IRC-Galleria

Salatut Elämät JatkuuSunnuntai 23.08.2009 23:10

- Jakso alkaa siitä, kun paikalle tulee hälytysajoneuvoja. Tie on katkaistu liikenteeltä.
- Palomiehet etsivät kiireesti elossa olevia.
- Salla makaa lattialla. Kuolleena.
"Salla rakas, kuuletko sinä minua?" Ismo Laitela
- Myös uutisissa kerrotaan räjähdyksestä.
"Kahvila Kentaurissa on tapahtunut räjähdys. Kahvilassa oli useita juhlavieraita. Paikalla on useita hälytysajoneuvoja. Tie on katkaistu liikenteeltä." Uutiset
- Paula makaa jakson ajan arkun sisällä ja yrittää päästä pois.
"Mä lupaan, että mä en suutu, jos sä päästät mut täältä pois. Senkin hullu!" Paula Lepistö
- Eero makaa sairaalassa.
"Se ei saa kuolla. Se oli juuri kertomassa mulle, missä Paula on." Lasse Sievinen
- Jakson lopussa Eero menettää henkensä.
- Juulia kuolee myös.
- Suurin osa selviää pienillä naarmuilla.
- Niina saa vakavia sisäelinvaurioita ja joutuu leikkaukseen. Paljastuu, että Sebastian on hänen velipuolensa.
- Paljastuu, että Igor oli lavastanut oman kuolemansa.
"Mä olen kaksikymmentä vuotta luullut, että sä olet kuollut. Mä jouduin sanomaan meidän pojille, että heidän isänsä kuoli onnettomuudessa, mutta sähän oletkin elossa. Sä petit perheesi." Helena Kuula
Liian isot rinnat
Kirjoittanut: d-kuppi vm85 / 29.7.04 / klo 00:00
Ei ole helppoa kellään kun jollain on liian pienet, toisella liian isot... Tästä asiasta oli Keho palstalla jo juttua, mutta haluan kirjoittaa oman " tarinani" myös tänne, jos löytyis vaikka kohtalotovereita...?

Mielipiteeni on että onhan se parempi kun on pienet rinnat niin rintsikoihin voi vaikka vähän lisätä toppauksia tms, mutta isoista rinnoista ei saa "osia" pois (muuten kun tietty leikkauksella).

Pienet rinnat olisivat myös yhtä hyvät vauvan imetyksessä kuin isotkin. Ainoa huono puoli mitä pienistä rinnoista voin keksiä on se kun menee mammografiaan, niin voi sattua kun ei oo "tarpeeks" sitä tissiä mitä työntää sen koneen väliin.

Itselläni isot rinnat ja voin sanoa että ei se poikien "ihailu" ole mitään mukavaa! Pojat (ja muutkin) kyttää sun rintoja, eikä näe muuta! Yläasteella varsinkin huutelee kaikkee tyhmää, etkä sä pääse pakoon sun tissejä! Myös tyttöystävät (hyvätkin) voivat sanoa leikillään jotain isoista tisseistäsi, eivätkä he ymmärrä kuinka leikilläänkin sanotut jutut voi pahoittaa toisen mieltä pahasti.

Sitten kun itse kiinnostuu jostain pojasta ei voi koskaan tietää onko hän vain kiinnostunut näkemään rintani vai minut ihmisenä... Tai kyllähän sen sitten tietää, kun poika jättää sinut nopeasti, ihan kuin sinä et olisikaan mitään muuta kuin tissit!!!

Ja jos vielä perheen jäsenetkin kyselee joltain 13veeltä että onko sulla nyt tarpeeks hyvät rintsikat ettei tuu selkä kipeeks tai ryhti huonoks niin onhan se noloa...

Ala-asteella vielä olin kiinnostunut liikunnasta, mutta kun tissit vaan kasvoi ja kasvoi niin ei huvittanut mennä jumpaan hyppimään tai liikkatunnilla juoksemaan, koska tissit heilu ja se sattui. Vaikka ostin kalliimmat urheiluliivit mitä löysin, ei auttanut.
Sit myös ärsyttää kun jotkut sanoo että "jos haluut pienemmät rinnat niin laihduta", tai "tee rintalihksia", "hiero rintoja" ym tyhmää. EI NÄITÄ RINTOJA SAA PIENEMMIKS VAIKKA KUINKA TEKIS RINTALIHAKSIA, laihdutus ei myöskään vaikuta suuresti rintoihin!!!! Ärsyttää kun ihmiset ei tiedä mistä puhuu...

Oon harkinnu myös rintojen pienennystä, mut leikkaus maksaisi jotain 2000-6000 euroo ja rinnat voi olla monta kuukautta tosi kipeät leikkauksesta. Sitten kuulemma suositellaan myös että olisi synnyttänyt kaikki harkitsemansa lapset ensin, ja vasta sitten olisi suositeltavaa leikata, jotta äiti pystyisi kunnolla imettämään (leikkauksessa voidaan siirtää nännien paikkaa kokonaan, siksi tämä suositus).

Onhan se varmasti kamalaa kun haukutaan laudaksi, mutta sen asian voi aika hyvin feikata, laittamalla toppauksia rintsikoihin tms.

Tää voi kuulostaa jonkun mielestä tosi tyhmältä, mutta mulla ainakin on jääny todella suuret traumat etenkin yläaste ajoista, rintojeni vuoksi!!! =(

Tällasia mielipiteitä ja ajatuksia mulla... Onko jollain samanlaisia ajatuksia tai muuten jotain kirjotettavaa?

*haukotus*Sunnuntai 23.08.2009 04:03

Jos luit tämän, sinun täytyy tehdä tämä.
Vaikka tarkoituksenasi ei ollut aukaista tätä, tee se silti!
Vastaa jokaiseen kysymykseen (totuudenmukaisesti).

01 Nimet, joilla sinut tunnetaan? - Niitä on vaikka millasia:D
02 Neljä asiaa ylläsi? - cap, housut, bokserit ja paita
03 Seurusteletko? -En, mut koht seurustelen:P
04 Oletko ikinä saanut ruusuja? - Juu
05 Oletko ikinä nuollut jalkaasi? - Joo
06 Rakastaako kukaan sinua? - En tie..
07 Uskotko, että jokaiselle on sielunkumppani? - Joo
08 Ongelmasi juuri nyt? - Väsymys
09 Onko sydämesi ollut särkynyt? - Juu..
10 Mitä mieltä olet etäsuhteista? - En tie:D
11 Kuinka monta lasta haluat? - 1-5
12 Lempivärisi? -Sininen, valkonen ja musta
13 Uskotko, että oikean rakkauden voi löytää vain kerran? - En, mutta on mahdollista.
14 Onko vaikeaa kertoa ihmisille, jos tykkäät heistä? - Ei?
15 Onko sulla nuha? - Kohta on..
16 Tykkäätkö kenestäkään erityisesti? - KYLLÄ!!
17 Luuletko, että hänkin tykkää sinusta? -En uskois:'(
18 Jos joku tykkäisi sinusta, haluaisitko hänen kertovan sen sinulle? - Joo:')
19 Mitä teet seuraavaksi? - Meen nukkumaan.


[Ei aihetta]Sunnuntai 23.08.2009 03:45

Vitu helmi päivä:DDD


Oikeesti!!!

Uusiks joskus:P:P:P:PP

Eli tänää:D

[Ei aihetta]Lauantai 22.08.2009 12:49

Lue loppuun saakka

On perjantai-ilta, ajat autoa.. (mieti millainen on auto jota ajat?)


Sinulla voi olla vain neljä ihmistä mukanasi. (Ketkä ovat autossa kanssasi?)


Ajaessasi sinä ja ystäväsi chillailette musiikin tahtiin. (mitä kappaletta kuuntelette?)

No, siinä te viisi chillailette musiikin tahtiin Yhtäkkiä
hullu kuski törmää teihin takaapäin!

Menetät auton hallinnan ja auto luisuu tietä pitkin.
Osutte hidaste töyssyyn ja auto pyörähtää ympäri päätyen katolleen nurmelle
tien viereen.

Makaat paikoillasi itkien, koska sinuun koskee niin paljon.
Et kuule muuta kuin hiljaisuutta. hiljaisuutta...

hiljaisuutta...

Yrität huutaa ystävillesi, mutta olet niin shokissa ja
suurissa kivuissa
ettet pysty edes puhumaan.

Makaat siinä elämäsi pisimmät 2 minuuttia, jotka tuntuvat
ikuisuudelta.


Viimein kuulet jotakin.


Kuulet ambulanssin sireenin,

etkä koskaan ole ollut niin helpottunut.


Makaat siinä, vieläkin autossa,

ajatellen perhettäsi, ystäviäsi, koulua, menneitä lomia, vanhoja
ystäviä, entisiä rakastajia.


Alat rukoilla itsesi ja muiden autossa olleiden puolesta.


Ensihoitajat vetävät sinut autosta, asettavat sinut
paareille ja nostavat ambulanssiin.

Sinä olet yksin.

Et saa mahdollisuutta nähdä muita kanssasi autossa olleita.


Matkalla sairaalaan sinä rukoilet itseksesi Kuolenko minä?'
Missä ystäväni ovat?
Ovatko he kunnossa?
Mitä minulle tapahtuu?

Kuolitko sinä vai et?
Mitä tapahtui ystävillesi, jotka olivat kanssasi autossa..?


He kaikki kuolivat. Kaikki muut autossa olleet kuolivat.
He ovat kaikki poissa.


Et koskaan enää näe heitä.


Ja mitä sinuun tulee..
Myös sinä kuolit.
Odota, sinä vain kuvittelit.. Eikö totta?
Mutta mitä jos tämä olisi oikeasti tapahtunut?

Mitä jos se oikeasti tapahtuisi sinulle?

Ajattele sitä..
Se auto oli VIIMEINEN auto, jossa IKINÄ olit ystäviesi kanssa

Ne neljä ihmistä olivat VIIMEISET henkilöt joita IKINÄ näit.


Valitsitko nämä neljä ihmistä viisaasti..
Vai toivotko, että joku muu olisi ollut autossa kanssasi?

Laulu, jonka tahtiin chillailitte oli VIIMEINEN laulu, jonka
IKINÄ kuulit.


Etkö toivokin, että sinulla olisi ollut mahdollisuus kertoa
kaikille heille kuinka heitä rakastit?


Etkö toivo, että olisit voinut kertoa vanhemmillesi viimeisen kerran,

että rakastit heitä?

Etkö toivo, että olisit voinut suudella
poika/tyttöystävääsi viimeisen kerran?

Toivotko, että olisit voinut kertoa ihastuksellesi kuinka
paljon pidit hänestä

Toivotko että voisit halata ystäviäsi vielä viimeisen
kerran?

Toivotko että sinulla olisi ollut mahdollisuus tehdä kaikkea tuota?

SINULLA ON YHÄ!

jos tämä viesti vähänkin kosketti sinua ole hyvä ja kopioi tämä omaan päiväkirjaasi sillä minua tämä todella kosketti ja haluan sanoa teille kaikille että välitän teistä todella paljon sillä sitä ei koskaan tiedä mitä voi tapahtua!

JA muista tämä sanonta: Elä jokainen päivä kuin se olisi viimeisesi.

Ja kun joku sanoo rakastavansa sinua, tiedä sen tarkoitus ja
tarkoita sitä kun itse sen sanot.


jos sinä et kopioi tätä niin olet kylmäsydäminen etkä välitä rakkaimmistasi! tämä voi olla sinun viimeinen mahdollisuutesi!

Kerro jokaiselle että välität
Jos sinä ajattelet, että jokin päivä unohdan sinut; vastaus
olisi,

EI IKINÄ ELÄMÄSSÄNI!

Jos kysyisit, mikä on minulle tärkeää; vastaus olisi SINÄ!!

Jos sinä kysyisit, pidänkö sinusta; vastaus olisi, Kyllä
ehdottomasti!
Sinä olet minun nauruni, minun puhdas helmeni, minun
enkelini..

Sinulla on 30 s tehdä yksi toive..

*START*

*1

*2

*3

*4

*5

*6

*7

*8

*9

*10

*11

*12

*13

*14

*15

*16

*17

*18

*19

*20

*21

*22

*23

*24

*25

*26

*27

*28

*29

*30

*STOP!!!!*


jos kopioit tämän viestin päiväkirjaasi toiveesi toteutuu!

Ihmeellinen.Torstai 20.08.2009 18:10

Ennen häitä:

Nainen: Hei Rakas
Mies: No vihdoinkin, olen odottanut jo niin kauan !
Nainen: Haluatko että lähden ?
Mies: EN ! Mistä nyt tuollaista sait päähäsi ? Jo pelkkä ajatuskin kauhistuttaa !
Nainen: Rakastatko minua ?
Mies: Tietenkin, kaikkina vuorokaudenaikoina !
Nainen: Oletko pettänyt minua koskaan ?
Mies: En ikinä ! Miksi kysyt tuollaista?
Nainen: Haluaisitko suudella minua ?
Mies: Kyllä, aina kun minulla on tilaisuus siihen !
Nainen: Löisitkö minua koskaan ?
Mies: Oletko hullu ? Tunnethan sinä minut !
Nainen: Voinko luottaa sinuun ?
Mies: Kyllä, kulta..
Nainen: Rakas..

7 vuotta häiden jälkeen:

Lue teksti alhaalta ylöspäin !
Luettuasi tämän kopioi tämä päiväkirjaasi ja saat loistavan parisuhteen !

Tylsään tyydyttämään:DPerjantai 14.08.2009 23:39

Otat sen suuhusi kovana.
Imet,puret ja
lutkutat sitä, kunnes se
on antanut
mehunsa. Otat sen pois
velttona ja
kurttuisena. Kyllä purkka
on hyvää!!

okei:D

[Ei aihetta]Keskiviikko 12.08.2009 17:49

paina nappia niin kauan kun jaksat pidättää hengitystä

bbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbb