IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Sairaita ihmisiä!Tiistai 30.03.2010 16:47

5 kuukautta vanhan Brianna Lopezin ruumiinavaus paljasti että hän oli kärsinyt pahoinpitelyistä/hyväksikäytöstä koko lyhyen elämänsä ajan. Viranomaisten mukaan tämä on kauheimpia heidän näkemiään tapauksia. Muunmuassa vanhemmat ovat syytettyjen listalla.
Brianna todettiin kuolleeksi perjantai aamuna Memorial Medical Center -sairaalassa elvytysyrityksistä huolimatta, sanoo sheriffi Ed Miranda.
Perjantai iltana poliisi pidätti Briannan vanhemmat, Stephanie Lopezin 19v., Andy Waltersin 21v. sekä 19-vuotiaan Stephen Lopezin (äidin kaksosveli). Heistä jokaista syytetään lapsen kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä. Waltersia syytetään tämän lisäksi sukupuoliyhteyden harjoittamisesta vauvan kanssa.
Poliisit ovat puhutelleet kuutta aikuista ja kahta lasta jotka asuivat samassa kodissa Briannan kanssa. Sheriffin mukaan perhe on ollut yhteistyöhaluinen. Ystävänpäivänä syntyneellä tytölle todettiin ruumiinavauksessa useita eriasteisia vammoja ja ruhjeita.
Maanantaina sheriffi tarkensi tietojaan ruumiista löytyneistä vammoista: hänen mukaansa Briannassa oli 11 eri vaiheessa paranemista olevia ihmisen puremajälkiä, useita mustelmia, kaksi murtunutta oikeanpuoleista kylkiluuta, kolme kallonmurtumaa, aivojen turvotusta ja jälkiä ravistelusta. Myös Briannan molemmat jalat olivat murtuneet, asiantuntijan mukaan jalkojen murtumat johtuivat siitä että lapsi oli nostettu rajusti jaloista ilmaan. Tutkijat ottavat selvää syytettyjen hammaskartoista selvittääkseen kuka puremajäljet on aiheuttanut.
Oikeuden papereissa mainitaan että Walters on myöntänyt purreensa Briannaa, mutta puolustautunut sanomalla ettei kuitenkaan "Purrut irti palaa tytöstä". Waltersin mukaan myös hänen 18 kuukautta vanha poikansa puri vauvaa.
Lisäksi Stephanie Lopezin väitetään purreen ja nipistäneen Briannaa turhautuessaan tähän.
Sheriffi kertoo että Walters ja Stephen Lopez joivat olutta torstai yönä, jolloin he heittelivät Briannaa ilmaan.
Lapsen pää osui kolmesti kattoon ja ainakin kaksi kertaa miehet epäonnistui ottaa vauva kiinni ennen lattialle putoamista. Stephen Lopez sanoi juoneensa kymmenen olutta, jotka Walters oli ostanut. Stephanie Lopez ilmoitti juoneensa kolme olutta ja nukahtaneensa sitten. Aamulla äiti oli löytänyt Briannan lattialta eikä saanut lasta hereille. Kysyttäessä mitä on tapahtunut, Walters kertoi Lopezille heidän "leikkineen vähän rajusti edellisiltana"...
... oikeudessa Andy Walters sanoo Briannan olleen tajuissaan ja itkeneen ilmaan heittämisen jälkeen. Walters kävi nukkumaan klo 01:30 eikä tiennyt missä Brianna tuolloin oli. Kolmelta aamulla Walters heräsi ja löysi Briannan makaamasta lattialta sängyn vierestä, hän kietoi lapsen huopaan ja laittoi hänet kehtoon. Seitsemän aikaan Briannan vaippa piti vaihtaa ja Stephanie kysyi vauvan mustelmista, tällöin Walters kertoi "leikkineensä rajusti" lapsen kanssa. Walters vaihtoi Briannan vaipan, kietoi sormensa ympärille kosteuspyyhkeen ja työnsi sen vauvan anukseen.
Walters myöntää purreensa Briannaa mutta puolustautuu sillä ettei hän ole ainoa perheenjäsen joka niin teki. Walters kertoi Stephanien nipistelleen ja heitelleen vauvaa menetettyään tähän hermonsa. Lapsen eno, Stephen Lopez tunnusti heittäneensä Briannaa ilmaan ottamatta tätä kiinni ennen lattialle putoamista. Kuulustelun aikana Stephen myönsi myös raiskanneensa vauvan. Sekä eno että isä olivat useaan kertaan olleet sukupuoliyhteydessä Briannaan.
Klo 10 aamulla 19. päivä heinäkuuta Stephanie huomasi ettei Brianna hengitä ja soitti hälytysnumeroon.
Klo 11:10 Brianna kuoli sairaalassa vain viiden kuukauden ikäisenä.
Luettuasi tämän voit teeskennellä, ettei se liikuta sinua mitenkään, tai sitten voit lisätä sen päiväkirjaasi niin kaikki tietävät, että välität

Joojoo mullon tylsää.Tiistai 30.03.2010 16:04

Tänään
Mistä heräsit aamulla: » Tapsan sängyst.
Millainen olo on ollut: » Huono.
Millainen sää on ollut: » Paska.
Oletko käyttänyt rahaa johonkin: » Ei oo rahaa.
Oletko ollut tänään autossa: » En.
Kenelle olet tekstannut: » Tapsalle.
Kenen kanssa olet puhunut tänään puhelimessa: » Tapsan.
Mikä biisi soi: » Sofijah - Varför.
Onko ikävä, ketä: » Romeoo.
Oletko ihastunut: » Juu.
Missä haluaisit olla: » Salilla.
Mitä sinulla on päälläsi: » Kylpytakki ;D.
Onko meikkiä: » Eip.

Ihmiset
Kenen kanssa nukuit viimeksi: » Tapsan<3
Kuka viimeksi on saanut tai lainannut sinulta jotain: » Tapsa.
Kenelle kerroit viimeksi salaisuuden: » Emt?
Kenen kanssa puhuit viimeksi mesessä: » Peksin.
Kenen kanssa syntyy aina hyvää juttua: » Mangon.
Kenellä on samanlainen musiikkimaku, kuin sinulla: Maggiksel.
Kenen kanssa haluaisit olla juuri nyt: » Iha sama.
Kuka viimeksi kehui sinua: » Tapsa?

Milloin viimeksi
.. ärsyynnyit jostakin: » Eile, kaikest.
.. olit kateellinen jollekin: » Hmm.. emt?
.. söit ruokaa: » Eile.
.. joit jotakin: » Äsken.
.. ajattelit kuinka onnellinen olet sillä hetkellä: Siit on aikaa.

Oletko
Lakannut joskus täysin luottamasta johonkin ihmiseen: » Olen.
Saanut viimeisen viikon sisällä rahaa vanhemmiltasi: » Viime viikolla.
Valehdellut viimeisen viikon sisällä vanhemmillesi: » En ole.
Auttavainen: » Joskus.
Eläinrakas: » <3

Ei niin tärkeää
Onko nyt aina niin järkevää kuunnella sitä järjen ääntä: » Ei tod.
Onko sinulla lävistyksiä, missä: » Kieles ja korvissa.
Oletko onnellinen: » ½
Viimeisin juomasi alkoholijuoma: » Kalja.
Mikä aiheuttaa sinulle stressiä: » En harrasta.
Minkä biisin kuuntelit viimeksi: » Mikael Gabriel - Älä jätä minua feat. chase.
Voisitko mahdollisesti esiintyä alastonkuvissa: » EN TOD !!!!!
Inhoatko ketään tällä hetkellä: » Kyll.
Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä: » Ihastuin kerran.
Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt: » En keneltäkää.
Miksi olet koneella nyt: » Ei oo muutakaa tekemist.
Paljonko kello on: » 13.03
Vituttaako: » Ei.
Mitä teet huomenna: » Öööh.. emt? Shoppailen?

I just wanna miss you..Tiistai 30.03.2010 15:30

just because i like you, don't mean i need you
you don't have to be here every day
just because i'm with you, don't mean i have to
i don't wanna diss you
but how can i miss you
when you never go away

[Ei aihetta]Tiistai 30.03.2010 15:10

01. Rastita kaikki, joka sopii sinuun:
[x] olen tyttö
[ ] olen poika
[x] olen lyhyt
[ ] olen pitkä
[ ] olen siitä välistä
[ ] olen alaikäinen
[x] olen enemmän kuin 18-v
[x] olen blondi
[ ] olen brunette
[ ] olen siitä välistä
[ ] olen punahiuksinen
[ ] jotain muuta

02. Rastita nimet, jotka tiedät tai tunnet:
[x] Anna
[x] Antti
[x] Kalle
[ ] Jasmin
[ ] Ella
[x] Pia
[ ] Piia
[ ] Tia
[x] Tiia
[x] Mari
[ ] Marja
[x]Markus
[ ] Alvari
[ ] Aleksi
[ ] Alex
[x] Ida
[x] Iida
[x] Emma
[x] Emmi
[x] Sanni
[x] Toni
[x] Jere

03. Kerro harrastuksistasi: - Elixia.

04. Kuinka usein harrastat sitä: - 2-3 kertaa viikossa.

06. Koska aloitit: - Noin kuukaus sitte.

07. Kuinka usein olet koneella:
[ ] 1-2 krt/ vk
[ ] 3-4 krt/ vk
[x] 5-7 krt/ vk

08. Entä kuinka monta tuntia kerralla:
[ ] 1-2 tuntia
[x] 3-4 tuntia
[ ] 5-7 tuntia

09. Laske kuinka kauan olet koneella viikossa: - Emt..

10. Katsotko uutiset joka päivä:
[ ] Joo
[x] En
[ ] Yleensä

11. Rastita näistä maat, joissa olet käynyt:
[x] Ruotsi
[ ] Norja
[x] Viro
[x] Tanska
[ ] Liettua
[ ] Latvia
[ ] Puola
[ ] Saksa
[ ] Venäjä
[ ] Ranska
[x] Iso-Britannia
[ ] Australia
[ ] Amerikka
[ ] Afrikka
[ ] Egypti
[ ] Portugali
[ ] Unkari
[ ] Thaimaa
[ ] Kreikka
[ ] Turkki
[ ] Italia
[ ] Espanja
[ ] Dominikaanin Tasavalta
[ ] Kypros
[x] Suomi

12. Oletko joskus juonut itsesi umpijurriin: - Olen.

13. Onko teillä jotain eläintä, jos niin mikä: - Kissa.

14. Kuuluuko kaveripiiriisi sekä tyttöjä että poikia: - Joo.

15. Oletko ollut ambulanssissa: - Olen.

16. Entä poliisiautossa: - Olen.

17. Onko sinulla kuvia IRC-Galleriassa tai ii2: - On.

18. Onko sinulla mese: - On.

19. Seurusteletko:
[x] kyllä
[ ] en

20. Oletko ihastunut/ rakastunut:
[x] kyllä
[ ] en

21. Miten asut:
[ ] Omakotitalossa
[ ] Rivitalossa
[ ] Paritalossa
[x] Kerrostalossa
[ ] Mökillä
[ ] Majassa

22. Minkä värinen on talo jossa asut: - ööh, punane tiili.

23. Seuraatko muotia: - En.

24. Jos vastasit edelliseen kyllä, kuinka tärkeää se on sinulle:...

25. Kirjoitatko runoja: - Joskus.

26. Entä laulun sanoja: - En.

28. Onko teillä lauantaisin sauna: - Ei.

29. Jos on, niin moneltako: - -

30. Omistatko PC-pelin The Sims tai The Sims 2: - En.

31. Jos vastasit edelliseen kyllä, onko sinulla siihen lisäosia: - -

32. Rastita seuraavat kanavat mitä katsot
[ ] Yle 1
[ ] Yle 2
[x] MTV3
[x] Nelonen
[ ] jokin ruotsinkielinen kanava
[ ] Eurosport
[x] Mtv -musiikki kanava
[x] The Voice
[ ] Canal 1000
[ ] Canal
[x] SubTV
[x] Jim

33. Onko teillä digiboxi: - On.

34. Rastita seuraavat ohjelmat joita seuraat:
[ ] Kymmenen uutiset
[x] Salatut Elämät
[ ] Donna Paukku
[x] Lost
[ ] Pako
[ ] 24
[x] Viikonlopun leffaputkesta ainakin yksi elokuva

35. Onko nyt kivaa: - Ei :(

36. Väsyttääkö: - Vähäse.

37. Moneltako meet tänään nukkumaan: - 23-00.

38. Meetkö johonki bileisiin/ discoon tänään: - En.

39. Ootko ollu tänään kaupungilla: - En.

40. Ootko ollu jonku kaverin kanssa tänään: - En.

41. Mitä teet vapaa-aikanasi: - Kavereitten ja kullan kanssa <3

42. Oletko onnellinen: - ½.

43. Syötkö jotain vielä tänään: - Kyl joo aattelin

44. Kuinka usein käyt Mc Donald's/ Hesburger:issa: - Pari kertaa kuussa

45. Onko koulusi keskustassa: - Vähä ulkopuolella.

46. Miksi: - No kuuule en tiijä!!!!

47. Sanotko joka aamu jollekkin ''Huomenta'': - Joo.

48. Lintsaatko usein koulusta: - Joskus.

49. Oliko kiva päivä tänään: - Ei oo viel mitää kivaa tapahtunu..

Tiistai.Tiistai 30.03.2010 13:47

1. Seurustelu:
[ ] En ole ikinä seurustellut
[ ] Olen seurustellut, mutta en juuri nyt seurustele
[x] Seurustelen
[ ] Olen ihastunut
[x] Olen rakastunut

2. Meikkaus:
[x] Käytän meikkiä.
[ ] En käytä meikkiä.

3. Lävistykset:
[ollu] Napa
[ ] Kulma
[ ] Silmienväli
[ ] Unicorn
[ollu] Huuli
[ ] Smiley
[x] Kieli
[ ] Tongueweb
[ollu] Nenä
[ ] Septum
[ ] Poski
[x] Korvalehti
[ ] Rusto
[ ] Venytyskoru
[ ] Nänni
[ ] Muu, mikä?
[ ] Ei ole lävistyksiä.

4.
[ ] En ole ikinä maistanut alkoholia.
[x] Olen maistanut vähän.
[x] Olen juonut itseni pikku hiprakkaan.
[x] Olen juonut itseni isoon hiprakkaan.
[x] Olen juonut itseni oksennuskuntoon.
[x] Olen juonut niin, että seuraavana päivänä en muista edellisestä illasta mitää/kaikkea tapahtumia.
[x] Olen tullut alkoholin vaikutuksen alaisena kotiin.
[x] Olen jäänyt vanhemmilleni kiinni alkoholista.
[x] Vanhempani tietävät että juon.
[ ] Vanhempani eivät tiedä juonnistani.
[x] Vanhempani antavat minun juoda.
[ ] Kun jäin kiinni, vanhempani suuttuivat.
[ ] eivät suuttuneet.
[ ] Olen tullut alkoholin takia jopa poliisiautolla kotiin.
[x] Juominen on mielestäni tyhmää.
[x] Juominen on tietyissä määrissä mukavaa.
[x] Juon siideriä / lonkeroita tms.
[x] Olutta.
[x] Viinaa.
[x] Muuta

5. Hiuksesi:
[x] Blondi
[ ] Punapää
[ ] Brunette
[ ] Muu, Mikä?

6. Ystävät
[ ] Minulla on useita YSTÄVIÄ.
[x] Minulla on muutama hyvä ystävä, mutta useita kavereita.
[ ] Olen yksinäinen.

7. Perhe
[x] Äiti.
[ ] Isä.
[x] Vanhemmat eronneet.
[ ] Äitipuoli.
[x] Isäpuoli.
[x] Sisko/Siskoja.
[x] Veli/Veljiä.
[x] Siskopuoli
[ ] Velipuoli

8. Tietokoneet
[ ] Oma kone.
[ ] Perheen yhteinen kone.
[x] Kannettava.
[ ] Tavallinen.
[ ] Windows 2000 tai vanhempi.
[ ] Windows xp tai uudempi.
[x] Joku muu käyttöjärjestelmä, mikä?
[ ] Ei ole konetta kotona.
[x] Koneella käyn kavereilla.
[x] Koulussa.
[ ] Muualla, Missä?

10. Asuminen
[ ] Omakotitalo.
[ ] Rivitalo.
[x] Kerrostalo.
[ ] Solu.
[ ] Muu, Mikä?

11. Musiikki:
[x]Omistan mp3
[ ] En omista.
[x] Kuuntelen musiikkia koneella.
[ ] En kuuntele koneella musiikkia.
[ ] Minulla on omat stereot/radio.
[x] Lordi oli oikea voittaja Euroviisuissa.
[x] Kuuntelen paljon musiikkia laidasta laitaan.
[ ] Minulla on oma lempi "musiikkityyli".

VIIMEISIN
*Henkilö jonka näit? - Tapsa<3
*Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa? - Tapsa<3
*Henkilö jota halasit? - Tapsa <3
*Henkilö jonka kanssa tekstailit? - Tapsa <3
*Kappale jonka kuuntelit? - Rihanna - Rude boy ;)

Juujuu.Tiistai 30.03.2010 01:31

Anoreksia
[ ] Sinulla on kuiva iho.
[x] Syöt yhden aterian päivässä.
[x] Olet heikossa kunnossa.
[ ] Vihaat itseäsi.
[ ] Nälkiinnytät itseäsi.
[x] Haluat olla laihempi.
[ ] Ihmiset sanovat sinua laihaksi, mutta pidät itseäsi lihavana.
[ ] Ihmiset sanovat sinua liian laihaksi.
3/8

ADHD (tarkkaavaisuus ja ylivilkkaushäiriö):
[x] Mielesi vaeltelee
[ ] Olet ylivilkas
[x] Et oikein keskity mihinkään.
[ ] Sinun on vaikea tehdä yhteistyötä, ilman että villiinnyt.
[/] Puhut koko ajan.
[/] Tarvitset huomiota 24/7.
[ ] Olet äänessä kokoajan
2½/7

Bipolaarinen mielialahäiriö (kaksisuuntainen mielialahäiriö):
[x] Saatat olla villi yhtenä päivänä ja seuraavana masentunut.
[x] Olet helposti ärsyyntyvä.
[ ] Olet epäsosiaalinen.
[x] Sinulla on välillä hyvin korkea itsetunto.
[ ] Käytät väärin alkoholia, huumeita yms.
[x] Olet ajatellut tai yrittänyt itsemurhaa.
4/6

Bulimia:
[ ] Oksennat kaiken syömäsi.
[ ] Oksennat vaikka sinulla ei ole paha olla.
[x] Sinulla ei ole rajoja syömisen suhteen.
[ ] Käytät laksatiiveja.
[ ] Olet urheillut joskus niin paljon, että olet melkein (tai olet) pyörtynyt.
[/] Sanot olevasi lihava vaikka et ole.
[ ] Ihmiset pitävät sinua liian laihana.
1½/7

Käyttäytymishäiriö:

[ ] Olet kiusaaja.
[ ] Uhkailet muita ihmisiä.
[ ] Löydät itsesi usein tappeluista.
[ ] Olet käyttänyt asetta, josta on ollut vaara muille.
[ ] Olet julma ihmisille tai eläimille.
[] Olet ahdistellut jotakin.
[ ] Olet tuhonnut muiden omaisuutta tahallasi.
[ ] Valehtelet usein.
[ ] Olet ulkona joka yö.
[x] Olet karannut kotoa.
1/10

Masennus:
[/] Olet aina surullinen.
[ ] Et näe tulevaisuudessasi mitään toivoa.
[/] Et ole enää kiinnostunut asioista mistä ennen olit.
[/] Löydät itsesi usein makaamasta sängystä keskellä päivää.
[ ] Sinulla on huono itsetunto.
[/] Kaikki paha mitä tapahtuu on aina sinun vikasi.
[ ] Vaikutat aina heikolta
[x] Olet huono koulussa.
[x] Olet ajatellut tai yrittänyt itsemurhaa.
[x] Olet karannut kotoa.
[x] Koet että sinulla ei ole toivoa.
6/11

Pakkomielteinen häiriö:
[ ] Sinulla on päivärituaaleja.
[x] Sinulla on inhottavia ajatuksia joita vihaat.
[ ] Sinun pitää tehdä jokin asia monta kertaa ennen kuin se tuntuu oikealta.
[ ] Sinun pitää pitää tietyt asiat täydessä kontrollissa.
[x] Olet satuttanut itseäsi.
[ ] Pelkäät sairastuvasi vakavasti.
[ ] Sinun pitää tarkistaa jotkin asiat monta kertaa.
2/7

Posttraumaattinen stressioireyhtymä :
[ ] Sinulla on monesti takaumia jostain kokemastasi kamalasta asiasta.
[/] Näet toistuvasti unia elämäsi aikana tapahtuneista ikävistä asioista.
[x] Luulet kaiken tapahtuvan joskus uudestaan.
[ ] Voit olla tai olet epäsosiaalinen.
[ ] Olet kadottanut rakkauden niihin asioihin joista ennen pidit.
[ ] Et ole nukkunut paljoa lähiaikoina.
[ ] Pelkäät kuolemista aikaisella iällä.
[x] Saatat saada raivokohtauksia
[/] Käyttäydyt lapsellisemmin kuin ikäisesi yleensä
3/9

Skitsofrenia:

[ ] Sinulla on usein hallusinaatioita.
[x] Sinulla on outoja ja epätavallisia unia ja ajatuksia.
[ ] Saatat sekoittaa todellisuuden ja kuvitelman.
[/] Luulet ihmisten aina katsovan sinua tai puhuvan sinusta.
[/] Tunnet paljon tuskaa ja pelkoa.
[/] Sinulla on ongelmia ihmissuhteiden kanssa
[ ] Et pidä hygieeniastasi tarpeeksi hyvää huolta.
[ ] Olet hyvin ujo.
[/] Puhut usein itseksesi
3/9

60.Maanantai 29.03.2010 23:20

TOSI nainen ruksaa kaikki 100 vaihtoehtoa. Jos tulos on yli 50, olet kova mimmi. Jos tulos on alle 50 - oletko varma, että olet nainen?

[1] vetänyt toista naista tukasta tai raapinut
[2] flirttaillut tuntemattomien miesten kanssa
[3] flirttaillut tuttujen miesten kanssa
[4] syönyt suklaata lohdutukseksi
[5] teeskennellyt ystävää
[6] puhunut selän takana pahaa
[7] näyttänyt merkitseviä ilmeitä tai käsimerkkejä toisen näkemättä
[ ] ollut juhlimassa ilman alushousuja
[ ] korjannut sukkahousuja kynsilakalla
[8] kurkkinut kaverin kylpyhuoneen kaappiin
[9] udellut ihmisistä
[10] juoruillut
[11] nyppinyt kulmakarvat
[ ] käyttänyt hiuslisäkettä tai pidennyksiä
[12] värjännyt hiukset vähintään kahdella värillä yhtäaikaa
[13] leiponut pullaa
[14] nyplännyt pitsiä
[ ] ollut pikalaihdutuskuurilla
[ ] lihonut takaisin
[15] valehdellut painosi
[ ] käynyt manikyyrissä
[ ] käynyt pedikyyrissä
[ ] käyttänyt laihdutustuotteita
[16] "korjaillut" valokuvaasi
[17] maskarat valuneet pitkin poskia
[18] valehdellut ikäsi tai ollut tarkoituksella asiasta hiljaa
[ ] käyttänyt ryppyvoidetta
[ ] käyttänyt hoikentavia sukkahousuja
[19] keikistellyt peilin edessä
[ ] käyttänyt stay-up -sukkia
[20] poseerannut alasti
[21] ihaillut missejä
[ ] osallistunut missikisoihin
[22] meikannut liikaa
[23] pillahtanut itkuun juhlien pikkutunneilla
[ ] parantanut maailmaa koko yön
[24] puhunut puhelimessa tunnin putkeen toisen naisen kanssa
[25] käynyt kävelylenkillä naisystävän kanssa ja suu on käynyt tauotta koko matkan
[26] sauvakävellyt
[ ] istuttanut kukkia
[27] teeskennellyt orgasmin
[28] vertaillut ulkonäköäsi muihin
[29] aloittanut uuden harrastuksen ja jättänyt sen muutaman kerran jälkeen
[ ] paastonnut
[30] tehnyt hyvää makaronilaatikkoa
[31] inhonnut anoppia
[32] hävennyt miestäsi
[ ] kehuskellut lapsillasi
[33] esittänyt avutonta vastakkaiselle sukupuolelle
[ ] pyytänyt bensa-asemalla apua tuntemattomalta
[34] räpytellyt silmiäsi tarkoituksella
[35] vedonnut naisten ja miesten töihin kun olet jättänyt jotain tekemättä esim. öljyn vaihto
[36] meikannut vain "omaksi iloksesi"
[37] vetänyt vatsaa sisään vain antaaksesi hoikemman vaikutelman
[38] ostanut jo valmiiksi liian pieniä vaatteen ajatellen että laihdutat kyllä muutaman kilon
[39] syönyt ison levyn suklaata kerralla
[ ] inhonnut appiukkoa
[ ] pessyt mattoja juuriharjalla
[40] kutonut kangaspuilla
[41] passannut miestä
[42] haaveillut rikkaasta miehestä
[43] ostanut viimeisillä rahoillasi itsellesi uuden vaatteen tai meikkejä
[44] shoppaillut koko päivän tyttöjen kanssa
[ ] ollut koukussa Kauniisiin ja Rohkeisiin
[ ] kuunnellut korvat höröllä Dr. Philin viisauksia
[45] siivonnut hulluna kun joku kertoo tulevansa kylään lyhyellä varotusajalla
[ ] käynyt alusvaatekutsuilla
[ ] käynyt seksilelukutsuilla
[ ] tilannut kotiin MeNaiset
[46] ollut Elloksen tiliasiakas
[47] paaponut koiraa
[ ] kiilottanut hopeita
[ ] silittänyt alushousuja
[48] valittanut miehesi sotkuisuudesta
[49] käyttänyt värillisiä piilolinssejä
[ ] tehnyt ihonkuorinnan
[ ] käynyt meditaatiokurssilla
[50] uskonut horoskooppeihin
[ ] käynyt selvänäkijällä
[51] ollut hevoshullu
[52] fanittanut poikabändiä
[53] tykännyt Dingosta
[ ] nähnyt eroottisia unia
[ ] ostanut tarpeetonta Tupperware-kutsuilta
[54] juossut alvariinsa vessassa
[55] pissannut julkiselle paikalle maistissa
[56] katkaissut kengästä koron vahingossa
[57] tehnyt miehen tarkoituksella mustasukkaiseksi
[58] deittaillut kahta miestä yhtä aikaa
[59] Kadehtinut lähimmäistäsi
[60] himoinnut toisen omaa
[ ] tilannut jotain ostos TV:stä

..Maanantai 29.03.2010 19:11

Kolme nimeä, joilla minua kutsutaan:
☺ Diana
☺ Dille
☺ Dinsku

Kolme paikkaa, jossa olen asunut:
☺ Porvoo
☺ Jakis
☺ Malmi

Kolme telkkariohjelmaa, joita katson:
☺ salkkarit
☺ Täydelliset Naiset
☺ Lost

Kolme asiaa, joiden tekemisestä nautin:
☺ Dataus
☺ Syöminen
☺ Elixia

Kolme paikkaa, jossa olen käynyt:
☺ Skotlanti
☺ Bulgaria
☺ Ruotsi

Kolme väriä, joista pidän:
☺ Pinkki
☺ Vihree
☺ Keltanen

Kolme nettisivua, joilla käyn usein:
☺ fb
☺ galtsu
☺ Kuvake

Kolme ystävääni, jotka laittavat tämän päiväkirjaansa:
☺ Salee
☺ Joku
☺ Peksi

Kolme asiaa, joita odotan:
☺ Kesää
☺ Hangon regatta
☺ Portugaalia

maanantaiMaanantai 29.03.2010 14:13

Luullaanko sinua erilaiseksi kuin oikeasti olet?
:: Emt?
Voisitko koskaan adoptoida lasta esim. Kiinasta tai Afrikasta?
:: En kai. Haluan omia lapsia :)
Millainen olohuone teillä on?
:: Ei ole.
Oletko koskaan puhunut yli 2 tuntia yhteenmenoon puhelimessa? Kenen kanssa?
:: Oon.. Aten kanssa ainaki.
Pelästytkö helposti?
:: Joskus
Oletko keksinyt paljon lempinimiä muille ihmisille?
:: Jotain..
Osaatko puhua muita kieliä kuin englantia, ruotsia ja suomea?
:: En.
Kuinka monta kääpiötä on lumikissa ja seitsemässä kääpiössä?
:: 7
Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit?
:: Joo
Oletko hyvä siinä mitä teet?
:: Ainahan mä :D
Mikä on seuraava tukikohta jonne aijot matkustaa?
:: Emt
Miten rikot kananmunan?
:: lyön johonki kovaa vasten
Oletko saanut tärkeältä ihmiseltä koskaan mitään pysyvää?
:: Oon
Oletko pussannut poikaa ikinä?
:: en :o
Keneltä viimeksi saatu tekstiviesti on puhelimessasi?
:: Tapsalt<3
Oletko ollut ikinä sairaalahoidossa?
:: Oon
Kuka viimeksi herätti sinut puhelinsoitolla?
:: antti.
Mitä äitisi sanoi sinulle viimeksi?
:: en muista
Entä mitä isäsi sanoi sinulle viimeksi?
:: en todellakaa muista
Missä olit viimeksi ennenkun tulit kotiin?
:: Nadialla
Onko sinulla ollut montaa ihastusta samaan aikaan?
:: nuorena...
Nukutko mieluummin jonkun kanssa vai yksin? Miksi?
:: jonkun kanssa..
Missä kännykkäsi on?
:: täs vieres
Onko vika aina sinussa?
:: joskus tuntuu silt :/
Pelkäätkö sikainfluenssaa?
:: mulla on rokote ;)
Onko tänään mieleesi tullut jotakin mieluista muistoa?
:: Ei?
Oletko kokeillut huumeita?
:: Oon
Jos vastaan kävelisi toimittaja ja pyytäisi sinua haastatteluun, suostuisitko?
:: En todellakaa
Minkä merkkistä shampoota käytät?
:: erilaisia
Minä vuonna olet syntynyt?
:: -89
Haluaisitko lähteä joskus kielimatkalle?
:: Emt
Monesko päivä tänään on?
:: 29.3
Oletko koskaan omissa tyhmyyksissäsi mennyt pilaamaan jotain ihanaa, ehkä elämäsi parhaan tilaisuuden?
:: varmasti oon :D

[Ei aihetta]Torstai 25.03.2010 13:24

TEE TÄMÄ POJASTA/TYTÖSTÄ JOHON OLET IHASTUNUT
Onko hän samanikäinen kuin sinä? : 3kk vanhempi.
Onko hän nauranut jutuillesi? : On.
Oletko koskaan kertonut hänelle tunteistasi? : Oon.
Oletko suudellut häntä? : Olen.
Minkä väriset hiukset hänellä on? : Vaaleet.
Entäs silmät? : Vihreet.
Kuvaile häntä yhdellä sanalla? : Hölmö<3

TEE TÄMÄ VELJESTÄSI/SISKOSTASI

Kuka hän on? : Sandra.
Ikä? : 14.
Missä hän asuu? : Jakikses.
Onko hän samannäköinen kuin sinä? : Ei.
Meikkaako hän? : No se ei menis ulos ilman meikkei :D
Kuvaile häntä yhdellä sanalla? : Ihana <3
Koska näet hänet seuraavaksi? : Hmm.. emt?
Kerro yksi hyvä puoli hänestä? : Maailman paras sisko<3
Yksi huono? : Joskus ärsyttävä.

TEE TÄMÄ HYVÄSTÄ YSTÄVÄSTÄSI
Hänen nimensä? : Maggis<3
Kauanko olet hänet tuntenut? : N. 4 vuotta.
Onko hän ihana? : On :)
Kaunis/komea? : Kaunein<3
Onko hänellä hyvä huumori? : On :DDDDDDDDDDD
Syökö hän mitä vain? : Melkee ;D
Onko hän hyväsydäminen? : Joskus :D
Vittuileeko hän ihmisille? : Kännis !
Mitä haluaisit sanoa hänelle? : En mtn erikoist..