IRC-Galleria

Tasaista fiilistelyä vaan.Pitäis syödä, mut ei oo nälkä...kai sitä jotain on pakko natustaa, sillä ruoka ei ole maistunut...
Katson itseäni usein pitkään arvostellen.Kun en näe, tunnen käsilläni epäkohdat, jotka silmä haluaisi poistaa.Itsekritiikki on kovaa, mutta en ota sitä vastaan.Koitan haukkua olemustani vähemmän ja suoristan ryhtini ja virnistän peilille.Lopulta jään tuijottamaan itseäni silmiin epäuskoisena siitä, mitä peli kertoo.Se vaan on, en osaa suhtautua siihen, mitä näen.Se on työväline, keino ilmaista itseään, se olen Minä.Luulisin...
Itsensä kanssa sinuiksi tuleminen on aina haastavaa ja jos joku kysyy, olenko mä itseni kanssa ok en voi vastata ku, et "joo, olen mä..."Siltikin jään pohtimaan sitä kerta toisensa jälkeen.Olenko oikeasti ok?
Kaikenmoiset syömishäiriöt ja alipainoisuus ovat olleet pinnalla, nyt ne tuntuvat jääneen liikalihavuuden jalkoihin.Nyt saarnataan, kuinka ihmiset ovat liiaan lihavia, kun taas muutama vuosi sitten puhuttiin anoreksiasta, bulimiasta (jne.).Huomaan oravanpyörän syntyneen.Mistäköhän parin vuoden päästä keskustellaan jälleen?Nii-in, lapset ja nuoret, miksei vanhemmatkin, alkavat näyttää heroiini-huorilta.
Yhteiskunta heittelee ihmisiä ihanteesta toiseen, eikä kukaan enää pysy perässä.Pian kaikki ovat sairaita, kukaan ei tiedä, millainen pitäisi olla.Aina esitetään vain ääripäitä.Ihmiset pelotellaan syömään enemmän tai juoksemaan hulluna ympäri paikallista pururataa, milloin mitäkin.
En vain ymmärrä.Vedän vatsan sisään, mutta pullistan posket ja sitten toisin päin.Repeän nauruun.Joo, mä olen ok.Minä olen.