IRC-Galleria

Voitte vaa kuvitella miten ressaantunu olin eilen ja viime yönä
et oli pakko soittaa ihanaiselle ystäväiselle ja jutella asioista jotka vaivas
(se ihanainen on niin velho )
tänään kuitenki kaikki oli paljon selkeempää ja asiatki järjesty vaikka en hirveesti halua hehkutella, kuha nyt reissu saadaan tehtyä nii sitten :)

Onneks ei tarvii enää olla sydän syrjällään

♫ IN DEN ARSCH, IN DEN ARSCH, IN DEN ARSCH! ♫

Vihaista paskasta punkkia jeeh....

(joo tiiän tässä videossa kuuluu jotai taustahälinäpaskaa, no can do
tyksin tästä versiosta enempi siitä huolimatta)

Tihiii! Voi ei tunnen itteni ihan hölömöks :'D
kävin hakee postia ja rupesin miettimään et onkoha se heviukkeli hereillä
*ruohonleikkuri käynnistyy* ja mie oon "voi ei on se hereillä aaah!"
kävin hakee postit ja takasin tullessa kyttäsin pusikon läpi et missä se huristaa kävellen samalla
ja yllättäin osuttiin kummatki samaan aikaa näkökenttään ja se nostaa katseen
ja mie nopsaa nostan käden moikatakseen (se moikkas takasin IIK!)
ja vikkelään kipitin postit sylissä kikattaen karkuun xDDD

Ei elämä oikeesti, miten voi mennä näin pahasti palikat sekasin?

Se tunne ku on joutunu taas häkin kaltaseen paikkaan

Ffffuuuu--- erossa kaikesta sivistyksestä
eikä helpota yhtää et se kaunis hevinaapuri o viel paikalla
(sil o joku likka ihan mälsää :P
ainaki vierailuista päätellen mitä porukat o kertonu)

Oon niin yksin orpona täällä, kissojen kanssa jotka hilluu ulkona

Kun pieninä kaaduimme asfalttiin nousimme aina ylös,
pyyhimme kätemme housuihin, emme pelänneet
likaa vaan poika- ja tyttöbakteereita.
Ei tarvinnut esittää mitään vaan pystyi olemaan oma itsensä.
Suurin salaisuus minkä salasimme vanhemmilta oli,
että poistuimme kotipihalta tai sanoimme ruman sanan.
Tytöt ja pojat leikkivät joskus keskenään, mutta eivät koskeneet toisiaan.
Kavereiden kanssa suunniteltiin yhdessä kuinka isoina
muutetaan samaan taloon tai ollaan ikuisesti ystäviä.
Mutta totuus on, että kun sanomme tämä kestää, sen
voi korvata lauseella "mikään ei ole ikuista"
Muistatko, kun luvattiin, ettei kumpikaan saa kuolla ennen toista?
Entä ne kyyneleet, sen kusipään takia?
Entä se ihana nauru kaiken sen helpotuksen keskeltä?
Muistatko kun naurettiin yhdessä?
Kun vietettiin koko kesä yhdessä?
Kun kerrotiin salaisuuksia, mistä kukaan ei tiennyt mitään?
Kun olimme erottamattomat?

Se tunne kun haluaa välttää jotain ihmistä viimeseen asti
kunnes tämä osaa nöyrtyä ja pyytää anteeks tyhmyyttään,
mut toisaalta tuntuu myös hyvin kivuliaalle, enkä nauti tilanteesta
et pitää olla kylmä ja ignooravinaan

Miten voi yks ihminen ahistaa näin paljon,
ku kyseessä kuitenki sukulainen?

Aaah, pää sekoo! 8DDD

Onneks oon yksin kämpässä nii ei tuu outoja katseita
Aaahh, miten joku voi olla niin ihana? Hurrrpurrrrrhhh....

^________^
Oikeesti mie hypin seinillä ku ees katon oletuskuvaa
tai mietin Kuopiorokkia... Ehkä pieni viive tajuamisessa :')

*Pärisee pärisee pärisee* Aaah, ihan kananlihalla ja tukka pystyssä 8))