IRC-Galleria

Hanri_

Hanri_

WSOGMM Whole Sort Of General Mish Mash

Blogi

- Vanhemmat »

Friend in need is a friend indeed..Tiistai 14.02.2006 14:10

Niinhän sitä lauletaan. Eilen tuli auteltua ystäviä asiassa jos toisessakin. Kouluhommissa, kuskina ja siinä sivussa leivoin vielä yhteishyväksi oikein onnistuneita, itse jostain muusta ohjeesta sovellettuja "särkyneiden sydänten muffinsseja". Mutta oikeita hommia, mitä olisin tehnyt itseäni varten... aika vähän.

Nolottaa ehkä vähän, liittyen erääseen tiettyyn tyyppiin, johon aina aika ajoin pitää yhteyttä. Ei hirveän usein, mutta sitten kun tulee juteltua, niin aina löytyy jotain mielenkiintoista keskusteltavaa. Meitä yhdistää Unkari. Keskustelemme usein maasta ja kielestä, mutta joskus saattaa tulla aiheeksi ihan uskonasiatkin ja sen sellaiset. Mutta yleensä, kun otan häneen yhteyttä, niin minulla on jokin palvelus, usein tosi pikainen. Nytkin laitoin sähköpostia, että voisiko hän kääntää minulle ennen perjantaita yhden unkarilaisen biisin sanat (hän osaa sujuvaa unkaria siis), niin tietäisi mitä siinä lauletaan, että vois soittaa sen sitten musiikkiterapian tunnilla - ehkä. Sitten hoksasin jossain vaiheessa, että kyllähän sillä kaverillakin on oma elämä, ei se välttämättä ehdi. Laitoinkin, että pikkuisen harmittaa kun huomasin että otan yhteyttä yleensä silloin kun tarvitsen hänen apuaan. Ja pikaista sellaista.

Ehkä olen tullut tässä suhteessa isääni. Sillä on paljonkin sellasia ystäviä, joihin se ei erityisemmin pidä yhteyttä arkena, eikä kaikille välttämättä sitä joulukorttiakaan laita. Mutta aina kun ystävykset kohtaavat nassutusten, niin juttua tulee niin kuin he olisivat nähneet viimeksi eilen. Ja aina, kun jompikumpi tarvitsee apua jommaltakummalta, niin totta kai autetaan. Oli se sitten auton lämmitysroikan lainaaminen tai ylisuuren kalasaaliin jakaminen tai ihan vain vaikka neuvon kysyminen. Mitä vain. Itse en jotenkin vain koe iskän tavoin tarvetta pitää jatkuvasti kuulumistenvaihtoyhteyttä, jos ei ole mitään erityistä asiaa. Onhan se kiva kuulla ystävistä, mutta itse koen todella vaikeaksi olla aloitteentekijä, jos minulla ei ole mitään nimettyä syytä kirjoittaa.

Niin kuin Uma Thurman sanoi Pulp Fictionissa jotenkin näin: "Miksi meidän täytyy jauhaa paskaa voidaksemme tuntea olomme mukavaksi? Silloin huomaa löytäneensä jonkun erityisen, kun pystyy pitämään sen turpansa kiinni ja jakamaan hiljaisen hetken hänen kanssaan tuntematta oloaan epämukavaksi."


Qultaa ne ystävät on.....
voi voi, miten pystyt tän kaiken kestämään.. Viimeksi oo kuullu aamunavauksessa The Rainia lukiossa kun goottikaverini soitti Viha-biisin ja luki itse kirjoittamansa hartauden. Kaikille tuli yllätyksenä, että hihhulipuheen jälkeen voisi kuulua jotain hyvää musiikkia. Mielestäni tosi hyvä aamunavaus aikoinaan, noin niin kuin lukiolaisen tekemäksi.

Päivän ainoat tunnit takana - pitkään kerjätty musiikkiterapian kurssi. Ajattelin aamulla ennen kouluun menoa, että voi vitsit, ku olisi kiva jos olisi tehtävänä sitten jossain vaiheessa tuoda joku sellanen kappale tunnille, josta saa voimaa tai jotain muuta vastaavaa, niin saisi tuoda vihdoin jotain sellaista musiikkia, mistä itse oikeasti pitää. Tunnin jossain vaiheessa opettaja sitten pyysi viisi vapaaehtoista. Yleensä en mene vapaaehtoiseksi minnekään nykyaikoina nolojen tilanteiden pelossa, mutta jokin sai minut tällä kertaa nostamaan käteni. Tuli kotitehtäväksi näille viidelle tuoda 1-2 jotain kappaletta, jotka kuvaavat itseä parhaiten. Hihkaisin heti että JIES! Kun tehtävänanto kuului, niin oli pakko ottaa yleisen hulabaloon vuoksi neljä vapaaehtoista lisää. :)

Sitten ruokapöydässä toisen vapaaehtoisen kanssa keskustelimme tehtävän vaikeudesta. Ei ole niin yksinkertaista valita kaikista maailman (tai rajoitetusti oman levyhyllyn) biiseistä juuri sitä yhtä tai kahta, jotka kuvaavat itseä parhaiten. Itse musiikin lisäksi kuuntelen sanoituksia, ja joissakin kappaleissa sanat sopivat just, tai ainakin melkein, mutta musiikki ei ole sitä omaa suosikkia. Ja sitten on niitä kappaleita, jotka ovat musiikilliselta puoleltaan minua kuvaavia ja millaisesta musiikista pidän suunnattomasti, mutta sanoitukset ovatkin sitten hieman kyseenalaisia. Pidän nimittäin YUP:stä, mutta en oikein tiedä, kehtaisinko sanojen vuoksi tuoda mitään niiden kappaletta kuulolle. Kristittyjähän tässä pitäisi olla. Martikainen kun ei aina laula niin kristillisistä asioista, pikemminkin päinvastoin. Sitten tuli oikein sellainen ihmeellinen fiilis, kun tajusi päästävänsä suustaan sellaisia ajatuksia, joita ei tiennyt omaavansa.

Olenko tekopyhä? Voinko kuunnella "antikristillistä" musiikkia (enkä puhu ainoastaan YUP:stä) ja olla samalla valvova kristitty? Voinko ottaa sanat pelkästään huumorilla? Miksi minä välitän mitään siitä, mitä muut ajattelevat minun kristillisyydestä ja sen heijastumisesta musiikin kuuntelussani? Miten minun itseni pitäisi suhtautua tuollaiseen musiikkiin? Pitäisikö minun myydä kaikki tuollainen musiikki pois hyllystäni ja kääntää vaihde puhtaasti hengelliselle musiikille?

Noh, päädyin siihen, että antaa olla. Ei kukaan voi sanoa minulle, mitä minä oikeasti ajattelen, sillä vain minä ja Herra tiedämme, mitä minä ajattelen mistään, mukaanlukien musiikkikysymyksistä. Otan sellaista musiikkia, mikä minua itseäni parhaiten kuvaa, kaikin puolin, mihin sitten päädynkään tässä viikon aikana. Jos se on YUP:tä, niin se on voi voi. Todennäköisesti ei. Harmi vain, että parhaat biisit tähän tehtävään ovat mp3:na, eikä niitä pysty soittamaan siellä tunnilla....



...Quu, josta ikuinen valo heijastuu.....

Haaste kävi mullekin...Maanantai 13.02.2006 12:53

TEHTÄVÄNANTO: paljastan viisi omituista tapaani/piirrettäni. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä(paljastamaan viisi outoa tapaansa omaan päiväkirjaansa). Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

1. Aina kun näen avonaisia kuulakärkikyniä, minun on pakko sulkea ne, toimivat tai eivät. Jos kynät ovat purkissa terät alaspäin, jolloin on mahdotonta nähdä, onko terä auki vai ei, minun on pakko käydä koko purkki läpi ja sulkea kaikki kynät.

2. Mennessäni kämpille koulun (tai muun vastaavan) jälkeen, tietokone on pakko aukaista. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin haluaa tehdä jotain enemmän tai vähemmän hyödyllistä. Kuumahan siinä tulee tosin, kun cooleri hurisee.

3. En koskaan halua olla ensimmäinen enkä viimeinen: kulkiessani ovista, vastatessani opettajan kysymyksiin, leivonnaisten syönnissä..... En halua erottua joukosta.

4. Aina kun luen tekstin tai kuulen jossain maininnan "UNKARI", en kuule enkä näe enää mitään muuta. Pakko saada tietää, mitä Unkarista.

5. Käsitöitä tehdessäni en pysty tekemään vain yhtä juttua yhtäaikaa. Yksi projekti on luokassa tai laukussa tunteja varten, kämpillä on muutama juttu ja matkoille otan aina työn tai pari. Aina jossain välissä on hetki, jolloin toimettomat kädet vaatii tekemistä.

Haastan mukaan siis nämä:

1. tilk-ka
2. lauraonproo
3. Iso-Velu
4. Suurikalju
5. RTT_


(toivon mukaan nickit tuli oikein... ;)

Valmisteluintoa päälläTorstai 09.02.2006 16:41

Ei suinkaan siis mitään kouluun liittyvää valmisteluintoa. Ystävänpäivää. Kun huomenna pitää laittaa korttia postiin. Ystävänpäivä on varmaan ainut vuosipäivä, jollon mä saattasin kuvitellakaan laittavani korttia yhtään kellekään - syntymäpäivä: noup, joulu: njet, muut merkkipäivät: nem. Ystävänpäivänä tekee kuitenkin mieli jotenkin muistaa itelle tärkeitä. Silläkin uhalla, että huomioni silloin saa vain muutamat valitut. Onhan minulle tärkeitä ihmisiä maailmassa aivan hillitön määrä, mutta tarkoitukseni onkin muistaa niitä ystäviä, jotka ovat nyt päällimäisenä mielessä. Ei ehkä filosofisessa mielessä se paras ratkaisu, mutta toimii mulla.

Sain kaverilta kopiointikortin, jolla saa yhden arkin kopioitua. Kun olen niin patalaiska enkä saa aikaiseksi sijoitettua kirjaston setälle käteen 2 euroa että saisin oman kortin. Nyt pääsee toteuttamaan visioita ystävänpäiväkorteista. Eli pääsee laittamaan valokuvaa korttiin. Nyt viime aikoina olen huomannut, kuinka kivoja valokuvat on. Haluan antaa niitä muille ihmisille, otan niitä mielelläni vastaan muilta ja laitan niitä ilomielin seinilleni. Onnistuin jopa ottamaan Helsingin reissulla kesällä oikein hienon (teko)taiteellisen kuvan Tuomiokirkon pylväästä sammakkoperspektiivistä. Puolipilvinen taivas näkyy taustalla. Olin itse erittäin tyytyväinen kuvaan: "vau, saako mun kameralla otettua tuollasiaki kuvia?!"

Ja tein kivan löydön in-ter-ne-tis-tä. Koneellani on jo hyvän aikaa laulanut winampilla sellainen unkarilainen heppu kuin Ákos, ja olen tykästynyt tämän herran ääneen, ja taannoin sain varmuuden siitä, että tämä Ákos on uskovaa laatua, joten maininnat Jumalasta ja Jeesuksesta laulujen sanoissa ovat näin ollen ihan kristillisellä pohjalla. Nyt sitten tajusin googlettaa laulujen lyriikat, ja heti löyty kymmenittäin linkkejä, missä tutuimpien laulujen sanoja on kirjattu ylös. Copy-paste laulaa.... :) Tulin hyvälle tuulelle.


Quuntelemaan Ákosia ja askartelemaan kortteja ihan uudella energialla.......

Tapoja täytyy aina aika ajoin rikkoaKeskiviikko 08.02.2006 19:06

Jos yleensäkään ottaen olen ikinä kirjoittanut päiväkirjaa, niin minä en koskaan, en koskaan ole kirjoittanut samana päivänä kahteen otteeseen. Yleensä minulle käy niin päin, että minä en muista kirjoittaa sitä ensimmäistäkään kertaa. Kun selaa vanhoja päiväkirjoja, niin päiväysten perusteella saattaa kirjoitusten välillä olla aikaa kulunut 1 kk - 1,5 vuotta. Siinä sitten lueskelee, että mitenkäs olen jatkanut tekstiä, niin alkaa vain turhautumaan: "Rakas päiväkirja, minulle on ehtinyt tapahtua tässä kolmen kuukauden aikana jo niin paljon, että katson parhaakseni selventää muutamia seikkoja, ennen kuin pääsen itse asiaan..." Ja sitten kun vihdoin on asiat selvennetty, niin ei enää muista, miksi yleensäkään alkoi päiväkirjaa juuri sinä päivänä kirjoittamaan, eikä jaksa vaivautua miettimään, kun kellokin on siinä vaiheessa jo 02.30... Eli sellaiset päiväkirjat, joissa on kannet ja päivämäärät - ei mun juttu. Mutta poiketaan tavoista, nyt kirjoitan suht säännöllisesti.

Mutta tällä kertaa oli ihan asiaakin, ettei tarvitse tyytyä pelkkään hölynpölyyn. Nyt on opinnäytetyön vaihe numero 2 takana, eli nyt meillä on yhteistyöseurakuntana Nivala. Jes! Eli pääsemme toteuttamaan oppariprojektimme kirkossa pääsiäisenä 2007, eli se tarkoittaa sitä, että ehkä valmistun sinä keväänä. Siistiä. Nyt voisi siis tietyssä mielessä rentoutua kurssienkin suhteen (vaikkei ehkä sais!), että koska en missään nimessä valmistu vielä ensi jouluksi, ei se nyt niin väliä vaikka tällä keväällä jäisikin jotain rästiin, niin kuin juuri tällä hetkellä uhkaa käydä. Pyrin siis pitämään vakiotahdin koulunkäynnissä, mutta en menetä mielenterveyttäni, jos jokin jää tekemättä, teen sen vain sitten hetken päästä. Mutta vain hetken.

Kirkkoherra oli oikein kiinnostunut opinnäytetyöstä. Sanoikin, että on hyvä saada vähän rikkoa vanhoja juurtuneita tapoja. Nimittäin alkaa kirkossa sunnuntaisin istuvan väen keski-ikä nousta jo niin uhkaavan korkealle, että jottain tarttis ny tehrä. Tarvitaan uusia kasvoja osallistumaan kirkonmenoihin, ja mikäs sen parempi tapa kuin hirveällä haloolla lykätä sekaan draamahärdelliä, nuoria "orjatyövoimana" käyttäen, niin että varmasti joku kirjoittaa yleisönosastoon "mitä pyhäinhäväistystä!" -kirjeen. Seurakunta uudistuu.

Joku voisi ajatella, että miksi ihmeessä kirkon tai seurakunnan pitäisi uudistua maailman mukana, kun eihän kristityn pitäisi välittää maailman muuttumisesta saatika missään nimessä mennä siihen samaan mukaan. Tarkoitus ei olekaan romuttaa perinteitä. Me Nyren kanssa vain väritämme niitä hieman.


Qun ilta saa, saa kahviaaa...

Lumi peittää maan hiljalleen..Keskiviikko 08.02.2006 13:39

Jos minulla olisi auto, sekä iloitsisin että surkuttelisin. Tällä hetkellä iloitsisin sitä, että voisin helposti itse tulla ja mennä Nivalaan pariin kokoukseen olla huolimatta kyydeistä, ja surkuttelisin huonoa ajokeliä. Sataa tota lunta sen verran. Onneksi sentään rauhallisesti, ettei pyrytä. Vaikkei kävellessäkään näe paria metriä kauemmas kun pitää laittaa jo simmut kiinni, ettei mee lunta sisään ja "sokeuta".

Jänskättää. Ei oo yhtään valmistellu kokousta. Ois ehkä pitäny. Mä varmaan luotan liian paljon siihen että työparini on valmistellu sitä. Noh, ei voi mitään. En ehtinyt millään, olin Pajalalla taas illalla. Ja se meinas sitä, että piti jäädä Shaballe yöksi, kun ei ollu kyytiä takasin Rautuperälle. Nooh, kirkkoherra on rento, sitä ei tartte jännittää. Ei tartte jännittää.. ei tartte jännittää... Oon kuullu, että jos jotain väittämää hoetaan tarpeeksi kauan niin se muuttuu ennen pitkää faktaksi.

Hirvee nälkä. Sen siitä saa kun ei syö. Ja miksi ei syö? Kun pitää tyydyttää tietokoneriippuvaisen perustarve ja istua ensin hetki koneella. Silläkin uhalla, että kohta potkitaan pois kun alkaa erkoilla tieten tunti täällä. Tai jos alkais, niin ne ois vissiin jo tullu tänne. Nooh, väliä hällä. Jos sitä nyt joka tapauksessa olisi fiksu ja filmaattinen, niin sitä kyllä voisi vaikkapa mennä kämpille kiltisti ja keittää sellasen kivan pastalisukkeen mun "gourmet"-kastikkeelle. Eli toisin sanoen syödä.

Jostain kumman syystä sillon, jos ei ole ilmenny vielä mitään oikeaa asiaa mistä kirjoittaa yhtään mitään, ja on silti mieletön tarve kirjoittaa, niin sitä tulee näpyteltyä ylös täysin merkityksetöntä hölynpölyä. Niin kuin lähes kaikki mitä tuossa yllä lukee. Hölynpölyä. Jos joku on oikeasti niin kiinnostunut minun elämästäni, että haluaa lukea päiväkirjaani täällä, niin pyydän henkilökohtaisesti anteeksi tätä tekstiä. Minulla ei ole elämää.


Qurniva maha......
Sarjassamme Danubius Rádió soi korvanapeissa. Välillä tulee aivan tajuttoman hyviä biisejä. Varsinkin kun on omalla koneella jotain unkarilaista musiikkia, niin soi ihan tuttujaki raitoja joskus. :) Jes.

Koulussa sai nauraa ittensä taas kipeeksi, kun joskus tulee tyypeiltä niin nerokasta läppää, ettei siihen enää pysty mitään lisäämään, ku vaan nolaa ittensä ja pilaa koko jutun. Sitten kansa nauraa sille, että mä hytkyn suurin piirtein pöydän alla ihan punasena veet silmissä ja huokasen, että onneksi mä en käytä ikään meikkiä. Juuri tällaisia tilanteita silmällä pitäen. Jos nauru ei uhkaa naamamaalauksia pilata, niin sitten vaistomainen silmien hieraisu väsymyksen iskiessä viimeistään tekee selvää jälkeä.

Eilen törkeästi potkittiin atk-luokasta pois tuntia liian aikaisin, kun ovet piti saada laittaa lukkoon. Jäi sähköpostikin kesken, ja se tieto, mitä lähdin alunprinkään hakemaan netistä jäi hakematta. Tyypillistä. Mutta toisaalta, kerkesinpä takasin kämpille ajoissa kattomaan Minority Reportia. Oli yllättävän hyvä leffa (kun vain muistaa laittaa aivot narikkaan, että eihän 2054 ole missään nimessä tuollaista kehitystä tapahtunut, ehkä joskus yli sadan vuoden päästä, ehkä, korkeintaan, jos Luoja niin pitkään tätä maailmaa pitää vielä siis pystyssä), mä tykkään tollasista hämäristä juonista, joissa vasta suurin piirtein loppukohtauksessa käy ilmi, että mikä se koko leffan juoni oikeasti olikin. Sitten kun sen saisi nähdä uudemman kerran, niin huomaa aina vaan uusia ja uusia pikkujuttuja, jotka viittaa leffan todelliseen juoneen..... Sphere, Cube ja sen sellaset on kans just siks huippuja.

Mutta nyt jatkamaan kesken jäänyttä sähköpostia.


Quu-Maa-akselilta päivää hei.....

kadonnutta motivaatiota etsimässäMaanantai 06.02.2006 22:13

Mä taidan toistaa itteäni aika perinpohjin, kun sanon taas, etten saa mitään aikaiseksi. Noh, elämä on, ei siitä selviä hengissä.

On sekä kuumaa että kylmää. Onneksi ei kumpaakaan itselläni, muuta kuin palavaa rakkautta Jeesukseen. Noh, kämppis on kuumeessa ja ulkona taas liian kylmä. Mittaan aina huvikseni aika ajoin lämmön iteltänikin, niin aina se näyttää joko normaalia tai sitten alilämpöä, tyyliin 35,4... Eli toisin sanoen, en luota digitaalisiin mittareihin. Sitten taas eilen näytelmäharjoituksissa rupesi jo jäytämään (muitakin kuin minua), kun talo on vanha eikä maailmassa ole tarpeeksi villasukkia, vaikka kuinka niitä vääntäisin.

En ikinä haluais olla kunnolla sairas - siis noin niin kuin fyysisesti - mutta joskus sitä kaipaa ihan oikeaa syytä olla poissa koulusta muutama päivä. Niin että sais otettua ehkä omasta jopiaikataulusta kiinni ja sais tekemättömien hommien listaa lyhennettyä vähän. Ja sitten tekisi mieli vielä leipoa, kutoa, askarrella kortteja, sisustaa, kaikkea mummojuttuja. Vaikka lukujärjestys onkin tätä nykyä mallia "maanantai-vapaa, tiistai-pari tuntia, keskiviikko-vapaa, torstai-pari tuntia, perjantai-vapaa, viikonloppu-keksittävä tapa nähdä kultaa", niin silti tuntuu ettei aika riitä. Miten sitä saisi taottua päähän, ettei maailmassa ole oikeasti kiire, jos sitä ei itselleen tee?!

Onneksi se on kohta loma. Mutta ei se ole sama asia. Loman kuuluukin olla juuri siinä, missä se nyt on. Minä kaipaisin sellaista just-for-me-lomaa, joka kestäs vaan vaikka sen pari kolme päivää. Sellaista ylimääräistä hemmottelua. :) Kuulostaa hyvältä. Kyllä.

Luin, että tuoreiden leivonnaisten tuoksu rentouttaa. Pitää etsiä jostain jokin ohje ja kokeilla. Vaikka kyllä sen tietää kokeilemattakin. ;)


Quiltti niskaan ja lämmittelemään.....
Danubius Rádió - élö adás.. Eli siis unkarilainen radio Nova soi korvissa. Siinä mieles erilainen, että ei soi hirveemmin iskelmiä, mut yleensä ottaen samat biisit soi jatkuvasti. Toisaalta positiivista sen takia, ett siellä soi sitten samoja biisejä ku kesällä, niin ei tuu niiiin ikävä takas, ku voi leikkiä olevansa siellä.

Vähän jänskättämään rupes. Ens viikolla pitäs mennä kirkkoherralle pätevästi selittämään: "Kyllä se on nyt niin, että tämän seurakunnan on pakko antaa meidän toteuttaa meidän opinnäytetyön projekti ensi keväänä täällä, kun eihän siitä tule seurakunnalle mitään kustannuksia, ja samalla saadaan isoskoulutusta kehitettyä, ja saadaan nuoria rekrytoitua muutenkin seurakunnan toimintaan, kun tarjotaan uusia erilaisia työmuotoja mihin on helppo erilaisten nuorten tulla, joten teillä ei ole nyt muuta vaihtoehtoa kuin tehdä meidän kanssa yhteistyösopimus - tämä on tarjous, josta ette voi kieltäytyä!" Ja pah! Ihan hyvin voivat sanoa, että ei kiitos. Mutta, onneksi siellä on väki sen verran tuttua, että kieltäytyminen on ainakin heille sit TOSI vaikeaa........ :)

Nyt tavoitteena saada eilen vaivannut kouluhomma edes sille mallille puolivalmiiksi, että sen saa sunnuntai-iltana valmiiksi että kehtaa maanantaina esitellä tunnilla. Viikonloppuna ei kuitenkaan saa mitään aikaan, kun siippa tulee lomille, niin sen kainalossa tulee kiehnättyä joka tapauksessa. Viime lomat kun jäi väliin. Nyt ottaa vähän takasin. Vaikkakin vähän koulun kustannuksella.. noei, en mä sais mitään viikonloppuna tehtyä kuitenkaan, kun ei oo koneen ääressä. Sitä on joko kotona tai rannikolla, samalla lopputuloksella.

Enihuu, nyt hommiin! Heti kun saan raahattua ahterini ylös tästä penkistä... ;)

Qvitteni-hedelmä.

huuhaaKeskiviikko 01.02.2006 17:03

jepulis siis, noobina on oltu huikaisevat pari päivää.

Miten sitä ei osannu arvata, miten paljon galleriasta onkaan iloa? Enemmän tätä ihmiset käyttää ku jotain sähköpostia tai meseä, tai ainaki enemmän ihmiset ottaa allekirjottaneeseen kommentilla yhteyttä. Vaikka eihän tää irkkaamista ole. Pitäisikö tämä ottaa jonain vinkkinä, että get a life........

Nnojoh. Muka tulin hakemaan talon kahvitunnin kylkiäisenä netistä jotain matskua yhtä koulutehtävää varten, mikä pitäs olla maanantaina valmiina, mut tännehän mä vaan juutuin. Tunnin oon täs vaan vitkutellu. Ja nyt hokasin, ett eihän mulla oo ees mukana niitä linkkejä, mistä ne matskut saa, joten koulun kannalta ihan polusta tuli tääki reissu atk-luokkaan. Damn.

Kaiken näkösiä yhteisöjä niitä löytyyki. Silmiin osuu lähinnä kahviin liittyviä. Ylläri. :) Mut sitten taas niitä (siis yhteisöjä) on niin hirveesti, että silmiin osuu vaan epäolennaiset, ja sit ne, joissa ois jotain tuttujaki niin ne menee ohi. Äh. Yritäpä tässäki olla sit sosiaalinen. Mut on tullu terveisiä tyypeiltä, joista ei oo kuullu vuosiin. Että se on iiiiso plussa.

Quittimoi..... :)
- Vanhemmat »