IRC-Galleria

HeviGootti

HeviGootti

Zina Wildrose - Inspiring

Selaa blogimerkintöjä

7 Days To The Wolves- KäsikirjoitusMaanantai 05.01.2009 00:19

0:00-0:38

Jukka soittaa rumpuja, kuvataan edestä päin ensin, sitten väläyksiä eri rumpujen osiin (basari, haikka, virveri), kuvataan kun Jukka hakkaa rumpua ja jyrähdys, valkoinen välähdys joka hälvenee näyttäen salaman ja mustia pilviä, kuvataan alhaalta päin että kuusen latvat näkyvät, kuva siirtyy alas näyttäen koko bändiä ja taas ylös salaman välähtäen ja taas alas ja kuva on lähentyny, taas ylös salama, taas alas Anetteen

0:37-1:02

Anette laulaa katsoen ylöspäin huojuen rytmin tahissa, vuorotellen Emppu, Jukka, Marco ja Tuomas kuvassa, sitten näytetään koko bändiä kuusien ympäröimällä aukealla, lähikuva Anetteen jonka kasvot muuttuvat välähdyksessä susimaisiksi

1:03-1:30

Jukka takoo rumpuja, salaman välähdys ja Marco kuvassa laulaa Aneten kanssa,
taas salama iskee taivaalla, kuvataan Marcon ja Aneten laulamista, kuva siirtyy pilviin
joka muodostaa suden hahmon, kuvataan Tuomasta joka ojentaa kädet sivuille kitaran vingahtaessa ja salama välähtää, tyhjä paikka syntikoitten takana

1:31-1:55

Anettea kuvataan ja hänen eleitään, hän ojentaa kätensä ylös "like the god" kohdassa,
näytetään Marcoa joka katsoo silmillä ylöspäin ja välähtää sudenpiirteet hänen kasvoilla

1:56-2:22

Emppu ja Jukka yhtä aikaan soittavat ja taas kirkas salama heijastuu Marcon kasvoille
Aneten ja Marcon duettoa kuvataan, sitten kuva nousee ylös ja salama välähtää, Anettea ja Marcoa kuvataan vuoron perään ja Empun tiluttelua näytetään lähikuvassa hänen sormista

2:23-2:47

Emppu nostaa kitaran kaulaa ylös ja salamointi yltyy, kuusikosta livahtaa tummanvärisiä susia ohi,
salama ja empun kitara putoaa maahan mennen rikki

2:48-3:35

Anette laulaa katsoen ylös, katse kameraan ja kuvassa näkyy hylätyt soittimet ja aukea, kuvataan alhaalta kun Anette, Marco, Jukka ja Emppu kävelevät, häivyttyen he muuttuvat susiksi juosten kameran yli, läpinäkyvässä kuvassa näytetään kolme intiaania jotka takovat rytmiä ja taustalla lumessa juoksee susilauma ulvoen ja muristen, susia kuvataan läheltä ja kaukaa häivyttäen kuvaa
seuraten heidän kulkuaanki

3:36-4:17

näytetään intiaanien tanssia ison nuotion ympärillä, kuvassa juoksevat sudet, näytetään Aneten ja Marcon näköisen suden rinnakkainjuoksua (anette- sudella o kulmakoru ja anette silmät, turkki on lilahtavan tummanharmaa, marco-sudella taas leukaparta ja marco ilme, turkki on tummanvaalea) susien takana juoksee Empun ja Jukan näköiset sudet (tosi keltavaaleahko susi, jolla on kultaisennoutajan hymy, tummanharmaaruskea susi, jolla on kaulassa violetti liina) Emppu susi juoksee Marco suden ohi, joka ärähtää hälle, susien kulkua kuvataan edestä ja kuva vaihtuu tanssiviin intiaaneihin, yllättäin kuva vaihtuu kahteen pörröpäisiin metsäneitoihin jotka tanssivat ja hyppivät viulun tahtiin lämpimän valon valaistaessa ja mustassa tilassa, kuva vaihtuu susiin, jotka saapuvat aukealle suuren kivenjärkäleen luokse jonka takaa kuu paistaa suurena

4:18-4:39

Anette susi laulaa, "eestakaisin" välähdys, Anette ja pojat jälleen ihmisiä, kuvataa Anettea kasvokuvassa "Take the road less traveled by" kohdassa sudet ulvovat kuonot ylöspäin kohotettuna, Aneten susimaiset silmät ja torahampaat kuvassa, kuu kuvassa ja sitten sammalta

4:40-5:30

jalka tallaa sammal kohan, kuvataan Jack Sparrow näköisen miehen takaa, kun hän astelee järkäleen reunalle, sudet katsovat häntä alhaalta, Anette, Marco, Jukka Ja Emppu muuttuvat taas susiksi, Marcon ja Aneten laulua kuvataan pätkissä, välähdys ja he ovat huppumiehen kanssa järkäleen päällä, vasemmalla puolella Emppu ja Jukka, oikealla Marco ja Anette, alhaalla olevat sudet ulvovat ja liikehtivät levottomasti, huppumies kohottaa pikaria, josta läikkyy vihreetä juomaa, Marco ja Anette laulavat, lopuksi Marcon ärähdys

5:31-7:03

pikarissa oleva vihreä juoma lentää alhaalla olevien susien päälle, välähdys ihmishahmoa ja taas susia, sudet hyppäävät välähdys ja taas susia laskeutuen alas, huppumies heittää uudestaan juomaansa ja samaa toistuu, kuva siirtyy huppumiehen sivuprofiiliin kun hän nostaa toista kättään, Marco laulaa "heroes, cowards, no more" mies vetää hupun rivakasti, hupun alta paljastuu Tuomas, joka kohottaa pikaria huulilleen, Marco suden käyden kuvassa, "no more"- kuvassa Tuomas kaataa juoman päällensä juoden samalla, välähdys ja Tuomas muuttuu sudeksi myös (Tuomas- suden silmät on vähän viiruilla ja parta näkyy "kuviona" kuonossa, turkki on mustanharmaa paitsi kuonon kohdalla haaleanharmaa, kuunvalossa se heijastaa lilahtavana) Tuomas katsoo alhaalla ulvovia susia, sanoen "heroes, cowards, no more", sitten kuvassa näytetään Nightwish susina kiven järkäleen päällä, muut paitsi Tuomas ulvovat ja kuva etääntyy, kuva hälvenee ja kuvaan jää suuri kirkas kuu

Vuoden 2009 MerkintäTorstai 01.01.2009 15:02

Mitäs on tiedossa?

kolme keikkaa: Brother Firetribe Lutakossa, Frostbite (Lahti) ja Tarot jälleen Lutakossa

Työssäoppimista 10 Ov

ikää tulee pyöreät 20 v. jota oon oottanu varmaa.. ööh ku täytin 18 v.
(onneks, nii porukoitten tulot ei sitten vaikuta enää miu opintorahoihin saakeli -.-)

Tatuointi 23 pvä helmikuuta

Lateksin luokse meno (aikasemmin olin menossa mielelläni kumppanin luokse, mut tilanne on ny vähä erilainen)

ja taas kesäloma plus festarit (ehkä, riippuu bändi tarjonnasta)

Hyvää Uutta Vuotta!Torstai 01.01.2009 00:55

Toivottaa K. Kaupan Väiski

Never EnoughMaanantai 29.12.2008 15:27

Opin kuuntelemaan tämän sanomaa ja tulkitsin tämän biisin,
miun viime aikasiksi tapahtumiksi

mutta vain sen osan jossa pimitetään toista luuloilla

molemmin puolista huijaamista
vaikka omalla kohalla totuus kävi ilmi jo ajoissa, toinen sai tietää melkein samalla tavalla
kun videossa
samaistun liikaa videon hlöihin
ja lyriikatkin on liian osuvat

(dark-versio on huomattavasti parempi ku se eka minkä näin)

http://www.youtube.com/watch?v=MQKzMy_-CwA&feature=channel

"CanÂ’t you hear me screaming, once again?
Voices you canÂ’t hear
Because you are consumed and incontent
With everlasting greed

DonÂ’t you see me on my hands and knees?
Begging and bleeding
YouÂ’re smiling as you bite the hand that feeds
But will you never see?

Always wanting what your eyes canÂ’t see
Needing what your arms canÂ’t reach
Thinking you are in need
Always hearing what your ears canÂ’t hear
Feeling what your hands canÂ’t touch
Thinking youÂ’re incomplete

(Enough)
It was,
Never enough that I gave to you
All of the horror that youÂ’ve put me through
(Never enough)
How can I make up my mind this time?
This is where I will draw the line

Sacrificed my life to be with you
Why did you leave me?
ThereÂ’s nothing more from me you can consume
Cause you are incomplete

Always wanting what your eyes canÂ’t see
Needing what your arms canÂ’t reach
Thinking you are in need
Always hearing what your ears canÂ’t hear
Feeling what your hands canÂ’t touch
Thinking youÂ’re incomplete

(Enough)
It was,
Never enough that I gave to you
All of the horror that youÂ’ve put me through
(Never enough)
How can I make up my mind this time?
This is where I will draw the line

Everlasting need
Would you please?
Answer me and
Make me complete

Everlasting greed
Would you please?
Set me free
Fulfill all my needs and make me complete

(Enough)
It was,
Never enough that I gave to you
All of the horror that youÂ’ve put me through
(Never enough)
How can I make up my mind this time?
This is where I will draw the line

Never again will I be with you
No promise eternal carrying us through
I finally made up my mind this time
This is the end, IÂ’ve drawn the line
Never enough to devour your greed"

kokenut?Perjantai 26.12.2008 21:35

Jos saat yli 100 olet kokenut liikaa.

[1] halannut tyttöä
[2] halannut poikaa
[3] tanssinut tytön kanssa valssia
[4] tanssinut pojan kanssa valssia
[5] tanssinut pojan kanssa hitaita
[ ] tanssinut tytön kanssa hitaita
[ ] jäänyt melkein junan alle
[ ] jäänyt melkein mopon alle
[6] jäänyt melkein auton alle
[7] ollut ihastunut
[8] vihannut jotakuta
[9] ollut mustasukkainen
[ ] ollut kreikassa/kreetalla
[10] ollut ruotsissa
[ ] ollut venäjällä
[ ] ollut espanjassa
[11] ollut metsässä
[12] uinut järvessä
[13] uinut meressä
[14] ollut saunassa
[15] ollut höyrysaunassa
[16] ollut porealtaassa
[17] uima-altaassa
[ ] ollut tekemässä uimahyppyjä
[18] ostanut kaupasta litran maitoa
[19] käynyt Ankkarockissa
[20] lakannut varpaankynnet
[ ] ajanut mopolla/skootterilla ojaan
[ ] omistanut kauluspaitaa
[21] ollut vesirokossa (olin 15 v. ku sain sen!)
[22] heittänyt jotakuta lumipallolla päähän
[23] kaatunut lasketteluhissijonossa
[ ] nauranut toisen epäonnistumiselle
[ ] lyönyt jotakuta turpaan
[24] katsonut Kauniita ja Rohkeita
[25] pelannut jalkapalloa
[ ] tehnyt kokonaisen piruetin
[ ] antanut pojan meikata itseni
[26] uinut alasti
[ ] kirjoittanut sanomalehden yleisöpalstalle
[ ] tiputtanut roskia ventovieraiden postilaatikkoon
[ ] lukenut salaa jonkun toisen tekstiviestit
[ ] leikannut itseltäni otsahiukset pois kokonaan
[27] polttanut selkäni auringossa
[28] hypännyt talon katolta
[ ] lyönyt pesäpallomailalla jotakuta päähän
[29] ajanut pyörällä, jossa ei ole jarruja
[ ] laskenut pulkalla hiekkatiellä
[ ] kaivertanut puuhun tekstin
[ ] tehnyt juhannustaikoja
[ ] leiponut omenapiirakan
[ ] syönyt simpukoita
[ ] esittäytynyt toiseksi ihmiseksi
[ ] ostanut yli satasen maksavat farkut
[ ] ratsastanut kamelilla
[ ] tanssinut sadetanssia keskellä tietä
[30] polttanut sormiani tulitikkuun
[31] räjäyttänyt ilotulitteita
[ ] pelannut pokeria rahapanoksella
[ ] pudonnut laiturilta järveen, toisen tönäisemänä
[32] halannut äitiä
[33] ostanut jotain kirpputorilta
[ ] juonut kahvia
[34] laittanut neon valoa silmiini
[35] ollut laivalla
[ ] laulanut karaokea
[36] käynyt Särkänniemessä
[37] ollut yksin lentokoneessa
[38] potkaissut seinään
[ ] vittuillut kirjaston tädille
[39] laulanut suihkussa
[ ] valehdellut ikäni saavuttaakseni jotain
[ ] opiskellut saksaa
[ ] rahastanut mummolta omaan pussiin
[40] potenut jostain syystä koti-ikävää
[ ] kontannut keskellä tietä
[41] vuorannut huoneeni seinät julistella
[ ] neulonut villapaidan
[42] antanut jollekulle joululahjan
[43] tehnyt lumiukon keskelle pihaa
[44] pelannut Monopolia
[ ] jäänyt kiinni tupakan poltosta
[45] tiskannut
[46] itkenyt itseään uneen
[ ] vittuuntunut virtalähteen pitämään ininään
[ ] Soittanut hätänumeroon
[47] Nukkunut pommiin
[ ] Syönyt muurahaisen
[48] Värjännyt hiukset
[49] Ollut blondi
[50]Tehnyt läksyt kunnolla
[ ] Saanut 4:n
[51] Viskonut omenoita
[ ] Ollut putkassa
[ ] Nukkunut roskiksessa
[52] Tehnyt rikoksen
[53] Paiskonut tavaroita
[54] Kuunnellut HIMiä
[ ] Värjännyt hiukset yli 20 kertaa
[55] Lintsannut
[ ] Juonut kusta
[56] Nukkunut tunnilla
[ ] Käyttänyt huumeita
[57] Ollut lentokoneessa
[58] Muuttanut
[59] Tilannut tuotteita netistä
[ ] Tehnyt yli 100:n euron kännykkälaskun
[ ] Seonnut Marilyn Mansoniin
[60] Ollut haastattelussa
[ ] Saanut turpiinsa
[61] Soittanut kitaraa
[ ] Varastanut posteja laatikosta
[ ] Lyönyt vetoa
[62] Poseerannut alasti
[ ] Leikkinyt aidoilla hämähäkeillä
[63] Yöpynyt hotellissa
[ ] Oksentanut matolle
[64] Lukenut seiskaa
[65] Pelannut Harry Potteria
[ ] Väärentänyt kokeeseen nimen
[66] Juossut pakoon ampiaisia
[67] Pyytänyt anteeksi
[68] Istunut koneella jopa 8h putkeen
[ ] Soittanut pilapuheluja
[69] Vihannut räppäreitä
[70] Soittanut väärään numeroon
[71] Nukkunut sohvalla
[ ] Nukkunut puun alla
[72] Ollut sairaalassa
[73] Valvonut koko yön
[74] Juossut alasti ulkona
[ ] Käynyt avannossa
[75] Hypännyt ikkunasta ulos
[76] Puhunut puhelimessa yli 40min
[ ] Pudonnut hevosen selästä
[77] Saanut 10:n kokeesta
[78] Leikannut hiuksiani
[79] Kiroillut ruokapöydässä
[80] Polttanut levyjä
[81] Harrastanut liikuntaa
[ ] Karannut kotoa
[82] Näytellyt
[83] Nukkunut päivällä
[84] Käynyt ulkohuusissa
[85] Ostanut tupakkaa
[ ] Polttanut talon/pientalon
[86] Grillannut
[ ] Nähnyt teurastettuja sikoja
[87] Ollut Linnanmäellä
[88] Uskonut horoskooppeihin
[89] Tuhlannut yli 50 euroa rahaa samalla kertaa
[ ] Käyttänyt vanhempien korttia
[90] Ajanut autoa
[ ] Syönyt matoja
[ ] Raiskannut
[91] Hyppinyt katolla
[92] Eksynyt ostoksilla
[93] Matkustanut junalla
[94] Nukkunut bussissa

damn! 6 paitsi kokenut

Tuomas 32 v. <3Perjantai 26.12.2008 00:09

"Kuten kaikki tiedämme että joulun aikaan on syntynyt pyhiä, kuten esimerkiksi Holopainen tuossa"

-Marco-

Onnea! <3

Hyvää joulua!Keskiviikko 24.12.2008 18:56

Ja onnellista uutta vuotta :)

Veli ei oo iha mukana :'DSunnuntai 21.12.2008 15:37

Zina sanoo:
hei onko siulla pohjois-karjala
Kaappine sanoo:
enhän minä juo alkoholia
Kaappine sanoo:
eiku se biiisi :D
Zina sanoo:
xD
Zina sanoo:
se just
Kaappine sanoo:
oha mul
Zina sanoo:
pistätkö?
Kaappine sanoo:
ai pohjois karjalaa, millä mä sitä pistän
Kaappine sanoo:
eiku lähetä :D
Kaappine sanoo:
VITTU
Zina sanoo:
xD
Kaappine sanoo:
meneeks hitaasti
Zina sanoo:
mitä sie sekoilet?
Zina sanoo:
*reepes*
Kaappine sanoo:
varmaa tää että äo laskee ku ihmine päästetää lomalle koulusta :D
Zina sanoo:
;'D
Kaappine sanoo:
laskenu yön aikana 30 :D
Zina sanoo:
arvaa päätyykö tää päiväkirjaan xD
Kaappine sanoo:
voihan paska :D
<3 _ <3

3 yötä jouluun!

Varpunen Jouluaamuna

Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa,
Järven aalto jäätynyt talvipakkasessa.
Varpunen pienoinen, syönyt kesäeinehen,
Järven aalto jäätynyt talvi pakkasessa.

Pienen pirtin portailla oli tyttökulta:
Tule, varpu, riemulla, ota siemen multa!
Joulu on, koditon varpuseni onneton,
Tule varpu riemulla, ota siemen multa!

Tytön luo nyt riemuiten lensi varpukulta:
Kiitollisna siemenen otan kyllä sulta.
Palkita Jumala tahtoo kerran sinua.
Kiitollisna siemenen otan kyllä sulta!

En mä ole, lapseni, lintu tästä maasta,
Olen pieni veljesi, tulin taivahasta.
Siemenen pienoisen, jonka annoit köyhällen,
Pieni sai sun veljesi enkeleitten maasta.
Siemenen pienoisen, jonka annoit köyhällen,
Pieni sai sun veljesi enkeleitten maasta.


Tumppinen Jouluaamuna (vuodelta 2007)

New lyrics:

Marco on jo peittäny leuan parrallansa,
bussin rengas kärynnyt talvipakkasessa
Emppunen pienoinen juonut talvilämmikkeen
bussin rengas kärynnyt talvipakkasessa

Pienen pirtin portailla oli Tumppi kulta,
tule Tumppi riemulla ota lahja multa,
Joulu on hulvaton Tumppiseni juovuton,
tule tänne riemulla ota lahja multa

Fanin luo ny riemuiten juoksi Tumppi kulta:
iloisena lahjasen otan kyllä sulta
halata Tumppi tahtoo kerran sinua
iloisena lahjasen otan kyllä sulta

En mä ole, fanini, Tumppi tästä maasta
Olen pieni Eskapisti, tulin maailmahasta
Lahjasen kultaisen, jonka annoit Tumpille
Kullan sai sun Eskapisti unelmoitsijan maasta
Lahjasen kultaisen, jonka annoit Tumpille
Kullan sai sun Eskapisti unelmoitsijan maasta

(sain sen valmiiks :'D eikä menny ku vähä yli vuos, tän mie kyl lähetän Tumpille ens jouluna)

pliis?Lauantai 20.12.2008 20:15

1. Jos tulisin halaamaan sinua, juoksisitko karkuun vai halaisitko takaisin?
2. Jos tulisin nukkumaan vierellesi, työntäisitko minut pois viereltäsi vai antaisitko minun nukkua kanssasi?
3. Jos olisin hyppäämässä kuolemaan, mitä tekisit tai sanoisit?
4. Jos kysyisin sinulta kysymyksen "Oletko ikuisesti vierelläni?" mitä vastaisit?
5. Jos olisin surullinen, piristäisitkö?
6. Jos piristäisit, niin miten?
7. Lisäisitkös tämän päiväkirjaasi, vaikka en kuitenkaan tule vastaamaan?