IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Maanantai 27.09.2010 22:00

Lihavoi ne väitteet, jotka ovat voimassa kohdallasi.
01. Punainen on lempivärini
02. Omistan auton
03. Minulla on kissa.
04. Seuraan Emmerdalea.
05. Pystyn juomaan litran appelsiinimehua 15 minuutissa.
06. Sain töitä!
07. Conan O'Brian ärsyttää minua
08. Olen aamu-uninen.
09. Rakastan suklaata ja salmiakkia.
10. Havukasvit ovat kauniita.
11. En osaa rullaluistella.
12. Näen kummallisia unia.

13. Vihreä on lempivärini.
14. Leivon usein pannukakkuja.
15. Olen laulanut karaokea.
16. Käytän julkisia liikennevälineitä.
17. En voi sietää verilettuja.
18. Pidän Kotiteollisuudesta.
19. Minulla on silmälasit.
20. Olen huulirasva-addikti.
21. Minulla on koira/koiria.
22. Haluan superhyperjättisuuren perheen.
23. Rakastan lomakkeiden täyttämistä.
24. Osallistun neuleolympialaisiin 2006.
25. Olen neulonut Fifin.
26. En osaa viheltää.
27. Olen liimannut pikaliimalla suuni (=hampaat yhteen ja kieli kitalakeen) kiinni.
28. Kohtasin aviomieheni netissä.
29. Haluaisin hypätä benji-hypyn.
30. Minulla on sinivihreät silmät.
31. Olen päättämätön.
32. Nukun vähintään kahdella peitolla.
33. Olen mieluummin kotona kuin kylässä.
34. Laulan suihkussa.
35. Minulla on iPod.
36. Seuraan useita scifi-sarjoja.
37. Olen juuttunut kielestä kiinni jäätyneeseen metalliin.
38. Minulla on tatuointi.
39. Minulla on kääpiösiili.
40. Aion pitää helmikuussa karkkilakon.
41. Olen suudellut samaa sukupuolta olevaa henkilöä kuin itse olen.
42. Olen tumpelo tekniikassa.
43. Nyplään pitsiä.
44. Settlers of Catan on suosikki lautapelini.
45. Olen hurahtanut Sudokuun.
46. Nukun päiväunet joka päivä.
47. Olen vasenkätinen.
48. Tulen työskentelemään/työskentelen lapsuuden unelma-ammatissani.
49. Olen 29-vuotias.
50. Olin tänään työhaastattelussa.
51. Pidän ikkunoiden pesemisestä.
52. Minulla on vauvakuume.
53. Rakastan dokkareita.
54. En tykkää työstäni.
55. Olen kasvissyöjä.
56. Omistan yli 500 romaania.
57. Sisustan nukkekotia.
58. Matikka on kivaa!
59. Olen blogiaddikti.
60. Olen neulonut pontson.
61. Olen kummallisten asioiden kerääjä.
62. Tykkään avantouinnista.
63. Koulussa lempiaineeni oli ruotsi.
64. Olen hurahtanut kuntoilukirjoihin.
65. Tykkään naksutella niveliä.
67. Harrastan karatea.
68. Rakastan lohikäärmeitä.
69. Kärsin ajoittain migreenistä.
70. Eilen oli hääpäiväni.
71. En ole koskaan juonut kupillistakaan kahvia.
72. Olen saanut merkinnän rikosrekisteriini.
73. Rakastan hunaja-juustovoileipiä.
74. Olen opiskelija.
75. Pidän talvesta.
76. Rakastan nettikilpailuja.
77. Nälkäisenä olen hyvin äkäinen.
78. Mukavuudenhaluni voittaa nykyään useammin turhamaisuuteni.
79. Olen laite/vempainfriikki.
80. Odotan vauvaa.
81. Olen alle 155 cm pitkä.
82. Harrastan joogaa.
83. Olen absolutisti.
84. Olen pelannut luminorsupalloa.
85. Pelaan WoWia.
86. Olen BB-addikti.
87. Aion muuttaa ulkomaille työskentelemään/opiskelemaan.
88. Olen hurahtanut askarteluun.
89. Lupasin monta vaikeaa uudenvuodenlupausta.
90. En tehnyt yhtään uudenvuoden lupausta.
91. En ole ikinä polttanut tupakkaa.
92. Kotonamme puhutaan kahta kieltä
93. Olen uskomaton nainen!
94. Minulla on Pappa-Tunturi
95. Minulla on 3 lasta
96. Minulla on viikon sisällä synttärit.
97. Minulla ei ole koskaan ollut angiinaa.
98. Uskon asioihin joita yleisesti pidetään yliluonnollisina.
99. Harrastan tanssia
100. En ole ollenkaan varma, tuliko tummennettua kaikki kohdat oikein
101. Pidän lumisateesta
102. Omistan siniset sohvat/sohvan
103. Vaatteiden silittäminen on minulle pakkopullaa.
104. Minulla ei ole siskoa.
105. Minulla on lemmikkitiikeri.
106. Keräilen koirakortteja.
107. Valmistun opinahjostani tässä kuussa.
108. Harrastan ristipistoilua
109. Autoni on punainen
110. Olen hypännyt 10 metristä veteen.
111. En voisi kuvitellakaan elämää ilman musiikkia.
112. Vihaan sadetta.
113. Tykkään lukemisesta.
114. Pidän omaa blogia.
115. Rakastan kaakaota.
116. Pidän nukkumisesta.
117. Minulla on ruskeat silmät.

118. Tulin juuri suihkusta
119. Minulla on kylmä
120. Syön liikaa karkkia.
121. Oon paras.
122. Seurustelen
123. Rakastan oranssia väriä
124. Tykkään lainailla toisten pipoja/lippiksiä/huppareita/housuja/yms.
125. Aina mesessä.
126. Inhoan korkeita paikkoja
127. Herään usein liian aikaisin
128. En ole koskaan käynyt Lapissa
129. En tykkää pimeistä paikoista.
130. Juon alkoholia tällä hetkellä.
131. Naapurini ovat ääliöitä.

[Ei aihetta]Maanantai 27.09.2010 20:25

Kuukausi;
- onko sinua halattu viimeisen viikon sisällä? - o
- entä kenties pussattu? - o
- oletko ikävöinyt jotain kovasti? - j
- oksentanut? - e
- soittanut jollekkin? - j
- saanut viestiä vastakkaisesta sukupuolelta? - j
- lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - j
Sinä;
- monta kirjainta on etunimessäsi? - 5
- missä kuussa olet syntynyt? - elo
- oletko allerginen jollekin? - e
- kuinka pitkä olet? -jjtn 160
- onko sinulla hyvä/huono/siltä väliltä itsevarmuus? - silt välilt
Rakkaus;
- oletko suudellut yli 20 vuotiasta? - e
- onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois? - toki
Miksi;
- miksi et seurustele ? -siks ku ei o ketää.
- miksi olit viimeksi surullinen? - ....
- miksi teet tätä testiä? - tylsää
Milloin;
- milloin viimeksi nauroit? - tnä
- milloin olit viimeksi autossa? - lauantain
- milloin olet viimeksi syönyt leipää? - eile
- milloin olet viimeksi polttanut? - tnä
- milloin olet viimeksi pelännyt pimeää? - en muist
Viimeisimmät;
- viimeisin itku - en muist
- viimeisin nähty elokuva - joku vakooja leffa
- viimeisin soitettu biisi - joku
Muuta;
- haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? - vaikka
- rakastaako sinua kukaan? - toiv
- oletko koskaan tippunut portaat takaperin? - toki
- tiedätkö onko sinulla ihailijoita? - tuskin
- minkä väriset hiukset sinulla on? - ruskeet
- oletko koskaan pitänyt henkilöstä, joka seurustelee? - j
Sinä;
- kuinka helposti keittää? – joskus aika nopeest
- oletko koskaan syönyt toisen reseptilääkkeitä? – j
- juotko? – enpä oikeastaa
- poltatko tupakkia? - ...
- oletko opettanut ketään polttamaan? - e
- puhutko tunteistasi helposti? - yleens
- oletko menettänyt rakkaitasi? - tavallaa
Perhe;
- biologisia sisaruksia? -j
- entä onko sisko- tai velipuolia? - e
- onko perhe tärkeä? – toki
- vanhemmat yhdessä? - on
- tietävätkö vanhempasi sinusta kaiken? – ei
- jos voisit muuttaa vanhemmissasi jotain, mitä? - ainaki se et ne antais tehä mun mitä haluu ja et äiti ymmärtäis käyttää rahaa järkevämmi...
- tappeletko veljen/siskon kanssa ? - joskus
Koulu;
- oletko luntannut kokeessa? - j
- kiroiletko tunnilla? - j
- alkoholia? – ?
- lempi opettaja? - emt
- oletko hikke? - e

[Ei aihetta]Maanantai 27.09.2010 20:17

Lisää tämä blogiisi, niin 00:00 mennessä saat ihanan tekstarin !!
Tänään olen;
[x] Nauranut
[ ] Itkenyt
[x] Hymyillyt
[ ] Hikoillut
[ ] Suudellut
[ ] Ollut kylässä jonkun luona
[ ] Unelmoinut
[ ] Satuttanut itseäni
[x] Haistattanut vitut
[en viel :D] Siivonnut
[ ] Tehnyt jtn tuhmaa
[ ] Kuullut jtn ihanaa
[ ] Ollut ihastunut
[ ] Soittanut jtn soitinta
[x] Ollut kaupungilla
[x] Opiskellut
[x] Syönyt jtn hyvää

[Ei aihetta]Maanantai 27.09.2010 20:06

- pojat on kuin lautapelei , ne joko voitetaa tai hävitää.
pojat on kuin parkkipaikkoi , parhaat on varattui & loput on vammasille
pojat on kuin vessoi , parhaat varattui & loput on täyn paskaa .
pojat on kuin uni , joko ne ei oo totta tai aivan painajaisii.
lisää blogiisi jos haluat kunnon jätkän.

[Ei aihetta]Maanantai 27.09.2010 20:03

Jos haluaisit kysyä joltain tietyltä ihmiseltä jotain,mutta et uskalla, kopioi tämä blogiisi.

[Ei aihetta]Maanantai 27.09.2010 20:02

Äidin tyttö
( ) ensimmäinen sanani oli äiti
( ) saan suurimman osan rahoistani äidiltä
( ) olen äitini näköinen
( ) arvostan kaikista maailman ihmisistä eniten äitiäni
( ) riitelemme äidin kanssa harvemmin kuin kerran viikossa
( ) olen joskus haaveillut olevani samanlainen kuin äitini
(/) en pärjäisi ilman äitiäni
( ) minulla on maailman paras äiti
(/) äiti on kivempi kuin isä
total: 1
Isin tyttö
( ) ensimmäinen sanani oli isä
(no ei ny mikää ihmeelline) isälläni on hieno auto
( ) haluaisin isäni kaltaisen miehen itselleni
( ) isälläni on hyvä maku
( ) minulla on maailman paras isä
( ) olen viimeisen viikon aikana halannut isää
( ) pappa betalar
( ) isäni on komea
(/) vietän mielelläni aikaa isän kanssa
( ) en häpeä isääni
total: ½
Paha tyttö
(x) poltan
( ) juon useammin kuin kerran viikossa
( ) olen seurustellut yli 10 miehen kanssa vakavasti
(x) varastan/olen varastanut
( ) minulla on rikosrekisteri
(x) voisin tappaa jonkun
( ) pidän vankiloista
(x) olen lyönyt jotain ihmistä
( ) minua pelätään kaduilla
( ) pidän itseäni pahana
total: 4
Koulutyttö
( ) teen aina läksyni
( ) koulussa on ihanaa
( ) tykkään opiskella
(/) pidän koulutavaroistani huolta
(/) parhaat kaverini ovat samassa koulussa kuin minä
( ) opettajat ovat ihania
( ) rakastan kokeita
( ) olen hyvä koulussa
( ) aion kirjoittaa 6 ällää
( ) isona minusta tulee opettaja koska rakastan koulua
total: 1
Fame -tyttö
(/) kaikki tuntevat minut
(/) ja minä tunnen kaikki
( ) olen suosittu
( ) muut kehuvat minua
( ) olen ollut tv:ssä
(x) olen ollut lehdessä
( ) isona minusta tulee julkkis
( ) rakastan esilläolemista
(/) minusta pidetään
( ) olen fame
total: 2½
Heppatyttö
( ) minulla on oma hevonen
( ) osaan hoitaa hevosia
( ) tiedän kuka on Vokker
( ) kotonani on oma talli
( ) rakastan hevosia
(x) hevoset eivät haise
( ) katson raveja
( ) haluan hevoshoitajaksi
( ) tunnen lähes kaikki hevosrodut
total: 0
Tavistyttö
(/) viihdyn kotona
(/) en tahdo erityisemmin erottua muista
( ) kuulun yleensä enemmistöön
(X) pidän itseäni suht. normaalina
( ) olen keskiverto lähes kaikessa
( ) tahdon olla tavallinen
( ) erilaisuus on suorastaan rikos
( ) vieroksun eriskummallisia asioita
( ) minua ei koskaan tuijoteta
total:2
Poikatyttö
( ) suurin osa kavereistani on poikia
( ) rakastan autoja
( ) vihaan korkkareita
( ) tykkään seksuaalisesti enemmän tytöistä kuin pojista
( ) katson formulaa
( ) minulla on lyhyet hiukset
(x) viihdyn poikien vaatteissa
( ) minulla on mopo
( ) rakastan olutta
( ) harrastan jotain miesvoittoista lajia
total: 1
Barbityttö
( ) käytän vaaleanpunaisia vaatteita
( ) -ja siniset silmät
( ) minulla on oma ken
( ) olen kaunis
(X) ..ja hieman tyhmäkin
( ) olen missinmitoissa
( ) olen prinsessamainen
( ) barbeilen
total: 1
Diivatyttö
( ) vihaan muita naisia
( ) tiedän olevani diiva
( ) diivoudessa ei ole mitään pahaa
( ) täytyy olla diiva että selviää
( ) ajattelen vain omaa napaani
( ) saan kenet haluan
(/) raha on kaikki kaikessa
( ) olen maailman napa
( ) minua on kutsuttu diivaksi
( ) ..ja oikeastaan lempinimeni juontaa juurensa siitä
total: ½

en oo c(:Sunnuntai 26.09.2010 18:16

Jos saat yli 25 olet hemmoteltu kakara:
[ ] Omistat auton
[1] Kännykkä
[2] Oma puhelin liittymä
[ ] Oma pesuhuone
[3] Oma huone
[ ] 2 tai useampi nukkekoti
[ ] Uima-allas
[ ] Vierashuone
[ ] Pelihuone
[4] Tv huoneessasi
[ ] Parisänky
[ ] Enemmän kuin 20 paria kenkiä
[ ] 10 suunnittelijan tekemiä huonekaluja
[ ] Parhaimmat numerot
[ ] Dior aurinkolasit
[ ] louis vuitton laukku
[5] iPod
[ ] XBOX
[ ]PS2
[ ] PS3
[6] Mp3 soitin
[ ] Mercedes Benz
[ ] BMW
[ ] Koripallo kotona
[ ] Jääkiekkopeli
[ ] Biljardipöytä
[ ] Ping pong pöytä
[ ] Trampoliini
[ ] Järvimaisema
[7] Omat sukset
[ ] Omat lumilautailu välineet
[ ] Omistat veneen
[ ] Omistat laskuvarjon
[8] Rantamökki
[ ] Ainut lapsi
[9] Stereot makuuhuoneessa
[10] DVD soitin makuuhuoneessa
[ ] 100+ dvd
[ ] Saat rahaa 50euroa joka kuukausi ylimääräistä
[ ] Menet shoppailemaan joka kuukausi...tai joka viikko
[ ] Shoppailet Stockmannilla
[ ] Talviaikaan- menet lumilautailemaan joka viikonloppu
[11] Meikkaat
[12] Käytät hajusteita/hajuvettä
[ ] AIM
[13] MSN
[ ] 5+ palkintoa
[14] Omistat kameran
[ ] Vaatehuone
[ ] Skootteri
[ ] Crossi
[ ] Kuorma-auto
[ ] Kitara/rummut
[15] Riippumatto
[ ] Kuntosali
[ ] Oma personal trainer
[16] kalliita koruja
[17] Suoristus/ kiharrin rauta
[18] Käydä kampaajalla/kynnet laittamassa/kylpylässä
[ ]Olit oppilaskunnassa koulussa
[ ] Oma tappelukehä
[ ] 100euroa lompakossa nyt
[ ] Maksettu käyttäjätili netissä
[ ] 1 paras ystävä
[ ] Ollut kanarian saarilla
[ ] Ollut ranskassa
[ ] Ollut havajilla
[19] Ollut Kreikassa
[ ] Shoppaillut laivalla
[emt] Syönyt laivalla tilauspöydällä
[ ] Ollut Eifel tornissa Pariisissa
[ ] Ollut Vapauden patsaassa New Yorkissa
[20 kolme] Kaksikerroksinen talo
[ ] Mennyt matkalle kun täyttänyt 16
[ ] Ajokortti
[just tasa kolme :D] Muuttanut 3+ kertaa
[ ] Urheiluauto
[ ] Pore-allas kotona
[21] Lemmikki
[22] Terassi
[ ] Olet saanut Stipendin
[ ] Harrastat 3 eri urheilulajia
[ ] Pikajuoksija
[ ] Tietokone skanneri/kopiokone
[emt] Ollut 5 paikkakunnalla ulkomailla
[23] Työtön
[ ] 100 Kaveria messengerissä
[24] Herätyskello
[ ] Kotiruokaa joka päivä
[ ] Syö ulkona joka päivä
[ ] Ollut limusiinissä
[ ] Omistaa videokameran
[ ] Oma läppäri
total: 24

[Ei aihetta]Sunnuntai 26.09.2010 18:11

HENKILÖ, JOKA ON MIELESSÄSI USEIN
1. Onko hän tyttö vai poika? - poika
2. Seurusteletko hänen kanssaan? - en
3. Haluaisitko? - empä oikee usko
4. Muistuttaako jokin biisi hänestä? - no ei ny erityisemmii...
HENKILÖ, JOTA TULET AINA RAKASTAMAAN
1. Onko hän tyttö vai poika? - molempii ♥
2. Oletko joskus vihannut häntä? - joitaa khyllä
3. Annatko hänelle kaiken anteeksi? - no khyl mä oikestaa..
4. Miten paljon rakastat häntä? - liikaa ♥
5. Tiedätkö paljon hänen asioistaan? - no aikast
HENKILÖ, JOTA HALASIT VIIMEKSI
1. Onko hän tyttö vai poika? - tyttö
2. Onko hän sinulle tärkeä? - toki
3. Voitko kertoa hänelle ihan kaiken? - en
4. Hauska muisto hänen kanssaan? - niit o paljo :---))
5. Oletko koskaan ollut ihastunut häneen? - en :D
HENKILÖ, JOKA ON SYNTYNYT SAMOIHIN AIKOIHIN KUIN SINÄ
1. Onko hän tyttö vai poika? -tyttö
2. Oletteko tunteneet pienestä saakka? - ei
3. Kuinka lähellä sinun synttäreitäsi hänen synttärinsä on ? - samaan päivään
4. Miten tärkeä hän on sinulle? - no ei ny erityise
5. Onko hän kaunis/komea? - onha se iha ok :)
HENKILÖ, JONKA HALUAISIT NYT LUOKSESI
1. Onko hän tyttö vai poika? - molempii <3 ;D
2. Milloin näit hänet viimeksi? - no toisii aika kaua sit mut toisii vähä aikaa sit..
3. Miksi haluaisit hänet luoksesi? - siks ku nii ihanii ja rakkait tyyppei<33 ikävä...
4. Kuinka kauan olette tunteneet? -no osa pienest pitäe mut osan vähemmä aikaa
HENKILÖ, JOKA LÄHETTI SINULLE VIIMEKSI VIESTIN
1. Onko hän tyttö vai poika? - tyttö
2. Mitä asiaa hänellä oli? - et voinks olla
3. Pidätkö hänestä? - no joskus menettelee mut aika usein ärsyttävä ^^ :D
4. Mistä pidät hänen ulkonäössään eniten? - en erityisemmi pidä... sori
HENKILÖ, JOTA VOISIT LYÖDÄ JUURI NYT
1. Onko hän tyttö vai poika? - tyttö
2. Onko hän tehnyt anteeksiantamatonta? - ei
3. Milloin näit hänet viimeksi? - perjantain
4. Millaisia vaatteita hän käyttää? - semmosii vaa...
5. Oletteko kavereita? - no ei!!!

[Ei aihetta]Sunnuntai 26.09.2010 17:59

IHASTUNEENA
» Et voi olla hänelle vihainen enempää kuin minuutin tai kaksi.
» Luet hänen viestinsä uudelleen ja uudelleen.
» Kävelet todella, todella hitaasti ollessasi hänen kanssaan.
» Tunnet itsesi ujoksi kun olet hänen kanssaan.
» Ajatellessasi häntä sydämesi hakkaa lujemmin ja lujemmin.
» Kuunnellessasi hänen ääntään hymyilet ilman syytä.
» Katsellessasi häntä, et näe muita ihmisiä ympärilläsi - näet vain hänet.
» Alat kuunnella hitaita biisejä.
» Hänestä tulee kaikki mitä ajattelet.
» Pääset pilveen ihan vain haistaessasi hänen tuoksunsa.
» Huomaat hymyileväsi aina kun ajattelet häntä.
» Teet kaiken hänen vuokseen.
» Lukiessasi tätä, ajatuksissasi on vain yksi ihminen koko ajan.
Jos tämä on mielestäsi totta, lisää blogiisi

[Ei aihetta]Sunnuntai 26.09.2010 17:55

KUKA BB 2010 ASUKEISTA OLET? - PAUL
MARI
[haha just tnä pääti lopettaa :D] Harrastan tanssia
[x] Olen sosiaalinen
[ ] Horoskoopiltani olen vaaka
[x] Haaveilen luksuselämästä
[ ] Menetän helposti hermoni nälkäisenä
2/5
MARIKA
[x] Olen sinkku
[x] Olen pirteä ja puhelias
[ ] Olen perfektionisti
[ ] Harrastan lukemista
[/] Arvostan ihmisessä omaa tyyliä ja persoonallisuutta
2½/5
MIA
[/] Tupakoin
[x] Olen itsepäinen
[ ] Hiusteni pitää aina olla hyvin
[ ] Horoskooppini on Oinas
[x] olen hiukan kärsimätön ihminen
2½/5
SATU
[ ] Omistan kissan/kissoja
[ ] Seurustelen
[ ] Olen sanavalmis
[ ] Horoskooppini on skorpioni
[/] Olen malttamaton
½/5
ELISABET
[ ] Käyn salilla
[ ] Ihailen Michael Jacksonia
[ ] Olen äkkipikainen
[/] Vihaan teeskentelijöitä
[ ] Horoskoopiltani olen skorpioni
½/5
KSENIA
[ ] Olen syntynyt ulkomailla
[ ] Minulla on kissa
[ ] Olen tarkka
[ ] Harrastan lenkkeilyä
[ ] Olen suorapuheinen
0/5
HABIB
[ ] Harrastan jotain taistelulajia
[ ] Olen rohkea
[ ] En polta
[/] En voi sietää kaksinaamaisia ihmisiä
[ ] Horoskooppini on härkä
½/5

[ ] Harrastan valokuvaamista
[/] Olen ymmärtäväinen
[x] Olen hyvä kuuntelemaan
[/] Huolehdin paljon ulkonäöstäni
[x] Olen sinkku
3/5
PETRI
[ ] Harrastan golfia
[ ] Minulla on härski huumori
[/] En voi sietää ylimielisiä ihmisiä
[ ] Olen horoskoopiltani kalat
[ ] Piikittelen usein muille ihmisille
½/5
VILLE
[x] Minulla on pikkusisko/pikkusiskoja
[x] Unohtelen usein asioita
[/] Menetän hermoni aina, kun asiat eivät suju
[ ] En voi sietää liian äänekkäitä ihmisiä
[ ] Seurustelen
2½/5
HANNU
[ ] Olen yli 170 cm pitkä
[ ] Horoskoopiltani olen härkä
[/] Ihannekumppanini olisi persoonallinen ihminen
[/] Tykkään kokeilla kaikkea kiinnostavaa
[/] Minulla on tosi oudot jutut
1½/5
MARIA
[ ] Harrastan tankotanssia
[/] Olen höpsö
[ ] Äiti on elämäni tärkein henkilö
[/] Arvostan ihmisissä karismaa
[x] En voi sietää tosikkoja
2/5
JANI
[ ] Olen horoskoopiltani kauris
[ ] Harrastan piirtämistä/maalaamista
[ ] Olen ahkera
[x] Tuhlaan rahaani kaikkeen turhaan
[ ] Minulla ei ole mitään lemmikkiä
1/5..