IRC-Galleria

: 3Maanantai 28.06.2010 01:51

<3

miksi kertoisin

[Ei aihetta]Lauantai 26.06.2010 13:24

Jokainen tarvitsee jonkun, jota ajatella ja ikävöidä.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka välittää ja huolehtii.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka pitää kiinni eikä päästä irti.
Jokainen tarvitsee jonkun, jolle ei osaa olla vihainen minuuttia pidempään.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka toivottaa hyvää yötä.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka saa tuntemaan itsensä tärkeäksi.
Jokainen tarvitsee jonkun, jolle sanoa ”rakastan sua”.
Jokainen tarvitsee jonkun, jota heittää lumipallolla silloin kun mieli niin tekee.
Jokainen tarvitsee jonkun, jonka vuoksi tekisi mitä tahansa.
Jokainen tarvitsee jonkun, jonka kanssa voi olla oma itsensä.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka opettaa uusia puolia elämästä.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka tekee elämästä kokonaisen.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka kuuntelee.
Jokainen tarvitsee jonkun, jonka ei pelkää jättävän tai pettävän.
Jokainen tarvitsee jonkun, jonka kanssa oppia uusia puolia itsestään.
Jokainen tarvitsee jonkun, jonka kanssa seikkailla ja kokea uutta.
Jokainen tarvitsee jonkun, jonka kanssa riidellä ja sopia.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka kertoo sinun olevan tärkein asia hänen elämässään.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka potkaisee persuksille silloin kun olet antamassa periksi elämässä.


Lisää tämä päiväkirjaasi tai menetät elämäsi tärkeimmän ihmisen !

posti ei kulje 8<Lauantai 26.06.2010 02:04

Juhannuksena 8<< ! Oisin varmaa tänää saanu mu uuet korut
mut ilkeet postin työntekijät viettää juhannust! :W

(....ok?)

juuvLauantai 26.06.2010 01:13

Äitisi on lahjoittanut tietokoneesi köyhille:
[x] Jumalauta nainen!! >8((
[ ] Aaah. Nyt mä pääsen sen uuden kirjan pariin..
[x] mitä vit... %#&@#$!!
[ ] jaa ei haittaa. :)
[ ] mä kuolen!!! x.o
[x] saaks mä uuden??? :oo 8)
[ ] Daaaaamn^^

Isovanhempasi on kuollut, ja perit häneltä 2 milj. euroa:
[x] rahhaaa!!! :oo
[ ] jes!! saan sittenki uuden koneen. ja kännykän! ja vaatteita!!! <33
[ ] ok. mä muutan ulkomaille
[x] yhyyy mun isoäiti/isoisä!!! :'((
[ ] äläs nyt, mä vast toivun. niin kuin paljo sitä rahaa saan?? okei mä toivuin jo 8))
[ ] en mä voi ottaa noin isoa summaa! mulle rakas henkilö on kuollut!
[x] Daaaaamn^^

Myöhästyt ilmaiselta lennolta joka olisi vienyt sinut lempimaahasi:
[ ] Eli häh' suomeen??
[x] voi perrkelee!! -.-
[ ] nyt tarvii käyttää omaa rahaa uuteen lentoon.. >:E
[ ] no ei haittaa :)
[x] *piip piip* iskä mä myöhästyin lennolta. oisko sulla varaa uuteen?? :)
[ ] mulla on ihan tarpeeks täälläki tekemistä
[ ] Daaaaamn^^

Poliisiauto ajaa pihaasi ja sieltä nousee poliisit käsirautojen kanssa:
[x] wtf..?
[ ] Uuuuuuh poliisit on komeita. (;
[ ] eikääää! ne sai tietää... >:((
[ ] heihei ja nähdään vuonna 2022!
[ ] jahass ja taas mun sisko/veli lähtee -.-
[x] miten ois kupponen kahveeta?
[ ] Daaaaamn^^

Kävelet trooppisessa metsässä ja vastaan tulee muurahaiskarhu:
[x] kauhee kurttu!!! x.o
[ ] maistuisko muurahainen?
[ ] aaww<3
[ ] mä otan sut kotiin'!! ja sit ostan sulle timattikaulapannan!<3
[ ] LIHAAA!!!! ugalabugalabung!!!
[x] hahaha.
[ ] Daaaaamn^^

Kotiin tullessasi ovellasi seisookin afrikannorsu:
[x] ai moi iskä/äiti!
[ ] wtf?
[ ] pois edestä läski.
[ ] ooooooii<3 ♥.♥
[x] katos vaan.
[x] ihan normia.(<--- Mervi ;DD )
[ ] Daaaaamn^^

Uutisissa kerrotaan että asuinpaikkakunnataasi lähestyy pyörremyrsky:
[ ] Ok.
[x] otan koneen ja kännykän, pikkasen keksejä ja mehua, ja pakenen vuorille. 8)
[ ] plaa plaa. aina noi tietämättömät tiedemiehet sekoilee
[x] apuaaa...
[ ] kivaaaa!
[ ] ei tihkusade mitään pahaa tee? /:|
[ ] Daaaaamn^^

Heräät lattialta aivan eri henkilönä, aivan eri paikasta, ja huomaatkin että näit elämästäsi vain unta:
[ ] vähä helmee
[ ] huhhuh mikä painajainen!!!
[x] byääääääääh. miks sen piti olla unta :''(
[ ] no ainahan mä?
[x] hä..?
[ ] eeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeei!!! ..mul on nälkä..
[x] oonks mä rikaski? :oo <3
[x] Daaaaamn^^

Söpöö :3Perjantai 25.06.2010 23:08

Jape kiipes männynlatvaa ja meni nukkumaa
harakanpesää :3. onneks siel ei ollu munia eikä
poikasia 8D. ♥

jahaPerjantai 25.06.2010 21:33

HEMMOTELTU KERMAPERSEPORVARI
[ ] Olen ainoa lapsi perheessäni
[x] Perheeni omistaa enemmän kuin kaksi kiinteistöä
[ ] Vähintään toinen vanhemmistani on johtoasemassa työpaikallaan
[ ] Meillä on kotona poreallas
[ ] ... ja uima-allas
[ ] ... ja vähintään kolme kylpyhuonetta
[ ] ... ja yli viisi tietokonetta
[x] En tiedä minkälaiset pyykit kuuluu pestä minkäkinlaisessa lämpötilassa
[ ] En osaa käynnistää astianpesukonetta oikein
[ ] Perheeni matkustelee paljon ulkomailla
= 2
NOLO KOMMENTTEJAKERJÄÄVÄ GALTSULISSU
[ ] Otan itsestäni joka päivä ihan samanlaisia kuvia
[ ] Blurraan ihoani
[ ] Tungen meikkivoidetta huuliin
[ ] Kulmakarvoissani on vähintään yksi lovi
[ ] Nickissäni on kinGi, jAu, rawr tai Grr
[ ] Nautin itseäni huomattavasti vanhempien limaisten amisten huomiosta
[ ] Minne menenkin, mielessäni on päällimmäisenä IRC-Galleria
[ ] En voisi laittaa muokkaamatonta kuvaa galtsuun
[ ] Minut tavoittaa galtsusta paremmin kuin kännykällä
[ ] "ETTE USKALLA SANOO MOI MULLE!" / "KATTOKAA MUN KUVII!!!" / "KOMMATKAA MULLE!!"
=0
TYPERÄ WNB-MALLI
[ ] Kävin mallikurssin mutta en ole saanut töitä
[ ] Maksoin kurssista ja ilmoittauduin itse, kukaan ei "löytänyt" minua sinne
[ ] Pukeudun paljastavasti koska kuvittelen saavuttavani sillä jotain
[ ] Mulla on aina korot
[ ] Meikkaan joka päivä vaikka kävisin vain postilaatikolla
[ ] Olen pitkä
[ ] Ja laiha
[ ] Kuuntelen sitä mitä NRJ pakkosyöttää minulle
[ ] Jos Demissä lukisi että sandaalit + tennissukat on hyvä yhdistelmä, seuraavana päivänä se olisi varma asuvalintani
[ ] Fiorella-farkut + valkoiset bootsit = <333
= 0
TOSI COOL SKEDEPELLE
[ ] Veto, Justice, CKY, The Kooks jne <3
[ ] Osaan vähintään yhden tempun skedellä
[ ] Skeittaan 24/7 ja se on elämäni
[ ] Lumilautailu on myös mukavaa
[ ] Omistan Melodican, Vansin, Volcomin, DC:n tms. vaatteita
[ ] Omistan Vansin, DC:n, C1rcan, Etniesin tms. kengät
[ ] Mulla on oma kaveriporukkani jonka kanssa hengailen
[ ] Kuvataan aina kavereiden kanssa kun skeitataan
[ ] Omistan Wayfarer-tyyliset aurinkolasit
[ ] Mun letti on kunnon pörrö ja mun pitäis mennä parturiin
= 0
LAHJAKAS MUUSIKONALKU
[x] Soitan jotain soitinta
[x] Osaan soittaa useampaa kuin sitä yhtä
[ ] Osaan lukea sujuvasti nuotteja
[ ] Osaan tehdä itse nuotteja
[x] Kuuntelen musiikkia 24/7
[ ] Esiinnyn usein pienissä paikoissa ja toivon että minut löydettäisiin sieltä levy-yhtiölle
[ ] Kuuntelen tuntemattomiakin bändejä
[x] Tiedän mikä on metronomi
[ ] Osasin soittaa jotain jo ennen kuin menin ekaluokalle
[x jotain omia biisejä : D] Olen säveltänyt paljon omaa materiaalia
= 5
MOPON/COROLLANRASVAA TIHKUVA AMIS
[ ] Käyn ammattikoulua
[ ] Lukio ei ollut edes vaihtoehto minulle
[ ] Mulla on lippis tai pipo aina päässä
[ ] Poltan tupakkaa
[ ] Mun tyttöystävä on peroksiidiblondi ja ainakin kolme vuotta mua nuorempi
[ ] Ajan pillurallia päivät pitkät
[ ] Kuuntelen vaan jumputusta mikä herättää huomiota kun ajan kaupungilla
[ ] Nuuskaan
[ ] Pelaan lätkää
[ ] Haen mielelläni yläasteikäisille tytöille juomia
= 0
HEDELMÄINEN TUOREMEHUA KUSEVA FRUIDE
[ ] Wesc<3
[ ] Mulla on hihaton huppari
[ ] Galtsuteinit on ystäviäni
[ ] Oon galleriassa 24/7
[ ] Kamppi<3
[ ] Jack&Jones<3
[ ] Ihkuboksini vie paljon tilaa
[ ] Eikä se tietenkään oo järkäs
[ ] Ajan skootterilla
[x] Mulla on paljon tyttöjä kavereina
= 1
IHANA INDIE
[ ] mulla on pitkät ruskeet hiukset
[ ] Valokuvaus on intohimoni
[ ] ... ja polaroidit ihania
[ ] Kerään vinyylilevyjä
[ ] Musta ne on paljon kivempia kun CD:t tai musiikki tiedostomuodossa
[ ] Ostan muutenkin levyjä mieluummin kuin waretan musiikkia
[x] Miksi farkut aina löystyvät :(
[ ] Amelie on ihana elokuva
[ ] Kirjoitan mielelläni
[ ] Kuuntelen indietä
= 1

tjaaahPerjantai 25.06.2010 19:29

Kymmenen kysymystä juhannuksen pelastumiseksi

♣ mitä teit noin tunti sitten? Söin uusia perunoita : DD
♣ mitä aijot tänään vielä tehdä? Emt. Koneella ainakin.
♣ mitä sinulla on päälläsi? Vihreet housut ja sininen toppi. : 3
♣ mitä sinulla olisi päällä jos et omistaisi nykyisiä? harmaat lökärit
ja vihree toppi :)
♣ mitä huomenna teet? en tiiä sitäkäänn.
♣ stressaatko nyt, miksi? jjoo.. en oikee tiiä.
♣ mitä unta näit viime yönä? emmämuista
♣ mihin aikaan menet nukkumaan tänään? varmaa 1-2 aikaa.
♣ mikä on paras aika ottaa sinuun yhteyttä? aamu yhestätoista iltayhteentoista ::: D
♣ jos joku haluaisi ottaa sinuun yhteyttä,
haluaisitko että sinulle tekstataan vai soitetaan?
Puhelu mieluummin, riippuu tietenkin mitä asia koskee.


tämän kyselyn jälkeen, mene ulos tai
tee jotain kivaa, että et pilaisi juhannustasi
sisällä istuen tietokoneen äärellä!

Aijotko totella?

emmätiijä. Ulkona sataa ei kiinnostais ulos mennä : S.

juuhPerjantai 25.06.2010 19:10

Jos et lisää tätä blogiisi, viikonloppusi menee päin persettä!
- Kuka viimeksi katsoi sinua pitkään? - kissa O:
- Mitä lukee kolmannessa saapuneessa tekstiviestissäsi ? - Puhelin on kadonnut O::
- Biisi jonka kuulit viimeksi? - enmuista
- Millainen mieliala tällä hetkellä? - normi 8--)
- Muistatko milloin viimeksi itkit itsesi uneen? - e
- Nauratko enemmän kuin itket? - jkhyllä
- Oletko hiljainen? - nyt
- Oliko juuri ajattelemasi asia jokin, joka huoletuttaa sinua ? - jju vähän
- Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - ??
- Tekisikö mielesi jonkun luokse? - joooo
- Odotatko enemmän joulua vai kesää? - kesää :3
KENEN
Kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - mervin
Kanssa viimeksi nauroit? - saran
SEKALAISET
Avonaiset msn keskustelut? - hanna ja vilma
Haluaisitko matkustaa ulkomaille? - oishan se kiva
Mikä stressaa tällä hetkellä? - emttt
Kenen puolesta olet tällähetkellä onnellinen? - entiiä
♥ Haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? - joo
♥ Ikävöitkö ketään juuri nyt? - joo
♥ Oletko varattu vai vapaa? - vapaa
♥ Miksi olet vapaa? - koska nyt satun olemaan vapaa 8<
♥ Oletko ihastunut ?
♥ Oletko kokenut sydänsuruja? - olen
♥ Pystyykö ilman rakkautta elämään? - jos on pakko.
♥ Oletko halannut ketään tämän viikon aikana? - jjoo
♥ Oletko pussannut ketään kahden viikon sisällä - en
♥ Oletko onnellinen tällä hetkellä? - en nyt sanoiss
♥ Haluaisitko itkeä vai nauraa? - nauraa
♥ Minkä värinen paita sinulla on päällä nyt? - sininen
♥ Entäpä housut? - vihreet
♥ Luotatko ystäviisi? -jjo
♥ Ovatko ystäväsi aina tukemassa sinua? - kylläne
♥ Omistatko yhtään hiljaista kaveria? - joooo
♥ Annatko ystävillesi lempinimiä ? - :3 joo
♥ Mikä on pahin riitasi jonkun ystäväsi kanssa? - en tiiä.

Hyvää juhannusta :> ♥Perjantai 25.06.2010 18:46

Kaikille ♥

: 3Perjantai 25.06.2010 15:53

Look After U

If I don't say this now I will surely break
As I'm leaving the one I want to take
Forgive the urgency but hurry up and wait
My heart has started to separate

Oh, oh,
Be my baby
Ohhhhh
Oh, oh
Be my baby
I'll look after you


There now, steady love, so few come and don't go
Will you won't you, be the one I'll always know
When I'm losing my control, the city spins around
You're the only one who knows, you slow it down

Oh, oh
Be my baby
Ohhhhhh
Oh, oh
Be my Baby
I'll look after you
And I'll look after you


If ever there was a doubt
My love she leans into me
This most assuredly counts
She says most assuredly

Oh, oh
Be my baby
I'll look after you
After You
Oh, oh
Be my baby
Ohhhhh


It's always have and never hold
You've begun to feel like home
What's mine is yours to leave or take
What's mine is yours to make your own

Oh, oh
Be my baby
Ohhhhh
Oh, oh
Be my baby
I'll look after you


You are so beautiful to me (repeat)