IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Tiistai 01.06.2010 22:42

Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV, huuhtelemme äkkiä tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmeaa ainetta pois: ensinnäkin kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on estetty. Kun silmää kirvelee, minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan. Joiltakin eläimiltä katkeaa selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun. Mainokset kertovat meille jatkuvasti, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta nimeltä Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä ''epäsivistyneet'' ihmiset, heidän tietämättään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruoansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litra Fairya! Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asfaltille ja vahingoitimme polvemme. Tosin silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta. Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläinkoemenetelmistä kielletään. Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläinkokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä. Tämän vuoksi edellämainittuja merkkejä kannattaa suosia. Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.
Muistakaa: joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide, jokainen tuubi Oral-B:tä, jokainen Pantenen hiustenhoitoaine, kaikki Palmoliven käsisaippuat tai L'oréalin meikkivoiteet ovat turhien ja julmien eläinkokeiden rahoittamista. Jos ostatte eläinkokeita hyväksyvien yrityksen tuotteita, hyväksytte vapaaehtoisesti julmien eläinkokeiden käytön. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään hirveää julmuutta.
Kopioi tämä päiväkirjaasi ja laita nimi alle jos olet eläinkokeita vastaan:
n0nn4, ssaimi, [Randa], Likasukka, palikka, Arielle, ^tokyo^, Suuuviii, evomoi,-jennn-, -låurr , Iyashii_Hito,werkku^^, ppiiq`, LUONNEHÄRÖ , mmmm``,Ir^^, cammm-,Hänna`, äliis, ^Isshi^, Chakra^^, jässuu , MMILLAMILLA, SSSESSI, try, idz, Eltsy, RRONJAU, we-, ronjAu`, muiqq-, nikkeW, LINNEÅ,roosam`,nori-, ma-rie,hhli_, Sissipi, erikää`, viiviviv , HANTTAx, nniinajAu`
, Anni^Tatti , jonnahh , REMPPAREISKA , JoNNaHoMo``,-juhh, Putte``, PORO_XD, Lauraw-, Sannn-ii, Noorapp,norggunen_ johannana,-iraasd-, annialien, -ssani, wilmaplay, hannagrr, micaelaw, SparklePuff, WitheredRose, -linduska, Jul1a, JONNADINO, eppehh_,PerusLaura_

[Ei aihetta]Tiistai 01.06.2010 22:40

Tämän videon katsotte omalla vastuullanne. videolla 6-vuotias poika on kivunnut maailman pyörään, roikkuen vaunussa. miehet jotka kuvaavat videon, eivät tee elettäkään auttaakseen poikaa. vaunun ollessa melkeen ylhäällä, pojan ote lipeää, ja poika tippuu - ja kuolee.
http://www.liveleak.com/view?i=14d_1209078862
lisääthän tämän päiväkirjaasi, jos tunnet surua, vihaa tai myötätuntoa poikaa, kuvaajaa tai muita läsnä olijoita kohtaan ..

[Ei aihetta]Tiistai 01.06.2010 22:26

Lihavoi ne jota aiot, kursivoi ne jota ehkä aiot kesällä 2010 tehdä.
Tänä kesänä aion:
mennä uimaan
ottaa aurinkoa
käydä mäkissä
ostaa vaatteita

mennä ulkomaille
mennä ruotsin laivalle
opiskella
telttailla
mennä leirille
tanssia
nauraa

olla töissä
urheilla
valvoa auringonnousuun

datata
olla koko kesän yksin
muuttaa hiustyyliäni
nolata itseni
syödä karkkia
shoppailla
käyttää hameita ja mekkoja
viettää synttäreitäni

matkustaa Lappiin
kirjoittaa kirjan
käydä stadissa
ottaa kuvia
hyppiä sateessa
kiljua

tehdä puumajan
hankkia lävistyksen
hyppiä trampoliinilla
mennä kaverille yöksi
olla yön ulkona

matkustaa lentokoneella
olla koko kesän ulkomailla
kirjoittaa kirjeen
nauttia kesästä
olla iloinen

pelätä ukkosta
käydä kirppiksillä
muuttaa
ajaa skootterilla
syödä jäätelöä
perata mansikoita
heittää kärrynpyöriä pihallasi
mennä joihinkin rippijuhliin
...häihin
syödä marjoja
katsoa tv:tä

datata kellon ympäri, siis vähint. 12 h putkeen
sekoittaa tahallasi unirytmisi
siivota
lenkkeillä
kalastaa
rentoutua
lukea kirjoja

tappaa hyttysiä
...mäkäräisiä...
...tai kärpäsiä
ja shoppailla lisää

ajaa vanhalla pakulla metsätiellä
pelata lautapelejä
ja nukkua kaksi vuorokautta putkeen
herätä aina klo 11 jälkeen
maalata...
...tai piirtää

bongata lintuja
pukeutua minishortseihin
heittää koulureppusi varastoon...

...tai villinä tyyppinä polttaa sen
meikata
lotota
olla tekemättä yhtään mitään
viettää mahdollisimman paljon aikaa ystävien kanssa
tutustua uusiin ihmisiin
uida paljon järvessä/meressä
grillata
kuunnella musiikkia terassilla/pihalla nauttien samalla kylmästä juotavasta
mennä huvipuistoon

matkustaa muuten vaan jonnekkin
nähdä ystäviä, jotka asuvat kauempana
mökkeillä
istua paljon tietokoneella
katsoa salkkareiden vanhoja jaksoja
syödä mansikoita
syödä jäätelöä
pyöräillä/rullaluistella

ikävöidä koulua
nukkua
shoppailla vielä lisää
Yöpyä ulkona
tehdä jotain, mitä et ole ennen tehnyt...

[Ei aihetta]Tiistai 01.06.2010 21:23

Lisää tämä blogiisi niin suurin toiveesi toteutuu kesälomalla.
10 IHMISTÄ
Kuka on paras kaverisi? - ...
Kuka tietää kaikki salaisuutesi? - ei kukaa
Kenen kanssa mesetät öisin? -riippuu
Kenen kanssa tekstailet eniten? - vaihtelee
Kenen kanssa käyt leffassa? -...
Kenestä haluaisit päästä eroon? - aika monest -.-
Kenet olet tuntenut kauiten? - hmm.. Viivin ainaki
Kuka on samalla aaltopituudella kanssasi? - ei kukaa
Ketä halasit viimeksi? - ööö... en muista ku oon halan tnä aika montaa :D
Kuka ansaitsisi parempaa? - Aika moni
10 KYSYMYSTÄ RAKKAUDESTA
Seurusteletko? - khyl
Oletko koskaan sanonut vastakkaista sukupuolta edustavalle henkilölle rakastavasi häntä? - Olen.
Tietääkö ihastuksesi, että tykkäät hänestä? - mitäs luulet?
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? - emt
Entä sielunkumppaneihin? - No juu.
Rakastavatko kaikki vanhempiaan? - eij?
Voiko netissä tavata tosirakkauden? -kait
Montako kertaa olet ollut rakastunut? - 2
Kumpi merkitsee enemmän; luonne vai ulkonäkö? - No luonne mut ulkonäko on plussaa.
Mikä on tärkein ominaisuus kumppanissa? - Luotettavuus.
10 OLETKO KOSKAAN
Istunut katolla? - Olen.
Suudellut enempää kuin neljää ihmistä samana päivänä? - En.
Toivonut jonkun kuolemaa? - Olen.
Ollut rakastunut? - Olen.
Omistanut yli 500e käteistä? - En.
Saanut yli 50e puhelinlaskun? - Olen.
Ostanut vaatteita Anttilasta? - Olen.
Kiroillut vanhempiesi kuullen? - Olen.
Hakannut näppäimistöä? - Olen.
Käynyt hulluilla päivillä? - Olen.

[Ei aihetta]Sunnuntai 30.05.2010 13:30

tol oli jännä ääni..




Mut tää oli kyl kaikist jännin ja huvittavin.. :DD

[Ei aihetta]Perjantai 28.05.2010 22:11

jos saat yli 15 , olet lissu
[ ] mulla on uggit
[ ] mulla on converset
[x] katon tv:st esim. muodin huipulle, pako, salkkarit, mentalist, huippumalli haussa, flashfoward, lost, simpsonit
[ oli enne ku sain saldorajan -.-] puhelinlaskuni on melkoinen, enimmäkseen tekstareista
[ ] marimekon, conversen tai longchampin laukku
[ ] käytän mustia legginssejä pitkän paidan kanssa
[x] mulla on ipod
[ ] mulla on jopo
[x] värjään hiuksiani
[x] käytän ripsaria päivittäin
[x] ja meikkivoidetta
[x] yleensä ostan ginasta, seppälästä, onlysta ja hm:stä
[ ] mulla on farkkulegginssit
[x] käytän yli 2 tuntia päivästä koneella oloon
[x] valvon aina puoleenyöhön
[x] mulla on netissä kuvia itsestäni
[ ] omistan digijärkkärin
[ ] kuvailen enimmäkseen sormuksia kirjan välissä, omaa silmääni, kukkia, omia huuliani, otan lähikuvia esim. kynästä, pisarakuvia hanasta
[x] mulla on noin 2-5 hyvää kaveria
[ ] ommaan galtsus huuleen
[/] en pidä matematiikasta
[x] kiroilen aika vitusti välillä
[x] käytän paljon hymiöitä
[ ] huoneeni on aina sotkuinen
[x] harrastukseni ovat kaverit, dataus, syöminen, nukkuminen ja joku oikea harrastus
[x] en harrasta läksyi
[x] vaatteistani suurin osa on mustia/värikkäitä

[Ei aihetta]Perjantai 28.05.2010 20:54

nykyää kaikki on kaksnaamasii, kusipäit, horoi tai vitu angstilapsii,
nykyää tääl maailmas ei oo ku pari kenee voi oikeesti luottaa,
ja kenest oikeesti välittää, nykyää on vaa se paraskaveri se ainoo, jota oikeesti kiinnostaa, nykyää noi frendit on vähä huonommäst pääst, nykyää kaikki on sellasii vitu koviksii, jotka esittää .
jos olet edes vähän samaa mieltä, kopio tämä blogiisi .

[Ei aihetta]Perjantai 28.05.2010 20:54

on päivii jollon itketään.
on päivii jollon nauretaan.
on päivii jollon haluaa vaan pois.
on päivii jollon haluisit olla yksin.
on päivii jollon muistelet niitä hyviä entisiä aikoja.
on päivii jollon toivoisit että kaikki ois hyvin.
on päivii jollon saatat vaan toivoo parempaa.
on päivii jollon susta tuntuu että puolet susta ois poissa.
on päivii jollon haluisit haukkuu toisen kasaan.
on päivii jollon et voisi uskoa parhaasta kaveristasi sitä mitä kuulit.
on päivii jollon haluisit ihmisen johon luottaa.
Kopio omaan blogiisi, jos kuulostaa tutulta

Vastauksii kiitos?Perjantai 28.05.2010 20:53

Mikä herkku olet kavereidesi mielestä? Vastaa ja kopioi itsekin niin saat tietää!

Neekerinsuukko - Viileän tyylikäs ulkokuori, sisältä makea ja herttainen! Herättää keskustelua muiden keskuudessa
Tikkunekku - Lapsenomainen ja hauska, ulkonäöltään yksinkertainen, sisimmissään todella luotettava
Cupcake - Varsinaista silmänruokaa, luonteeltaan pirteä ja positiivinen, kaikkien kaveri
Marmelaadikuula - Vahva persoona, luja ystävä, jotkut inhoaa, jotkut rakastaa
Prinsessakakku - Huomiota herättävä ulkonäkö, luonteeltaan todella lempeä ja auttavainen
Lakritsapiippu - Tarkka tyylistään, sosiaalinen, tumma ja tulinen persoona, energinen ystävä

[Ei aihetta]Torstai 27.05.2010 23:23

HIUKSET:
Käytän hiuksiini;
[ ] Geeliä
[ ] Muotovaahtoa
[x] Shampoota
[x] Hoitoainetta
[x] Hiustenkuivaajaa
[ ] Tehohoitoa
[/] Hiuslakkaa
Hiustesi väri;
[ ] Musta
[x] Ruskea
[ ] Punainen
[ ] Blondi
[ ] Oranssi
[ ] Sekava
KEHO:
Pituutesi;
[ ] 100 - 114 cm
[ ] 115 - 124 cm
[ ] 125 - 134 cm
[ ]135 - 144 cm
[x] 145 - 160 cm
[ ] 160 - 164 cm
[ ] 165 - 174 cm
[ ] 175 - 184 cm
[ ] 185 - 194 cm
[ ] 195 - 204 cm
OLEMUS;
[ ] Poppari
[ ] Rokkari
[ ] Hiphoppari
[ ] Hevari
[x] Oma itseni
[ ] jjokinh muu ?
MIELUITEN OLISIT;
[ ] Rikas Paris Hilton
[ ] Oman show'n omistava Oprah
[x] Kuuluisa Madonna
[ ] Vaikutusvaltainen Condoleeza Rice
[ ] Ashley Olsen
[x] oma itsesi
[x] joku muu
PELOT:
Pelkäätkö;
[] Pimeää
[ ] Yksinäisyyttä
[] Hämähäkkejä
[] Karhuja
[ ] Hammaslääkäriä
[] Piikkejä
[ ] Kuolemaa
[ ] Salaisuuksiesi paljastumista
MIELIPIDE:
Onko lempivärisi;
[ ] Sininen
[ ] Punainen
[ ] Keltainen
[ ] Vihreä
[ ] Oranssi
[x] Musta
[ ] Valkoinen
[] Neot
[ ] Violetti
[ ] Pinkki
[ ] Ruskea
OLEN;
[x] esiintynyt
[x] matkustanut lentokoneella
[x] matkustanut laivalla
[x] matkustanut junalla
[ ] matkustanut raitiovaunulla/metrolla
[ ] ollut sairaalassa yön yli
[] ollut onnettomuudessa
[x] voittanut rahaa
[x] kadehtinut toista
[x] kannustanut/kehunut toista
[] ollut tekemisissä poliisin kanssa
[ ] istunut poliisiautossa
[x] huutanut toiselle
[ ] ampunut aseella
[ ] käynyt museossa
[x] käynyt huvipuistossa
[x] juonut alkoholia
[x] lyönyt toista
[x] kalastanut
[x] ajanut moottorikelkalla
[x] ajanut traktorilla
[x] valehdellut äidilleni
[] pidellyt elävää käärmettä
[ ] pidellyt elävää liskoa
[ ] pidellyt elävää lintua
[x] nähnyt julkkiksen
[] kätellyt/halannut tms. julkkista
[ ] uinut avannossa
[ ] tuntenut mielisairaan
[ ] soittanut ambulanssin
[ ] siivonnut oksennusta lattialta
[x] nukkunut pommiin
[x] riehunut julkisella paikalla/kotona
[ ] vilautellut julkisella paikalla
[x] ollut virpomassa
[x] ollut päiväkodissa
[ ] rääkännyt eläintä
[x] pelannut tietokonepeliä
[x] lainannut rahaa toiselle yli 10e
[x] saanut jälki-istuntoa
[x] ollut eksyksissä
[] nukkunut koko päivän
[x] poiminut kesällä mansikoita
[x] nauhoittanut jonkun tietyn ohjelman
[x] laulanut kuorossa
[x] piirtänyt papukaijan
[ ] iskenyt varattua
[en kait? ] istunut kirkossa yli 2 h -.-
[ ] käynyt riparin
[ ] saanut ruusuja