IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

story about the songsPerjantai 09.06.2006 04:06

koska kaikki tarinat, joissa kerrotaan kahden tai useamman jonkin, niinko tässä tapauksessa laulujen, jostain, alkavat sanoilla olipa kerran, niin niinpä alkaa tämäkin.
Olipa kerran semmoinen keskinkertainen ja tavallinen laulu, nimeltään Chain sling.
Chain sling oli ihan tavallinen laulu, siinä oli paljon hyviä puolia mutta oli siinä huonojakin aika tavalla, mutta parhaansa mukaan Chain sling yritti tuoda esiin parhaita puoliaan, ideoitaan ja ajatuksiaan. Chain sling oli totta tosiaan ihan normaali laulu, jolla oli paljon hyviä ystäviä ja kavereita.
Chain sling oli monella tapaa tyytyväinen elämäänsä, mutta silti se tunsi olonsa jollain tavalla tyhjäksi. Chain sling tiesi kyllä mistä se tyhjyyden tunne johtui. Se tunsi olevansa runsasmääräisistä ystävistään huolimatta kovin yksinäinen, kaipasi sitä soista laulua joka sopi sen kanssa yhteen ja puki sen sointuja, skaaloja ja kaikkea muuta laululle ominaista.
Chain sling tiesi kyllä että tämä laulu on kappale nimeltään Sorrow song, joka oli kaikilla tavoin varsin ihastuttava, suorastaan täydellinen laulu. Chain sling oli jo kerran pienen elämänsä aikana saanut tuntea Sorrow songin läheisyyden, välittämisen ja hellyyden, mutta oli menettänyt Sorrow songin kaikenlaisten tyhmyyksien takia. Näillä lauluilla oli esimerkiksi eri esittäjät, ne olivat ihan eri genrestä ja vielä aika kaukana toisistaan. Mutta silti Chain sling halusi Sorrow songin takaisin, halusi sitä enemmän kuin mitään muuta. Chain sling aloitti sointunsa mollissa joka aamu kun huomasi ettei herännytkään Sorrow songin vierestä, ja että Sorrow song oli niin kamalan kaukana.
Sorrow song oli kuitenkin ehtinyt kehitellä jo ihan omat kuvionsa sillä välin kun oli ollut erossa Chain slingistä. Kyllä Sorrow song vielä Chain Slingistä välitti vähän, mutta ei tunne ollut enää samanlaista kuin joskus ennen, silloin kun laulut olivat soineet yhdessä ja oppineet tuntemaan toistensa lyriikoita ja osioita, nuotteja ja kulkuja.
Sorrow song oli jo unohtanut millaista Chain slingin kanssa oli joskus ollut, sillä genre eroavaisuus oli peitonnut ne vahvat yhtäläisyydet kappaleiden välillä alleen, haudannut Sorrow songin suurimman välittämisen tunteen syvälle unohdettujen biisien taivaaseen.
Sorrow song eli omaa elämäänsä omien ystäviensä keskuudessa, kaukana Chain slingistä joka päivä päivältä muuttui surullisemmaksi kappaleeksi, päivä päivältä kaipasi Sorrow songia enemmän ja oli pian valmis luovuttamaan sointunsa iäksi.
Chain slin pelkäsi Sorrow songin ystäväpiiriä, sillä oli varma että Sorrow song löytäisi sieltä itselleen uude, sopivamman ja vauhdikkaamman biisin jonka kanssa oli mukavampaa soida kilpaa ja jonka kanssa elämä muutenkin maistuisi paremmalta. Saattaisipa Sorrow song vielä bongata itselleen uuden sinkkulohkaisun samasta Genrestä, ja sekös olisi Chain slingille se pahin mahdollinen vaihtoehto, koska silloin Chain sling tietäisi menettäneensä Sorrow songin iäksi. Chain sling ei halunnut koko maailmassa muuta kuin saada Sorrow songin takaisin rinnalleen koko siksi ajaksi kuin vaan jaksaisi skaalojaan koko muun musiikkikansan korviin tuoda. Silloin Chain sling muuttuisi taas iloisemmaksi, valoisammaksi lauluksi, jolla olisi kaikki hyvin eikä mitään minkä haluaisi olevan toisin.
Mutta Sorrow song ei tätä halunnut, sillä Sorrow songilla oli aivan erilainen näkemys Chain slingistä. Sorrow song yritti parhaansa mukaan olla ajattelematta Chain slingiä, olla kuuntelematta tätä kappaletta ja keskittyä ihan muihin lauluihin. Sorrow songilla oli kyllä ollut mukavaa Chain slingin kanssa, mutta ei se halunnut enää jatkaa kamalaa genre sotaa, kun mielenkiintoisia biisejä löytyi kyllä samastakin lajityypistä.
Chain sling elätti silti toivon kipinää, tai oikeastaan hiillosta siitä että vielä Sorrow songin tuntet muuttusivat ja Sorrow song olisi taas valmis Chain slingin kanssa soitettavaksi.
Chain sling jää ikävöimään päivästä toiseen, yksinäisestä yöstä yöhön Sorrow songia, uneksii tästä ja itkee sointunsa pilalle tämän ihanan kappaleen takia, eikä todellakaan tiedä mitä tuleman pitää.
toivottavasti Chain sling saa lopulta elää elämänsä onnellisena loppuun asti.
haa, pääsen sittenkin Saunaan kahdeksi päiväksi^^
hieman kolehdin keruuta ja lojaajeja kanssaeläjiä, niin homma skulaa.
vaikka joskin jopa tupakkirahat pitää varmaan kerätä pulloina tai sitten monottaa joku mummo hengiltä eteläpuistossa, mutta tärkeintä on että pääsen sinne KAHDEKSI päiväksi^^
tänään oli kivaa jo ihan ulkopuolella hengaaminenkin, katsotaanpa huomenna sitten meininkiä aitojen sisäpuolelta.
olishan se hienoa saada ihan kamerakin messiin, muttakun nuo porukat tarvii sitä johonkin, niin ei voi mitään.
nyt tupakille -->

>.<Keskiviikko 07.06.2006 18:51

olen täydellinen aasi, vapaa-älyisyyden rajatapaus, äärimmäinen esimerkki ajatustyön puutteellisuudesta.
Sanoinkuvaamaton pässi, idiotismin konkreettistuma.

[Ei aihetta]Tiistai 06.06.2006 14:30

1. Ikäsi:

[ ] Alle 15v.
[x] 15-17v.
[ ] 18-25v.
[ ] 25v. -->

2. Hiuksesi:

[x] Blondi
[ ] Punapää
[ ] Brunette
[ ] Muu, Mikä? Musta.

3. Meikkaus:

[x] Käytän meikkiä.(harvoin)
[] En käytä meikkiä.

4. Lävistykset:

[] Napa
[] Kulma
[] Silmienväli
[] Unicorn
[] Huuli
[] Smiley
[] Kieli
[] Tongueweb
[] Nenä
[] Septum
[] Poski
[x] Korvalehdet
[] Rusto
[] Surface
[] Venytyskoru
[] Muu, mikä?
[] Ei ole lävistyksiä.

5. Tupakointi & Alkoholi

[] En ole maistanut tupakkaa.
[x] Olen maistanut tupakkaa.
[ ] Poltan sillointällöin. SIIS AINAKUN SITÄ SAA !
[] Poltan vain kännissä.
[x] Poltan vakituisesti.
[x] Poltan valmista.
[] Käärin sätkäni itse.

Parasta tupakkaa on / Itse poltan:
[ ] L&M
[ ] Smart
[ ] Bonus
[ ] Malboro
[ ] Chesterfield
[ ] Camel
[ ] Swing
[x] Jokin muu, mikä? = Lucky strike
[x] Vanhempani tietävät että poltan.
[ ] - eivät tiedä.
[x] Olen jäänyt kiinni vanhemmilleni.
[] En ole -.

[] En ole ikinä maistanut alkoholia.
[x] Olen maistanut vähän.
[x] Olen juonut itseni pikku hiprakkaan.
[x] Olen juonut itseni isoon hiprakkaan.
[x] Olen juonut itseni oksennuskuntoon.
[x] Olen juonut niin, että seuraavana päivänä en muista edellisestä illasta mitään.
[x] Olen tullut alkoholin vaikutuksen alaisena kotiin.
[x] Olen jäänyt vanhemmilleni kiinni alkoholista.
[x] Vanhempani tietävät että juon.
[ ] Vanhempani eivät tiedä juonnistani.
[ ] Kun jäin kiinni, vanhempani suuttuivat.
[x] - eivät suuttuneet.
[ ] Olen tullut alkoholin takia jopa poliisiautolla kotiin.
[ ] Juominen on mielestäni tyhmää.
[x] Juominen on tietyissä määrissä mukavaa.
[x] Juon siideriä / lonkeroita tms.
[x] Olutta.
[x] Viinaa.

6. Seurustelu:

[] En ole ikinä seurustellut.
[x] Olen seurustellut, mutta en juuri nyt seurustele.
[] Seurustelen.
[x] Olen ihastunut.
[x] Olen rakastunut.

7. Ystävät

[x] Minulla on useita ystäviä.
[ ] Minulla on pari hyvää ystävää, mutta useita kavereita.
[ ] Olen yksinäinen.

8. Opiskelu

[ ] Peruskoulussa
[x] Ammattikoulussa
[ ] Ammattikorkeassa
[ ] Lukiossa
[ ] Yliopistossa
[ ] Oppisopimus
[ ] Muu, mikä?

8. Perhe

[x] Äiti.
[x] Isä.
[ ] Vanhemmat eronneet.
[ ] Äitipuoli.
[ ] Isäpuoli.
[x] Sisko/Siskoja.
[ ] Veli/Veljiä.
[ ] Siskopuoli/ -a.
[ ] Velipuoli/-a.

9. Tietokoneet

[ ] Oma kone.
[x] Perheen yhteinen kone.
[ ] Kannettava.
[x] Tavallinen.
[] Windows 2000 tai vanhempi.
[x] Windows xp tai uudempi.
[ ] Ei ole konetta kotona.
[ ] Koneella käyn kavereilla.
[ ] Koulussa.
[ ] Muualla, Missä?

[x] On kuvia galleriassa.
[ ] Ei ole kuvia.

[x] On messenger.
[] Ei ole messengeriä.

[] On Skype.
[x] Ei ole Skypeä.

[] Pelaan myös tietokoneella.
[x] En pelaa.

[ ] On webkamera.
[x] Ei ole webkameraa.

10. Asuminen

[x] Omakotitalo.
[] Rivitalo.
[] Kerrostalo.
[] Solu.
[] Muu, Mikä?

11. Musiikki:

[x] Omistan mp3 : sen.
[ ] En omista.
[x] Kuuntelen musiikkia koneella.
[ ] En kuuntele koneella musiikkia.
[x] Minulla on omat stereot/radio.
[x] Lordi oli oikea voittaja Euroviisuissa.
[ ] Kuuntelen paljon musiikkia laidastalaitaan.
[x] Minulla on oma lempi "musiikkityyli".

12. Minulla on:
[x] Pyörä.
[x] Mopokortti
[ ] Mopo. (pv, honda jne.)
[x] Skootteri.
[] Mönkiä.
[ ] Kevarikortti.
[ ] Kevari.
[ ] Autokortti.
[ ] Auto.
[ ] Moottoripyörä.

13. Kirjoitus:

[x] Kirjoitan katsomatta näppäimistöön.
[x] Katson näppäimistöön kirjoittaessani.

Mielipide gallupista: samaa massapaskaa kun kaikki nää muutkin

[Ei aihetta]Tiistai 06.06.2006 03:00

VIIMEKSI...
Joit: appelssiinimehua
Söit: jätskiä
Nauroit, miksi: en muuten edes muista
Itkit, miksi: yhden tosi ikävän jutun takia
Nukuit: pari kolme tuntia sitten sohvalla
Raivostuit, kenelle: en muista
Kuuntelit, oliko hyvää: Pain of Salvation - Pilgrim ja on loistava kappale
Katsoit telkkaria, mitä: Jurassic park


KIRJOITA 5 ...
..Adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:
1. Surullinen
2 Väsynyt
3 Tylsistynyt
4 mietteliäs
5 uupunut

..Sanaa, jotka tulevat ekana mieleen:
1. paska
2 silta
3 raha
4 klubi
5 huominen

..Ihmistä, jotka ovat sinulle tärkeitä:
1. Äiti
2 Isä
3 Isosisko
4 Pikkusisko
5 en ala erittelemään ketään eli kaikki ystävät

..Kaupunkia, jossa olet käynyt:
1 tampere O.o
2 Helsinki
3 Tuusula
4 turku
5 ruovesi

..Asiaa, joita inhoat:
1. valehtelu
2. Pettäminen
3. Jättäminen
4. Seläntakana paskanjauhaminen ja sellainen että ei tulla sanomaan suoraan asioita
5. Aliarviointi

..Kauneinta englanninkielistä sanaa:
1. River
2 Music
3 Sin
4 Passion
5 sunset

..Esinettä, jotka ottaisit autiollesaarelle:
1. Stereot ja cd:tä. ne luetaan yhdeksi
2 alkoholia
3 tupakkaa
4 kavereita
5 ruokaa

..Asiaa, joista pidät itsessäsi:
1. en mistään tällä hetkellä
2
3
4
5

..Nimimerkkiä joita sinulla on ollut?
1 Heroshen
2 Lyctic
3 gathagor
4 Disastered
5

KUMPI ..
[x] Kumpi
[ ] Kampi

[x] Karkki
[ ] Suklaa

[ ] Kuvis
[x] Käsityöt

[ ] Ylipainoinen
[ ] Alipainoinen
[ ] Sotanorsu

[ ] Musta
[ ] Valkoinen

[ ] Vihreä
[x] Punainen

[] Televisio
[x] Tietokone

[x] Kesä
[] Talvi

[] Japani
[x] Suomi
[] Ruotsi

[] Krisse Salminen
[x] Conan O'Brien

[x] Äiti
[x] Isä

[] Positiivinen
[x] Negatiivinen

[x] Bikinit
[] Koko uikkarit

[x] Auringonottaminen
[x] Uiminen

[x] Kävely
[x] Juoksu

[x] Rock
[] Pop


OLETKO KOSKAAN..
[x] Karannut kotoa?
[x] Syönyt jotain, joka on saanut sinut oksentamaan?
[x] Lukenut toisen päiväkirjaa , salaa?
[x] Lukenut toisen tekstareita , salaa?
[x] Ollut jälki-istunnossa?
[x] Lintsannut?
[x] Halunnut tappaa jonkun?
[x] Toivoa, että voisit kuolla jonkun puolesta?
[x] Toivonut kuolemaa?
[>/<] Hakannut jonkun?
[x] Kussut julkiselle paikalle?
[x] Mennyt ilman meikkiä kouluun?

MINKÄLAINEN..
Nauru sinulla on?
käheä

Perhe sinulla on?
paras

Tyyli sinulla on?
mukava

Ihminen olet?
paska

Minkälaiseksi lokeroisit itsesi?
paskaksi

Onko sinulla lävistyksiä? Missä?
korvissa

Haluaisitko?
haluaisin

Oletko ennakkoluuloinen?
en. olen realisti

Mitä ajattelet nyt?
tupakalle menemistä

Onko kiva päivä tiedossa / Oliko kiva päivä?
on ollut paskempiakin.

Uskotko Jumalaan?
määrittele uskoa. uskon sen olemassa oloon, muuhun en. en paljo jumalaa.

Onko sulla hyvä perse?
paras

Mitä sun tekis nyt tällä hetkellä huutaa?
Can you feel their loneliness through their cold light, touching you!!!!!

Onko tylsä gallup?
kaikkihan nämä

Haista paska.
en haista, olen paska.

Henkinen ikäsi?
vittu sata

Mitä kieliä puhut?
suomea ja englantia

Oletko hyvä koulussa, keskiarvosi?
olen paska

Vihaatko itseäsi?
en. vihata on väärä sana, tällä hetkellä en vaan haluaisi olla minä.

Ketä vihaat?
pariakin ihmistä.

Oletko itsevarma?
en tiedä.

Nynny?
en

Kirjoita tähän tekstiviesti, jonka olet viimeksi saanut?
no pärjäätsä?

Mille mielelle tulit siitä?
paremmalle

[Ei aihetta]Maanantai 05.06.2006 04:18

10 vuotta sitten minä...
1. olin seitsemän v.
2. en tiennyt kuinka vittumainen mesta maailma on
3. olin tyytyväinen

5 vuotta sitten minä...
1. olin kaksitoista v.
2. ostin Becham paidan^^
3. toivoin vanhenevani nopeammin

3 vuotta sitten minä...
1. aloin polttaa
2. olin kolme vuotta nuorempi
3. odotin täyttäväni 18

1 vuosi sitten minä...
1. rakasti
2. olin onnellinen
3. luulin että ehkäpä minä sitten pysyn onnellisena

Tähän asti tänä vuonna minä...
1. olen ollut aika maissa. se johtuu keväästä. tai keväisin siitä. talvisin talvesta ja kesäisin siitä ko ei ole viinaa
2. en ole ainakaan viisastunut
3. olen miettinyt hirveästi asioita

Eilen minä...
1. olin humalassa
2. pidin hauskaa
3. jaksoin uskoa

Tänään minä...
1. opin kuinka epäoikeudenmukainen maailma todella on
2. olen surullinen
3. kärsin aamulla krapulasta

Huomenna...
1. herään
2. istun klubilla
3. koitan muuttaa tämänhetkistä käsitystäni sanasta rakkaus, joka juuri tällä hetkellä tuntuu olevan tyhjä, merkityksetön sana, suurin satu raamatun jälkeen

Tulevaisuudessa...
1. toivon kykeneväni edellämainittuun
2. saan alkoholia paljon
3. ja rahaa kans

[Ei aihetta]Maanantai 05.06.2006 00:31

mun uskoni luottamukseen on nyt sitten tuhottu ihan totaalisesti. samalla meni myös usko rakkauteen ja onneen, varsinkin sellaiseen onneen jonka saa kokea vain toisen ihmisen kanssa. usko omaan itseeni, huomiokykyyni ja yleisesti asoiden tajuamiseen on myös romutettu, ja minkä vuoksi?
mitä mä olen tehnyt ansaitakseni kaiken tän paskan? mä oon ollu niin kiltti, mukava, ymmärtäväinen ja kaikin puolin tehnyt parhaani että se olis onnistunu, se minkä varaan mä rakensin kaikki tulevaisuuden suunnitelmani, haaveeni ja uskoni ihmisiin.
mulle sä olit kaikki, kuvittelin että me vanhetaan yhdessä, rakastetaan toisiamme loppuun asti, eletään elämä toistemme rinnalla. mutta en mä kelvannut sulle, riittänyt tai mitä vaan minkä varjolla se toinen on niin vitusti mua parempi että sä et jaksa odottaa aina viittä päivää joiden aikana voitais pitää yhteyttä niin paljon kun halutaan, jotain se on minkä takia sä satutat mua enemmän kun kukaan tähän mennessä.
en mä tiedä miksi mä syytän tästä kaikesta itseäni tai sua, koska tälle asialle ei voi kukaan mitään, mikäli sun tunteet mua kohtaan ei riitä rakastamaan mua tällaisena niin sitten on varmaan parempi että tää menee näin, mikäli mun kanssa oleminen on sulle todellakin pelkästään kärsimystä, itkemistä ja valehtelua. jos se asia on niin, on todellakin parempi että me ei olla yhdessä. MÄ TOIVON että asia ei ole niin, mutta jos se ei ole, niin mikä tässä on sitten niin helvetin suuri ongelma että sen eteen pitää itkeä monta iltaa ja että asioiden pitää sattua näin helvetisti?
se mitä sä teit koulujen loppuna...en mä tiedä mitä mun pitää sanoa siitä. jos se ihminen on sulle todella se, jonka takia kannattaa heittää mäkeen sellainen yksilö joka täydestä sydämmestään välittää ja tekee sun takia mitä vaan, jos se ihminen todella on sulle oikea, niin en valita, koska mä haluan että sä olet onnellinen. enemmän kuitenkin että sä olisit onnellinen mun kanssa, mutta jos niin ei le niin vika ei oo mussa eikä sussa, eikä se siinä vaiheessa edes kiinnosta missä se on.
mutta se mua painaa että kun mä olen ollut sulle niin hyvä kun mä pystyn, niin miks tää asia pitää tehdä näin että muhun sattuu niin vitusti? tai onko tässä nyt sitten helpompaa tapaa, anaalista tää homma on ihan kokonaisuudessaan.
mä vaan toivon herääväni kohta ja huomaavani sut mun vieressäni, nukkumassa sikeästi ja hymyilemässä. koska se on sitä mitä mä haluaisin sen loppuun asti olevan, yhdessä toisiaan rakastamista.
mä luulin että susta on siihen, mun rakastamiseen, mutta mä olin väärässä. mutta kuten sanottu, mä en syytä sua mistään. mua vaan ihmetyttää miksi tän pitää mennä näin...

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.05.2006 22:43

OLEN:
[ ] Tyttö
[x] Poika
[ ] Homo
[ ] Lesbo
[x] Hetero
[ ] Bi
[ ] Kaunis
[ ] Ruma
[ ] Hauska
[x] Kaveri
[ ] Sisko
[x] Veli
[ ] Äiti
[ ] Isä
[x] Serkku
[x] Pikkuserkku
[ ] Onnellinen
[x] Surullinen
[ ] Brunette
[ ] Blondi
[ ] Punapää
[x] jokin muu

SYÖN:
[x] Lihaa
[x] Kanaa
[x] Kalaa
[x] Kasviksia
[x] Vihanneksia
[x] Hedelmiä
[x] Juustoa
[x] Jogurttia
[x] Muita maitotuotteita

JUON:
[x] Kahvia
[ ] Teetä
[ ] Kaakaota
[x] Maitoa
[x] Mehua
[x] Kraana vettä
[x] Limsaa
[ ] Pullotettua vettä

HALUAN:
[ ] Poikaystävän
[ ] Tyttöystävän
[x] Rahaa
[x] Karkkia
[ ] Suklaata
[x] Töitä (kesä)

MINULLA ON:
[x] Lävistys
[x] Lävistyksiä
[ ] Rahaa
[ ] Suklaata
[ ] Karkkia
[x] Perhe
[ ] Kaveri (vain yksi)
[x] Kavereita (enemmän kuin yksi)
[x] Sukulaisia
[ ] Veli/veljiä
[x] sisko/siskoja
[x] Mummo/mummoja
[x] Pappa/pappoja
[ ] Jokin vakava sairaus
[ ] Fobia/fobioita
[x] Rankkaa
[ ] Ihanaa
[ ] Lyhyet hiukset
[x] Pitkät hiukset
[ ] Poikaystävä
[ ] Tyttöystävä
[ ] Ystävä (vain yksi)
[x] Ystäviä (enemmän kuin yksi)

OLEN:
[x] Käynyt huussissa
[ ] Ratsastanut kamelilla
[x] Harjannut kissaa
[x] Ollut jälki-istunnossa
[x] Lyönyt kaveria
[x] Halannut naapuria
[x] Juonut samppanjaa
[ ] Heittänyt televisiota ikkunasta
[ ] Käynyt Amerikassa
[x] Puhdistanut wc-pönttöä
[x] Käynyt Puuhamaassa
[x] Polskutellut Serenassa
[x] Valehdellut äidilleni
[ ] Ollut musiikkivideossa
[x] Omistanut syyliä
[ ] Tanssinut napatanssia
[x] Varastanut
[x] Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
[x] Valvonut koko yön
[x] Rikkonut ikkunan
[x] Stripannut
[x] Nukkunut villasukat jalassa
[ ] Pissinyt yli 8 vuotiaana housuun
[x] Syönyt kuivattuja banaanilastuja
[x] Leikannut koiran kynsiä
[x] Pessyt vauvan pyllyä
[x] Ollut päivän syömättä mitään
[x] Ajanut traktorilla
[x] Tilannut taksia
[ ] Yrittänyt iskea itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä
[x] Ajanut viiksiä
[x] Syönyt kynsiä
[x] Soittanut pilapuhelua
[ ] Ollut Ankkarockissa
[ ] Käyttänyt mikroshortseja
[x] Rikkonut lupaustasi
[x]Ollut moottoripyörän kyydissä
[ ] Soittanut seksilinjalle
[x] Haukkunut hoppareita
[x] Soittanut bassoa
[ ] Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[x] Uinut vaatteet päällä
[x] Kuunnellut klassista musiikkia
[x] Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[x] Röyhtäissyt ruokapöydässä
[x] Koskenut sähkölankaan eli paimenpoikaan
[x] Nielaissut jääpalaa
[ ] Tippunut ponin selästä
[x] Haukkunut hevareita
[ ] Ollut vaahtobileissä
[x] Lähettänyt 1 viestin mtv3 chattiin
[x] Soittanut väärään numeroon
[x] Oksentanut ruusupuskaan
[x] Vilautellut julkisilla paikoilla
[ ] Halannut julkkista
[ ] Itkenyt ilman mitään syytä
[x] Ollut alaikäisenä baarissa
[x] Laskenut pulkalla katolta
[x] Nostanut lippua salkoon
[x] Ollut järjestämässä discoa
[x] Saanut turpaan tuntemattomalta
[x] Matkustanut peräkontissa
[x] Siivonnut lattialta oksennusta
[ ] Kävellyt yli 10cm koroilla
[ ] Karannut kotoa
[ ] Tilannut Mix-lehteä
[x] Saanut 4 kokeesta
[ ] Käynyt eduskuntatalossa
[x] Pelannut kännykällä kirkossa
[ ] Vastannut seuranhakuilmoitukseen
[x] Nähnyt kaupassa julkkista
[ ] Pelännyt hämähäkkejä
[ ] Kirjoittanut Reginaan
[ ] Ihaillut gootteja
[x] Ollut puolukassa
[x] Rakastunut
[x] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[ ] Hypännyt 10 metristä pää edellä
[x] Liftannut
[x] Kerännyt mansikoita
[ ] Ajanut mopolla päin seinää
[ ] Seisonut hevosen selässä
[ ] Kokeillut vanhusten vaippoja
[ ] Esittänyt Güntheria
[ ] Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[ ] Tuntenut mielisairaan
[ ] Hypännyt benjihyppyä
[ ] Ollut yksin lentokoneessa
[x] Eksynyt kaupungille
[x] Hävittänyt laukun Linnanmäellä
[ ] Koulussa tiputtanut terveyssiteen lattialle
[x] Laulanut mikrofoniin
[x]Laittanut metalliesinettä mikroon tai muuta mitä sinne ei saisi laittaa
[x] Astunut lehmän paskaan
[x] Nielaissut purukumia
[ ] Ollut/vieraillut vankilassa
[x] Itkenyt itseni uneen
[ ] Tykännyt The Rasmuksesesta
[ ] Käynyt psykiatrilla
[ ] Seurustellut yli 23 vuotiaan kanssa
[ ] Ollut alipainoinen
[ ] Käyttänyt narubikineitä
[ ] Laihduttanut
[x] Keräillyt kaljapullojen korkkeja
[x] Juonut Hyla-maitoa
[x] Käyttänyt henkseleitä
[ ] Fanittanut RAW:ta
[ ] Ostanut e-pilllereitä
[x] Hengittänyt heliumia
[x] Käyttänyt ripsentaivutinta
[x] Koskettanut käärmettä
[x] Juonut venäläistä valkoviiniä
[x] Ollut tuhkarokossa
[ ] Tehnyt heräteostoksia
[x] Uinut avannossa
[ ] Käynyt Lontoossa
[ ] Mennyt vahingossa väärään junaan
[x] Katsonut samaa leffaa kaksi kertaa peräkkäin
[x] Nukkunut veneessä
[x] Tehnyt runoa
[x] Ollut lempiartistini keikalla
[ ] Harrastanut balettia
[x] Ollut kirpparilla myymässä
[x] Löytänyt kadulta rahaa
[x] Värjännyt hiukseni
[x] Lintsannut
[x] Sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi
[x] Matkustanut pummilla
[x] Lukenut Raamattua
[ ] Tuhlannut yli 200 euroa kerralla vaatteisiin
[x] Ollut yksin leffassa
[ ] Ollut kielikurssilla
[x] Kokeillut nyrkkeilyä
[x] Kierinyt alasti lumikinoksessa
[x] Voittanut arvonnassa
[x] Pyörtynyt
[ ] Haaveillut näyttelijän urasta
[ ] Joutunut jonkun epäilyttävän tyypin seuraamaksi
[x] Lukenut dekkaria
[x] Menettänyt läheisen ihmisen
[x] Käyttänyt minihametta
[x] Jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[x] Tuntenut itseni yksinäiseksi
[ ] Tehnyt kurkkunaamiota kasvoillesi
[ ] Ollut katsomassa oopperaa
[ ] Harrastanut näyttelemistä
[x] Lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[ ] Neulonut lapasia
[x] Katsonut Stand by me leffan
[x] Eksynyt
[x] Keksinyt aprillipäivänä pilaa jonka joku uskoi
[ ] Järjestänyt yllätysjuhlia jollekin
[x] Syönyt pizzaa aamupalaksi
[ ] Saanut paniikkikohtauksen
[x] Ollut ambulanssin kyydissä
[x] Ollut poliisiautossa
[ ] Omistanut lemmikkieläintä
[x] Laulanut sooloa jossain tilaisuudessa
[x] Soittanut/laulanut jossain bändissä
[x] Ajanut autoa
[x] Ajanut mopoa
[x] Nukahtanut koulussa tunnille
[x] Saanut aivotärähdystä
[x] Lukenut salaa toisen päiväkirjaa
[x] Ollut tietokoneella yli 5 tuntia putkeen
[x] Maalannut taulua
[x] Ollut yli kuukauden pois kotoa
[x] Ollut kesätöissä
[ ] Maistanut mustekalaa
[x] Unohtanut parhaan kaverini syntymäpäivän
[x] Luntannut kokeessa
[x] Saanut ampiaisenpistoa
[ ] Saanut murtumaa
[x] Antanut rahaa katusoittajalle
[ ] Ensin inhonnut jotain leffaa/tv-sarjaa ja sitten alkanutkin tykkäämään siitä
[ ] Käynyt Irlannissa
[ ] Käynyt Ukrainassa
[x] Käynyt ruotsissa
[x] Pelannut twisteriä
[x] Katsonut Kauniita ja rohkeita kokonaisen jakson verran
[x] Hukannut kirjastonkirjan
[x] Kulkenut alasti kotona
[ ] Ollut galleriassa päivän kuvana
[x] Opetellut elvyttämistä
[x] Pelannut golfia
[x] Ollut liikenneonnettomuudessa
[ ] Tilannut jotain ostos-tv:stä
[x] Polttanut tupakkaa
[x] Ollut sairaalassa yötä
[ ] Vuokrannut asunnon
[x] Ollut lapissa
[x] Esiintynyt oikeassa teatterissa
[ ] Saanut jonkun jäsenen menemään sijoiltaan
[x] Pelannut cs:ää
[x] Ollut lehdessä
[x] Tilannut jotain netistä
[ ] Lukenut kirjan ruotsiksi
[x] Käynyt ulkomailla elokuvissa
[ ] Ollut lastenkodissa
[x] Käyttänyt heijastinta
[x] Leikkinyt pikkuautoilla
[x] Syönyt viimeisen tunnin sisällä
[x] Valvonut yli 48 tuntia putkeen
[x] Ollut onkimassa
[ ] Kuvitellut olevani kala
[ ] Soittanut kirkon kelloja
[x] Kerännyt kolehtia
[x] Teipannut suuni kiinni
[x] Palauttanut kokeen tyhjänä
[ ] Ollut nälkäpäivä-kerääjänä
[x] Saanut kuhmun viimeisen vuoden aikana
[x] Saanut mustelman viimeisen vuoden aikana
[x] Olen tippunut portaat alas viimeisen vuoden aikana
[ ] Olen saanut aivotärähdyksen viimeisen vuoden aikana
[x] Tippunut puusta viimeisen vuoden aikana
[x] Ollut sairaalassa viimeisen vuoden aikana
[x] Käynyt lääkärissä viimeisen vuoden aikana
[ ] Saanut silmätulehduksen viimeisen vuoden aikana

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.05.2006 22:27

Koita etsiä seuraavista asioista hyviä puolia:

1. juurikasvu
2. talvi
3. kokeet
4. myöhästyminen
5. kahdeksan aamut
6. suru
7. kouluruoka
8. riitely
9. flunssa
10. väsymys


1. Ainakin huomaa että hiukset kasvaa O.o
2. Joulu <3
3. öö...
4. öö no se että sillon ehkä pettää jonkun luottamuksen tjsp...
5. Parempi ko seittemän aamut
6. Jopa normaaliolotila tuntuu sillon hyältä. siis surua normaalimpi.
7. Ilmaista O_o
8. höm, riippuu asiasta. mutta ainakin sillon saa tietää paljon toisesta.
9. ei niin mitään hyvää.
10. Saa unta odottelematta. ainakin joskus

Koita etsiä seuraavista asioista huonoja puolia:

1. kaverit
2. kesä
3. nauru
4. loma
5. pizza
6. coca-cola
7. sauna
8. tietokone
9. aurinko
10. leffa


1.ne aina pummii tupakkaa.
2. allergiat vaivaa
3. hengästyttää.
4. öö no öö siis...
5. hmm...liian kallista?
6. Liian kallista sekin kait.
7. Liian harvoin :/
8. Ihan paska.
9. paistaa liian harvoin
10. tarkenna, hyvä vai huono? huonosta ainakin sen verran että se on huono...

Brockilainen Ultrakriketti.Tiistai 30.05.2006 02:34

Mieti kaikkein kummallisin ja epäselvin seikka elämässä, maailmankaikkeudessa ja kaikessa. se ei ole mitään verrattuna Brockilaisen ultrakriketin sääntöihin sellaisina kuin niitä korkeimmissa ulottuvuuksissa sovelletaan.
Täydelliset säännöt ovat niin suunnatoman monimutkaiset, että ainoan kerran kun ne on sidottu yhdeksi kirjaksi ne luhistuivat kokoon mustaksi aukoksi.
Seuraavassa kuitenkin lyhyt yhteenveto säännöistä:

Ensimmäinen sääntö:
Kasvata itsellesi ainakin kolme ylimääräistä jalkaa. Et tarvitse niitä, mutta se huvittaa yleisöä.

Toinen sääntö:
Etsi hyvä Brockilaisen ultrakriketin pelaaja ja tee hänestä pari kloonia. Näin säästyt rasittavalta pelaajien valinnalta ja treenauksilta.

Kolmas sääntö:
Vie joukkueesi ja vastustava joukkue suurelle pellolle ja rakenna ympärille korkea muuri.
Tämä tehdään siksi, että vaikka peli onkin merkttävä yleisölaji, niin se, että yleisö turhautuu kun ei voi nähdä mitä kentällä tapahtuu saa sen kuvittelemaan että peli on vielä paljon jännittävämpi kuin se itseasiassa onkaan. yleisö, joka on juuri katsonut melko tylsän ottelun, kokee sen vähemmän elähdyttäväksi, kuin yleisö, joka luulee että on juuri jäänyt näkemättä urheiluhistorian dramaattisin ottelu.

Neljäs sääntö:
heitä pelaajille muuri yli paljon sekalaisia urheiluvarusteita. Mikä tahansa kelpaa - Krikettimailoja, pesäkuutiomailoja, suksia, mitä tahansa millä pystyy lyömään kunnolla.

Viides sääntö:
Pelaajien täytyy huitoa kaikella minkä käteensä saavat niin hurjasti kuin ikinä kykenevät.
Kun pelaaja osuu toiseen pelaajaan ja saa pisteen, täytyy hänen heti juosta karkuun ja pyytää anteeksi turvallisen välimatkan päästä.
Anteeksipyynnön tulee olla lyhyt ja vilpitön, ja jotta se olisi mahdollisimman selkeä ja siitä saisi maksimipisteet on käytettävä megafonia.

Kuudes sääntö:
Voittaja on se joukkue, joka ensiksi voittaa.


=Lainaus Linnunrata kirjasarjan kolmannesta osasta Elämä, maailmankaikkeus- ja kaikki.=