IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

tylzää.Lauantai 31.01.2009 17:19

MIHIN OLET KIINTYNYT?

TIETOKONE

[x] Olen koneella tunteja
[x] Elämä ei olisi samanlaista ilman tietokonetta
[] Jos tietokone menisi rikki itkisin
[x] Minulla on paljon kuvia ja muita tiedostoja koneella
[x] Minulla on oma tietokone
[x] Olen mieluummin koneella kuin tekemässä läksyjä
[x :D] Olen ollut myöhään hereillä koska en ole jaksanut liikkua koneelta pois
[ ] Vanhempani uhkaavat ottaa nettijohdon irti seinästä koska se olisi heidän mielestään suurin rangaistus
6



ELOKUVAT

[ ] Käyn katsomassa vähintään kaksi elokuvaa elokuvateatterissa kuussa
[] Minulla on niin monta DVD:tä etten tiedä missä kaikki on
[ ] Ostan jokaisen elokuvan josta pidän / tai lataan netistä
[ ] Säilytän kaikki leffalippuni
[ ] Lainaan sanontoja elokuvista
[ ] Osaisin kertoa 20 lempielokuvaani heti
[ ] Katson Oscareiden jakoa säännöllisesti
[ ] Elokuvat ovat parempia kuin televisio-ohjelmat ja musiikki yhteensä
[ ] Minulla on yli viisi lempinäyttelijää ja -näyttelijätärtä
0

TELEVISIO

[/] Katson televisiosta vähintään viisi ohjelmaa joka päivä
[ ] Katson yli viisi tuntia televisiota joka päivä
[x] Olen koukussa johonkin ohjelmaan
[ ] Jos en näe lempiohjelmani jaksoa, suutun
[/] Katson televisiota ennen kuin menen nukkumaan
[ ] Televisio on herätyskelloni
[ ] Olen nähnyt jokaisen MTV:n ohjelman vähintään kerran
[ ] Televisiossani on yli 500 kanavaa
[ ] Katson usein kahta ohjelmaa samaan aikaan
[x] Mainosten aikana vaihdan kanavaa katsoakseni jotain muuta
3



URHEILU

[x] Katson urheilua joka päivä
[ ] Olen ollut urheilujoukkueessa vähintään viisi kertaa
[] Urheilen aina jos siihen on mahdollisuus
[/] Olen tosi hyvässä kunnossa
[ ] Kuntoilen koko ajan
[x] Lenkkeilen tai uin usein
[x] Minulla on lempiurheilija sekä -joukkue jota kannatan
[/] Olen ulkona paljon mieluummin kuin sisällä
[ ] Minua ei haittaa hikoilla
4


RUOKA

[ ] Rakastan ruokaa
[ ] Haluan kokeilla kaikkea
[x] Syön aina kun minulla on tylsää, olen stressaantunut, katson tv:tä jne
[ ] En välitä painostani, haluan vain syödä
[x] Olen kokeillu mexicolaista, italialaista, kiinalaista, thailaista, intialaista yms.
[ ] Minulla ei ole paljoa inhokkiruokia
[ ] Menen juhliin ruuan takia
[] Kaverini sanovat minua possuksi
[ ] En voi lähteä kaupungilta ilman että olen syöynyt jotain
[ ] Herkuttelu on lempitekemistäni vapaa-ajalla
2


SOSIAALINEN ELÄMÄ

[ ] Käyn monissa bileissä joka vuosi
[x] Jos joku kutsuu minut jonnekin, menen, vaikka minulla olisi huono olo
[/] Elokuvateatterit, huvipuistot ja kauppakeskukset ovat lempipaikkojani
[/] Inhoan sisällä olemista, olisin mieluummin ulkona 24/7
[/] Tietokone on kiva, mutta bilettäminen kivempaa
[x] Teen kavereitteni kanssa hauskoja juttuja
[x] En voi keskittyä tunneilla koska juoruilen kavereitteni kanssa
[x] Kenen tarvitsee mennä töihin jos voi olla kavereitten kanssa?
5½


SHOPPAILU/VAATTEET

[ ] Shoppailen vähintään kaksi kertaa viikossa
[x] En välitä kuinka paljon minulla on kenkiä ja asusteita, niitä tarvitsee aina lisää
[] Kaapissani on aina tilaa uusille vaatteille
[/] Seuraan muotia
[ ] Minulla on yli kymmenet farkut
[ ] Minulla on yli 30 paria kenkiä
[/] Kauppakeskus on maailman paras paikka
[x] Tuhlaan paljon rahaa
[x] Jos olen kaupungilla minun on pakko ostaa jotain
[] Haluan töihin lempikauppaani että saisin alennuksia
4


TUPAKKA

[ ] Poltan säännöllisesti
[ ] Säästän aina alitajuisesti rahaa tupakkaan
[ ] Ahdistun jos olen paikassa jossa ei voi polttaa
[ ] Aamu ei voi lähteä hyvin käyntiin jos en saa poltettua aamu tupakkaa väh. 1h heräämiseni jälkeen
[ ] Kaapeissani tai pöydilläni on useita vanhoja tyhjiä askeja/venttipusseja/rislapaketteja tai vastaavia tupakka välineitä
[ ] Vanhempani tietävät että poltan
[ ] Olen polttanut jo vähintään 5 vuotta
[ ] Poltan vaikka kukaan ei olisi seuranani
[ ] Tupakka on minusta ihan hyvän makuista
[/] Ympärillä oleva tupakan savu ei häiritse minua
½

ALKOHOLI

[ ] Olen juonut itseni viim. 1kk:n sisällä sellaiseen humalaan että en muista ihan kaikkea mitä sinä iltana tapahtui
[x] Olen oksentanut juomiseni vuoksi
[ ] Juon alkoholia yleensä joka viikonloppu, ellei mikään isompi asia estä juomistani
[ ] Olen joutunut tekemisiin juomiseni takia useasti virkavallan kanssa
[ ] Joku on ollut huolissaan juomisestani viimeisen 3kk:n aikana
[ ] Olen lintsannut koulusta/töistä ja lähtenyt juomaan
[] Oletko perunut tärkeitä viikonloppu suunnitelmiasi jotta pääsisit juomaan
[ ] Muistan vähintään 10:n alkosta saatavan juoman hinnan ulkoa
[ ] Seuraan kaupoissa säännöllisesti kaljojen/siidereiden hintoja
[ ] Olen juonut joskus 7 päivää putkeen
1


HUONOT TAVAT

[ ] Varastan säännöllisesti
[ ] Tupakoin säännöllisesti
[ ] Olen mennyt kouluun/töihin/kirkkoon kännissä tai krapulassa
[ ] Juon kavereitteni kanssa ja teemme tyhmiä juttuja
[x] Kiroilen koko ajan
[ ] Joudun aina tappeluihin
[ ] Minulla on porttikielto vähintään kahteen paikkaan
[x] Olen lintsannut koulusta/töistä 3 päivää putkeen
[x] Olen karannut kotoa
3


PELIT

[/] Pelaan rahasta
[ ] Olen hävinnyt joskus useita kymmeniä euroja pelihimon iskettyä
[ ] Lottoan säännöllisesti
[ ] En pysty kävelemään pelikoneen ohitse pudottamatta sinne taskun pohjalle jääneen 20sent.
[ ] Olen pelannut noppaa rahasta
[x] Ostanut väh. kolme raha-arpaa kerralla omaan käyttöön
[/] Olen ollut voitollla useita euroja mutta hävinnyt kuitenkin lopulta kaikki
[ ] Pelaan yleensä siihen asti ettei minulle jää enään yhtään rahaa
[ ] Säästörahani ovatkin menneet pelikoneeseen, suuremman potin toivossa
[ ] Rahasta pelaaminen on minusta hauskaa
2


MUSIIKKI

[x] Koneellani on vähintään 1000 biisiä
[x] Ollessani kotona kuuntelen lähes kokoajan musiikkia
[x] Joskus ollessani pois omasta huoneestani musiikki saattaa silti olla päällä
[ ] Omistan ainakin 30 levyä
[/] Mottoni: "Musiikki on elämä"
[x] Osaan soittaa jotakin instrumenttia
[/] olen saanut laulu kokeesta ysin tai enemmän
[ ] Osaan tehdä itse musiikkia koneella
[x] Hyvän biisin tullessa radioista unohdan kaiken muun ja keskityn kuuntelemaan musiikkia
[x] Omistan mp3:n
7


ELÄIMET

[x] Omistan jonkun lemmikin
[ ] Minulla on ollut useita lemmikejä, joiden vastuu on ollut yksin minulla
[x] Harrastan/ olen harrastanut jotain eläinläheistä asiaa jossain kerhossa/ryhmässä tai muussa vastaavassa
[x] Pidän eläimiä viisaina otuksina
[x] Olen saanut nimetä jonkin eläimen itse
[x] Olen ollut eläinlääkärissä
[/] Eläin on ihmisen paras ystävä
[x] Pidän lähes kaikkia eläimiä ihanina
[/] Voisin vaarantaa oman henkeni eläimen vuoksi
[x] En ikinä tappaisi nyrkkiä isompaa eläintä muutakuin pakosta/velvollisuudesta
8

:DLauantai 31.01.2009 14:20

Olenko kaverilistallasi? Vastaa ja kopioi sen jälkeen
omaan päiväkirjaasi niin näet.

joo tuli selväks.Lauantai 31.01.2009 14:11

Rapu 22.6.-22.7.

Tähdet varoittavat sinua jakamasta rakastavaa huolenpitoasi liian runsaasti. Ihmissuhteesi ovat kuin kasveja, jotka tarvitsevat tasapainoista huolenpitoa. Ylikastelu on yhtä vaarallista kuin alikastelu.

Minkä mä sille voin et haluun auttaa kaikkii
aina kaikes :<

Lol.Lauantai 31.01.2009 14:08

Onnitelkaas mua..
Mun kännde kävi pesukonees
ja oon ny kuivannu sitä about tunni ja 7 min.
Ja vielki siel on vettä näytös. :DD
Saa nähä meinaako se enää alkaa toimiikaa o.o
Käsipuutuu kyl tos ku hiustenkuivaajal yritän..
:DD mut meen jatkaa.
baibai

jepaLauantai 31.01.2009 11:47

Äwäwäwä. Mut sit herätettii
tos ysilt ku toi heboh oli karannu.
Onneks se anto heti kii mut en
mä nukkuu jaksa enää vaik väsyttää.
Kaikki valittaa mulle nykyää meses
ku puhun kuulemma jtn "omaa kieltä"
esim ku sanoin "en kestää" (= en kenestäkää)
Mua syrjitää pyhyää. :(
Koht mulle juttele kukaa enäää :D
Pitäsköhä hankkii uusii tyyppeih sinneki,
sillai iha huvinki vuoks. Ikinä ei oo liikaa juttu-
seuraa nimittäi ;)
Mut alan lukee matikkaa..
Baibai.

:DPerjantai 30.01.2009 22:40

jes.Perjantai 30.01.2009 21:59



Tee tämä kahdesta henkilöstä. Toinen tyttö, toinen poika.

I:Tyttö

Millon viimeksi huusit hänelle? - en oo livenä ees huutanu sille sinänsä. :D
Oletteko olleet saunassa yhdessä? - noups
Oletteko olleet leikkipuistossa yhdessä? - koulu=leikkipuisto
Oletko käynyt jossain huvipuistossa hänen kanssaan? - enn
Oletko vihannut häntä joskus? - joo :D
Oletko ostanut hänelle joululahjan? - joo
Oletko itkenyt hänen takiaan? - joo
Oletko itkenyt niin että hän näkee? - juu
Onko hän sinulle todella tärkeä? - juu
Pidätkö hänestä? - jea
Rakastatko häntä? - ju =>
Onko hän komea/kaunis? - KAUNISKAUNIS
Pukeutuuko hän huonosti? - nouuwei
Onko hänellä hyvä musiikkimaku? - onn.
Oletteko kokeneet paljon yhdessä? - 2vuotta. :d
Onko hänellä ärsyttävä isä? - emt.
Tiedätkö mitä hän tekee juuri nyt? - ömöm. dataa

II: Poika

Oletko nähnyt hänet tänään? - joo.
Millon viimeksi huusit hänelle? - enooikin
Oletteko olleet saunassa yhdessä? - ei
Oletteko olleet leikkipuistossa yhdessä? - ei
Oletko käynyt jossain huvipuistossa hänen kanssaan? - en
Oletko vihannut häntä joskus? - en
Oletko ostanut hänelle joululahjan? - en
Oletko itkenyt hänen takiaan? - en
Oletko itkenyt niin että hän näkee? - en
Onko hän sinulle todella tärkeä? - ½
Pidätkö hänestä? - ju
Rakastatko häntä? -
Onko hän komea/kaunis? - räyh (:
Pukeutuuko hän huonosti? - nouups.
Onko hänellä hyvä musiikkimaku? - jops =>
Oletteko kokeneet paljon yhdessä? - eips.
Tiedätkö mitä hän tekee juuri nyt? - enn.

Fiiliksiih taas. :)Perjantai 30.01.2009 21:31

uninuninuinuninnini uni.Perjantai 30.01.2009 07:47

No jou. Ei taas väsytä yhtää.
Näin sellast unta kyl kokoyön
et en oo oudompaa unta nähny
koko kuukautena :DD
Olin niigu sysmäs ku nää porukat
osti mun synttäreille jtn kamoi.
Me niiku asuttii siel keskustas.
Sitte kävelin siel ja tulee vastaa
yht porukkaa(en kerro ketä :P).
Ne sit siin mulkkaa ja jutustelee
jtn. Sit tää yks ottaa mun kännyn
ja sanoo et pitää siitä huolta ku
meen kauppa :D:D.ds
No sit annoin sen sille ja menin
kauppaa. Sitth ku tulin kaupast ni
tää tyyppi anto se kännyn mulle
ja se oli puoliks palasina (köhh)
Sit mä vinesin sille mut se syytti yht
toist tyyppii, ja mä tiesin et se kyl puhu
totta kosk silt tyypilt voi oottaa mitä vaa.
No sit lähin etiskelee sitä kännynrikkojaa.
En löytäny sitä sit loppujen lopuks, ja mul vaihtu
uni. Jouduin johoki kauhutaloo ja sit haahuilin siel
ja sit näin jonku mötikän roikkuvan katost, aloin huutaa
ja sit se vaa tippu katost ja käveli mun luo et mun pitää olla
hiljaa. :DD Sit mä vaa aloin selittää "mä voin auttaa sua älä
anna sen hirviön tappaa mua" Ddssasdasdsad.
Sit se vaa et okei jos pystyn auttaa. No menin sen kaa sinne
huoneesee mistä se oli roikkunu ja sit se hirviö tuli sinne.
SE OLI MUUTE IHA HIRVEEN NÄKÖNE selllane isoepämuotoutunu
mutantti sellai beige jollai oli hirmukädet joist tuli saksii. XD
No se lähti sit jahtaa mua ja menin pöyän alle piiloo ja sit ku
se oli just saamas mut kii ni heräsin. LOL.

Kuullostaa kyl vähä tyhmäl ku en laittanu niit oikeit nimii toho
ekaa unee mut ihasama koska en haluu et kaikki tietää keistä
nään unta :Dd

----

Joo ja ny meen tekee jtn muuta. baibai.

BORING.Torstai 29.01.2009 23:11

1.Luokittele kaikki luokkasi henkilöt nimillä joilla heitä kutsutaan?
- annika(sönkkö,annikki,annika), riikka(riikka,raxu) , minerva(minkku,minerva,kylmänen)
jonna(jonna),aatu(aatu), antti(antti), henri(henkka), eetu(eetu),joni(joni,veistilä),jone(jone)
joel(jokke),janne(janne,jambo),jannina(jannina),mea(mea),tiia(tiia),janita(janita),mikko(mikko,mise)

2. Kuka on luokallasi henkilö, jota ei voi olla huomaamatta?
- henri & joni <-- aina ne jtn sählää :D

3.Onko kouluruoka hyvää?
- tosi.

4. Kuka on koulunne mukavin opettaja ja miksi?
- ömöm.. varis vaikka.KRAA

5. Onko koulussanne opettajaa, jonka kanssa et vain tule laisinkaan toimeen?
- pepe? :d

6. Oletko hyvä englannissa?
- en enää.

7. Viime kokeesi numero?
- 8½ <-- ruotsi

8. Oletko ollut opettajan suosikki koskaan?
- njoo.

9. Moneks menet huomenna kouluun?
- 8 niiku ain

NYT NUKKUU guut nait