IRC-Galleria

Idapina

Idapina

Säbä on kuningaslaji!<3 ;))

[Ei aihetta]Tiistai 12.10.2010 18:23

Tytöt viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastus, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?
Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.
Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?
Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)
HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta!
http://img353.imageshack.us/i/125140119964.gif/
En suosittele videota heikkohermoisille!

[Ei aihetta]Tiistai 12.10.2010 18:15

paljon pidät minusta?
10 % ihan vähän
20 % jonku verran
30 % vähän
40% oot ihan ok
50 % oot kiva
60 % oot tärkee
70 % oot rakas
80 % SPECIAL
90 % puolet mun sydämmestä
100 % mun maailma. :)
Kopsaa sitten ittelles ja näe kuinka paljon kaverisi pitävät sinusta !

[Ei aihetta]Sunnuntai 10.10.2010 16:21

15 syytä miksi olet tyhmä
1. Luet tätä tekstiä.
2. Nyt ajattelet että tuo oli turha fakta
4. Et huomannut että skippasin Kolmosen
5. Nyt sinä tarkistat sitä
6. Hymyilet
7. Luet vieläkin tekstiäni
8. Tiedät että kaikki on ollut tähän asti totta.
9. Et ajatellut että äskeinen oli ainoa missä oli piste
10. Nyt sinä tarkistat sitä
11. Sinua ärsyttää
13. Koska ensimmäisessäkin oli piste...
14. Ja minä skippasin myös Kahdentoista
15. Ja luulet että tässä on viisitoista syytä
Kopioi tämä blogiisi, jos olit tyhmä =)

Saara!<3Lauantai 09.10.2010 17:26

Saara tulee meill yökss!! ja sit 98 poikien peliin!! Mun pyöräll ja toittavasti ei kaaduta!!<333 :D:D ja sit tehää kaikkee jännää!! :D huome pelii!!<3 :D mut toittavasti ei olla nii väsynei ku viimeks! :D<33333

Saara Oksanen!!!!<33333 BFF!!! paras täs maailmas ja kaikkeee
mun ihana pakkini!! ja sit huomises pelis Saara menee kaikkii tilanteisii ja kukaa pelaja ei pääse sen ohi!!!<33333333333333333

Saara<333

[Ei aihetta]Lauantai 09.10.2010 16:48

JOS TEET TÄMÄN KYSELYN TÄNÄÄN TAPAHTUU JOTAIN IHANAA JA PÄIVÄSTÄ TULEE PARAS !
-mielialasi? - iha hyvä
-mikä biisi soi tällä hetkellä? - Brick & lace - Never Never
-mitä katsot? - näyttöä
-mihin vaatteisiin olet pukeutunut? - lököt ja toppei
-milloin viimeksi riitelit jonkun kanssa? - en muista
-mitä teit viime yönä? - nukuin ja datasin
-mikä on lempikarkkisi? - kai joku suklaa :D
-oletko pitkävihainen? - en kai :D
-suutelisitko henkilöä jota viimeksi ajattelit? - emt
-montako tyynyä sängystäsi löytyy? - ööh.. 4 :D
-entäs peittoa? - 1
-minkä elokuvan katsoit viimeksi? - kai sisko tahtoisin jäädä :D
-mitä teet huomenna? - peli
-kelle viimeksi puhuit mesessä? - sussu ja rita
-onko sulla parhaat ystävät - todellaki (:<3
-oletko jonkun kanssa riidoissa? - no een
-pystytkö luottamaan johonkin? - kylläkyllä<3
-pitääkö joku sinusta? - emtt
-ketä mietit? - jotai :D
-haluaisitko hänet viereen? - emt :D

[Ei aihetta]Torstai 07.10.2010 00:43

jos lisäät tämän blogiisi 45sek , niin saat klo 21.00-03.00 ihanan
tekstiviestin joltain ihanalta ihmiseltä (=

[Ei aihetta]Tiistai 05.10.2010 18:57

Laita ♥ jos on pokkaa tulla halaamaan minua ku seuraavan kerran nähään, muistakkin sitten ja kopsaa ittelles

[Ei aihetta]Tiistai 05.10.2010 18:54

Tikkarit muuttuvat savukkeiksi. Viattomat muuttuvat huoriksi. Kotitehtävät menevät roskakoriin. Kännyköitä käytetään tunnilla. Jälki-istunto tulee tutuksi. Limu muuttuu vodkaksi. Pyöristä tulee autoja. Pusut muuttuvat seksiksi. Muistatko kuinka pilveen meneminen tarkoitti keinussa heilumista. Kun suojautuminen tarkoitti kypärän käyttöä? Kun pahimmat asiat mitä pystyit saamaan pojalta olivat kiusoittelut? Kun isäsi hartiat olivat korkein paikka maailmassa ja äitisi oli sankari? Pahimmat vihollisesi olivat sisaruksesi. Rotu kiistat olivat sitä, kuka juoksi nopeiten. Sota oli ainoastaan korttipeli. Ja ainoa huume, jonka tiesit oli yskänlääke. Kun hameen pitäminen ei tehnyt sinusta huoraa. Kun suurin tuska oli saada asfaltti-ihottumaa polviin. Ja hyvästit tarkoittivat, että näkisimme viimeistään huomenna.
Lisää päiväkirjaasi jos ajattelet että pienenä lapsena elämä oli helpompaa ja viattomampaa.

[Ei aihetta]Sunnuntai 03.10.2010 22:17

tätä on hanlka lukae koksa kijraiemt on eri pakioissa.
mtuta tätä ei voi lueka jos aklu ja lpopu kijraimet ei ole okielila paiokilla.
jos sinä oelt yksi niitsä joka psytyy luekmaan tämän vaiavtta niin liäsä tämä
omaan päviäkijraan
kiiots

[Ei aihetta]Lauantai 02.10.2010 20:44

olipa kerran tyttö. Hän meni kouluun tavalliseen tapaan. Hän ei olisi mennyt sinne mielellään, koska häntä kiusattiin, mutta oli pakko. Tyttöä oli kiusattu koko elämänsä ajan, mutta hän kesti sen urhasti. Kun ensimmäinen tunti oli loppunut tyttö meni peloissaan välitunnille, peläten taas kiusaajia. Tyttö istui koulun taakse eräälle syrjäiselle penkille ja katseli ympärilleen. Samassa häneen eteensä ilmestyi taas ne samat tytöt, jotka kiusasivat häntä.
"Hei rumilus, mitä kuuluu?" tytöt ilkkuivat.
"Hei, tuo on ilkeää! Ketään ei saa haukkua! tyttö huusi.
"Haista sinä paska vaan." Yksi tytöistä sanoi ja potkaisi häntä jalkaan.
Tytön silmiin nousivat kyyneleet. Hänen jalkaansa kolotti ja pisteli.
"No niin,nyt se taas pillittää. Voi sinua senkin kakara. Voisit painua helvettiin täältä. Sinua ei tarvita täällä. Ketään tuollaista ei tarvita." tyttö sanoi ja kaikki alkoivat nauraa.
"Olette maailman ilkeimpiä." tyttö sanoi ja kyyneleet vierivät hänen poskiaan pitkin.
"Mitä tuli sanottua? Sinä olet turha, raukkaimen, ruma ja idiootti! Kehtaatkin haukkua meitä!" Yksi tytöistä huusi ja repi hänet hiuksista maahan. Sitten he alkoivat potkia häntä mahaan ja päähän. Tyttö kiljuin tuskasta ja itki. Joukon kovis tokaisi: "Me voitaisiin, vaikka hakata sinut kuoliaaksi. Kuole pois idiootti, mutta olemme niin kilttejä, että annamme sinun elää paskakasa. HAHAHA!" Niin ilkeät tytöt lähtivät pois. Tyttö jäi yksin maahan makaamaan ja itkemään. Kuumat kyyneleet vierivät hänen likaisia poskiaan pitkin ja joka paikkaan sattui. Veri valui noroina hänen käsiään, naamaa ja jalkoja pitkin. Tyttö nousi hitaasti seisomaan ja katseli ympärilleen. Hän juoksi nopeasti isoon kouluun sisälle ja katosi sinne. Kun tyttöä ei kuulunut seuraavalle tunnille, opettaja laittoi kaikki koulun oppilaat ja opettajat etsimään tyttöä. Kovisjoukko etsi tyttöä empien ja katuen siitä mitä olivat tehneet. Kovisjoukku suuntasi kohti koulun ullakkoa. Siellä ei ollut mitään, mutta juuri, kun he olivat lähdössä pois, joukun pääjehutyttö suuntasi katseensa pikaisesti ikkunaan. Hän huomasi, että ikkunassa oli paperilappu. Hän asteli varovasti lapun luokse ja siinä luki rosoisin kirjaimin kirjoitettu teksti: "Lähden pois täältä. Ehkä se tekee minusta paremman. Hyvästi ..." Tyttö pelästyi kovasti ja avasi ikkunan ja katsoi alas pihamaalle. Siellä alhaalla, veren saartamana, makasi kuolleena pieni tyttö, joka ei ollut koskaan tehnyt mitään pahaa.
Jos et nyt alle 30 sekunnissa kopioi tätä omaan blogiisi, sinulle käy samalla tavalla