IRC-Galleria

hymiöt on just söpöi! :)

varsinki toi emo <emo>

saunasKeskiviikko 30.09.2009 23:44

[Ei aihetta]Keskiviikko 30.09.2009 23:12

VAIMON PÄIVÄKIRJASTA:

Lauantai-ilta - Mieheni
käytös on outoa. Olimme
sopineet tapaavamme
yhteistä kahvikupposta
varten. Olin ollut
ostoksilla ystävieni
kanssa
koko päivän ja ajattelin
että ehkä hän on
loukkaantunut, koska olin
hieman myöhässä. Hän ei
kuitenkaan sanonut siitä
mitään. Keskustelu ei
sujunut, hän oli
hiljainen. Ehdotin, että
siirtyisimme jonnekin
hiljaisempaan paikkaan,
jotta voisimme
keskustella. Tähän hän
suostuikin mutta pysyi
kuitenkin hiljaa. Kysyin
häneltä oliko hänellä
murheita - hän vastasi:
"Ei tässä mitään." Kysyin
onko minun syytäni,
että hän on vaitonainen ja
juro. Hän sanoi, että ei
ole mitään hätää
eikä minun pitäisi olla
huolissani.
Kotimatkalla kerroin
hänelle rakastavani häntä,
hän hymyili ja jatkoi
ajamista. En voi ymmärtää
hänen käytöstään enkä
tiedä miksi hän ei
vastannut
rakkaudentunnustukseeni.
Kotona tunsin kuin olisin
kadottanut mieheni
johonkin usvaan, ikään
kuin hän ei enää
halunnutkaan löytää minua.
Hän vain istui ja tuijotti
televisiota; hän vaikutti
todella kaukaiselta ja
etäiseltä. Lopulta
päätin mennä nukkumaan,
mieheni seurasi minua 10
minuutin kuluttua ja
yllättäen vastasi
rakkauteeni ja
hyväilyihini,
rakastelimme, mutta
silti hän tuntui omituisen
poissaolevalta. Päätin
etten kestä tätä enää
vaan otin asian esille.
Huomasin hänen kuitenkin
nukahtaneen. Itkin
itseni huolineni uneen. En
tiedä mitä tehdä. Olen jo
varma että
miehelläni on suhde.
Elämäni on katastrofi.


SIVU AVIOMIEHEN
PÄIVÄKIRJASTA:

Lauantai-ilta - Tänään
Kärpät hävisi. Vitutti,
mutta sainpahan pillua.

3 tuntia istumista kahes päiväs -.- Keskiviikko 30.09.2009 18:54

[Ei aihetta]Maanantai 28.09.2009 19:38

Hei Äiti/Isä! olen nyt täällä puuhamaassa panemassa kylähullun kanssa. Meillä on tosia hauskaa. seuraavaksi vedämme kunnon kännit ja menemme sänkyyn, Älä ole huolissasi , terveisin jyri. P.S olen liittynyt outoon uskonto ryhmään

Hei Äiti/Isä! Olen nyt täällä 1.______ 2.______ 3._______ kanssa. Meillä on tosi hauskaa, seuraavaksi 4._____ ja 5.______. Älä ole huolissasi, terveisin (nimesi) P.S. 6._______

1. LEMPI TV-OHJELMASI? (vain yksi!)
Huippumalli haussa- Strippiklubilla
Simpsonit- Puuhamaassa
Muumit- Hullujen huoneella
O.C.- Pornokaupassa
Gossip Girl- Keijo Koon keikalla
Serranon perhe- Baarissa
Idols (Suomen) - Kirkossa
American Idol- Hollywoodissa
Ruma Betty- Ulkohuussissa
Salatut Elämät- Kaverin kämpillä
Jokin muu- Rehtorin kansliassa
En katso telkkaria- Kaatopaikalla

2. MILLAISTA MUSAA RAKASTAT?
Rockia- Panemassa
Hiphoppia/rappia- Vetämässä pilveä
Poppia- Kännäämässä
Iskelmää- Yrittämässä itsemurhaa
Klassista- Lapioimassa paskaa
J-poppia tai J-rockia- Suunnittelemassa murtoa
Lastenlauluja- Vonkaamassa seksiä
Heviä- Soittamassa pilapuheluita
Jotakin muuta- Maalaamassa pinkkejä pupuja

3.ENTÄ MITÄ MUSAA ET VOI SIETÄÄ?
Rockia- Mummosi
Hiphoppia/rappia- poika/Tyttöystäväsi
Poppia- Presidentin
Iskelmää- Kylän ainoan homon
Klassista- Kylähullun
J-poppia tai J-rockia- Koulun pahimman nörtin
Lastenlauluja- Sen paskanhajuisen luuserin
Heviä- Ihastuksesi
Jotakin muuta- Naapurin sedän

4.Nimesi alkukirjain?
A-E- Raiskaamme tuon juopon
F-J- Vedämme kunnon kännit
K-O- aloitamme kapakkatappelun
P-T- Viillämme ranteet auki
U-Z- Menemme pelottelemaan ihmisiä
Å-Ö- Myyme hasista

5.MIKÄ LEMMIKKI SINULLA ON/JOS SINULLA EI OLE,NIIN MINKÄ TAHTOISIT?
Koira-Menemme sänkyyn
Kissa-Nukahdamme katuojaan
Hevonen-Varastamme viinaa
Papukaija tai undulaatti- Huutelemme typeryyksiä
Jyrsijä-Kiusaamme pikkulapsia
Kala-Pakenemme FBI:ta
Matelija- Juoksentelemme ympäriinsä alasti
Joku muu- Yrjöämme poliisin syliin

6.MINKÄ VÄRINEN PAITA SINULLA ON NYT?
Valkoinen- Tuon kyllä ekstaasia sinullekin
Musta- Olen raskaana
Punainen- Sillä on isot pallit
Sininen- Järjestin sinulle treffit erään pummin kanssa
Vihreä- Onko rikos lähennellä 70-vuotiasta vaaria?
Pinkki- Mun stringit hiertää persvakoa
Ruskea- Haista vittu
Joku muu- Olen liittynyt outoon uskonto ryhmään.
en haluu kumpaaka ulos!

no kätlin lähtee

hope so <3

HIFK - Blues 7-0 <3Perjantai 25.09.2009 01:03

Luttinen 2+2


clarke sai kultakypärän :o

Perse! Maanantai 21.09.2009 01:15

vielki lisää liikunta kieltoo ;s Lauantai 19.09.2009 14:41

huamen piti päästä reeneihin jo ni pääsen kai vasta tiistaina tai keskiviikkona ;(
nilkan siteet ympäri tai jtn :(

ps. meni ne onneks tyylillä ees :D

Yellowcard - BreathingTorstai 17.09.2009 17:58

+ kunnon basso :D