IRC-Galleria

Hannaaah

Hannaaah

nymfadoratiikeri :D
Älkää uskoko kritiikittömästi kaikenlaisia epämääräisiä vinkkejä, joita lehdissä kerrotaan. Itse luin kerran jostain trendikkäästä lehdestä, että jos on kiire, hiuksiinsa saa nopesti "lennokkaan sänkykamari-lookin" föönaamalla tukan pää alaspäin ja haromalla sitä samalla tarmokkaasti.

Kokeilin kikkaa. Kymmenen minuutin kuluttua tukkani sojotti kaikkiin ilmansuuntiin. Se ei ollut ainoastaan sänkykamarilook. Näytin siltä, kuin kokonainen sählyjoukkue olisi höylännyt minua.

Minä en petä teitä samalla tavalla; nämä ohjeet ovat takuuvarmoja.

****

NAISET

1. Väsyneen ihon virkistävät parhaiten Estee Lauderin Skin refinisher tipat. Ne eivät ole ilmaisia, mutta sijoitus todella kannattaa. Laita tipat puhtaalle iholle ja levitä päälle kosteusvoide ja meikkivoide.
Nuorennut noin seitsemän vuotta.

2. Jos olet lähdössä lomamatkalle, pakkaa osa tavaroistasi miehen matkalaukkuun. Jos oma laukkusi katoaa, sinulla on kuitenkin jonkinlainen perusturva. Eli: vaihtovaatteet ja alusvaatteet, puhdistusaineet, voiteet ja uimapuku. Näin vältät henkisen romahduksen ja jaksat odottaa myöhästyneen matkalaukun paluuta. On nimittäin tilastollinen mahdottomuus, että myös miehen matkalaukku katoaisi yhtä aikaa. Miesten ei tarvitse tunkea perusturvakamaa sinun laukkuusi...Heillä ei ole koskaan muutenkaan mitään mukana, joten he pärjäävät mainiosti vaikka koko loman ilman kadonneita matkatavaroitaan.

3. Kuukautiskivut ovat usein kammottavia, eikä niihin auta edes reseptilääke. Diapam auttaa. Se rentouttaa lihakset ja muunkin mylleryksen sisuksissa. Jos sinusta psyykelääkkeisiin ei saa koskea,
ole hyvä ja kärsi.

4. Liian tiukat pikkuhousut aiheuttavat valkovuotoa. Ja hyvät tytöt, nukkukaa yönne ilman alushousuja. Tavaran täytyy saada välillä hengittää vapaasti.

5. Jos olet lähdössä bileisiin, joihin sinun ei pitäisi missään tapauksessa mennä, älä yritä tehdä päätöksiä tyyliin mä otan vaan pari ja tuun kotiin viimeistään kymmeneltä". Se on varmin tapa löytää itsensä pää vessan pöntöstä kello neljältä aamuyöllä. Päätä, että juhlit nyt henkihieverissä ja pistät elämän risaiseksi. Kun annat itsellesi luvan kaikkeen mahdolliseen, huomaat, ettei juhliminen huvitakaan, ja palaat kotiin jo kello yhdeksän.

6. Jos joku hullu yrittää käydä kimppuusi, heittäydy yhtä hulluksi kuin hän. Huuda suoraa huutoa ja esitä joku epämääräinen tanssi. Naura kuin mielipuoli. Puhu sekavia. Hullu ei koske lajitovereihinsa
vahingoittamistarkoituksessa.

7. Pinttyneen tai pohjaan palaneen kattilan saa puhtaaksi hankaamalla pintaa konetiskiaineella.

8. Älä kuvittele voivasi muuttaa kusipäätä mukavaksi mieheksi.Kusipäillä on taipumus pysyä kusipäinä.

9. Vaikka kannattaisit miesten ja naisten välistä tasa-arvoa, älä silti mene kekkuloimaan minihameessa aamuöiseen puistoon. Raiskaaja ei tiedä, että maailma on päätetty neuvotella paremmaksi paikaksi.

10. Vaikka kannattaisit miesten ja naisten välistä tasa-arvoa, vie miehellesi olut sohvannurkkaan silloin, kun hän sitä pyytää...Onnellisesta miehestä on huomattavasti enemmän hyötyä kuin onnettomasta.

11. Älä pihtaa. Kaikki tämän ongelmat vähenisivät huomattavasti, jos naiset antaisivat enemmän.

MIEHET

1. Älkää koskaa uskoko naista, joka sanoo teille, ettei hän tarvitse tänä vuonna syntymäpäivälahjaa. Se ei tarkoita sitä, etteikö hän haluaisi lahjaa. Ostakaa hänelle aina lahja syntymäpäivänä ja jouluna,
ja joskus muulloinkin, jos meinaatte pysyä väleissä.

2. Kun nainen kysyy, onko hänellä selluliittia, älkää milloinkaan, toistan MILLOINKAAN myöntäkö! Sitä saatte nimittäin katua loppuikänne.

VANHEMMAT

1. Jos rakastatte kiroilua, korvatkaa sana "saatana" sanalla "saakeli". Siinä on samaa aggressiivistä kipinää kuin saatanassa, mutta se ei kuulosta yhtä pahalta päiväkodissa. Siellä ei tietenkään pidetä
minkäänlaisista voimasanoista, mutta saakelista ei voi tehdä ilmoitusta lastensuojeluviranomaisille.

2. Jos lapsi huutaa jotain mitätöntä asiaa tutti suussa, ottakaa häneltä tutti pois. Näin hän alkaa huutaa menettämäänsä tuttia. Antakaa sitten tutti takaisin. Lapsi on onnellinen tutista, unohtaa alkuperäisen huutonsa syyn ja pysyy hiljaa ainakin viisitoista minuuttia.

3. Kokeilkaa lapsen koliikkivaivoihin suppoa. Lapsen mahakivun voi lääkitä kipulääkkeellä. Yllätys yllätys.

AVIOPARIT

1. Jos ette tule toimeen keskenänne, erotkaa. Ihmiset eroavat aivan liian vähän. Elämä on liian lyhyt, jotta kannattaisi viettää väärässä seurassa. Ja koska et voi vaihtaa itseäsi, vaihda kumppania.

2. Älkää puhuko suhdetanne puhki. Joskus tuplaviski ja pornovideo hoitavat suhdetta tehokkaammin kuin kuukausia kestävä kriisiterapia.

KAIKKI

1. Iloitkaa pienistä asioista. Hyvälle jutulle voi nauraa sellaiset kymmenen vuotta. Palauta mieleesi yhä uudelleen asioita, jotka ovat tehneet sinut hysteeriseksi ja yritä päästä samaan mielentilaan. Itse
ilahduin suunnattomasti, kun luin Hesarin Tiede-sivuilta, että Jeesus on ollut sataviisikymmentäsenttinen tappi. Siis että joku on minua lyhyempi, eikä se joku ole kuka tahansa. Hyvä tuuleni on kestänyt kolme
päivää.

2. Älkää kantako huolta maailmanrauhasta. Teillä ei ole siihen osaa eikä arpaa.
Ei ole vaikeaa tehdä naista
onnelliseksi...
Tarvitsee vain olla:
1. ystävä
2. kumppani
3. rakastaja
4. veli
5. isä
6. opettaja
7. kasvattaja
8. rippi-isä
9. uskottu
10. kokki
11. mekaanikko
12. asentaja
13. sähkömies
14. kuljettaja
15. kantaja
16. siivooja
17. hovimestari
18. hydraulikko
19. puuseppä
20. malli
21. sisustusarkkitehti
22. seksologi
23. psykologi
24. psykiatri
25. psykoterapeutti


Myös luonteenpiirteet ovat
tärkeitä. Tarvitsee vain
olla:
1. miellyttävä
2. urheilullinen mutta
3. älykäs
4. voimakas
5. hyvätapainen
6. luja
7. lempeä
8. herkkä
9. päättäväinen
10. romanttinen
11. miehekäs
12. vitsikäs
13. iloinen
14. vakavasti otettava
15. arvokas
16. rohkea
17. nallekarhu
18. energinen
19. huolehtiva
20. luova
21. idearikas
22. taitava mutta
23. vaatimaton ja
24. ymmärtäväinen
25. elegantti mutta
26. johdonmukainen
27. lämmin mutta
28. viileä mutta
29. intohimoinen
30. suvaitsevainen mutta
31. periaatteellinen mutta
32. kunniallinen ja
33. jalo mutta
34. käytännöllinen ja
35. pragmaattinen
36. oikeudenmukainen mutta
37. valmis tekemään hänen
vuokseen mitä tahansa
(esim. pankkiryöstön) eli
38. epätoivoinen
(rakkaudesta) mutta
39. hillitty
40. charmikas mutta
41. pysyvä ja
42. uskollinen
43. valpas mutta
44. haaveileva mutta
45. kunnianhimoinen
46. luotettava ja
47. kunnioitettava
48. valmis uhrauksiin
49. maksukykyinen.


Samaan aikaan miehen on
kiinnitettävä huomiota
siihen, että hän:
a) ei olisi mustasukkainen,
mutta kuitenkin
kiinnostunut.
b) tulisi hyvin toimeen
sukunsa kanssa, muttei
kuitenkaan uhraisi sille
enempää aikaansa kuin ko.
naiselle.
c) antaisi naiselle
vapautta, mutta osoittaisi
kuitenkin huolenpitoa ja
olisi kiinnostunut siitä,
missä nainen on ollut ja
mitä tehnyt.
d) pukeutuisi elegantisti,
mutta olisi kuitenkin
valmis kantamaan naista
polvillaan kurassa ja
menemään parvekkeen kautta
sisään, jos hän on
unohtanut avaimensa, tai
ottamaan kiinni ja
mukiloimaan varkaan, joka
on ottanut hänen laukkunsa,
jossa oli niinkin elämälle
välttämättömiä asioita kuin
peili ja huulirasva.

On tärkeää olla unohtamatta
hänen:
1. syntymäpäiviään
2. nimipäiviään
3. hääpäivää
4. ensimmäisen suudelmanne
vuosipäivää
5. kuukautisiaan
6. hammaslääkäriaikaansa
7. vuosipäiviään
8. parhaan ystävänsä ja
lempitätinsä syntymäpäiviä.


Valitettavasti
täydellisinkään edellä
mainittujen ohjeiden
noudattaminen ei takaa
menestystä. Nainen saattaa
nimittäin väsyä
ihanteellisen miehen
läsnäoloon elämässään ja
kokea olevansa hänen
dominoimansa ja siksi
karata ensimmäisen
kohtaamansa
kitaransoittajan kanssa.

Ja mitalin toinen puoli.
Miehen tekeminen
onnelliseksi on
huomattavasti vaikeampaa.
Se johtuu siitä, että mies
tarvitsee:
1. seksiä ja
2. ruokaa

Pääosa naisista kokee nämä
miesten korkealentoiset
vaatimukset äärimmäisen
orjuuttaviksi. Niiden
tyydyttäminen käy yliymmärryksen.. =D

aarrgghh.. wtf.Torstai 05.06.2008 12:20

Me sovittiin et hiljaa erotaan
Mut sä et suostu katoomaan
Virhettä yrittää selittää
Soittaa ja kirjoittaa

Sä takerrut kuin tarra ikkunaan
Mut kuinka välimatkaa saan
Väsyin niin terroriin, tulet kiin
Etkä voi irrottaa

Taas sä tuut ja sauhuut
Katoo muut
Kun lähestyt kuolaten
Oot kuin takiainen

Seuraa saan uudestaan
Ja karkuun sua pääse en
Oot mun painajainen

Sä oot kuin liian kuuma heinäkuu
Ei viilene, ei ilta tuu
Vaihtuu säät, sä vain jäät, väärin näät
Kun koitan sua vierottaa

Otetta en susta saa
Vaikka koitan irrottaa
Karkuun sua pääse en
Olet niin kuin takiainen

aaarrggghhh...Torstai 05.06.2008 11:49

Käytät käärmeiden kieltä kun taas kovin
lipevästi kerrot, et tahtoisit mua
Uskot, että jo pelkkä katseesi minut lumoaa
Mut mä oon eri mieltä ja toivon, et mun ei enää
tarvitse kohdata sua
Kun sun suu puhuu toista ja silmät sen saman
kumoaa

Vaikka meillä olis ilta viimeinen
Uskon kaiken sulta paitsi totuuden

Jos ois joskus se totta tai oikeeta asiaa
Mä voisinkin kuunnella sua
Mut sun stoori ei kestä vaan kuplana sekin hajoaa
Syötät pyoreestä reiästä soikeeta tarinaa
Ja koitat vaan fuulata mua
Puhut blaah blaah blaah


Jätät aukkoja filmiin ja luulet, et mä en niitä
hölmönä huomaisikaan
Laitat selkäni taakse sun ansoja kun en sitä nää
Katsot raukkoja silmiin ja luulet sun magiasi
toimivan milloin vaan
Mut mun kanssani turha on leikkiä tätä yrittää

Kaikki sanas vaihdat vielä kauniimpiin
Jos mä uskoisin mä jäisin sinuun kiin

Sanat viiltää pelkkää tyhjää
Sä et osaa aikaan oikeaan ees lopettaa
tahdot näyttää, valtaas käyttää

kiukutus.Tiistai 03.06.2008 18:44

On oikein sanoa se
jos ei enää toista halua.
Nyt oletko jo siellä
sen saman vanhan heilan nurkissa?
En syyllisiä kaipaa,
kaipaan vain sen pienen talon suojan,
jonka portaalta on pitkä matka tänne,
ja joskus iltaisin kun päivä laskee
piilon peltikaton taakse
kaikki tuntuu niin kovin selvältä.

hmmh..Tiistai 03.06.2008 14:18

aamulla nousin, avasin verhot
pimeää vielä, petasin sängyn
selasin lehden ja lädin jo ennen seitsemää
autolla töihin, radio pauhaa
synkiltä mietteiltä saanut en rauhaa
tyhjyyden tunne mun vierellä istui silloinkin
aiemmin

ei suuntaa, ei paikkaa
ei läheltä toisen voi kotia löytää luulin aiemmin

pöydällä töitä ja alati kiire
lounasta yksin mä söin kuten aina
viideltä lähdin ja totesin ilman viilenneen
satoi kun tv:tä illalla katsoin
verkossa vuokran ja laskuni maksoin
nukahdin myöhään ja odotin sua kai silloinkin
aiemmin

ei suuntaa, ei paikkaa
ei läheltä toisen voi kotia löytää luulin aiemmin

hmm..Tiistai 03.06.2008 13:29

tyttö katsoo peiliin vielä uudelleen
viimeistelee meikin kun ilta tummenee
miettii on hän kaunis kauniimpi kuin aiemmin
vaatteet häntä pukee nykyään vain paremmin

tyttö harjaa hiukset katsoo kelloaan
pyykkikoneen vaatteet ehtii ripustaa ja
hyräilee hän ääneen laulun omatekoisen
sen aiheen on rakkaus ja kuka keksi sen

tyttö istuu pöydällä, jää mietteisiin
ajantajun hukkaa vaipuu unelmiin
näkee oman perheen, talon harjakattoisen
ja samassa hän herää unelmilleen hymyillen

pöydältä hän vielä poimii avaimen
oven kiinni lukitsee ja ulos juoksee
myöhässä taas mut kyllä poika odottaa<3

se ois kiellettyä ;)Tiistai 03.06.2008 12:59

se ois kiellettyä
ei me voitais
mut siks just halutaan

se ois kiellettyä
haukkaus omenasta
ei näin saa tehdä

se ois kiellettyä
mut jos kukaan ei tietäis?
no ehkä sitte

se ois kiellettyä
niimmut me halutaan
eheii se onnistu

se ois kiellettyä
mut ei voi mitään
molemmat haluu tätä

se ois kiellettyä
jos joku saa selville
mitä me salataan



no sit me vaa juostaan.

~~~

=D

no voihan karut kävyt..Lauantai 31.05.2008 16:42

pääsen 20min päästä töistä ja pittää pari tuntia ootella natua.. :D

mitä minä tteeen ???

kellään ideoita ? :D

vähä jos on neiti Pylkkönen taas jumissa, ei herranjestas =D

voi elämä, tää on jotenkin niin tätä minun tuuria =D
Tule jo..
Taivuta minut kaarelle, taivuta!
Saata sillaksi sielujemme välille!
Etsitään yhdessä
sateenkaaren toista päätä
ja ratsastetaan
sen kaikilla väreillä.
Ollaan kasa
yhteen kietoutuneita jäseniä,
kosketusta kaipaavia ihoja,
toisiaan hamuavia suita!
Tule!
Mitä enää odotat?!
Koko elämähän on vain
tämä hetki
ja tässä hetkessä
sen kiihkeys..

Ottaisin kiinni kädestäsi
ja johdattaisin paikkaan,
jonne uteliaiden katseet eivät yllä!
Päästäisin valloilleen
rakkauden purppuralaineet
ja tanssisin
tulen morsiona aamuun saakka..
Ratsastaisin kanssasi
tunteiden vaahtopäisillä tyrskyillä
ja jäisin viimein
raukeana rannalle lepäämään..
Tule jo, ennen kuin meri tyyntyy,
ennen kuin nuotio hiipuu,
tule jo ..!


Haaveissa vainko oot mun..~