IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Humalaiset horoskoopit.. :) Tiistai 09.09.2008 20:15



horoskooppimerkit humalassa..:D
Oinas :
Maistelee tyylikkäästi ja tahdikkaasti ostamaansa viiniä tai olutta.
Päällepäin ei huomaa vaikka olisi kuinka perse olalla, paitsi siinä
vaiheessa kun oinas vetää tyylikkäät ilmalennot baarin portaissa ja hukkaa
kännykkänsä.

Härkä :
Vetää pullotolkulla mielijuomaansa, pikkuhiljaa alkaa silmät
upsamaan ja härkä saa jopa pari sanaa suustaan. Ensin härkä väsyy, sitten
pari
paukkua lisää ja härkä laulaa suu ammollaan karaokea muiden mukana. Yleensä
löytää kotiin, mutta saattaa toisinaan herätä mukavan lämpöiseltä vessan
lattialta.

Kaksonen :
Kaksonen ottaa reippaasti ja sen kyllä huomaa. Suu käy ihan yhtä
paljon kuin selvänä, ainoa poikkeus on, että puhe sammaltaa. No, kädet käy
sitten sitäkin enemmän, ei ole väliä onko oman vai vieraan jalka kyseessä...

Rapu :
Rapu ryyppää kalsarit kotona, toisinaan lähtee baariin, mutta
siellä yleensä muistaa olla siivosti. Joskus menee vähän yli, mutta
tiettävästi
siitä ei riitä puhuttavaa yhtä viikkoa pidempään. Ravut ovat taipuvaisia tissutteluun.

Leijona :
Leijonalla ei pahemmin ääni muutu kellossa, meno vaan yltyy. Jos
leijonalle on normaalia hyppiä pöydillä ja pussata baarimikkoja,
tuskin kattorakenteetkaan jää huomaamatta. Kunhan vain kaikki huomaa!

Neitsyt :
Neitsyt on nipo juomansa suhteen ja juo sitä säästeliäästi aina
kahteen paukkuun asti. Sen jälkeen lasissa alkaa olla enemmän
viinaa kuin lantrinkia. Ja sen kyllä huomaa, estyneestä neitsyestä
tulee seksipeto ja vähintään naisten/miesten naurattaja.

Vaaka :
Vaaka on yhtä hilpeä kännissä kuin selvinkinpäin, lisäksi meno
alkaa yltymään ainakin flirttailun suhteen. Vaaka suostuu juomaan vain
hienosta
lasista pikkusormi pystyssä. Aamu meneekin sitten vieraassa asunnossa
alushousuja etsien.

Skorpioni :
Skorpioni juo vain vaarallisia juomia, kuten viskiä.
Kaikkialla hän näkee mahdollisen seksikumppanin, eikä unohda tehdä sitä
selväksi olipa kyseessä varattu tai vapaa saalis. Loppuillasta hän
saattaa jopa laittaa rähinän pystyyn, mikäli samaa tyyppiä onkin
saapunut iskemään kilpailija...

Jousimies :
Jousimiehellä menee aina lujaa, mutta kun viinaa sotketaan
joukkoon, alkaa meno mennä melkoiseksi tohinaksi. Ajan- ja paikantaju
katoaa (usein myös tavaroita tai ainakin rahaa.) Jos on hyvä päivä,
illasta tulee mitä onnistunein, jos on huono päivä, saa sen kanssa-
ryyppäritkin kokea nahoissaan.
Itkuhan sieltä aamumorkkiksessa voikin sitten tulla, kun jousimies
luulee ettei kukaan näe. Vasta sitten hän havahtuu, että on nukkunut yönsä
jatkopaikan sohvalla koira kainalossa.

Kauris :
Tylsääkin tylsempi kauris alkaa puhua kaikkitietäväiseen sävyyn ja
jakelee auliisti neuvoja alkuillasta. Sitten jutut alkavat saada
kaksimielisen sävytteen. Kännissä kauris vapautuu ja
todennäköisesti saa iskettyä itselleen seuraa. Kauris on kuitenkin
harvoin se, joka oksentaa naapuripöydän tuoppien päälle, uusia
ystäviä hän kyllä hankkii kymmeniä, jotka sitten aamun valjetessa
jäävät unholaan ja kauris palaa taas ylhäiseen yksinäisyyteensä.

Vesimies :
Vesimiehelle maistuu toisinaan muukin kuin vesi. Ja jopa useita
päiviä putkeen, kunhan draivi saadaan päälle. Flirttailu on myös
veskarin lempipuuhaa ja saattaapa vesimies eksyä baaritiskille
tilailemaan sitä vettäkin illan viimeisten hitaiden aikaan.

Kalat :
Kalat rakastaa ryyppäämistä. Kaikki juomat maistuu, sekä omat, että
muiden. Ilo on irti alkuillasta ja loppuillasta on vieraana rähinä,
itku tai naapurin varattu tyyppi.

Minä, penis, anon täten palkankorotusta seuraavista syistä:
a) Teen ruumiillista työtä.
b) Työskentelen syvyyksissä.
c) Menen pää edellä joka paikkaan.
d) Minulla ei ole lomaa viikonloppuisin eikä julkisina juhlapyhinä.
e) Työskentelen kosteassa ympäristössä.
f) Minulle ei makseta ylityökorvauksia.
g) Työpaikallani on huono ilmastointi.
h) Työskentelen korkeissa lämpötiloissa.
i) Työni altistaa minut tartuntataudeille.
vastaus saapuu:
Hyvä Penis,
Käsiteltyämme anomuksesi ja harkittuamme esille tuomiasi argumentteja, työnjohto hylkää anomuksesi seuraavista syistä:
Et tee yhtämittaisia kahdeksantuntisia työpäiviä.
Et kykene työskentelemään tuplavuoroissa.
Nukahtelet työsi ääreen lyhyiden työskentelyjaksojen jälkeen.
Et aina toimi johtoryhmän käskyjen mukaisesti.
Et ole oma-aloitteinen vaan sinua on painostettava ja innostettava
työskentelyyn.
Jätät työpisteesi jokseenkin sotkuiseksi vuorosi jälkeen.
Et aina noudata tarvittavia turvallisuusmääräyksiä, kuten asianmukaista
suojavaatetusta.
Sinut on nähty työskentelevän vastaavissa tehtävissä myös kilpailevissa
yrityksissä.
Jäänet eläkkeelle ennenaikaisesti.
Jätät joskus työsi kesken ja poistut virkapaikaltasi ennen kuin päivän
työsi on tehty.
Ja ihan kuin tässä ei olisi tarpeeksi, mutta lisäksi sinun on
toistuvasti nähty saapuvan työpaikalle ja poistuvan sieltä kantaen kahta
epäilyttävän näköistä kassia.

Teidän , Työnjohto

[Ei aihetta]Tiistai 19.08.2008 00:19

Jaahans...koittaa vastailla vaan

1. Kuka olet?
2. Pidätkö minusta?
3. Milloin tapasimme ekan kerran ja missä?
4. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
5. Oletko yhä samaa mieltä?
6. Jos saisit antaa minulle jotain, mitä antaisit?
7. Kuvaile minua yhdellä sanalla
8. Uskallatko laittaa tämän päiväkirjaasi ja katsoa mitä mieltä minä olen sinusta?

[Ei aihetta]Perjantai 08.08.2008 17:32

;)


Sinun, joka luet tämän, on pakko kommentoida.

Kerro minulle yksi tai useampia asia, josta pidät minussa.
(ainoa sääntö on tämä: et saa sanoa sellaista asiaa, jonka joku muu on jo sanonut.)

Sen jälkeen postaa tämä omaan blogiisi, niin minä voin kertoa, mistä minä pidän sinussa.

Onnellinen elämäTorstai 26.04.2007 13:38


Eli miten tehdä nainen onnelliseksi
(Lue loppuun asti!)

Ei ole vaikeaa tehdä nainen onnelliseksi... Muista lukea loppuun asti!

Miehen tarvitsee vain olla:

1. ystävä
2. kumppani
3. rakastaja
4. veli
5. isä
6. opettaja
7. kasvattaja
8. rippi-isä
9. uskottu
10. kokki
11. mekaanikko
12. asentaja
13. sähkömies
14. kuljettaja
15. kantaja
16. siivooja
17. hovimestari
18. hydraulikko
19. puuseppä
20. malli
21. sisustusarkkitehti
22. seksuologi
23. psykologi
24. psykiatri
25. psykoterapeutti

Myös luonteenpiirteet ovat tärkeitä. Tarvitsee vain olla:

1. miellyttävä
2. urheilullinen mutta
3. älykäs mutta
4. voimakas
5. hyvätapainen mutta
6. luja mutta
7. lempeä
8. herkkä mutta
9. päättäväinen mutta
10. romanttinen mutta
11. miehekäs
12. vitsikäs ja
13. iloinen mutta
14. vakavasti otettava ja
15. arvokas
16. rohkea mutta
17. nallekarhu mutta
18. energinen
19. huolehtiva
20. luova
21. idearikas
22. taitava mutta
23. vaatimaton ja
24. ymmärtäväinen
25. elegantti mutta
26. johdonmukainen
27. lämmin mutta
28. viileä mutta
29. intohimoinen
30. suvaitsevainen mutta
31. periaatteellinen mutta
32. kunniallinen ja
33. jalo mutta
34. käytännöllinen ja
35. pragmaattinen
36. oikeudenmukainen mutta
37. valmis tekemään hänen vuokseen mitä tahansa (esim. pankkiryöstön)
eli;
38. epätoivoinen (rakkaudesta) mutta
39. hillitty
40. charmikas mutta
41. pysyvä ja
42. uskollinen
43. valpas mutta
44. haaveileva mutta
45. kunnianhimoinen
46. luotettava ja
47. kunnioitettava
48. valmis uhrauksiin ja, ennen muuta,
49. maksukykyinen.

Samaan aikaan miehen on kiinnitettävä huomiota siihen, että hän:

ei olisi mustasukkainen, mutta kuitenkin kiinnostunut
tulisi hyvin toimeen sukunsa kanssa, muttei kuitenkaan uhraisi sille enempää aikaansa kuin ko. naiselle
antaisi naiselle vapautta, mutta osoittaisi kuitenkin huolenpitoa ja olisi kiinnostunut siitä, missä nainen on ollut ja mitä tehnyt
pukeutuisi siististi, mutta olisi kuitenkin valmis kantamaan naista polvillaan kurassa ja menemään parvekkeen kautta sisään, jos hän on unohtanut avaimensa, tai ottamaan kiinni ja mukiloimaan varkaan, joka on ottanut hänen laukkunsa, jossa oli niinkin elämälle välttämättömiä asioita kuin peili ja huulirasva.
On tärkeää olla unohtamatta hänen:

1. syntymäpäivïään
2. nimipäiviään
3. hääpäivää
4. ensimmäisen suudelmanne vuosipäivää
5. kuukautisiaan
6. hammaslääkäriaikaansa
7. vuosipäiviään
8. parhaan ystävänsä ja lempitätinsä syntymäpäiviä.

Valitettavasti täydellisinkään edellämainittujen ohjeiden noudattaminen ei takaa menestystä. Nainen saattaa nimittäin väsyä ihanteellisen miehen läsnäoloon elämässään ja kokea olevansa hänen dominoimansa ja siksi karata ensimmäisen kohtaamansa kitaransoittajan kanssa.
Ja nyt mitalin toinen puoli. Miehen tekeminen onnelliseksi on huomattavasti vaikeampaa. Se johtuu siitä, että mies tarvitsee:

1. seksiä ja
2. ruokaa

Pääosa naisista kokee nämä miesten liialliset vaatimukset äärimmäisen orjuuttaviksi. Niiden tyydyttäminen käy yli heidän voimiensa.

Johtopäätös:

Sopusointuinen yhteiselämä on helppo saavuttaa, kunhan miehet lopulta
ymmärtävät, että heidän on rajoitettava kohtuuttomia vaatimuksiaan!

Suomen kielen kielioppiTorstai 26.04.2007 13:28


Cmabrigden yilopitson tuktimusken muakan, ei ole väilä msisä jäjretsyksessä sanan kijraimet ovat, ainoa täkreä aisa on, että esnimmäinen ja viimienen kijrain ovat oikelila piakiolla. Loput voivat olla missä jäjretsyskessä tahasna ja imhinen voi sitli lukea tesktin ongemlitta, koksa aiovt eiävt lue jokaitsa kijraitna eriskeen, vain sanan kokoniasuuetna.

Työväenopiston kurssit miehille Torstai 26.04.2007 13:25


Syksyn 2007 työvaenopiston uudet kurssit miehille, vielä muutama paikka jäljellä, älä jätä tilaisuutta käyttämättä!

Kurssi 1: Kuinka jääpalakotelo täytetään.
> Kurssilla käydään lävitse jokainen työvaihe diakuvien avulla.

Kurssi 2: WC-paperi. Kasvaako wc-paperi wc-paperitelineessä?
> Keskusteluryhmä.

Kurssi 3: Nosta wc:n istuinrengas ennen virtsaamista.
> Paljon käytännön harjoituksia.

Lurssi 4: Päivällisen jälkeen. Lentävätkö likaiset astiat itsestään tiskikoneeseen?
> Ratkaisuja ja esimerkkejä videolta.

Kurssi 5: Opi löytämään tavaroita. Aseta niitä oikeisiin paikkoihin, älä sekoita huoneistoa.
> Avoin foorumi.

Kurssi 6: Kukkien antaminen vaimolle/tyttöystävälle.
> Kuvia ja äänitteitä.

Kurssi 7: Oikeat miehet kysyvät tietä kun ovat eksyksissä.
> Tarinoita tosielämästä.

Kurssi 8: Onko geneettisesti mahdotonta istua hiljaa kun vaimo ajaa autoa?
> Ajosimulaatio.

Kurssi 9: Äidin ja vaimon eroavaisuudet.
> Roolipeli.

Kurssi 10: Kuinka tullaan shoppailijaksi?
> Hengitysharjoituksia, meditaatiota ja mielikuvaharjoituksia.

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.03.2007 22:22

Rakas vaimoni

Viimeisen vuoden aikana olen yrittänyt
rakastella kanssasi 365 kertaa. Minua on onnistanut 36 kertaa,
eli keskiarvolla yksi kymmenestä. Ohessa seuraa lista syistä, miksi en onnistunut useammin:


54 kertaa lakanat oli juuri pesty
17 kertaa oli liian myöhä
49 kertaa olit liian väsynyt
27 kertaa oli liian kuuma
15 kertaa teeskentelit nukkuvasi
22 kertaa päätäsi särki
17 kertaa pelkäsit, että herätämme vauvan
16 kertaa sanoit olevasi liian kipeä
12 kertaa oli väärä aika kuukaudesta
19 kertaa sinun piti herätä aikaisin seuraavana aamuna
7 kertaa olit palanut auringossa
6 kertaa katselit iltaohjelmia
5 kertaa et halunnut sotkea uutta kampaustasi
3 kertaa pelkäsit naapurien kuulevan
9 kertaa sanoit äitisi heräävän
36 kerrasta, joina onnistuin toimitus ei ollut
tyydyttävä koska:
6 kertaa vain makasit paikallasi
4 kertaa käskit minun pitää vauhtia ja hoitaa homma
7 kertaa minun täytyi herättää sinut ja kertoa, että olen lopettanut
ja
kerran pelkäsin satuttaneeni sinua, koska tunsin sinun liikahtavan .


RAKKAALLE AVIOMIEHELLENI,

Mielestäni olet hieman sekoittanut asioita. Tässä
ovat syyt, miksi et saanut useammin:


5 kertaa tulit kotiin humalassa ja yritit naida kissaa
36 kertaa et tullut kotiin ollenkaan
21 kertaa SE ei toiminut
33 kertaa SE toimi liian nopeasti
19 kertaa SE pehmeni ennen kuin sait
38 kertaa olit liian myöhään töissä
10 kertaa varpaasi kramppasivat
29 kertaa sinun piti nousta aikaisin pelaamaan golfia
2 kertaa olit ollut tappelussa ja joku oli potkaissut sinua munille
4 kertaa SE tarttui vetoketjuusi
3 kertaa sinulla oli nuha ja nenäsi vuoti
2 kertaa sinulla oli rakko sormessasi
20 kertaa menetit vireesi ajateltuasi sitä koko päivän
6 kertaa tulit huoneeseen pyjamassasi lukien likaista lehteä
98 kertaa sinulla oli liian kiire katsoa jalkapalloa, pesäpalloa,
jääkiekkoa tms. televisiosta.

Syy siihen, että niinä kertoina kun pääsimme asiaan
makasin liikkumatta paikallani oli se, että et osunut
ja itse asiassa nait lakanoita.
Silloin, kun tunsit minun liikahtavan olit pieraissut
ja minä yritin saada ilmaa.

[Ei aihetta]Perjantai 16.03.2007 21:34

Alkoholin käytöstä!!!


Nykyään kun tupakka-askeissa on kaikenlaisia varoituksia, tulisi myös
olutpulloihin lisätä seuraavat :

VAROITUS:
Alkoholin käyttö
saattaa saada sinut
ihmettelemään mihin
helvettiin jätit
alushoususi.

VAROITUS:

Alkoholin käyttö
saattaa saada sinut
uskomaan, että
kuiskaat, vaikket niin teekään.


VAROITUS:
Alkoholin käytöllä on
suuri merkitys
siinä, että näytät
idiootilta tanssiessasi.

VAROITUS:
Alkoholin käyttö
saattaa saada sinut
jankuttamaan
kavereillesi kuinka
paljon heistä välität.

VAROITUS:

Alkoholin käyttö
saattaa saada sinut
ajattelemaan että osaat laulaa.

VAROITUS:

Alkoholin käyttö
saattaa saada sinut
uskomaan, että
ex-rakastettusi kuolee
ellet soita hänelle
neljältä aamuyöllä.


VAROITUS:

Alkoholin käyttö saattaa saada sinut
luulemaan, että sinulla on
ihmeellisiä Kung Fu-voimia,
johtaen siihen, että
tulet itse piestyksi.

VAROITUS:
Alkoholin käyttö
saattaa saada sinut
pyörähtämään aamulla
herätessäsi ympäri ja
näkemään jotain
todella kauheaa.


VAROITUS:
Alkoholin käyttö on suurin syy
selittämättömiin
asvaltti-ihottumiin
otsassa ja polvissa.

VAROITUS:
Alkoholin käyttö
saattaa aiheuttaa
harhaluulon, että olet
kovempi, fiksumpi, nopempi ja
paremman näköinen kuin muut ihmiset.

VAROITUS:
Alkoholin käyttö
saattaa saada sinut
luulemaan, että olet näkymätön.



VAROITUS:
Alkoholin käyttö
saattaa saada sinut
uskomaan, että ihmiset
nauravat kanssasi.


- Vanhemmat »