IRC-Galleria

Enkelikarkki

Enkelikarkki

Paxi, fixi, roxi, treib sie, saug sie, lutsch sie, schixi drauf

hämmentävääSunnuntai 15.03.2009 23:29


on ollu kyllä niin maan kummallinen viikko ettei mitään rajaa. kai tänne voisi siitä ylös jotakin laittaa. kun nyt vaan muistelen mitä tapahtui minäkin päivänä.

maanantai. piti syödä lohta ja pastaa... mutta lohi oli niin kallista että söinkin pelkkää pastaa. kaikki ylimääräiset ruokarahat menivät juustoon <3 olen porvari.

tiistai. maalauksessa käskettiin luonnostella. jenni sai aikaiseksi hyvin hämmentäviä kuvia, joita sitten tutkailin hämmästyneenä ja päähäni jäi pyörimään arvoitus siitä, että kenen suunnasta kumpikin lapsista on oikeinpäin kun he ovat toisiinsa nähden ylösalaisin.

itse piirsin naaman, kauhusta vääristynyt ilme, vettä valuu sen silmästä. siltä on revitty ylähuuli pois niin että hampaat ja ikenet näkyvät. Alahuulessa ja poskessa on kiinni koukut jotka venyttävät eri suuntiin.

tajusin silloin että minulla taitaa olla fetissi huuliin. kasvojen kaunein osa, huulet. ehkä noita kidutuskuvia korostaa se kauneuden menetys, huulien poisrepiminen. eivät ne muuten säväytä.

kirjoitin myös gerbiililleni runon.

vaikka viiltelisit huulesi
suutelisin sinua silti.
koska enemmän kuin rakastan vartaloasi
rakastan mieltäsi.

se ei ole tulkinnanvarainen. se on absoluuttinen.

keskiviikko. yöllä laitoimme kummatkin "siviilisääty: seurustelee". oli koulussa ehkä hieman hermostunut olo ja nauratti kun jenni sitä pähkäili.
hyvin ihmiset ottivat. se oli pelottavin päivä ehkä elämässäni.
sanna sai ajokortin. käytiin riihimäki-tervakoski-kiesillä. iltapala linnatuulessa.

torstai. menin dimille vaikka olisi pitänyt siivota. jäin sinne yöksikin vielä. peruspohdiskelua joka liittyi aiheeseen neekerit ja niiden suodattaminen himalajalle kannabiskahvin ja villasukkien kanssa.

perjantai. menin kouluun. olin vältellyt hieman menoa äikän ja matikantunneille koska yksinkertaisesti minulla oli parempaa tekemistä: ajattelin, kuuntelin musiikkia, nukuin ja pidin yllä sosiaalisia suhteitani.
loppujenlopuksi olin ylpeä itsestäni kun sain äikäntunnilla maikalta kehuja analyysistani ja matikassa tajusin kaikki laskut vaikka en ollut käynyt siellä koko viikkona.

illalla mentiin janosiin jennin kautta. alkuilta sujui mukavasti mutta loppuilta vähän niin ja näin. alkuillasta naukkailin mentholviinaa kotona, jennillä lokkeilin ja juotiin reippaammin samin kanssa puokkiin pullo mansikkaviiniä ja leijona pastilli shot -pullo kiersi. baariin mennessä humala alkoi vasta nousta ja se nousi sen koko ajan.
vettä tilatessani vasta huomasin etten ollut juonut viinin jälkeen mitään ja silti piti keskittyä että kävelin edes melkein suoraan.
sen jälkeen kun dimi heitti kotiin niin ei mitään muistikuvaa.

lauantai. aamun viettelin pienessä krapulassa rauhallisesti.
illalla tulivat katri ja sanna, käytiin loppi-riihimäki-kiesillä. "pupseli anna mun kapseli!" todellakin.
piti katsoa leffa muttei telkkari toimi taaskaan, saatanan paska antenni. katsottiin boondocksia. bitch, nigga.

sunnuntai. katri siivosi. sillä on oikeasti jotain ongelmia, se siivoaa täällä aina. petasi sängyn, siivosi koirankarvoja lattialta ja vessan lavuaarikin oli pesty.
kävin jennin kanssa katsomassa näytelmän veljeni leijonamieli. se oli hyvä, vaikka nauratti välistä ihan väärissä kohdissa. mentiin sitten vielä loisimaan asemaravintolaan ennenkuin sain kyydit.

ja nyt.... huomiseksi pitäisi lukea novellikokoelma ja kirjoittaa essee. kuud kaad. osaakohan opettaja ottaa huumorilla jos teen esseestä hieman piikittelevän ja ironisen.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.