IRC-Galleria

Hannaaah

Hannaaah

nymfadoratiikeri :D

this is so true.. sad but true.Tiistai 20.05.2008 17:16

Tytöt ovat kuin omenoita.
Parhaimmat ovat puun ylä-
osassa.
Pojat eivät meinaa ylettää
hyviin omeniin, sillä he
pelkäävät putoavansa ja
satuttavansa.
Sen sijaan he ottavat
huonoja omenoita,
jotka eivät ole
niin hyviä,
mutta helppoja.
Joten omenat puun ylä
osassa luulevat,
että heissä on jotain
vikaa,
vaikka todellisuudessa
he ovat ihmeellisiä.
Heidän vain täytyy odottaa
oikeaa poikaa,
joka on tarpeeksi rohkea
kiipeämään ylös asti.
Vaimo kertoi seuraavaa:

- Eilen illalla minut oli kutsuttu viettämään kaveriporukassa iltaa. Lupasin miehelleni, että olen takaisin puoleenyöhön mennessä: "Lupaan."

- No, tunnit kuluivat ja siideri meni alas liiankin hyvin. Kolmelta aamuyöstä, kännissä kuin käki, suuntasin kotiin päin. Juuri kun pääsin ovesta sisään niin eteisen käkikello kukkui kolmesti. Tajusin nopeasti, että mies varmaan heräsi, joten keksin nerokkaana naisena kukkua yhdeksän kertaa lisää.

- Olin oikein ylpeä itsestäni, kun keksin niin nerokkaan ajatuksen ja vielä aivan tukka täynnä. Mahdollinen yhteenotto oli näin vältetty.

- Seuraavana aamuna mieheni tiedusteli kotiintuloaikaani. Kerroin hänelle, että tulin kahdeltatoista eikä mieheni vaikuttanut lainkaan epäilevältä. Voi noita miehiä.

Mies kertoi seuraavaa:

- Tiedätkö missä myydään käkikelloja? Me tarvitsemme uuden."

- Viimeyönä se kukkui kolmesti. Sen jälkeen se sanoi että 'voi vittu' ja kukkui neljä kertaa lisää. Sitten se selvitti kurkkuaan ja kukkui sen jälkeen kolme kertaa lisää, kikatti ja lopuksi pieraisi.

Että sellaista.

~~~~~

*NauraaNiinKovastiEttäMahaanKoskeeJaTippuiTuoliltaTöissä* =D ei vittu että repesin =D haha =D

minuahan ei kesytetä ;:D !Tiistai 20.05.2008 12:43

sinä tulet
minä kehrään ja
kimppuusi käyn,

tulen kiinni,
näykin ja
suuhuni syön

kiihotan,
kunnes,
uskot sen,

tämä kisu,
sinusta
voiton vie

<3 :) khehMaanantai 19.05.2008 15:09

Suutelin sinua kaulalle,
tuoksut taivaalliselle.
Se valtaa mieleni salaa,
saanhan siitä humaltua.

Komeuttasi ahmin,
jäätävillä silmilläni.
Ja tiedän kyllä nauttivani,
jokaisesta kosketuksestani.
Huuleni vasten jumalallista ihoasi,
Rakas, vartalosi minut vangitsi.

Yö saapui huoneeseen,
syleilyynsä meidät kietoen.
Rakastan sinua yhä enemmän,
huulesi vatsalleni eksyvät.
Makasin sinua vasten,
samalla hiljaa hyräillen.
Kätesi yhä ympärilläni,
se on vanha kahleeni.

Tupakan tuoksu valtaa huoneen,
pistän itseäni huomaamattasi sydämeen.
Rakkautesi ajaa, myrkylliseen riippuvuuteen.
Tiesithän sinä jo sen?
Kun huomaa välittävänsä aivan turhaan,
tuntuu kuin kiviä putoisi niskaan
ja sylkisi tulta, kun huutaa
kallion reunalla kurkku suorana:

"MIKSI AINA MINÄ!?"

Elämä ei ole reilua, ihmiset ovat
katalia ja sinä olet helvetin
tyhmä, kun et oppinut sitä
vielä tälläkään kertaa.

Sanoo ääni pään sisässä, joka
saa luulemaan itseään hulluksi,

mutta ei, ei se sitä ole se on
vain se ääni, joka saa taas
kerran itselleen lupaamaan:

"KOSKAAN EN TAHDO ENÄÄ LUOTTAA,
ENKÄ RAKASTAA."

Silmät painavat aivan liikaa
pienen tytön kannateltaviksi.

Siksi on aika kiveä vasten
painaa tää pää ja vihdoin
käydä taas uneen matkaamaan
kyynelsilmin kulkemaan.

~~~~

Palaathan taas aamukasteen tullen
toivottamaan onnea siihen kokeeseen,
joka jännitti minua eniten tässä
elämän koulussa.

Älä unohda, että minun oli vaikeaa
selviytyä siitä hengissä, kun
taas lähdit ja jätit minut
ypö yksin painiskelemaan
tämän maailman kanssa.

Sano vielä kerran, että rakastat,
jotta voin uskoa sen todeksi ja
antaa itselleni luvan olla
vihdoin onnellinen.


Aamun ensimmäisillä tunneilla voi huomata sanan painavan rakkauden.

~~~~~

Älä koskaan unohda
pyydät katkerasti
kyyneliä tippuvine
silminesi.

Sinua pelottaa ja
minua vain surettaa,
kun elämä ei voi
antaa sinulle sitä
oikeaa.

Kunpa vain
ymmärtäisit ettei
ketään voi omistaa,

niin silloin kaikki
voisi olla helpompaa

~~~~~

Älä kutsu minua kultaiseksi
saatika sitten rakkaaksesi,
kun et tarkoita sanojasi.

Älä pelkää puolestani tai
suutele kaulaani,
kun tiedät, minun pitävän
kosketuksistasi.

Älä huoli tottakai minä ymmärrän
niin kun aina ennenkin,
ettet vain halua rakkauttani.

~~~~~

Lisäisitkö tänään taas vähän
lisää suolaa haavoihini.

Repisitkö vielä vähän minun
sydäntäni lisää riekaleiksi,

jotta näkisit kuinka paljon
minuun koskee tämä
epätietoisuudessa
eläminen

~~~~~

On täysikuu, enkä saa unta.
On niin kaunista ja sataa lunta.
Lähden ulos hiljaa hiljaa hiipien,
ettei kukaan herää.

Astun ulos ovesta.
Kävelen pitkin pimeää tietä,
vain kuu valaisee taivaalta.

Kävelen, kävelen ja kävelen,
niin kauan, että jalkani vasyvät.
Istun kivelle ja nään edessäni
kaupungin valot.

Rupean makaamaan ja suljen hetkeksi silmäni.
Silloin sinä yht´äkkiä oletkin siinä.
Vieressäni ja pidät kädestäni kiinni.
Sanot hiljaa: "En jätä sinua milloinkaan yksin."
Tulet ihan viereeni, silität poskeltani itkemäni
kyyneleet ja suutelet minua.

Sanasi saavat huoleni ja pelkoni katoamaan taivaan tuuliin,
sillä tiedän, että sinä olet siinä.

~~~~~

Mitä ristiriitaisia tunteita ?

Minullako ?

No ei kait ..

hmph.Sunnuntai 18.05.2008 19:19

Miksi toisten pitää satuttaa,
aina vaan kertoa kaikkea pahaa.
Selkäni takana puhutaan,
miksi jälkeenpäin kaiken kuulla saan.
Kaikki uskoo mitä sanotaan,
ei väliä onko ne tottakaan.

En uskalla enää luottaa,
kun asiani muilta tietooni saan.
Matkalla totuutta muutellaan,
ja kaikki mun niskaan kaadetaan.

Annan olla, vihdoinkin,
en luota enää koskaan, pärjään yksinkin.

miksi mieleni ei jo rauhaa saa ?Sunnuntai 18.05.2008 19:16

Mä uskoin sun valheita
taas kerran
Ihanat sanat tulevaisuudesta
meistä
valhetta
taas kerran
Sun kosketus poskellani
merkityksetöntä
taas kerran
Miten saat mut uskomaan
sun valheita
merkityksettömiä
taas kerran
vitun kusipää

~~~~~

Mä en jaksais enää välittää
haluisin jatkaa mun elämää
Monet laulut kertoo rakkaudesta
Liian monet
susta ja musta
Voisko joku jo viimein tehdä biisin sen
jossa tyttö löytää aidon rakkauden?
Aina sama tarina
Mies on yks vitun apina

~~~~~

On niin helvetin vaikee ymmärtää,
on kaikkea ja silti multa hajoo pää.

On niin helvetin vaikee ymmärtää,
ettet lähde mut silti et jää.

On niin helvetin vaikee ymmärtää,
rakastan sua, mut silti itkettää.

On niin helvetin vaikee tajuta,
ei mua kukaan halua.

~~~~~

Maassa ne olivat
Enkelin siivet
Rikotut ja liatut
Tallotut ja revityt

Ei ymmärtäny typerä aikuinen
Ei käsittänyt ankara mielessään
Ei uskonut toista se kiukkuinen
Ei armoa antanut kateudessaan

Ei hauras mielensä enkelin
Ei kauniit siipensä viattomien
Voi kestää iskuja kämmenten
Voi jaksaa huutoja pirujen

~~~~~

Huudan
Rakkaani
En jaksa yksin
Liian paljon painoa
Pienillä hartioilla
Huomaatko
kuinka se sattuu
Rakkaani
Huomasitko kyyneleen poskellani
Suutelisitko sen pois


niin..suutelisitko?


~~~~~

Ketä kiukuttaaaaa ??

Perkele.
Ja mitään en voi
Se helvetin ikävä tulee takaisin

Aina
Uudestaan

Koita nyt jo päättää

Jäätkö
vai
Lähdetkö

~~~~

Viettele minut

Höyhenenkevyesti niskaani puhalla
Anna kättesi vaellella minussa

Rauhassa

Anna tuoksusi leijailla
Minut huumaamaan

Silmilläsi minut katsele
Poskeani suutele

Hiljaa

Voimakas vartalosi
Paina minua vasten


Ja anna minun hetkeksi kaikki unohtaa

~~~~

Pitäisi nukkua
kello käy
vaan on liian monta ajatusta
liian monta kysymystä vailla vastausta

pyörin ja mietin
kello käy
ei vastausta
ei kuiskausta tyhjyydestä

vain hiljaisuutta ympärilläni
kello käy
viimein sen tajuan
en itsestäni voi vastausta löytää

apuasi tarvitsen
kello käy
aavistan sen
en apuasi saa

ainoastaan
kello käy
ja mylläkkää jatkan
mylläkkää maailmassa ajatusten

~~~~

Tiedän kyllä että hyvää vain tarkoitit
mutta tietäisitpä miten paljon sanoillasi satutit
kyllä sinä tiesit miten paha minun on olla
muttet vaivautunut kysymään mistä se mahtoi tulla
taas omasta olostasi kerroit
ja ymmärrystä varroit
ymmärrän, ymmärrän, ymmärrän
kuuntelen, kuuntelen, kuuntelen
väität välittäväsi
mutten siihen enää uskoa jaksa
lopulta sanat olivat puukoniskuja
silmiini kyyneleet kihosivat
mutta jälleen kerran
itseni hillitsin
ja syykseni kaiken otin

~~~~

Pimeä ilta
puistossa sataa vettä.
Kivellä istuu pieni punatukkainen tyttö
puristen kädessään korua,
pientä hopeista sydänriipusta
joka palasiksi on hajonnut.
Kyyneleet poskillaan tyttö muistelee.
Muistaa lapsuuden
muistaa rakkauden
muistaa hyvät ajat
muistaa menneisyyden.
Sade loppuu
pilvet repeävät.
Aurinko valaisee puiston
ja kuivattaa säteillään.
Vaan siihen tyttö jää
menneisyys kasvoillaan

~~~~

Itkuisin silmin
katsoo peiliin tyttö,
jota sanat satuttavat
liian syvältä.

Yhä avoimin mielin
kulkee tuo tyttö,
antaa itsestään kaiken,
ei tahdo luovuttaa.

~pelon verkkoihin kiedottu saalis~Lauantai 10.05.2008 12:49

Punatukkainen kiukkupussi
polki jalkaa kiljuen
huusi ja raivosi
hajotti kaiken ympäriltään
vihasi maailmaa


avasi silmänsä
hymyili vain


eikä kukaan nähnyt
kuinka sydän räjähti sirpaleiksi




hymyn takana suunnaton tyhjyys

:(

~~~~

Äänettömin siivin
lentävät varjon linnut

mykkinä laulavat
hiljaisuuden kutsua



ja minua pelottaaÂ…

~~~~

Miksi aina

kun hetken

ihan pienenkin vain

luulen olevani onnellinen

joku tulee

ja nykäisee maton pois jalkojeni alta



Ei kukaan jaksa koko ajan itkeä…

~~~~

Hanna
älä itke enää

sillä maailma ei kestä
sinun itkuasi
koska nuo kyyneleet
sinun sydänveresi
ne tekevät sinusta raskaan

Hanna
älä itke enää
ei pimeys ole täällä
jos vain päätät niin
ei sen tarvi olla enää täällä

Hanna

Hanna

Älä enää seiso
lasittuneen betoniverhon takana

Ei kukaan tule noutamaan

Älä itke

Hanna

~~~~

Olet särkenyt sydämeni
kaksi kertaa,
luulet että
selviän tästä

Pidät minua vahvana
ja rohkena,
mutta sinä kuulut heikkouksiini
ja intensiivisyytesi
tekee minut ujoksi

Olen polvillani ja
rukoilen
älä tee tätä
taas

~~~~

sattuu
sattuu
ja sattuu

kun käännät puukkoa rinnassa

kerran sen annoin sun sinne asettaa
mutta nyt sitä liian syvälle tahdot painaa

sait mut vuotamaan
kuivaksi kuihtumaan

rakkaus saa mut sokeasti
sen kaiken vastaan ottamaan

itseäni näin hiljaa tapatan
haluatko nähdä mun kuolevan


niin rikki kuin olla voi,
sitä kukaan ulkopuolinen ei nähdä voi....

~~~~

mitä teet kun
aarteen hukkaat
kun päästät
jotain arvokasta
menemään

mitä sitten jos
joku sen löytää
oletko palkkion
valmis maksamaan

miltä tuntuu kun
aarteen takaisin saat
onko sen arvo
laskenut
mennyt menojaan

vai merkitseekö se
samaa mitä ennenkin
ennen sitä
kun päästit sen menemään

~~~~

Minä en usko rakkauteesi.

Uskon ihastumiseesi.

Sillä jos sinä minua
oikeasti RAKASTAISIT;

olisit ehkä valmis tekemään
minunkin vuokseni jotakin?


vai mitä?