IRC-Galleria

Homomörkö

Homomörkö

This shit is bananas!

[Ei aihetta]Torstai 01.01.2009 22:54



ULKONÄKÖ

[ ] Minulla on pahasti rohtuneet huulet
[ ] Minulla on siniset silmät
[ ] Minulla on mustat hiukset
[ ] Hiukseni ovat oikeasti kiharat mutta suoristan kärsivällisesti
[ ] Minulla on useita korvalävistyksiä
[x] Pidän hiuksistani eniten ulkonäössäni
[x] Minulla on pitkät etuhiukset
[ ] Minulla on leveät hartiat
[ ] Uskon, että olisin todella laihana kaunis
[ ] Minulla on paljon arpia käsissä
[ ] Muiden mielestä olen söpö
[ ] Ulkonäössäni vihaan eniten lantioni seutua
[x] Oikea hiusvärini on blondi

LUONNE
[ ] Olen ailahtelevainen
[x] Olen aamuisin yleensä äreä
[ ] Olen hyvin masentunut juuri nyt joskaan en näytä sitä
[ ] Vihaan ulkonäköäni jopa niin paljon etten siksi elä täysillä
[x] Haaveilen paljon
[x] Nauran helposti
] Saan ihmiset nauramaan
[x] Nautin positiivisesta huomiosta
[ ] Suutun yhtä helposti kuin minut saa rauhoittumaan
[ ] Itken paljon, yleensä pari kertaa viikossa, joskus ilman syytä
[/] Haluaisin ikävien ihmisten kuolevan
[ ] Kadehdin laihoja ihmisiä
[x] Osaan myös olla kiltti, järkevä, mukava ja luotettava, kun minuun tutustuu paremmin

RAKKAUS
[ ] Olen tällä hetkellä korviani myöten ihastunut
[ ] Piilottelen usein ihastumistani
[ ] Olen seurustellut omaa sukupuolta olevan kanssa
[x] Minulla on ollut ainakin yksi naurettavan lyhyt suhde
[x] Olen sutannut vihon sivulle sydämiä ja leijunut pilvissä

Tunnustan, että olen:
[ ] Luntannut kokeessa
[ ] Ajanut mopolla/autolla kännissä
[x] Katsonut pikku kakkosta tämän vuoden aikana ainakin kerran
[x] Jäänyt koukkuun johonkin tv-sarjaan
[x] Kiroillut vanhempieni kuullen
[ ] Saanut arestia
[ ] Kävellyt päin seinää
[x] Kiusannut tarkoituksella
[ ] Tappanut eläimen
[ ] Soutanut veneellä
[x] Epävarma
[x] Vittuillut
[ ] Nukahtanut kirkossa
[x] Nukahtanut tunnilla
[x] Saanut nelosen jostain kokeesta
[x] Valehdellut

Oletko rakastunut/ihastunut?
[♥] Rakastunut
[x] Ihastunut
[ ] Toistaiseksi
[ ] Väliaikaisesti
[ ] En tällä hetkellä ollenkaan
[x] En ole aivan varma

Missä säilytät kännykkääsi?
[x] Housujen etutaskussa
[ ] Housujen takataskussa
[ ] Repussa / laukussa
[ ] Takin povitaskussa (kumpi tahansa puoli)
[ ] Takin sivutaskussa
[ ] Jossain muualla
[ ] Minulla ei ole kännykkää
[ ] Milloin missäkin

Olisitko valmis syömään ihmisen lihaa (tarvittaessa kypsennettynä)?
[x] Kyllä, mutta vain äärimmäisessä hädässä
[ ] Kyllä, vaikka heti
[ ] En missään tilanteessa, edes nälkäkuoleman uhatessa
[ ] En osaa sanoa

Minkä väriset hiukset sinulla on?
[ ] Harmaat
[ ] Mustat
[ ] Punaiset
[ ] Ruskeat
[ ] Siniset
[ ] Vaaleat
[ ] Valkoiset
[ ] Vihreät
[x] En osaa sanoa
[ ] Olen kalju

Missä säilytät kotiavaimiasi?
[ ] Avainnauhassa
[ ] Housuntaskussa
[ ] Laukussa
[ ] Lompakossa
[ ] Takintaskussa
[ ] Jossain muualla
[x] Minulla ei ole kotiavaimia

Mitkä ovat/olivat lempiaineitasi koulussa?
[ ] Biologia
[ ] Englanti
[ ] Filosofia
[ ] Fysiikka
[x] Historia
[ ] Kemia
[ ] Kuvaamataito
[x] Käsityöt
[ ] Liikunta
[ ] Maantieto
[ ] Matematiikka
[ ] Musiikki
[x] Psykologia
[ ] Ruotsi
[xxxx] Saksa
[ ] Uskonto / Elämänkatsomustieto
[ ] Äidinkieli
[ ] Jokin muu aine

Mitkä ovat arkivaatteidesi hallitsevimmat värit?
[ ] Harmaa
[ ] Keltainen
[x] Musta
[ ] Punainen
[ ] Ruskea
[ ] Sininen
[ ] Vaaleansininen
[ ] Valkoinen
[ ] Vihreä
[ ] Jokin muu

Mihin aikaan heräät arkiaamuisin?
[ ] Ennen viittä
[ ] 05-06
[ ] 06-07
[x] 07-08
[ ] 8-9
[ ] 9-10
[ ] 10-11
[ ] 11-12
[ ] Myöhemmin
[ ] Mihin aikaan sattuu
[x] Vaihtelevasti

Mistä olet riippuvainen?
[ ] Alkoholista
[ ] Huumeista
[ ] Internetistä
[ ] IRC-Galleriasta
[ ] IRC:stä / chateista
[ ] Kahvista
[x] Läheisestä ihmisestä
[ ] Lääkkeistä
[ ] Rakkaudesta
[ ] Shoppailusta
[ ] Suklaasta/karkeista
[ ] Teestä
[ ] Tiedosta
[ ] Tietokoneesta
[ ] Tietokonepeleistä
[ ] Tupakasta
[ ] TV:stä
[ ] Työstä
[ ] Urheilusta
[ ] En ole riippuvainen mistään
[ ] En osaa sanoa

Kuinka vastaat puhelimeen?
[ ] "Haloo"
[x] "Moi"
[ ] "Mo"
[ ] "Niin?"
[ ] "Joo?"
[ ] Epämääräisellä ynähdyksellä
[ ] Jollain muulla tavalla
[ ] Omalla etu- ja sukunimellä
[x] Omalla etunimellä
[ ] Omalla sukunimellä
[ ] En osaa sanoa
[ ] En vastaa puhelimeen

Puhutko koskaan itseksesi, edes muutamaa sanaa?
[ ] En koskaan
[x] Harvoin
[ ] Joskus
[ ] Usein
[ ] En osaa puhua

Millainen olet juuri nyt?
[ ] Ahkera
[ ] Iloinen
[x] Janoinen
[x] Kärsimätön
[x] Levoton
[ ] Masentunut
[ ] Nälkäinen
[] Onnellinen
[ ] Pirteä
[ ] Surullinen
[x] Tylsistynyt
[x] Unelias
[ ] Vihainen
[ ] Väsynyt

Kuinka tyytyväinen olet tähänastiseen elämääsi? Anna sille kouluarvosana 4-10.
[ ] 4
[ ] 5
[ ] 6
[ ] 7
[x] 8
[ ] 9
[ ] 10
[ ] En osaa sanoa

Kuinka kauan olet yleensä suihkussa?
[ ] En käy suihkussa
[ ] 0 - 2 min
[ ] 3 - 5 min
[ ] 6-10 min
[ ] 11 - 15 min
[x] 16 - 20 min
[ ] 21 - 30 min
[ ] yli 30 min

Jos tekisit itsemurhan, mitä välinettä käyttäisit?
[ ] Ampuma-ase
[x] Korkea paikka (hyppääminen)
[ ] Köysi
[x] Myrkky/lääkkeet/alkoholi/huumeet
[ ] Pommi
[ ] Veitsi
[ ] Vesi (hukuttautuminen)
[ ] Jokin muu
[ ] En osaa sanoa

Kuinka usein halaat toista ihmistä?
[ ] Halaaminen on homojen hommaa. En halaa koskaan.
[ ] Joka päivä, yli 10 kertaa päivässä
[ ] Joka päivä muutaman kerran
[ ] Kerran-pari viikossa
[x] Useimpina päivinä viikossa
[ ] Viikoittain
[ ] Kerran kuussa
[ ] Kerran, pari vuodessa
[ ] Vieläkin harvemmin
[ ] Vaihtelee
[ ] Äiti halailee mua
[ ] Viimeksi tänään

Suru & henkinen tuska
[x] Itkenyt riidellessäsi jonkun kanssa
[ ] Itkenyt silmäsi turvoksiin
[x] Itkenyt pääsi kipeäksi
[ ] Halunnut vahingoittaa itseäsi
[x] Tuntenut oikeasti henkistä tuskaa
[ ] Itkenyt kahtena päivänä peräkkäin saman asian takia
[ ] Itkenyt viikon putkeen (samalla periaatteella kuin edellinenkin)
[x] Kärsinyt jonkun ihmisen takia hyvin paljon

Viha
[x] Inhonnut jotakuta
[x] Vihannut jotakuta
[x] Oikeasti vihannut jotakuta sydämesi pohjasta
[x] Haukkunut jotain päin naamaa
[ ] Hakannut jonkun sairaalakuntoon
[x] Pettynyt johonkin ihmiseen
[x] Tuntenut vihaa jonkun toisen puolesta
[x] Halunnut kostaa
[x] Itkenyt vihasta

Fyysinen tuska
[ ] Saanut pahan tällin päähäsi
[ ] Niin pahan, että muut kyselivät sinulta "mikä nimesi on"-kaltaisia kysymyksiä
[ ] Tuntenut todella kovaa fyysistä kipua
[x] Kaatunut
[ ] Hypännyt jostain korkealta ja satuttanut itsesi
[ ] Tullut pahasti hakatuksi
[x] Ajatellut "milloin tämä kipu loppuu?"

Kummasta itket helpommin?
[ ] Fyysinen tuska
[x] Henkinen tuska

Kateus & mustasukkaisuus
[x] Ollut kateellinen jollekin
[x] Ollut mustasukkainen jostakusta
[ ] ...ja se sai sinut tekemään jotain typerää
[ ] Pannut välit poikki kateuden takia
[x] Ollut mustasukkainen ihastuksestasi/seurustelukumppanistasi
[ ] Lyönyt jotakuta kateuden takia
[x] Joku on joskus ollut minusta mustasukkainen
[ ] ...ja se aiheutti suuren riidan

Rakkaus
[x] Rakastanut jotain koko sydämestäsi
[x] Rakastanut eläintä
[x] Halannut ihastustasi/seurustelukumppaniasi
[x] Pussannut ihastustasi/seurustelukumppaniasi
[x] Itkenyt rakkaudesta/välittämisestä
[x] Menettänyt sinulle tärkeän ihmisen/eläimen
[x] Kokenut pieniä sydänsuruja
[x] Kokenut ISOJA ja kamalia sydänsuruja
[x] ...ja itkenyt niiden takia
[ ] Ajatellut, ettet pääse ikinä jonkun henkilön yli

[Ei aihetta]Torstai 01.01.2009 17:01

Nyt meikä sekos lopullisesti. Maailman ihanin ja paras ja upein ja mahtavin bändi tulee Suomee!!!!!<3<3<3<3

[Ei aihetta]Tiistai 30.12.2008 21:37

Hei Kristiina.
Olen lähennellyt sinua ja naapurin Kimmoa, tiedäthän sen? Toivon että muistat että rakastan sinua kaikesta huolimatta, mutta eihän sinulla pitäisi olla syytä huoleen, sillä tiedän sinun olevan kännissä ja masentunut.
Mietin, että jospa joku päivä menisimme yhdessä kaatopaikalle ja näyttäisin sinulle että olet täysin sekaisin. Toivon ettet silloin kompastuisi suuriin jalkoihisi, sillä tämä on todella räjähtävä asia. Enhän minäkään pettänyt luottamustasi kun söit vihreän sukkani.
Ai niin, muistin juuri että jätin rintaliivini K-marketin kassalle, mutta olen silti varma että voin korjata asian soittamalla äidilleni.
Rakkaudella,
-Lotta
PS. Aion syödä torakan.

Hei, (kaverisi nimi)
Olen 1.______ sinua ja 2.______, tiedäthän sen? Toivon, että muistat 3.______ , mutta eihän minulla pitäisi olla syytä huoleen, sillä tiedän sinun olevan 4._____ ja 5._____.
Mietin, että jospa joku päivä menisimme yhdessä 6.______ ja näyttäisin sinulle 7.______. Toivon, ettet silloin 8.________, sillä tämä on todella 9.________ asia. Enhän minäkään pettänyt luottamustasi, kun 10.__________.
Ai niin, muistin juuri, että 11._______, mutta olen silti varma, että voin korjata asian 12._______.
Rakkaudella
-(Nimesi)
PS. 13.________


1. Syntymäkuukautesi
TAMMIKUU - ajatellut
HELMIKUU - rakastanut
MAALISKUU - haukkunut
HUHTIKUU - pettänyt
TOUKOKUU - ikävöinyt
KESÄKUU - voinut paremmin ilman
HEINÄKUU - haistellut
ELOKUU - lyönyt
SYYSKUU - kiusannut
LOKAKUU - lähennellyt
MARRASKUU - suudellut
JOULUKUU - häiriköinyt

2. Nimesi alkukirjain
A-B - joulupukkia
C-D - haisevaa koiraasi
E-F - rahojasi
G-H - poikaystävääsi
I-J - norsua
K-L - naapurin Kimmoa
M-N - kauniita hiuksiasi
O-P - housujasi
Q-R - puliukkoa
S-T - pappia
U-V - Venäjän kulkukoiria
W-X - kamalinta opettajaasi
Y-Z - kännykkääsi
Å-Ö - takapuoltasi

3. Minkä värinen paita sinulla on päälläsi?
VALKOINEN - maksaa viiden sentin velkasi takaisin
MUSTA - varastaneesi kaikki vaatteeni
HARMAA - että rakastan sinua kaikesta huolimatta
SININEN - ajaneesi polkupyörällä päin puuta
VIHREÄ - että tulit eilen kännissä kotiin
PUNAINEN - syöneesi koulun kalakeittoa
LILA - hakanneesi viattoman mummon
KELTAINEN - ostaa minulle pilkullisen ponin
ORANSSI - ratsastaa kamelilla
VAALEANPUNAINEN - syödä lautasen tyhjäksi
KIRJAVA - viedä roskat ulos
MUU - lähteä ajoissa bussipysäkille
EI PAITAA - pukeutua lämpimästi

4. Minkä värisiä kenkiä käytit viimeeksi?
MUSTAT - röyhkeä
VALKOISET - sekopää
MUSTAVALKOISET - kännissä
HARMAAT - pelikaani
PUNAISET - jo valmiiksi ongelmissa
SINISET - kylmissäsi
VIHREÄT - intohimoinen
KELTAISET- tarmokas
RUSKEAT - huono puhumaan
MUUT - epätoivoinen tapaus

5. Mikä päivä nyt on?
MAANANTAI - kaipaisit hoitoa
TIISTAI - masentunut
KESKIVIIKKO - pieni
TORSTAI - vaarallinen
PERJANTAI - selviytyvän tästä asiasta
LAUANTAI - unohtavan tämän jo viiden minuutin kuluttua
SUNNUNTAI - huonokuntoinen

6. Lempieläimesi?
KISSA - teollisuusalueelle
KOIRA - ajamaan ralliautoa
HEVONEN - kaatopaikalle
KANI - sillan alle
MARSU - kouluun
PAPUKAIJA - kirkkoon
KILPIKONNA - lenkille
KÄÄRME - Niilin rannalle
ROTTA - pohjoisnavalle
HÄMÄHÄKKI - mansikkamaalle
FRETTI - Big Brotheriin
JOKU MUU - pensaaseen

7. Minkä väriset hiukset sinulla on?
BLONDIT - kotini
VAALEANRUSKEAT - kuinka täällä eletään
TUMMANRUSKEAT - sukulaiseni
MUSTAT - millaiset ovat ruokailutottumukseni
PUNAISET - että olet epäonnistunut elämässäsi
VIHREÄT - kuinka huonosti minulla menee
SINISET - että osaan käyttäytyä huonosti
VAALEANPUNAISET - kuinka täältä pääsee pois
HARMAAT - mitä on olla köyhä
KAKSIVÄRISET - taivaan merkit
MONIVÄRISET - että olet täysin sekaisin
MUU - alastonkuviani

8. Minkä värinen lattia on huoneessa, jossa olet parhaillaan?
HARMAA - pahastuisi
VALKOINEN - löisi minua
PUINEN - nauraisi minulle
MUSTA - soittaisi poliisille
RUSKEA - kompastuisi suuriin jalkoihisi
VAALEANPUNAINEN - hajottaisi paikkoja
VAALEANSININEN - tekisi läksyjä
KELTAINEN - joisi viinaa
MUU - ottaisi vanhempiasi mukaan

9. Monesko päivä olet syntynyt?
1. arkaluontoinen
2. hölmö
3. tuskallinen
4. tunteellinen
5. tärkeä
6. naurettava
7. turha
8. järkyttävä
9. itsestäänselvä
10. itkettävä
11. kaunis
12. epämääräinen
13. kulmikas
14. yksinkertainen
15. ehdoton
16. vaarallinen
17. kauhistuttava
18. pahanlaatuinen
19. monimutkainen
20. korkealentoinen
21. pelottava
22. huomioitava
23. räjähtävä
24. oikukas
25. huomaamaton
26. ajatuksia herättävä
27. karvainen
28. masentava
29. salainen
30. arvaamaton
31. tunteita kuohuttava

10. Viime (peruskoulun) todistuksesi keskiarvo?
4-5 - petit minua setäni kanssa
5-6 - löysin sinut koulun siivouskomerosta
6-7 - leikit eilen batmania
7-8 - söit vihreän sukkani
8-9 - oksensit päälleni
10 - löit pääsi lipputankoon

11. Mielialasi?
ILOINEN - olemme sisaruksia
MASENTUNUT - lupasin olla muistuttamatta sinua äskeisestä
YLIPIRTEÄ - tonttusi puri minua korvasta
SURULLINEN - pitäisi tehdä läksyt
PETTYNYT - olen sinun kaukainen sukulaisesi
STRESSAANTUNUT - olet liian lihava
HUOLESTUNUT - unohdin ottaa kattilan pois liedeltä
NEUTRAALI - jätin rintaliivini K-marketin tiskille
SEURANKIPEÄ - unohdin silitysraudan päälle
TYLSISTYNYT - vihaan sinua

12. Mitä musiikkia et voi sietää?
ROCKIA - syömällä kaikki donitsisi
RÄPPIÄ - varastamalla pinkin kaulaliinasi
POPPIA - lyömällä itseäni pesäpallomailalla
KLASSISTA - soittamalla äidilleni
ISKELMÄÄ - syömällä suklaata
HEAVYA - nukkumalla huomenna pommiin
JOTAIN MUUTA - soittamalla pilapuhelun

13. Monelta heräsit tänään?
ENNEN KLO 4 AAMULLA - Vihaan sinua.
KLO 4-6 - Haluan korvauksia henkisestä kärsimyksestä.
KLO 6-8 - Unohdin ruokkia kultakalasi.
KLO 8-10 - Hyppää kaivoon.
KLO 10-12 - Aion syödä torakan.

[Ei aihetta]Tiistai 30.12.2008 21:07

[Ei aihetta]Tiistai 30.12.2008 18:01

Lue huolellisesti läpi, tämä on tosi outo juttu! Kokeilkaa oikeesti, sairasta.

1) Nimessä New York City on 11 kirjainta

2) Nimessä Afghanistan on 11 kirjainta

3) Ramsin Yuseb:in nimessä (Terroristi joka suunnitteli Twin Towers:in tuhoamisen 1993) on 11 kirjainta

4) George W Bush:in nimessä on 11 kirjainta

Tämä voisi tähän saakka olla pelkkä sattuma, mutta lue eteenpäin,
juttu muuttuu kiinnostavammaksi:

1. New York on 11. osavaltio

2. Lentokoneessa numero 11 oli 92 matkustajaa
( 9 + 2 = 11 )

3. Lentokoneessa numero 77, joka myös törmäsi Twin Towers:iin, oli 65 matkustajaa
( 6 + 5 = 11 )

4. Tragedia tapahtui 11 syyskuuta, myöskin tunnettuna 9/11
( 9 + 1 + 1 = 11 )

5. Niin kun varmaan myöskin tiedät, "US emergency services:in" puhelinnumero on 911
( 9 + 1 + 1 = 11 )

Edelleen vain pelkkiä sattumia? Jatka lukemista!

1) Yhteenlaskettu uhrimäärä molemmista lentokoneista jotka törmäsivät Twin Towers:iin oli 254
( 2 + 5 + 4 = 11 )

2) 11 Syyskuu on 254:s päivä vuodessa
( 2 + 5 + 4 = 11 )

3) Pommitus Madridissa tapahtui 3.11.2004
( 3 + 1 + 1 + 2 + 0 + 0 + 4 = 11 )

4) Tragedia Madridissa tapahtui 911 päivää Twin Towers tragedian jälkeen.
( 9 + 1 + 1 = 11 )

Nyt tulee jotain vielä oudompaa:

USA:n eniten tunnettu symboli, Stars & Stripes:in jälkeen, on kotka.

Seuraava säkeistö on otettu Islamin pyhästä kirjasta, Koraanista:


For it is written that a son of Arabia would awaken a fearsome Eagle.
The wrath of the Eagle would be felt throughout the lands of Allah
and while some of the people trembled in despair still more rejoiced:
For the wrath of the Eagle cleansed the lands of Allah and there was peace.

Tämä oli siis säkeistö numero 9.11 Koraanissa.

Luuletko edelleen että kaikki tämä on pelkkä yhteensattuma? Kokeile tätä:

Avaa Microsoft Word ja tee seuraava:

1. Kirjoita isoilla kirjaimilla: Q33 NY. Tämä on ensimmäisen lentokoneen numero joka törmäsi Twin Towers:iin.
2. "Tummenna" Q33 NY
3. Vaihda fontin koko numeroon 48
4. Vaihda fontti WINDINGS:iin (Esim. WINDINGS 1)
pelottavaa, eikö?!

[Ei aihetta]Tiistai 30.12.2008 17:51



Olen syntynyt:
[ ] keväällä
[ ] kesällä
[x] syksyllä
[ ] talvella

Olen:
[ ] .. 8-11 vuotias
[ ] .. 12-14 vuotias
[x] .. 15-17 vuotias
[ ] .. 18 – enemmän

Minulla on:
[ ] .. pitkät hiukset
[x] .. lyhyet hiukset
[ ] .. puolipitkät hiukset
[ ] .. sekalaiset hiukset

Hiukseni ovat:
[ ] Blondit
[ ] Brunetet
[ ] Punaiset
[ ] Mustat
[ ] Milloin minkäkin väriset
[x] Todella värikkäät

Minulla on:
[ ] 1 sisarus
[ ] 2 sisarusta
[x] 3 sisarusta
[ ] 4 sisarusta
[ ] Minulla on enemmän!
[ ] Minulla EI ole sisaruksia

Onko sinulla lemmikkiä / lemmikkejä:
[x] Kyllä
[ ] Ei
[ ] Haluaisin

Minkä lemmikin omistat / haluaisit:
[x] Kissa
[x] Koira
[ ] Pupu
[ ] Hiiri
[ ] Rotta
[ ] Gerbiili
[ ] Marsu
[ ] Hamsteri
[ ] Käärme
[ ] Hämähäkki
[ ] Gekko
[ ] Iguaani
[ ] Kultakala / muita kaloja
[ ] Undulaatti
[ ] Papukaija
[x] Joku muu, mikä? hevonen

Olen horoskoopiltani:
[ ] Oinas
[ ] Härkä
[ ] Kaksonen
[ ] Rapu
[ ] Leijona
[ ] Neitsyt
[x] Vaaka
[ ] Skorpioni
[ ] Jousimies
[ ] Kauris
[ ] Vesimies
[ ] Kalat

Uskotko horoskooppeihin:
[ ] Kyllä
[x] En
[ ] Joskus

Onko horoskooppisi luonnekuvaus lähellekään sinua:
[ ] Kyllä on.
[x] Ehkä vähän.
[ ] Ei ole.
[ ] En tiedä.

Tiedätkö nousevan merkkisi:
[ ] Kyllä
[x] En

Mikä olet nousevalta merkiltäsi:
(VAIN jos vastasit tietäväsi)
[ ] Oinas
[ ] Härkä
[ ] Kaksonen
[ ] Rapu
[ ] Leijona
[ ] Neitsyt
[ ] Vaaka
[ ] Skorpioni
[ ] Jousimies
[ ] Kauris
[ ] Vesimies
[ ] Kalat

Lempiruokiasi näistä:
[ ] Kiinalainen
[x] Makaronilaatikko
[ ] Kalakeitto
[ ] Hernekeitto
[ ] Sushi
[x] Lasagne
[x] Spaghetti
[ ] Lihapullat
[x] Pyttipannu
[ ] Kalapuikot
[x] Pizza
[ ] Kaalikääryleet
[ ] Lihakeitto
[x] Nakit ja ranskalaiset

Lempijuomiasi näistä:
[x] Tee
[x] Kahvi
[ ] Jäätee
[ ] Mehu
[x] Limsa
[x] Vesi
[x] Maito
[ ] Alkoholi

Lempimusiikkiasi:
[x] Pop
[x] Rock
[x] J-rock
[ ] Klassinen
[ ] Electronic
[ ] Klubi musa
[ ] Hip-Hop
[ ] Räp
[ ] Latin
[ ] Metalli
[ ] Punk
[ ] R&B
[ ] Jotain muuta, mitä - nu metal.

Vihaamani bändit / laulajat:
[ ] Tokio Hotel
[ ] Anna Abreu
[x] Ari Koivunen
[ ] Rihanna
[x] Children Of Bodom
[ ] Britney Spears
[ ] Nightwish
[ ] Sturm und Drang
[ ] An Cafe
[ ] Pussycat Dolls
[ ] Miyavi
[ ] Dir en grey
[x] Apulanta
[ ] Eminem
[ ] 50 Cent
[ ] Elastinen
[x] Enrique Iglesias
[ ] Good Charlotte
[ ] My Chemical Romance

Rakastamasi bändit / laulajat:
[x] Tokio Hotel
[ ] Anna Abreu
[ ] Ari Koivunen
[ ] Rihanna
[ ] Children Of Bodom
[ ] Britney Spears
[ ] Nightwish
[/] Sturm und Drang
[x] An Cafe
[ ] Pussycat Dolls
[x] Miyavi
[ ] Dir en Grey
[ ] Apulanta
[ ] Eminem
[ ] 50 Cent
[ ] Elastinen
[ ] Enrique Iglesias
[ ] Good Charlotte
[/] My Chemical Romance

Televisiosta seuraat:
[ ] Pakoa
[ ] Housea
[x] Huippumalli Haussa
[ ] Suomen Unelmien Poikamiestä
[ ] Täydellisiä Naisia
[ ] Simpsoneja
[ ] Amazing Racea
[ ] Selviytyjiä
[x] Salattuja Elämiä
[ ] Smallvilleä
[ ] Veronica Marssia
[ ] Xenaa
[ ] Heroesia
[ ] L-Koodia
[ ] Num3roita
[x] lasten ohjelmia
[x] leffoi
[x] muita mitä ei mainita

Puhelimestasi:

Puhelimeni merkki on..
[x] Nokia
[ ] Samsung
[ ] Siemens
[ ] Sony Ericsson
[ ] Motorola
[ ] LG
[ ] Panasonic
[ ] Joku muu, mikä

Viimeisin viesti on:
[ ] Äidiltä
[ ] Isältä
[ ] Siskolta
[ ] Veljeltä
[ ] Naispuoliselta kaveriltasi
[ ] Miespuoliselta kaveriltasi
[ ] Sukulaiselta
[x] (ex)Poikaystävältäsi
[ ] Joltain muulta, keneltä

Yövaatteesi:
[ ] Pyjama
[x] Joku yöpaituli
[ ] Toppi ja alushousut
[x] Vaihtelee
[ ] Toppi ja naisten bokserit
[ ] En mä vaatteita nukkuessa käytä!
[x] Joku muu, mikä

Lempiaineet koulussa:
[ ] Matikka
[ ] Liikunta
[ ] Uskonto / Elämänkatsomustieto
[ ] Biologia
[x] Maantieto
[ ] Kemia
[ ] Fysiikka
[ ] Terveystieto
[ ] Kuvis
[x] Musiikki
[x] Käsityöt
[ ] Puutyöt
[ ] ATK
[ ] Ilmaisutaito
[x] Englanti
[ ] Ruotsi
[xx] Saksa
[ ] Ranska
[ ] Joku muu kieli
[ ] Äidinkieli
[x] Joku joka jäi mainitsematta

Oletko / oletko hakemassa / oletko tulevaisuudessa menossa:
[x] Lukioon
[ ] Amikseen
[ ] Oppisopimuksella töihin
[ ] Ajattelin välivuotta
[ ] En vielä tiedä!

Oletko / Oletko ollut koulukiusattu:
[ ] Kyllä
[x] En
[ ] En ole varma

Jos vastasit edelliseen KYLLÄ, niin minkä takia:
(Jos vastasit EN, hyppää yli)
[ ] Pituuteni
[ ] Silmälasieni
[ ] Hyvän kouluarvosanan
[ ] Painoni
[ ] Hiuksieni
[ ] Pukeutumistyylini
[ ] Huonon kouluarvosanan
[ ] Musiikkimakuni
[ ] Laajan yleistietoni
[ ] Jonkun muun, minkä

Mitä mieltä olet homoista ja lesboista:
[ ] Hyi! Saisivat kaikki kadota!
[x] Ei ole vastaan sanomista.
[ ] Ei vastaan sanomista, kuhan eivät tule lähelleni.
[ ] Ei mielipidettä.

Onko sinulla kuvia netissä:
[x] Kyllä
[ ] Ei
[ ] Ei vielä

Milloin pelasit viimeksi Twisteriä:
[ ] Tänään!
[ ] Eilen.
[ ] Toissapäivänä
[ ] Viikon sisällä
[ ] Pari viikkoa sitten
[ ] Yli kuukausi sitten
[ ] Yli kaksi kuukautta sitten
[ ] Yli puoli vuotta sitten
[x] Yli vuosi sitten
[x] En muista enää

Mutta, pidätkö edes Twisteristä:
[ ] Kyllä, kiva peli.
[x] En, ei oo mun juttu. (joo miksköhän...)
[ ] Emt, ihan ok se on.

Kumman valitset:
[x] Kissa [x] Koira
[x] Hiiri [ ] Rotta
[x] Salmiakki [ ] Lakritsi
[ ] Huulipuna [ ] Huulikiille
[ ] Omena [x] Päärynä
[ ] Mansikka x ] Vadelma
[ ] Mehujää [x] Kermajäätelö
[ ] Tikkari [x] Suklaapatukka
[ ] Voikukka [x] Päivänkakkara
[x] Anna Abreu [ ] Kristiina Brask
[ ] Ari Koivunen [x] Kristian Meurman
[ ] Latinomusiikki [x] Konemusiikki
[ ] Pinkki [x] Musta
[ ] Nestemäinen kajaali [x] Kynäkajaali
[x] Tumma meikki [ ] Vaalea meikki
[x] Pitkät ripset [ ] Tuuheat ripset
[ ] Paksut paakkuiset ripset [x] Ohuet paakuttomat ripset
[x] Kirja [x] Elokuva

Mitä mieltä olet Gallupeista:
[ ] Argh! NIITÄ ON LIIKAA!
[x] Njaa, onhan niitä jo paljon mut kiva niitä on tehdä,
[x] Jes! Uus galluppi. Pakko tehä, nää on kivoja.
[ ] Lisää vaan! Ei niitä oo koskaan liikaa!
[ ] Jotain muuta, mitä

Mieluisin gallup on:
[ ] Mahdottoman pitkä!
[ ] Lyhyt kiitos!
[x] Sellainen sopiva.
[ ] Emt. Kuhan on vaan gallup!


[Ei aihetta]Tiistai 30.12.2008 17:40

viikonloppu pelastettu!!! krisse tulee meille!!!!<33

[Ei aihetta]Tiistai 30.12.2008 17:39

PERHE

1. Nuorin perheestäsi : Lilly 5v.
2. Kenelle puhuit viimeksi : Linnea
3. Soitit viimeksi : en muista

OMA KOTISI

1. Onko parveketta : ei oo
2. Onko monikerroksinen : yks vaa
3. Mattosi väri : sininen
4. Kotipuhelimen paikka: keittiössä
5. Missä huoneessa tietokone on : miun ja meikäläisten

YSTÄVÄT

1. Onko sinulla ystäviä : on <3
2. Sano kaksi ystäväsi nimeä : Krisse ja Santtu
3. Kenelle ystävälle puhuit viimeksi (ei puhelimessa): mesessä Krisselle
4. Onko parasta ystävää : joo kakskii
5. Asuuko joku ystäväsi eri paikkakunnalla kun sinä : joo...
6. Asuuko joku ystäväsi eri maassa kun sinä? : ei


ULKONÄKÖ

1. Minkä väriset hiukset sinulla on : öö...pinkki, blondi, musta
2. Minkä väriset silmät sinulla on : mie en oikei tiiä
3. Paljon haluaisit olla pitkä : no en ainakaa 146...
4. Pyöreä vai soikea pää: aika pyöree

VAATTEET

1. Shortsit vai kaprit : ei kummatkaa
2. Toppahousut vai Haalarit : housut
3. Onko sinulla varvassukkia : on
4. Minkälaisia kenkiä pidät : tennarit
5. Onko sinulla nyt farkut : on


NYT

1. Mitkä sukat sinulla on nyt jalassa : ei oo sukkia
2. Sataako nyt ulkona : vähä lunta
3. Pidätkö pantaa päässäsi nyt : en
4. Onko hiuksesi auki : on
5. Onko hiuksesi harjatut: on se kohta mitä voi harjata

JOTAIN

1. Väsyttääkö : vähä
2. Mitä tekee mieli : ...halia jotai....
3. Mitä tapahtuu noin viikon päästä : koulu alkaa...
4. Kesä vai talvi : talvi
5. Milloin leikkasit hiuksesi : noin kuukaus sitte

TULEVAISUUS

1. Mitä teet huomenna : ööö...syön ja katon raketteja
2. Mitä teet 8. pv päästä : istun koulussa...
3. Tuletko isona lentäjäksi : en taida
4. Miksi tulet isona : isoksi
5. Leivotko huomenna tai ylihuomenna : en

VIIMEISIN HENKILÖ

1. Joka sai sinut nauramaan : mie ite
2. Joka sai sinut häpeemään : varmaankii linnea
3. Joka makasi sängyssäsi : mie ite
4. Jota halasit : lilly
5. Jolle soitit : jesse
6. Jolle vastasit : iskä

OLETKO:
Koskaan lyönyt isääsi tai äitiäsi?: en uskalla
Rakastanut niin paljon, että itkettää?: jep
Kokeillut huumeita?: en!
Oletko koskaan menettänyt ketään, jota et voi saada takaisin?: joo

MILLOIN
Suutelit viimeksi, ketä?: kesällä eemiä
Sanoit viimeksi rakastan sinua ja kenelle?: eemille pari päivää sitte
Huusit viimeksi, kenelle ja miksi?: lilly

MIKÄ, MITÄ, MINKÄ
Haluaisit muuttaa itsessäsi?: naama, kädet, jalat
Leffan katsoit viimeksi?: velho ja leijona
Mieltä olet abortista?: no comments

MUUT:
Kuka on komein miesjulkkis?: Yu
Entä nais?: scarlett johansson
Mitä ikävöit tällä hetkellä?: minnaa ja jonnaa
lävistykset: ei oo vielä
tatuoinnit: ei vielä
mieliala: tylsää

RAKKAUS:
Oletko nyt rakastunut: en
Oletko koskaan särkenyt kenenkään sydäntä: joo
Onko kukaan särkenyt sinun sydämen: joo
Oletko koskaan ihastunut ystävääsi: jep
Oletko koskaan rakastanut/ihastunut jotain, mutta et ole kertonut tälle: kyllä!
Pelkäätkö sitoutumista: en
Uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä: en

SITÄ JA HIEMAN TÄTÄ:
Rakkaus vai raha: rakkaus
Vahvat viinat vai olut/lonkero/siideri: siideri
Villit illat baanalla vai rauhalliset illat kotosalla: vähä riippuu
Puhelimitse vai kasvotusten: kasvotuksin
oletko iloinen: en tällä hetkellä
oletko tylsistynyt: jep.
tykkäätkö jostakusta tällä hetkellä: tykkään

VIIMEISIN
Henkilö jonka näit?: äiti
Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa: iskä
Henkilö jota halasit?: lilly
Henkilö jonka kanssa tekstailit?: minna
Kappale jonka kuuntelit?: mötley crue-girls girls girls
Mitä teet nyt?: no istun koneella vissii
Mitä teet myöhemmin?: varmaa oon koneella...
Mitä olet tehnyt tänään?: ollu ulkona ja datannu
Mitä sulla on päällä?: toppi ja farkut
Mitä olet syönyt tänään?: makaronilaatikkoo

HUOMENNA
Millainen päivä huomenna?: varmaa aika tylsä
Mitä suunnitelmia huomiseksi?: no vittu ku tää kysyttii jo!
Tavoite? : -
Mistä et pidä huomisessa?: en tiiä tällee etukätee
Onko sulla töitä?: ei

[Ei aihetta]Tiistai 30.12.2008 13:10

tahtoo uusia kuvia. yhteiskuvia.<3

[Ei aihetta]Tiistai 30.12.2008 13:09



Teet tämän koska
[x] on vitun tylsää
[ ] JÄNNÄÄ
[ ] Nää on kivoi <3
[ ] Lol en tiiä
[ ] en tee kosk oli nii tyhmä kysymys

Mikä fiilis ?
[ ] emt
[ ] IN LOVE
[ ] Paska
[ ] Sattuu varpaaseen
[x] tylsää

Näet että Ismo Laitela kiipeää alastomana lipputankoon kypärä päässä
[x] taisin ottaa jotai liikaa
[ ] MITÄ HELEVETTIÄ!
[ ] tää on pakko nähä !
[ ] hu0h nii kävi eilenki WANHAAAAAAA!
[ ] siikahan se siellä
[ ] <3
[ ] jaaa.
[x] lol

Olet pissis
[ ] n0 n11 000n !
[ ] d44
[ ] jäin kii ;O
[x] En khylll ;D!
[ ] ihQ!
[ ] onx sul sidukkaa ?
[ ] pissis ?

HANNAH MONTANA !
[ ] MISSÄ?
[ ] Nimmariii<3
[ ] no hyi se horo
[x] lol

Poika/Tyttöystäväsi jättää sinut mesessä (ja se muute teki sen.)
[ ] ei mul oo
[ ] SIIS OMG!!!! no saan sen takas kyl<3
[ ] en varmana pettäny sitä!
[x] Miks? O.o
[ ] just
[ ] lol evvk
[ ] RAUGGIS!!!

Paris Hilton kävelee alastomana kadulla vastaan
[ ] Mitä helevettiä?
[ ] onks tää joku mainostemppu?
[ ] UUH<3
[ ] no iu
[ ] HEI PARIIIIS ANNA NIMMARI<3
[x] lol

Ajaudut demi.fihin
[ ] mitenni ajauduin? oon tääl 24/7
[ ] DEMIIII
[x] no hyi äkkii pois
[ ] MIKÄ PPORKKANA?!
[ ] siis minne ?

Irc-Galleria lopetetaan
[x] EI! MUN ELÄMÄ LOPPU !
[ ] so?
[x] HYVÄ LÄPPÄ =D
[ ] bileet<3
[ ] just lol
[ ] Mikä se o?

Kurkkuusi meni kärpänen -
[x] KÖH KÖH
[ ] NO IU OTTAKAA SE POIS!!!!!!
[ ] hyi
[ ] MUAHAHHA NYT SE KUOLEE!
[ ] jaa
[x] auts

Kahen kilon siika kävelee sinua vastaan kadulla
[ ] SIIKAHAN SE SIELLÄ
[X] ei siiat osaa kävellä ?
[ ] SYÖN SEN
[ ] jooo normii
[ ] no eipähä

Kun yöllä heräät, Marilyn Manson seisoo sänkysi vieressä
[ ] Apua :s
[ ] joo lol
[x] FEIKKI
[ ] no iu
[ ] anna mulle rahaa!
[ ] ANNA NIMMARI! - IHANA IHMINEN ! <3
[x] Äitiiiii MUN HUONEESSA ON JOKU OUTO MIES ;<
[ ] kuka se o?

Meille vai teille? ;>>
[ ] meille ;>
[X] teille ;>
[ ] ISMOLLE :'D
[ ] no ei kumpaankaan


Saat kokeesta 4-
[x] normii?
[ ] TÄS ON JOKU VIRHE
[ ] shit happens
[ ] Voi vittu!
[ ] vähänx oon kova!

Do you speak english?
[ ] onks tää joku kompa?
[ ] no vittu en pelaa pingist!
[x] yes
[ ] no
[ ] ihkuu


Mitä mieltä olet tästä?
[x] oli paska
[ ] iha ok
[ ] hassu
[ ] tylsä
[ ] mukavaa ajanvietettä
[ ] TEHKÄÄ LISÄÄ!!!!!!!!!!!!!!