippuu hyötyisinkö itse avioehdosta
[ ] En tiedä mikä avioehto on.
[x] En osaa sanoa

Kuinka maailma on syntynyt ja kehittynyt?
[x] Alkuräjähdyksestä ja evoluutioteorian esittämällä tavalla
[ ] Toisin kuin alkuräjähdys & evoluutioteoria esittävät, mutta ilman yliluonnollisia voimia
[ ] Raamatun luomiskertomuksen esittämällä tavalla
[ ] Jumalan tekemänä, mutta ei kirjaimellisesti Raamatun esittämällä tavalla
[ ] Ei kiinnosta
[ ] En osaa sanoa
[ ] muu

Voisitko koskaan harkita muuttoa ulkomaille?
[ ] En
[x] Kyllä, mutta enintään vuodeksi<--[yksin]
[x] Kyllä, 2-5 vuodeksi<-- [ jos sais seuraa mukaan]
[ ] Kyllä, pidemmäksi aikaa mutta en pysyvästi
[] Kyllä, pysyvästi
[ ] En osaa sanoa

Minkä väriset hiukset sinulla on?
[ ] Harmaat
[ ] Mustat
[x] Punaiset
[ ] Ruskeat
[ ] Siniset
[] Vaaleat
[ ] Valkoiset
[ ] Vihreät
[ ] En osaa sanoa
[ ] Olen kalju

Missä säilytät kotiavaimiasi?
[ ] Avainnauhassa
[x] Housuntaskussa
[x] Laukussa
[ ] Lompakossa
[x] Takintaskussa
[ ] Jossain muualla
[] Minulla ei ole kotiavaimia

Jos WC-paperi on mielestäsi telineessä väärin päin, korjaatko sen ja laitat rullan "oikein"?
[ ] Kyllä
[] En
[x] Toisinaan

Mitkä ovat lempiaineitasi koulussa?
[] Biologia
[x] Englanti
[ ] Filosofia
[ ] Fysiikka
[] Yhteiskuntaoppi
[ ] Kemia
[] Kuvaamataito
[ ] Käsityöt
[x] Liikunta
[] Maantieto
[ ] Matematiikka
[/] Musiikki
[/] Psykologia<--[sitä vaa ei oo :D]
[x] Ruotsi
[ ] Saksa
[x] Uskonto / Elämänkatsomustieto
[] Äidinkieli
[ ] Inhosin kaikkea!
[x] Jokin muu aine

Jos olisit kansainvälisesti tunnettu huippu-urheilija, mikä olisi lajisi?
[ ] Autourheilu
[ ] Curling
[ ] Golf
[ ] Koripallo
[x] Jalkapallo
[x] Juoksu
[ ] Jääkiekko
[ ] Mäkihyppy
[ ] Nyrkkeily
[ ] Paini
[ ] Shakki
[ ] Sulkapallo
[x] Taitoluistelu
[x] Tanssi
[ ] Uinti
[x] Muu laji
[ ] En osaa sanoa
[] En voisi millään kuvitella olevani huippu-urheilija

Sinut suljetaan yhdeksi päiväksi huoneeseen jonkun seuraavista henkilöistä kanssa. Kenet/ketkä valitset kumppanikseksi?
[ ] Angelina Jolie - näyttelijä
[ ] Antti Tuisku - Idols-laulaja
[ ] Arvi Lind - YLE:n ex-uutistenlukija
[ ] Benedictus XVI - paavi
[ ] Carola Häggvist - Ruotsin euroviisutähti
[ ] Christina Aguilera - R&B-laulaja
[ ] George W. Bush - Yhdysvaltain presidentti
[] Jeesus - juutalainen uskonnollinen johtaja, kristinuskossa vapahtaja
[ ] Johnny Depp - näyttelijä
[ ] Juanes - latinolaulaja
[ ] Juice Leskinen - muusikko, runoilija, kirjailija
[ ] Jukka Keskisalo - juoksija
[ ] Kim Jong-Il - Pohjois-Korean johtaja
[ ] Kimi Räikkönen - formulakuski
[ ] Kylie Minogue - syövän selättänyt laulaja
[ ] Matti Nykänen - lööppisankari, ex-mäkihyppääjä
[ ] Ozzy Osbourne - rocklaulaja
[ ] Paris Hilton - seurapiiripimu
[ ] Perttu Sirviö - Big Brother-voittaja
[ ] Peter Nyman - Uutisvuoto-tähti
[ ] Scarlett Johansson - näyttelijä
[ ] Sean Connery - Bond-tähti
[ ] Tarja Halonen - Suomen presidentti
[ ] Tom Cruise - skientologinäyttelijä
[ ] Toni Wirtanen - Apulannan laulaja
[ ] Ville Valo - HIM-laulaja
[ ] Vladimir Putin - Venäjän presidentti
[ ] Zinedine Zidane - ulosajettu jalkapalloilija
[ ] Usher - Ulkomaalainen laulaja
[ ] Wentworth Miller - Pakosarjasta tuttu
[ ] Chad Michael Murray - näyttelijä
[ ] Olen allerginen näille kaikille!
[x] En tiedä

Mitkä ovat arkivaatteidesi hallitsevimmat värit?
[ ] Harmaa
[ ] Keltainen
[x] Musta
[ ] Punainen
[x] Ruskea
[x] Sininen
[x] Valkoinen
[x] Vihreä
[x] Lila
[x] Muu

Mihin aikaan heräät arkiaamuisin?
[] Ennen viittä
[x] 05-06
[ ] 06-07
[ ] 07-08
[ ] 08-09
[ ] 09-10
[ ] 10-11
[ ] 11-12
[ ] Mihin aikaan sattuu
[ ] Vaihtelevasti

Mistä olet riippuvainen?
[ ] Alkoholista
[ ] Huumeista
[x] Internetistä
[ ] IRC Galleriasta
[ ] IRC:stä / chäteistä
[ ] Kahvista
[x] Läheisestä ihmisestä
[:D] Rakkaudesta
[ ] Shoppailusta
[x] Suklaasta/karkeista
[ ] Teestä
[] Tiedosta
[] Tietokoneista
[ ] Tietokonepeleistä
[ ] Tupakasta
[ ] TV:stä
[] Työstä
[ ] En ole riippuvainen mistään
[ ] En osaa sanoa
[x] No comment.

Uskotko kuolemanjälkeiseen elämään, eli että oma elämäsi jatkuu muodossa tai toisessa ruumiisi kuoleman jälkeen?
[] Kyllä
[ ] En
[x] En osaa sanoa

Kumpia sinulla on enemmän, ystäviä vai vihamiehiä?
[x] Ystäviä
[] Vihamiehiä
[ ] Yhtä paljon
[] En varmasti tiedä ketkä kaikki vihaavat minua

Voisitko kuvitella meneväsi kauneusleikkaukseen?
[ ] Kyllä
[ ] En
[x] Vain onnettomuuden, palovammojen tms jälkeen
[ ] En osaa sanoa

Oletko itse tai onko sinulle koskaan luettu Uppo-Nallea?
[x] Kyllä
[ ] Ei
[ ] En ole varma

Kuinka vastaat puhelimeen?
[ ] "Haloo"
[x] "Moi"
[] "Niin?"
[] Epämääräisellä ynähdyksellä
[ ] Jollain muulla tavalla
[x] Omalla etu- ja sukunimellä (virallisissa tapauksissa)
[x] Omalla etunimellä
[ ] Omalla sukunimellä
[ ] En osaa sanoa
[x] En vastaa puhelimeen

Puhutko koskaan itseksesi, edes muutamaa sanaa?
[ ] En koskaan
[ ] Harvoin
[x] Joskus
[] Usein
[ ] En osaa puhua
[x] puhun kotieläimille <-- :D

Kuinka WC-istuin (rinkula) ja istuimen kansi tulee jättää käytön jälkeen?
[x] Sekä kansi että WC-istuin alhaalla
[ ] WC-istuin alhaalla, kansi ylhäällä
[ ] Sekä WC-istuin että kansi ylhäällä
[x] Asialla ei ole mitään väliä

Mitä elintarvikkeita säilytät jääkaapissa?
[ ] Banaani
[x] Ketsuppi
[x] Kurkku
[x] Mehutiiviste
[x] Sinappi
[x] Tomaatti
[ ] Ei mitään näistä
[ ] En omista jääkaappia

Mihin tosi-TV -kilpailuun voisit osallistua?
[ ] Amazing Race
[ ] Baari
[ ] Diili
[ ] Huippumalli haussa
[ ] Hurja muodonmuutos
[x] Idols <--- Läppää <3
[ ] Miljonääri-Jussi
[ ] Popstars
[x] Selviytyjät
[ ] Suomen Robinson
[?] Suuri seikkailu
[ ] Suurin pudottaja
[ ] Talo
[x] Tanssii tähtien kanssa
[ ] Unelmakämppä
[ ] Unelmien poikamies
[ ] Unelmies poikamiestyttö
[x] Viettelysten saari
[ ] Big Brother
[ ] Jokin muu tosi-TV -kilpailu
[] En voisi ajatella osallistuvani mihinkään näistä


Kirjoitatko nopeammin koneella vai käsin?
[x] Koneella
[ ] Käsin
[] Yhtä nopeasti
[ ] En osaa sanoa

Asennoidutko asioihin kielteisesti?
[] Ehdottomasti en
[] Kyllä
[ ] En osaa sanoa
[x] Usein

Ovatko Potterit ja Da Vinci-koodi saatanallisia tai kristinuskoa häpäiseviä?
[] Eivät
[ ] Kyllä
[x] Asia on minulle merkityksetön
[ ] En osaa sanoa

Millainen olet juuri nyt?
[x] Ahkera
[/] Iloinen
[] Janoinen
[/] Kärsimätön
[ ] Levoton
[ ] Masentunut
[ ] Nälkäinen
[ ] Onnellinen
[x] Pirteä
[ ] Surullinen
[/] Tylsistynyt
[/] Unelias
[ ] Vihainen
[] Väsynyt

Kuinka tyytyväinen olet tähänastiseen elämääsi? Anna sille kouluarvosana 4-10.
[] 4
[ ] 5
[ ] 6
[ ] 7
[x] 8
[ ] 9
[ ] 10
[ ] En osaa sanoa

Oletko koskaan ajanut autoa päihtyneenä, tai ollut kyydissä autossa, jota ajaa päihtynyt?
[x] Kyllä
[] En ole
[ ] En osaa sanoa

Onko sinulla tapana syödä tietokoneesi ääressä?
[x] Kyllä
[ ] Ei
[] Toisinaan

Geeni- vai luomuruokaa?
[x] Vain luomua. Jos mahdollista.
[ ] Geeniviljelty on puhdasta ja hyvää!
[] Ihan sama, sitä mitä kaupasta saa, sitä mikä on hyvää.

Kuinka kauan olet yleensä suihkussa?
[ ] En käy suihkussa
[ ] 0 - 2 min
[ ] 3 - 5 min
[ ] 6-10 min
[ ] 11 - 15 min
[x] 16 - 20 min
[/] 21 - 30 min
[ ] yli 30 min
[x] riippuu ajasta ja paikasta, kotona ja pitkään!

Mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä?
[x] Harrastus
[ ] Isänmaa
[ ] Jumala/jumaluus
[ ] Koti
[x] Lemmikkieläin
[x] Perhe
[ ] Raha
[x] Rakkaus
[ ] Sauna
[ ] Sotaveteraanit
[ ] Sunnuntait
[ ] Talvisota
[ ] Uskonto
[x] Vapaus
[] Mikään asia ei ole minulle pyhä, pyhä sana kuullostaa liian uskolliselta.

Pitäisikö perintövero poistaa?
[x] Kyllä
[ ] Ei
[] Mikä on perintövero?
[ ] En osaa sanoa

Millä tavalla haluaisit mennä naimisiin?
[] En halua mennä naimisiin
[x] Papin vihkimänä mutta muualla kuin kirkossa
[x] Perinteiset kirkkohäät
[ ] Siviilivihkiminen (maistraatissa tai muualla), hääjuhlat
[ ] Siviilivihkiminen (maistraatissa tai muualla), ilman mitää hääjuhlia tms
[] En osaa sanoa

Mitä täytteitä et ikinä haluaisi pizzaasi?
[] Ananas
[ ] Anjovis
[x] Aurajuusto
[] Basilika
[ ] Chilikastike
[] Edamjuusto
[x] Fetajuusto
[x] Herkkusieni
[ ] Jalopeno
[ ] Jauheliha
[ ] Kana/broileri
[x] Kananmuna
[x] Kanttarelli
[ ] Katkarapu
[ ] Kebabliha
[ ] Kinkku
[ ] Kuivattu tomaatti
[x] Maissi
[] Mozzarella
[ ] Naudanliha
[x] Oliivi
[] Oregano
[ ] Paprika
[x] Parsa
[ ] Pekoni
[ ] Pepperoni
[x] Persikka
[x] Poronliha
[ ] Porsaanfilesuikaleet
[] Rucola
[x] Salami
[ ] Simpukka
[x] Sinihomejuusto
[ ] Sipuli
[x] Siskonmakkara
[x] Smetana
[ ] Suolakurkku
[x] Tatti
[ ] Tofu
[x] Tonnikala
[] Valkosipuli
[] Vuohenjuusto
[X] ..

Mihin rusinat kuuluvat?
[ ] Maksalaatikkoon
[] Simaan
[/] Pullaan
[ ] Yäk, ei mihinkään!

Kumman jalan kengän laitat ensimmäisenä jalkaan?
[ ] Oikean jalan kengän
[ ] Vasemman jalan kengän
[ ] En käytä kenkiä
[] Enpäs ole kiinnittänyt huomiota
[X] Vaihtelee


Oletko jo liukastunut (ja kaatunut) kuluneena talvena?
[ ] En ole
[X] Olen
[ ] En muista

Kumpi laitetaan leivällä päällimmäiseksi?
[X] Juusto
[ ] Makkara / kinkku
[] En syö juusto- tai makkara/kinkkuleipiä
[ ] Asialla ei ole mitään merkitystä

Olisitko halukas kuulemaan tarkan kuolinhetkesi etukäteen?
[ ] Kyllä
[] En
[X] En osaa sanoa

Tunnustaisitko syyllisyyden murhaan jota et ole tehnyt, jos saisit siitä 3 vuotta vankeutta ja 10 miljoonaa euroa korvauksena todelliselta tekijältä?
[X] En
[] Kyllä
[ ] En osaa sanoa

Kannatatko kuolemantuomiota?
[X] En
[ ] Kyllä

Jos tekisit itsemurhan, mitä välinettä käyttäisit?
[] Ampuma-ase
[X] Korkea paikka (hyppääminen)
[] Köysi
[] Myrkky/lääkkeet/alkoholi
[ ] Pommi
[ ] Veitsi
[] Vesi (hukuttautuminen)
[X] Jokin muu
[ ] En osaa sanoa


Kuinka usein halaat toista ihmistä?
[ ] Halaaminen on homojen hommaa. En halaa koskaan.
[ ] Joka päivä, yli 10 kertaa päivässä
[X] Joka päivä muutaman kerran
[ ] Kerran-pari viikossa
[ ] Useimpina päivinä viikossa
[ ] Viikoittain
[ ] Kerran kuussa
[ ] Kerran, pari vuodessa
[ ] Vieläkin harvemmin


Hyväksytkö eutanasian (armokuoleman)?
[ ] Ei, ihmishengen ylläpitäminen on itseisarvo, ihmisen tahdosta riippumatta
[] Ei, käytännöllisistä syistä: kuka on oikea päättämään kuolemasta, edes ihminen itse?
[/] Kyllä, ihmisen tulee saada vapaasti päättää kuolemastaan
[X] Kyllä, mutta vain vakavissa sairauksissa ja vammoissa, joista paraneminen liki mahdotonta
[ ] En osaa sanoa

Kuulutko yleensä mielipideasioissa enemmistöön vai vähemmistöön?
[X] Enemmistöön
[] Vähemmistöön
[ ] Minulla ei ole omia mielipiteitä
[ ] En osaa sanoa, milloin mitenkin

Mistä tyypillisesti katsot kellonajan?
[ ] Herätyskellosta
[X] Kysyn kaverilta
[X] Kännykästä
[ ] Mikroaaltouunista
[ ] Radion aikamerkistä
[] Rannekellosta
[X] Seinäkellosta
[X] Tietokoneen kellosta
[X] Ulkoisesta julkisesta kellosta
[X] Videonauhurista / DVD-soittimesta / TV:stä
[ ] Muualta

Mitä näistä "hyvistä käytöstavoista" noudatat?
[] Avaan oven tuntemattomille
[ ] En aloita syömistä ennenkuin naapurissa istuvat ovat saaneet annoksensa
[X] En pidä kyynärpäitä ruokapöydällä
X[] Laitan käden suun eteen kun aivastan
[X] Laitan käden suun eteen kun haukottelen
[ ] Päästän mummon istumaan bussissa

Your class. =DKeskiviikko 02.04.2008 09:07

Kirjoita luokkalaistesi nimiä 1-11(12)

1.Riikka K
2. Suvi
3. Emilia
4. Anna
5. Riikka A
6. Emppa
7. Jone
8. Mikko
9. Niko
10. Mose
11. Tony
(12. (Annika)


Älä selaa alaspäin ennenkuin olet täyttänyt edellisen jutun!

Vastaa näihin:

01. Onko 7 ollut ekaluokasta asti luokallasi?
- No ei tod. :D

02.Onko 6 hyvä koulussa?
- Ihan, tunnil se vähä sählää. :D

03. Sopisivatko 9 ja 11 hyvin yhteen?
- Nääh.. Jone ja Niko ennemmi. :DD

04. Haluaisitko tehdä parityötä 2 kanssa?
- Oon mä tehnyki :p

05. Kuvaile 4 käyttäytymistä tunnilla?
- Riippuu tunnist. Köksän tunnil se laiskottelee :>

6. muistuttavatko 10 ja 11 toisiaan?
- Eivät.

07.Onko 5 hyvä koulussa?
- OK.

08. Luotatko 3?
- En pahemmi ^^"

09. Millaista tunnilla olisi jos siellä ei olisi 11?
- No jaa, eipä kauheesti vaikuta tuntii.. Selittää vaa puol vuotta.

10. Onko 1 varattu?
- Ei?

11. Pitääkö 8 sinusta?
- Tuskin.

12. Pidätkö sinä 11?
- Köh. EN.

13. Paras puoli 4?
- Kai se sit on "hauska". :D

14. Mitä 9 mahtaa juuri nyt tehdä?
- Nukkuu?

15. Haluaisitko kaverikuvan 6 kanssa?
- Empä tiiä. . .

16. Haluaisitko muuttaa 5 kanssa samaan kämppään?
- Ääh.. :D

17. Kuka heistä on kivoin tyttö?
-Riikka K ,Suvi ja Anna

18. Entä kivoin poika?
- Jone varmaanki.

19. Mitä luulet luokkalaistesi ajattelevan sinusta?
- Pojat ajattelee toisi ku tytöt. :DD
Joo no ei kukaa nyt ainakaa mua vastaa oo, vaik joskus sählään. ^^"

Toteamus: Huooh nyt tonne syömään aamisaistah. =)

My mind. O.OTiistai 01.04.2008 22:13

MENNEISYYS:

Mitä muistat lapsuudestasi?
- Nääh en haluu muistella. Niit hyvii asioit on varmaanki kaikki hauska mitä ollaa kavereitte kaa tehty sellasina pikkusina. :D

Mikä oli lempileikkisi pienenä?
- Hippa.

Mikä oli suurin unelmasi lapsena?
- Tulla laulajaks ja suosituks :DD (huh ^^´)

Kuinka unelmasi muuttui kun kasvoit vanhemmaksi?
- Joo en usko et tollast vois ees mulle tapahtuu enkä sinänsä toivokaa enää. :D

IHMISSUHTEET:

Millaisia ystäväsi ovat?
- Tärkeitä. Hauskoja. :D

Millainen ystävä haluaisit olla?
- Sellane ku opn tarvis.

Millä sanoilla sinua on kuvailtu?
- "outo" "hullu se on" "ilkeä" "ihana" "hikke" "tyhmä" joo on nit. :D

RAKKAUS:

Uskotko Siihen Oikeaan?
- Emt. o.O

Oletko rakastunut?
- Joo.

Mitä rakkaus sinulle on? Miten se ilmenee?
- Tuntuu et nyt on aika sanoo "no comment" . Koska en osaa selittää muutenkaa ^^"

Paras rakkaushetki viimeisen viikon ajalta?
- Chiwawa. :D


VIIHDE:

Mitä teet mieluiten ylimääräisellä ajallasi?
- Jumitan koneel tai ulkona sählään.

Kappale, jonka kuulit viimeksi?
- Muistot.

Kappale, joka erityisesti ärsyttää sinua?
- Monia.

Viimeisin kirja jonka olet lukenut?
- Emt.

Minkä elokuvan haluaisit nähdä?
- Onha niit. =D

Koska viimeksi kävit ravintolassa syömässä ja mitä söit?
- En muista o.O

Tykkäätkö käydä baarissa/juhlissa/ulkona?
- Mitäpä luulette? x)

RUOKA:

Mitä söit tänään ensimmäiseksi?
- Leipääääää.

Bravuuriruokasi?
- Öö.

Mitä ruokaa tekisit lapsille (omille tai muiden)?
- Jtn hyvää.

Ruoka, jota et ole koskaan maistanut mutta et haluaisikaan?
- Simpukoita,mustekaloja tai mtn outoja mereneläviä HHHYI. :S

Söitkö pienenä lautasen aina tyhjäksi?
- En. :D

ARKI:

Mitkä viisi asiaa teet lähes joka päivä?
- Teen jtn ulkona, dataan,syön,juon ja juttelen ihmisille.

Mikä on parasta arjessa?
- Kaikki hauska (kotityöt veks)

Entä mikä on vaikeinta?
- No jaa.

Jos arkesi olisi väri, mikä väri se olisi?
- Oranssi. =D

TÄMÄ PÄIVÄ:

Miten heräsit tänä aamuna?
- Kello soi, pois päälyä pystyyn ja hyppy sängyst alas.

Mitkä olivat ensimmäiset sanasi?
- Moi.

Paras ja huonoin asia mitä tänään on tapahtunut?
- Päätä särkee se on huono ja hyvii on monta. Kaikki hyvät liittyy ystävii ja sille =>

Oletko tyytyväinen päivääsi tähän asti?
- EN.

HUOMINEN:

Miten toivoisit herääväsi huomenna?
- Hali ois kiva. No joo toiveajattelua. ;D Ihan samanlail ku yleesäki.

Mitä haluaisit huomenna tehdä?
- Kertoa jtn jännää ihmisille. Ja tehdä jtn jännää ihmisille. (Toi tai no comment)

Mitä sinun pitää huomenna tehdä - haluat tai et?
- Ruotsin koee..

Uskotko että huomenna kaikki voi olla paremmin?
- En :D

TULEVAISUUS:

Mitä eniten haluat tulevaisuudeltasi?
- Henkiilökohtaisia on nää kyssät.

Mikä sinua tulevaisuudessa pelottaa?
- Että jään yksin NYYH. =D

Jos elämäsi olisi elokuva, millaiseen kohtaukseen elokuva päättyisi?
- Se olisi jtn hyvnin dramaattista. Muuta en tiiä. :D

Toteamus: Noi kysymykset kävi tiukiks :s

Minäkö hikke? =)Tiistai 01.04.2008 21:57

Äidinkieli.................... 9
Englanti...................... 10
Ruotsi......................... 9
Matematiikka.................. 10
Fysiikka ja kemia............. 10
Biologia ja maantieto......... 10
Historia ja yhteiskuntaoppi.... 8
Uskonto....................... 10
Liikunta ja terveystieto....... 9
Musiikki....................... 8
Kotitalous..................... 9
Käsityö: tekstiilityö.......... 7
Kuvataide...................... 7
Käytös ja huolellisuus........ 10

Keskiarvo...................... 9

Toteamus: Siis omg, matikka,fyssa/kemia ja maantieto 10?! Ei tod.
En mä noi hyvä oo -.-´

http://www2.hs.fi/extrat/hsfi/omaelama/peruskoulutesti/

Minä,sinä,hän.... :DTiistai 01.04.2008 09:21

ELÄMÄSTÄSI:

Ovatko vanhempasi yhdessä edelleen?: On ja ei -.- (älkää kysykö) :p
Onko sinulla parasta ystävää?: 3 ^^
Onko sinulla monia ystäviä?: Jokunen.
Entä kavereita?: On.
Onko sinulla vastakkaista sukupuolta edustavaa ystävää?: On.
Onko sinua koskaan kiusattu?: On -.-´
Oletko ollut kiusaaja?: No jaa. o.o
Onko sinulla lemmikkejä?: on
Minkä rotuinen tai lajinen se on?: Sellane .
Haluaisitko pikkuveljen tai -siskon?: En väittäs vastaa jos tulis
Entä lemmikkejä?: Lisää vaa. :DD
Oletko usein stressaantunut/jännittynyt jostain?: Joka päivä.
Rakastatko perhettäsi ja ystäviäsi?: Jo.
Pidätkö itsestäsi?:En.
Tuntuuko usein, ettei enää jaksa?: Ei nyt ainakaa.
Rakastatko elämääsi ja tapaasi, jolla elät sitä?: No jaa. :DD
Paheesi?: Kertokaa

ULKONÄKÖSI:

Silmiesi väri?: Sininen
Hiuksiesi väri?: Punainen
Ovatko hampaasi suorat?: Joo
Onko sinulla hyvä iho?: Kai?
Hoidatko ihoasi?:Joo
Kuinka usein peseydyt?: Ainaki jokatoinen päivä, joskus useammin.
Pesetkö shamppoolla ja hoitoaineella hiuksesi?: Juu
Nypitkö kulmasi?: Joo-o.. :D
Onko sinulla kaunis hymy?: Ei? :S
Minkälainen nenä sinulla on?: Ruma. :DD
Onko sinulla isot vai pienet korvat?: En mä tiiä en nyt jaksa kattoo peilistä.
Entä korvanlehdet, paksut vai ohuet?: Huhhuh.
Käytätkö koruja?: Juu
Minkälaisia vaatteita käytät?: Kivoi. :D
Onko sinulla oma muoti?: No jaa?.
Seuraatko muotia?: Emt, ehk värin suhteen ku ei sit löyä ku tietyn värisii vaatteit joskus. :DD
Käytätkö mekkoja?: Joo.
Entä hameita?: Joo.
Toppeja?: Joo.
Minihameita?: En.

KOULUSI:

Keskiarvosi?: Päälle kasin ainaki.
Lempiaineesi?: Enkku ja liikka.
Inhokki aineesi?: Fyssa ja matikka.
Kuka on lempi opettajasi?: EI oo.
Entä inhokkisi?: Teuvo ;<
Pitävätkö opettajat sinusta?: Kai ne pitää. :D
Onko sinulla iso koulu?: Ihan.
Monta rakennusta koulussasi on?: 2
Luetko hyvin kokeisiisi?: Ihan.
Onko sinulla hyvä käsiala?: EI.
Hoidatko läksysi pois alta ajoissa?: Yleesä, paitsi matikan läksyt ku en osaa. :D
Entä esitelmäsi?: Joo =)

MILLOIN VIIMEKSI:

Söit?: koht.
Joit?: Tos äskö.
Pesit hampaat?: Koht.
Lenkkeilit?: Eile
Sairastuit?: Öö.
Paketoit lahjan?: Öö.
Ostit lahjoja?: Öö.
Pelasit jotain peliä?: Eile.
Joit alkoholia?: Öö. :D
Silitit jotain eläintä?: Tänää.
Putsasit akvaarion/häkin/terraarion?: Viikonloppuna.
Ostit jotain?: Öö.
Ostit jonkun vaatteen?: Pitkä aika :<
Nauroit?: Tänää.
Itkit?: Eilen. :DD
Pelasit jalkapalloa?: Kesäl =(
Tanssit? : Eile.
Söit joulukinkkua?: jouluna
Juttelit jonkun kanssa mesessä?: Eilen
Pelkäsit?: Eilen
Hämmennyit?: Eilen
Surit?: Eilen
Itkit ilosta?: Eilen, ainaki melkee =)
Katsoit elokuvan?: Öö.
Nauroit elokuvan aikana?: Sillo ku katoin sen elokuvan.
Itkit elokuvan aikana?: Öö.
Tapoit jonkun nisäkkään?: !!
Itkenyt jonkun eläimen takia?: Nyyh ;<
Kuullut harhoja?: Eilen.
Niistänyt?: Öö.
Käynyt vessassa?: Tänää.
Käyttänyt huumeita?: Eile ::D: Joo en ny kuitenkaa. =)
Ollut harkoissa?: Öö.
Ollut katsomassa jotain esitystä:Öö.

Toteamus: Aika kaavamaisia vastauksia ^^"