IRC-Galleria

ISBN

ISBN

Paikalla 10 vuoden välein

Blogi

- Vanhemmat »

No name no fameKeskiviikko 12.08.2009 20:49

Lainasin just meidän uuden nuorten kirjan No name no fame. Siinä oli hyviä kuvia graffiteista ja aivan tosi siistejä kuvia ulkomailta. Meinasin palauttaa sen heti, koska luin sen yhdessä illassa, mutta kun minun 4-vuotias poikani haluaa vielä katsoa niitä hienoja junien kuvia.

Noin sitä voi ajatella lapsi, mutta kyllähän se vaan on niin, että yksi kokonainen firma on perustettu ottamaan kiinni niitä maalareita ja junat siivotaan heti. Tossa oli sen verran kirjoitettu haukkumista nimillä ja ton firman kyseenalaisia toimia, että kohta se varmaan vedetään markkinoilta joko kunnianloukkauksena tai rikokseen yllyttämisenä. Mutta kannattaa katsoa siitä hienoja kuvia!

em ei dii ou en en ei - MadonnaPerjantai 07.08.2009 20:18

En ole mikään innokas Madonna-fani, mutta ihan hyviä biisejähän sillä on ja 90-luvun alussa kuuntelin yhtä kokoelmalevyäkin aika paljon. Se on ainoa Madonnan levy (siis c-kaseti itse asiassa), joka minulla on.

Mutta kun tuttavani ilmoitti myyvänsä kaksi konserttilippua omien aikatauluongelmiensa takia, mietin että nyt pitää loman viimeisistä päivistä nauttia ja nähdä tuo spektaakkeli. Ja siellä oli hienoa. Ei ollut mitään yleiskurjuuksia eli ei palellut, en kastunut ja vessaankin pääsi ihan helposti. Ja lisäksi oli hyvä tunnelma ja hieno show. Olin vähän taaempana ja näin screenin ihan hyvin ja välillä pystyin katsomaan kiikarilla ihan lavalle :) Mukana oli meidän Taru emmekä eksynet toisistamme väen paljoudessa. Riitaa ei tullut ja illalla pääsimme kotiin melko kivasti.

T-juna oli ihan tooooosi pitkä, mitenkähän se mahtui edes jossain Saunakallion asemalla pysähtymäänkään. Aseman porteilla ei voitu lopulta katsoa lippuja, koska kukaan ei olisi ehtinyt kyytiin, kun oli niin pitkä jono. Ja sillä junalla tulimme Koivukylään vähän yhden jälkeen. Jalat oli vähän väsyneet, kun oli seisottu siellä konsertissa ehkä kolme tuntia ja kävelty Jätkäsaaresta keskustaan. Mutta olihan 50-vuotias Madonna juuri tanssinut 2 tuntia lavalla, ehkä pitäisi olla tyytyväinen pienestä treenistä tällaisen makkaramahankin!

Ei kermaunelmia minulle kiitosPerjantai 24.07.2009 23:29

En ole mikään jauhopeukalo ja ajattelin tilata syntymäpäiväkseni meille jonkun kakun. Vaihtoehdot: mansikkakakku tai vadelmakakku.
Minä en tykkää sellaisista kermamölleistä, onhan sitä muutakin kuorrutetta keksitty. Halusin värikkään kesäisen kakun. Pyysin kaveria tekemään, hän pohti ehtiikö eikä ehtinyt vaan ilmoitti minulle, että osaan ihan hyvin tehdä sellaisen itsekin! Ja siitä se sitten lähti.

Kaikenlaista kivaa voi tehdä, kaupasta saa koristekynät ja karkkiväriä hain apteekista.

Synttäreille tein tuollaisen leppäkerttukakun. Myöhemmin sitten kokeilin vielä isompaa kelta-punaista. Sisällä pitää olla kahta väriä ja päällä kahta väriä, niin tulee tarpeeksi korea! Täytteenä on tuoreita mansikoita ja kaupan valmista vaniljan makuista rahkaa.

[Ei aihetta]Tiistai 24.03.2009 18:15

No täällä ei taaskaan ole mitään.
- Vanhemmat »