IRC-Galleria

HeviGootti

HeviGootti

Zina Wildrose - Inspiring

Selaa blogimerkintöjä

Your goth name is:

Violent Sex Addict

xD repesin

The Boy.. In My Sad FantasyMaanantai 17.09.2007 00:05

Avaan harmaansiniset mustaksi meikatut silmäni.
Soikeat kuun kalpeat kasvot, yön mustat hiukset ja huulet minulla on.
Sinisenmusta laahava mekko minun haikeutta ja surua kuvastaa.
Kuljen kohti kohti suurta kristallista oviaukkoa, näen kristallimaisen tanssisalin,
vihreänvalkoiset liekit liekehtivät soihduissa tukipilareissa, on kuoleman hiljaista.
Toisella puolella salia istuu kokonainen nukkeorkesteri elottomana, kuin patsaat
riippuen ohuissa langoissa.
Käännän katseeni ylös kattoon, joka on kuin tähtitaivas.
Haikeana ihastelen sitä, kirkkaat tähdet muodostivat outoja kuvioita
ja välillä taivaan hanki liitää muutama kirkas sinertävän valkoinen tähdenlento.
Katson taas eteenpäin, huomaan pojan keskellä salia,
hän kääntyy ja huomaa minut.
Pojalla on sysimusta korvien yli menevä tukka, siniset silmät ja musta kaapupuku,
hän ojentaa vahvan kätensä pyytäen minua luokseen.
soittajat nytkähtävät, liikahtavat enemmän ja alkavat soittamaan hentoa ja tunnelmallista hidasta kappaletta, kävelen pojan luokse arastellen pienin hitain askelin,
mutta hymyillen vähän, ojennan oman kylmän kalpean käteni hänelle
ja poika tarttuu käteeni hellästi.
Hän pistää toisen kätensä minun selkäni taa vetäen samalla voimakkaasti minua lähemmäksi häntä, laitan arasti oman käteni pojan vahvalle olkapäälle,
viulisti vingauttaa sydäntä väräyttävän iskevästi, huilisti soittaa liikuttavasti hiljaa huiluaan ja sellot pitkillä matalilla vedoillaan kruunasivat musiikin kauneuden.
Poika aloittaa tanssin hän pyöräyttää minua pari kertaa ympäri jatkaen tanssia hitain valssin askelin, sali hämärtyy ja tähdet loistavat kirkkaammin kuin koskaan yläpuolellamme.
Katson häntä silmiin, poika katsoo takaisin hymyillen pehmeästi.
Hänen silmänsä leiskuivat houkuttelevaa lämpöä. Miettien haikeasti tätä kaikkea,
se saa minut ujosti hymyilemään. Luutunsoittaja näppäilee taitavasti luuttuaan, pianisti sulavan kauniin soiton taustalla viulu vetäisee pitkän kuuluvan,
mutta pehmeän vingahduksen.
Salissa lentää outoja haamumaisia lintuja, joilla on pitkä haihtuva helmenvärinen pyrstö
ja ne lentelivät meidän yläpuolellamme ympyrää
kunnes muuttuivat pieniksi helmiäsenvärisiksi valopalloiksi,
jotka leijailivat alas maahan hehkuen vivahdusta mintunvihreää valoa.
Haikeus kadottaa ujon hymyn huuliltani, vaikka tämä kaikki on ihanaa ja kaunista.
En tiennyt miksi suren, lasken katseeni pois ja poika katsoo minua huolestuneena ja kysyen.
Nostan taas katseeni, haalea kyynel vierähtää hiljaa poskeani pitkin.
Poika koskettaa kasvojani silittäen kyyneleen pois ja hymyilee pehmeästi taas minulle.
Hän lähestyy kasvojani, näämme toistemme silmät, pojan silmät leiskuivat entistä enemmän houkuttelevaa lämpöä.
Oliko se rakkauden lämpöä, mietin. Yllättäin pojan pehmeät lämpöiset huulet koskettavat huuliani, tuntuu kuin olisin leijunut olemattomiin,
hänen huulensa ovat täynnä himoa ja hekumaa, riittämätöntä ja pursuavaa.
Kuoro laulaa klassisen kauniisti, viulistit ja huilistit soittavat nopeita, kylmiä väreitä tekeviä puhalluksia ja vetoja, lopuksi sellot säestävät kuoron kaikuvaa dramaattista hymniä.
Poika lopettaa suudelman ja katsoo minua, hän hymyilee, niin minäkin saaden punan poskille.
Orkesteri hiljentyy kokonaan palaen kuolemanhiljaisiksi patsaiksi,
soihdut sammuvat kuin tuulen puhaltamana
ja jäljelle jää rikkumaton hiljaisuus.
On pimeää, tähdet ainoastaa loistavat valoa.
Poika suutelee taas minua pehmeästi tällä kertaa.
Hän hymyilee viimeisen kerran päästäen kädestäni,
kunnes katoaa kokonaan pimeyteen,
samoin tanssisalikin.
Jälleen kerran kyynel vierähtää poskeani pitkin.
Ei ole enää poikaa, joka olisi silittänyt sen pois.
Lopulta suljen murheen murtamana silmäni
ja vajoan hiljaa syvään...

pimeyteen.

ajotunti iih!Perjantai 14.09.2007 00:32

Ensvkon to alkaa ite ajaminen

menin nii paniikkiin et selitin ohjaajalle jotai iha outoo et se sano "täh?"
sanoin et "ei mitää jatka"

oksettaa, maha sekaisin kuolen :S

Miun essut viiään! mie en alaTiistai 11.09.2007 01:30

:(

AutokouluPerjantai 07.09.2007 00:50

Anteeksi kaikille, mutta autokoulu on jotain nii stressaavaa ja kuolettavaa opetusta
mahaan koski ja olin iha paniikis jo teoriatunnil!

Terveisin

Kylmiä hermoja tarvitseva?

SilmäripsetTiistai 04.09.2007 22:06

Kun katson silmiisi, tunnen oksamaiset ripsesi kurkullani
kuristaen, hirttäen..
en saa henkeä, ajatukseni virtaavat ja muistot liukenevat

Näen vain silmäsi, kylmän siniset, henkeni salpaantuu niistä
vaikka olen hirttäytymässä ripsiisi

Sydämeni hakkaa.. tu-tum tu-tum tu-tum, laskien viimeisiä hetkiä
ripsesi repivät vaatteitani samalla kun räpäytät
tuulahdus ja rips!

Vuodan verta, sydänverta..

Niin kauniita silmiä en ole ikinä nähnyt jotka halvaanuttaisivat ja hirttäisivät minua
niin paljon merkitset minulle että kuolen sen puolesta

Vahingossa olet murhaaja, iskit nuolen rintani läpi, et halunnut hirttää enää minua
vuodatit rakkautta ulos, syöt sitä tietäen että teen mitä tahansa että olisit siinä lähellä
tukena.. katsoen kun hamuilen myrkyllisiä huulia, en vain jaksa hamuilla muuta kuin katsettasi

Vahingossa olit murhaaja ja vahingossa olin uhrisi, kuolin onnellisena käsissäsi kuitenkin

Rakastan sinua vaikka rakkauttani söit, tiesin siitä että sinä rakastat myös
olisin halunnut hirttää sinut minun silmäripsillä, mutta olit nopeampi ja minä olin heikko

annan anteeksi ja kuolen kylmään syliisi..

pidät kiinni minusta, nuolet myrkyllisiä huulia, olet surullinen että sait minut uhriksi

Olin vahingossa uhrisi ja sinä olit vahingossa murhaaja

silmäripsineen..
Kaikki jotka uskovat ideologiaan
Sex, Death and Money, Alice Cooperin sanoin. ;)
Iina kaipaa helposti dominoitavia narttuja aloittelevan bordellinsa leipiin.
Ja piiskaa viuhuu, ystävät rakkaat.

kysely pitkästä aikaanLauantai 11.08.2007 23:57

ONKO
Sinulla tyttö/poikaystävää, kuka se on?
On, arvaas? ;)

Sinulla hyvä suhde vanhempiisi?
sillon tällön

OLETKO
Koskaan lyönyt isääsi tai äitiäsi?
en tietääkseni

Rakastanut niin paljon, että itkettää?
kyl -_-

Kokeillut huumeita?
en onneks

Oletko koskaan menettänyt ketään, jota et voi saada takaisin?
sillei kyllä, mut muuten ei

MILLOIN
Suutelit viimeksi, ketä?
emmä muista.. kesällä maakusta enne ku lähti armyyn

Itkit viimeksi?
joskus kesällä

Sanoit viimeksi rakastan sinua ja kenelle?
maakukselle :) <3

Huusit viimeksi, kenelle ja miksi?
mutsille koska se oli huono kommunikoimaan

MIKÄ, MITÄ, MINKÄ

Eläin äidistäsi tulee ensimmäisenä mieleen?
joku hyperaktiivine orava

Tärkeintä elämässä?
miehet, musa, kaverit jne.

Haluaisit muuttaa itsessäsi?
juus

Leffan katsoit viimeksi?
emmä muista.. rautanaamio

Mieltä olet abortista?
oma asia

MUUT:

Kuka on komein miesjulkkis?
Tuomas Holopainen ja Brandon Lee

Entä nais?
Tarja Turunen

Mitä ikävöit tällä hetkellä?
kaikkia

---

10 SUOSIKKIA

01. tv-ohjelma: House..
02. kukka: Ruusu
03. väri: Musta, punane ja sinine
04. urheilu: ei mitää, ehkä uinti
05. ruoka: kana ja riisi
06. musiikki: metalli, heavy ja rock
08. vuodenaika: Syksy
09. päivä: Perjantai
10. unelmakaupunki: mmm..

10 FAKTAA

01. syntymäpaikka: pieksämäki
02. hiusten väri: musta
03. hiustyyli: pitkät ja suorat
04. lävistykset: korvat
05. silmien väri: Jotkut sini-harmaat
06. kengän koko: 40 :(
07. mieliala: haikee
09. vapaa: millä tavalla?
10. oikea vai vasen: vasen on kiva

10 ASIAA RAKKAUSELÄMÄSTÄSI

01. Oletko nyt rakastunut: juus
02. Uskotko rakkauteen: Kyllä
03. Oletko koskaan särkenyt kenenkään sydäntä: epäilen vahvasti et kyl
05. Onko kukaan särkenyt sinun sydämen: On
06. Oletko koskaan ihastunut ystävääsi: khyl
07. Oletko koskaan rakastanut/ihastunut jotain, mutta et ole kertonut tälle: mm.. joo
08. Pelkäätkö sitoutumista: en
09. Onko sinulla koskaan ollut salainen ihailija: no ei vitussa oo ollu, kaikki kammoo mua
10. Uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä: kyl

10 SITÄ JA HIEMAN TÄTÄ

01. Rakkaus vai raha: Rakkaus
02. Vahvat viinat vai olut/lonkero/siideri: Viinat
04. Yhden yönjuttu vai suhde: Suhde
05. Tv vai internet: Netti
06. Pepsi vai cola: yh
07. Villit illat baanalla vai rauhalliset illat kotosalla: riippuu
08. Värilliset vai musta-valkokuvat: Mustavalko
09. Puhelimitse vai kasvotusten: Kasvotusten
10. Mese vai sähköposti: Mese

10 OLETKO KOSKAAN

01. oletko koskaan jäänyt kiinni hiippaillessa ulos: enpä oo
02. oletko koskaan käynyt naku-uinnilla: en oo, olen hienoperse :D
03. oletko koskaan tehnyt jotain, jota kadut: khyl, nytki kaduttaa
04. oletko koskaan hypännyt benji-hyppyä: en oo, oiskoha munaa semmoseen?
06. oletko koskaan syönyt litraa jäätelöä yhden vuorokauden aikana: mm.. kai
07. oletko koskaan halunnut jotakuta niin paljon, että se sattuu: joo...
08. oletko koskaan itkenyt elokuvaa katsoessa: joo gladiaattorissa, harry potteris ja the crowssa
09. oletko koskaan karannut kotoa: en oo
10. oletko koskaan kompuroinut ja loukannut itsesi: hoo, kyllä vaa

10 OLETKO

01. kaipaatko jotakuta tällä hetkellä: tietty <3
02. oletko iloinen: ehkä
03. puhutko kenenkään kanssa: kyl
04. oletko tylsistynyt: vähä
05. oletko saksalainen: no oisinpa, nimi o vaa saksalaisperäne :P
06. oletko venäläinen: en hitossa
07. oletko koulussa: no en tällä hetkel :'D ma sitte
08. oletko kynttilöiden polttaja: oisin jos ei ois perhanan hälyttimiä ja iskää
09. oletko idiootti: pieni semmone välillä, iso pahoissa tilanteissa
10. tykkäätkö jostakusta tällä hetkllä: khyl, monestaki ehehe ;)

maailmanmatkaaja taas suomessaPerjantai 10.08.2007 14:02

Kuvat kertokoon tarinaa suurta jostai Euroopasta

Se o lähtö ny! :D bye byeMaanantai 23.07.2007 12:03

Täältä tullaan eurooppa!

nähdään taas kaikki rakkaat immeiset
ja vihamiehet (teitä vihamiehiä ei kyl tuu ikävä ;) )