IRC-Galleria

x''''>Torstai 19.06.2008 01:06

Pikku Ville 8 v., kuten kaikki
muutkin hänen ikäiset
pojat, oli hyvin utelias.
Hän oli kuullut paljon
seksistä muilta pojilta ja
mietti mielessään mitä se
oikeastaan tarkoittaa.

Eräänä päivänä hän
tiedusteli asiaa
äidiltään,
joka hieman ujosteli.
Suoraan kertomisen sijaan,
hän kehotti Villeä
piiloutumaan isosiskon
huoneeseen verhojen taakse
ja katsomaan mitä isosisko
touhuaa illalla
poikakaverinsa kanssa.
Ville
teki työtä käskettyä ja
selvitti seuraavana
päivänä
asian näin:

Sisko ja sen poikakaveri
istuivat ja juttelivat
keskenään hetken. Sitten
poikakaveri sammutti
melkein
kaikki valot ja alkoi
halia
ja pussailla siskoa.
Luulen,
että sisko oli tulossa
kipeäksi, koska hänen
ilmeensä näytti niin
kummalliselta.
Poikakaverikin ilmeisesti
luuli niin, koska hän
laittoi käden siskon
paidan
alle ja kokeili sydäntä,
niin kuin lääkärikin
tekee.
Mutta hän ei ilmeisesti
ollut niin taitava kuin
lääkäri on. Hänellä näytti
olevan vaikeuksia löytää
sydän.

Hänkin näytti tulevan
kipeäksi, sillä molemmat
istuivat rauhattomasti ja
olivat hengästyneitä.
Hänen
toinen kätensä oli varmaan
kylmä, koska hän laittoi
sen
siskon mekon alle. Siskon
tila vain paheni. Hän
alkoi
voihkia, huohottaa ja
kiemurrella niin, että
tippui melkein sohvalta.
Kuume alkoi varmaan
nousemaan.

Tiedän, että se oli
kuumetta, sillä sisko
sanoi
olevansa niin kuuma.
Lopuksi
sain tietää mikä sai
heidät
niin sairaiksi. Suuri
ankerias oli tullut
poikakaverin housuun ja
ponnahti yhtäkkiä esille.
Se
oli varmasti 25 cm pitkä,
vannon sen!!

Poikakaveri piti siitä
tiukasti kiinni, ettei se
karkaa. Sisko pelästyi
aivan
kamalasti kun näki sen.
Hän
alkoi huutaa Jumalaa tai
jotain senkaltaista. Hän
sanoi, että se on varmasti
suurin minkä hän on
eläessään nähnyt. Minä
olisin kyllä voinut kertoa
vielä suuremmasta, joka
saatiin isin kanssa
järveltä. Yhtäkkiä sisko
tuli rohkeaksi ja yritti
tappaa sen puremalla siltä
pään poikki. Yhtäkkiä
sisko
kurlasi ja päästi irti
siitä. Se varmasti puri
siskoa. Myöhemmin sisko
otti
siitä kiinni kaksin käsin
ja
piti sitä tukevasti kun
poikakaveri veti
kuonokopan
sen päälle. Poikakaveri
asettui siskon ja
taistelevan ankeriaan
päälle.

Sisko alkoi voihkia ja
kiemurrella. Sitten ne
tippuivat sohvalta.
Luulen,
että he yrittivät tappaa
sen
litistämällä väliinsä.
Hetken kuluttua ankerias
lopetti kiemurtelemisen ja
sisko ja sen poikakaveri
hengittivät syvään. Sitten
kaveri nousi pois ja niin
he
saivat tapettua sen.
Tiedän,
että se oli kuollut, koska
se vain roikkui ja jotakin
sisälmyksiä oli tullut
ulos.


Sisko ja sen poikakaveri
olivat väsyneitä taistelun
jälkeen. Ne piristyivät
kuitenkin pian, koska
poika
alkoi taas pussailla ja
halia siskoa. Luulen, että
ankeriaat ovat niin kuin
kissat, niillä on useampi
elämä. Tällä kertaa ne
yritti tappaa sen niin,
että
sisko istui ja pomppi sen
päällä. 25 minuutin
taistelun jälkeen ankerias
oli varmasti kuollut.

EKA KERTAKeskiviikko 18.06.2008 18:50

Mies: Hei.

Nainen: Terve.

Mies: Olipa kiva kun pääsit tulemaan, olen jo valmistellut kaiken.

Nainen: Juu, juu, mutta eipä tämä olekaan eka kerta sinulle.

Mies: Älä jännitä, kyllä se hyvin menee.

Nainen: Hmmm... kyllä vähän jännittää.

Mies: Olen muuten ostanut tälläisen (näyttää), laitapas se päällesi.

Nainen: En! Älä pelleile!

Mies: En minä mitään pelleile.

Nainen: Sehän on typerä! Eihän sitä voi käyttää.

Mies: Pane päällesi, minun vuoksi.

Nainen: Okei, okei...

Mies: No niin, sitten aloitetaan, ensiksi istutaan.

Nainen: Mitäs sitten tehdään?

Mies: Otat sen käteesi.

Nainen: Yähh, inhottavaa.

Mies: Ei ole, sitten päästä kiinni toisella kädellä.

Nainen: Ja sitten?

Mies: Ja sitten vedät toisella.

Nainen: Näinkö?

Mies: Juuri niin, tämähän menee hyvin.

Nainen: No sitten?

Mies: Nyt otat suuhusi ja imet.

Nainen: Älä pelleile!

Mies: No en, en! Ime!

Nainen: Kyllä on inhottavaa, oletko ihan varma että näin tehdään?

Mies: Kyllä, oon tehnyt ennenkin, jatka vaan imemistä.

Nainen: (Imee) Mmmmmm...

Mies: No? Mitäs tykkäsit?

Nainen: Pikkasen suolasta.

Mies: Juu, mutta eikös ollutkin hyvää?

Nainen: Ei hassumpaa, mitäs nyt sitten?

Mies: Nyt levität jalkoja.

Nainen: Häh?!

Mies: Levität jalkoja.

Nainen: Näin meinaat?

Mies: Juuri niin, katsos jos ei levitä jalkoja niin ei pääse käsiksi.

Nainen: Okei, minä ymmärrän.

Mies: No niin, sitten otat sen taas käteesi.

Nainen: Mmmmm...

Mies: Ja kun olet saanut sen esille, otat suuhusi.

Nainen: Okei.

Mies: Aaah, sinne meni.

Nainen: Mitä tällä kermanvalkoisella? Pitääkö sitä kanssa maistaa?

Mies: Jos haluat.

Nainen: Jaaha, hmmmmm... hyvää!

Mies: Katsopas nyt minua, kun yritän näprätä esille sen pienen vaaleanpunaisen...

Nainen: Mmmmm...

Mies: Se voi joskus olla vähän vaikeaa, ja silloin voi käyttää suuta.

Nainen: Mmmmmmmmm...

Mies: Ja jos vähän imee, niin vielä parempi.

Nainen: Mmmmmmmmmmmmmmm...

Mies: No nyt!

Nainen: Jooooo...

Mies: No mitäs tykkäsit?

Nainen: Ei lainkaan hassumpaa.

Mies: Vieläkö haluat?

Nainen: Kyllä, mutta pitääkö tässä aina olla nämä rituaalit?

Mies: Kyllä se tämmöistä yleensä on kun rapuja syödään...

[Ei aihetta]Tiistai 17.06.2008 00:43

Kirjoita silmät kiinni nämä sanat :

Tietokone - tietokone
Nörtti - nörtti
Hiiri - hiiri
Näppäimistö - näppäimisyö
Näyttö -näyttö
total: 4

Kirjoita silmät kiinni lauseet:

Minä olen nörtti - minä olen nörtti
Minä dataan - mibä dataan
Omistan tietokoneen - omistan tietokoneen
Näyttöni on litteä - näyttöni on litteä
näyttöni on leveä - näyttlni on leveö
total: 3

10=Nörtti, RAJOITA HIEMAN!
7-9=Olet riippuvainen.
5-7=Vähennä koneella istumista.
3-5=Vielä voisit rajoittaa.
1-3=Et ole nörtti.
0=Olet täysi TUNARI.


En vähennä koneel oloo o.O

[Ei aihetta]Tiistai 17.06.2008 00:31

milloin tiedät olevasi lihava

-Rannalla maatessasi Greenpeacen aktivistit yrittävät sitkeästi työntää sinua takaisin mereen.
-Muistat edellisenä päivänä pukeneesi stringit, mutta et löydä niitä enää.
-Aamulla herätessäsi luulet nähneesi unta pikku välipalasta, mutta suussasi on kissankarvoja.
-Mielenosoittajat pyytävät sinua mellakka-aidaksi.
-Alusvaateostoksilla asioidessasi myyjä ohjaa sinut ystävällisesti Lainapeite-osastolle.
-Michelin pyytää sinua keulakuvakseen.
-Lentokoneessa sinut ohjataan lastiruuman puolelle.
-Japanilaisturistit näpsivät sinusta rulla tolkulla kuvia panoraamakameroillaan.
-Olet sammunut VR:n takapihalle ja herätessäsi olet täynnä graffiteja.
-Kaikki hissit menevät alaspäin.
-Kaupassa sopivia kenkiä etsiessäsi myyjä tuo lapion ja vaseliinia.
-Keittiönjakkara katoaa mystisesti istuuduttuasi siihen...
OINAS vetää pään täyteen tunnissa, hoippuu sitten kokon ympärillä,
kourii muita juhlijoita, lopulta keksii lähteä soutelemaan tai uimaan ja
hänet on pakko tainnuttaa omaksi parhaakseen.

HÄRKÄ makoilee nuotion äärellä koko illan toisessa kädessään olutpullo
ja toisessa makkaratikku. Ahtaa koko illan makkaraa ja olutta sisuuksiinsa,
sitten polttaa itsensä nuotiossa ja sammuu.

KAKSONEN vetää kuplivaa, hilluu ympäriinsä, vonkaa ihmisiä kanssaan
heinälatoon pyörimään, oksentaa ja jatkaa hillumista paidanhelmat
oksennuksessa.
Ei sammu koskaan.

RAPU juo juo ja juo, itkee, juo juo ja juo, muistelee menneitä ja itkee,
juo, juo ja juo, nukahtaa keskelle pihaa. Seuraavana aamuna taas itkee
koska ei muista nähneensä kokkoa.

LEIJONA meuhaa ilman paitaa, rakentaa kylän suurimman kokon, polttaa
ympäristönsä ja joutuu lopulta tilaamaan palokunnan apuun. Kaljapöhnässä
sitten yrittää flirttailla palokunnan ja muiden juhlijoiden kanssa.

NEITSYT juo alkuillan sivistyneesti, neuvoo muita kokon sytytyksessä
ja grillauksessa, lopulta meinaa saada kuonoonsa jatkuvan neuvomisensa
takia, sitten ratkeaa ryyppäämään ja seuraavana aamuna häpeää
heikkouttaan.

VAAKA juoruaa ja juo, sitten tekee paljastuksia ja pyytelee anteeksi,
loppuillasta rakastaa koko maailmaa ja hoippuu holtittomasti viinapullo
kainalossaan.

SKORPIONI aloittaa jo aamulla, skorpioni on jo puolenpäivän aikaan
ihan kaatokännissä, sitä ei vain hänestä huomaa. Jutut vain muuttuvat
ronskimmiksi. Juhannusyö menee rivoja ehdotellessa ja vastakkaista
sukupuolta ahdistellessa. (Hei onks Jussi Skorppari? :DD)

JOUSIMIES juo nopeasti itsensä kaatokänniin, sitten kaatuu kokkoon,
polttaa itsensä saunan kiukaaseen, tökkää itseään grillitikulla silmään
ja sammuu nokkospuskaan. Aamulla soittaa taksin ja ajaa lääkäriin.

KAURIS juo hiljaa totisena, tullessaan yhä enemmän känniin alkaa
puhumaan,lopulta riehaantuu ja ehdottaa yhteislaulua kokon ympärillä.
Aamulla kärsii morkkista kun kouri kaverin kumppania. (Mä en juo!)

VESIMIES vääntää saunavitsat ja -vastat, grillaa herkkuaterian,
huolehtii muiden hyvinvoinnista ja kun muut ovat sammuneet vetää
hän koko yön kestävän humalan

KALAT on aamusta asti humalassa, hän runoilee ja laulaa, itkee ja
nauraa Sitten loukkaantuu muiden vitseistä ja menee yksin saunaan
kaljapullo kainalossa. Ja kun viimein joku saa raahattua murjottavan
kalan ulos löylystä hän oksentaa kokkoon.

[Ei aihetta]Sunnuntai 15.06.2008 23:01

AUTA LORDIA VALLOITTAMAAN IRC-GALLERIA <3

```````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````` `````````````````````````````````````````````````````````````````````````````_IKqqqX`````````
``````````KqqdqdqqqE_````````````````````````````````````````````````````FHqqqqqqqqqqK``````` `````````NqqqqqqqqqqqqqX_`````````````````__i__TT____`````````````````FNqqqqqqqqqqqqqqi``````` ````````dqqqqqHBBqqqqqqqqqX````````iYHqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqBFi``````_BqqqqqqqNA___KqqqdE`````` ````````NqqqN______iRqqqqqqqqi`IqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqTYqqqqqqqBT_______HqqqN```````` ````````NdqqI__________HqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqB__________RqqqR```````` ````````NqqqI____________Fqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqc____________qqqqB``````` ````````_qqqd___________cqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqA__________Fqqqq_``````` `````````Nqqqc_________qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqY________BqqqH```````` `````````Iqqqq_______Xqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqd______Xqqqq_```````` ``````````dqqqd_____NqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqI____qqqdK```````` ``````````_qqqqh___BqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqF__qqqqq`````````` ```````````cqqqqF_KqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqYNqqqqX`````````` ````````````dqqqqNqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqH`````````` ````````````_qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq``````````` `````````````iqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq_```````````` ``````````````iqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqB`````````````` ``````````````Xqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq_```````````` ``````````````qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqdc```````````` `````````````Xqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqdddqqqqqqqqqqqqqqqqq```````````` `````````````KqqqqqqqqqqqqqqqdBFYXdqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqE``````_qqqqqqqqqqqqqqT````````` `````````````Nqqqqqqqqqqqdq``````````Bqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq_```````````NqqqqqqqqqqqK````````` `````````````qqqqqqqqqqqqT`````````````qqqqqqqqqqqqqqqqqq``````````````cqqqqqqqqqqK`````````` `````````````qqqqqqqqqqqi```````````````qqqqqqqqqqqqqqqq_``BRKi`````````NqqqqqqqqqK```````````` `````````````qqqqqqqqqqB````````Tqqqqq``AqqqqqqqqqqqqqqB`EqqqqqK`````````qqqqqqqqqK```````````` `````````````qqqqqqqqqqF````````dqqqqqB`FqqqqqqqqqqqqqqE`qqqqqqd`````````qqqqqqqqq_``````````` `````````````KqqqqqqqqqF````````qqqqqqB`cqqqqqqqqqqqqqqd`EqqqqqR````````_qqqqqqqqqBBqqqqqBEci`` `_HNqqqqqqqqqqqqqqqqqqqd````````iqqqqN``ddqqqqqqqqqqqqqq_`TENHF`````````dqqqqqqqqNFT____iiFXhNB`` `__```````````BqqqqqqqqqK``````````````cqqqqqqqqqqqqqqqqq``````````````Bqqqqqqqqq``````````` ```````````````qqqqqqqqqqH````````````IqqqqqqqLordiqqqqqqqdX``````````Fqqqqqqqqqq_```````````` ```````````````_qqqqqqqqqqdNi``````_XqqqqqqqqLordiAqqqqqqqqdqYi__iFNqqqqqqqqqqqB``````````````` ````````````````IqqqqqqqqqqqqdqqqqqqqqqqqqqqdcccccXqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqB`````````````` `````````````````RqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqNcABRdqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqA```````````` ````````````````Fdqdqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq_YqqdY`````````` `````````````INqqN_`YqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqT`````FqqqHI```` `````````_BqqNE_``````_dqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqdqN_``````````_RqqqdH`` ``````NqqqK_`````````````FhqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqE```````````````````iF`` ````````````````````````````_cqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqddqHi```````````````````````````` `````````````````````````````````TBNqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqdNH_```````````````````````````` ```````````````````````````````````HdTiiiccRREhhEKEcYFiiTTBqq_```````````````````````````` ``````````````````````````````````qqqqqXTTTTTTTTTTTTTTTYqqqqqqB`````````````````````````` ````````````````````````````````TqqqqqqqqqqqhRRRRRRhqqqqqqqqqqqq_`````````````````````` ```````````````````````````````XqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqNqqqi`````````````````````` ``````````````````````````````TqqqYddqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqBRqqqA```````````````dqh``` ``````````````````````````````qqqq`qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqdTqqqqB`````````````qqqd`` `````````````````````````````dqqqq_qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqidqqqqY```````````dqqqT``````` ````````````````````````````Bqqqqq`qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq`NqqqqN``````````BqqqK`````` ```````````````````````````iqqqqqq_qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq`qqqqqq`````````NqqqK``````` ```````````````````````````iqqqqqqKRqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqRFqqqqqq````````dqqdF```````
````````````````````````````qqqqqqq_qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqIdqqqqqT``````iqqqq``````````` `````````````````````````````IdqqdF`FdqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqE_ii_``````iqqqdh````````````` `````````````````````````````````````AqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqAF__iIKqqqqqF````````` `````````````````````````````````````TqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqdK`FdqqqqqqqqqqqdT````````` `````````````````````````````````````Yqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq`````_XNdNhT``````````````` `````````````````````````````````````qqqqqqqqqqqIKqqqqqqqqqqd`````````````````````` ````````````````````````````````````BdqqqqqqqqqqEKqqqqqqqqqqqK````````````````````````` ````````````````````````````````````qqqqqqqqqqqqBHqqqqqqqqqqqd``````````````````` ````````````````````````````````````NqqqqqqqqqqqiHqqqqqqqqqqd````````````````````` ``````````````````````````````````````FKqqqqqqXi``TcAKHcXF_```````````````````` ```````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````

``````````````````````````````````Auta lordia valloittaa irc-galleria``````````````````

[Ei aihetta]Sunnuntai 15.06.2008 22:55

Vastaa kysymyksiin reaktiosi mukaan TASAN yhdellä lauseella!
(mitä ajattelisit ensimmäisenä siinä tilanteessa ymsyms..)

Kaverisi värjää hiuksensa pinkeiksi.
= WTF?!?

Äitisi ostaa sinulle joululahjaksi ravihevosen.
= Oletsä iha kunnos?

Heräät aamulla lattialta.
= : S

Tiputat koulussa vahingossa telkkarin lattialle.
= Ups... sori

Saat suuret valitukset opettajaltasi.
= Äääv... : S

Kaverisi tulee väliin ja sanoo, että hän tiputti telkkarin etkä sinä.
= *: oo

Opettaja uskoo.
= Kivah... : D

Myöhästyt koulusta.
= Sori et oon myöhäs.

Äitisi menee naimisiin maailman rumimman miehen kanssa.
= Äiti,sä et ole täysin terve : S

Isäsi haluaa muuttaa pieneen taloon maalle.
= Ei kiitos :S

Tietokoneesi tipahtaa lattialle ja menee rikki.
= Ou fuck... mä kuolen! :SS

Saat kotiarestia.
= Saanpaha ol koneel ainaki 8)

Et saa käyttää puhelinta viikkoon.
= Et ole tosissas! : o

Alat itkeä ja huutaa.
= ...

Oletko oikeesti noin tyhmä?
= Olen ?

[Ei aihetta]Sunnuntai 15.06.2008 21:35

Miksi jumala loi hiivasienen? -Että nainen tietäisi, mitä on elää
ärsyttävän vitun kanssa.

-Tapahtui puistossa: Tyttö kuiskas: "Ota silmälasit pois, ne raapii
mun reisiä". Hetken kuluttua tyttö kuiskas: "Laita lasit takaisin, sä
nuolet nurmikkoa."

-Mitä yhteistä on kiveksillä ja jehovan todistajilla? -Ne liikkuvat
kaksi rinnan ja niitä ei päästetä koskaan sisälle.

-Opettaja kysyi Kallelta: Miksi sinulla on kissa mukana? Kalle itkien:
No, kuulin posteljoonin sanovan äidille, että heti kun poikasi lähtee
kouluun, mä syön sun mirrisi.

-Mies ajatteli ottaa näkäräisen, mutta vaimo kielsi: Jos otat, et saa
pimpsaa illalla. Mies meni mietteliään näköiseksi. Tovin kuluttua vaimo
kysyi: Mitä sinä mietit? -Yritän tässä vain tehdä valintaa kaksitoista
vuotta vanhan viskin ja viisikymmentä vuotta vanhan vitun välillä.

-Mitä tulee kun risteytetään hysky ja blondi? Joko helvetin tyhmä
koira tai pakkasen kestävä huora.

-Miksi Jumala loi miehille peniksen? Jotta olisi edes yksi keino saada
nainen hiljaiseksi.

-Luulen, että minun olisi kerrottava sinulle mitä ihmiset puhuvat
selkäsi takana...: HYVÄ PERSE!!!

-Tunnistatko itsestäsi lintuinfluenssan oireet? Tykkäät näykkiä
siemenpusseja, kotkotat alituiseen, viihdyt munien päällä, näytät
aamulla harakalta, heilutat pyrstöä kun näet uroksen, ymmärrät
pikkulintujen laulua kun miehesi jää taas kiinni jostain viikonlopun
jäljiltä, halajat etelään joka syksy.

-Mitä yhteistä on naisilla ja kondomeilla? -Molemmat viettävät enemmän
aikaa lompakollasi kuin munallasi.

-Pohjalainen miniä vaati myötäjäisiä: Uusi Mersu, 30 000e rahaa,
vehkeen pitää olla 20cm. Appiukko: Auton saat, rahat on, mutta
pätkimähän meillä ei ruveta!

-Matematiikkaa: Jos jakaa ei pidä kertoa.

-Mitä yhteistä on keski-ikäisellä miehellä ja Q-kirjaimella? - Pyöreä
muoto ja pieni väkänen.

-Mummo kaahasi rollaattorilla ympäri vanhainkodin käytäviä. Pappa
seisoi kulli pystyssä ovensuussa johon mummo tokaisi: "Ässh, taasko
puhallusratsia...?"

-Mies kysyi vaimoltaan. Vaihdettaiskos tänä iltana asentoa? Vaimo: Se
sopii, seiso sinä silityslaudan takana niin minä makaan sohvalla ja
piereskelen.

-Naisten pikkuhousuja valmistavan firman mainos: Ehkä meidän
tuotteemme ei ole maailman parasta tavaraa, mutta kuitenkin hyvin
lähellä sitä.

-Jos peniksesi on kananlihalla niin mitä teet? -Vedä se kanasta ulos
ja mieti onko seksielämäsi jotenkin pielessä.

-NIKSIPIRKKA. Raahaa vittumainen ämmä kovalla pakkasella suolle. Sido
ranteet nilkkoihin ja nosta akan perse pystyyn. Näin syntyy hirville
näppärä nuolukivi.

-Kenen kulli ei seiso, kenen sperma ei lennä? Kuka on lähtenyt
leikkiin tyhjin pussein? On aika äänestää ulos VELTOIN LENKKI!

-Tarkemmissa tutkimuksissa selvisi, että punoitus peniksenne päässä ei
ollutkaan syöpä, vaan huulipunaa. Pahoittelemme turhaa amputointia.
Oikein hyvää jatkoa.

-Mies sanoi vaimolleen: Postinkantaja kehuu panneensa tämän talon
kaikkia naisia, paitsi yhtä. Johon vaimo: Se on tietenkin se B-rapun
nirppanokka.

-Renki veti käteen pellon laidalla. Mälli lensi piikkilanka-aitaan ja
jäi siihen kieppumaan. Renki tokaisi: -Pojastahan olisi tullut kelpo
voimistelija.

-Basisti vaimoineen ajoi Turusta kohti Poria. Mies pisti kätensä
vaimon housuihin, johon vaimo: "Voit mennä pidemmällekin". Basisti ajoi
Vaasaan.

-Mitä yhteistä on benji-hypyllä ja 80-vuotiaan mummon suihinotolla? -
Molemmat tuntuu hyvältä, mutta ei uskalla katsoa alaspäin.

-Mies toiselle: Miten on mahdollista, että vaimoni näkee vaalean
hiuksen 20 metrin päästä, mutta ei autotallin ovea kahdesta metristä.

-Mikä ei kuulu joukkoon: nainen, matto, suihinotto? -Suihinotto.
Naista ja mattoa voi hakata, mutta suihinottoa ei hakkaa mikään.

-Kissa ja kananmuna kävelivät rannalla. Kissa putosi veteen ja muna
nauroi makeasti. Tarinan opetus: Missä märkä mirri siellä iloinen
muna.

-Kaksi avioparia päätti piristää seksielämäänsä parinvaihdolla. Tunnin
kiihkeiden lemmenleikkien jälkeen toinen rouvista totesi: Mitenköhän
pojilla mahtaa mennä.

-Nainen kysyi taksilta: Voiko maksaa luonnossa ja nosti hameen
korviin. Taksikuski kysyi: Onko pienempää? Nainen pyllisti ja tähän
kuski tokaisi: Ei käy ruotsin valuutta!

-Meni tyttö ja poika latoon,
työnsi poika munan rakoon.
Eivät perehtyneet kumiin,
jäi pojan mulkku jumiin.
Ruvelle jäi pojan molo,
kun sairas oli tytön kolo.

-Kesän suosituimmat koirarodut: Mäyräkoira, Kääpiöpilsneri,
Lapinkullannoutaja, Suursnapseri, Pullodoggi, Karjalankarhukoira ja
Siperianwhisky.

-Äiti ja tytär perustivat antiikkiliikkeen, jonka nimeksi tuli Vanha
tavara ja posliini.

-Grillillä: -Hampurilainen munalla ja maito rahalla.

-Mitä vastaat naiselle joka katsoo syvästi silmiisi ja sanoo:
"Gligläägö glug glieglä glaigli". Vastaat tietysti: -Tottakai sun pitää
niellä kaikki.

-Muna ja kana makasivat sängyllä seksin jälkeen. Muna poltteli
tyytyväisenä tupakkaa ja kana oli hyvin nyrpeän oloinen. Kumpi tuli
ensin; muna vai kana?

- On tärkeää löytää mies joka: 1. Kokkaa ja tekee töitä. 2. Saa
nauramaan. 3. Johon voi luottaa. 4. On hyvä sängyssä. 5. Ja että nämä
neljä miestä eivät tunne toisiaan.

-Jos nainen on miehen mielestä syötävän näköinen, tarkoittaako se että
nainen näyttää suuhun pantavalta?

-Miksi naisella on yksi kromosomi enemmän kuin lehmällä? Ettei vaimo
tiskatessa paskantaisi lattialle.

-Miksi joulupukilla on niin isot pussit? -Se tulee vain kerran
vuodessa.

-Mikä on nimeltään ylipainoinen ja alkoholisoitunut ilotyttö? -
Monityydytetty rasvahappo.

-Mikä tulee, kun risteytetään ilotyttö ja haudankaivaja? -Hymykuoppa.

-Mitä yhteistä on blondilla ja tuulilasinpyyhkijällä? -Molemmat
vinkuvat kuivina.

-Miksi naisjääkiekkoilijoilla täytyy olla munasuojat? -Ettei tuomarin
tarvitse ihmetellä, että "mihin vittuun se kiekko katosi".

-Miksi yläpään tukka tulee harmaaksi paljon aikaisemmin kuin alapään
tukka? -Yläpään tukka on noin kolmetoista vuotta alatukkaa vanhempi.

-Pikku Kalle yllätti äidin ja isän makuuhuoneesta ja sanoi: "Ja minua
oltiin viemässä psykologille kun imin peukaloa kuusi vuotiaaksi asti!"

-Äiti, äiti. Mikä on orgasmi? -Emmä tiedä, kysy isältä.

- Maailmassa on käytössä yksi ainoa lääke, joka ei aiheuta
riippuvuutta. -Viagra.

-Porvoossa menee mummojen vanhainkodin ohi Tulliportinkatu. Osoite
muuttuu mukavaksi, kun luet takaperin sanan "tulliportin".

-Mitä eroa on insinöörillä ja esinahkalla? -Esinahka ymmärtää vetäytyä
taakse, kun ryhdytään tosihommiin.

-Miksi blondit käyttävät pikkuhousuja? -Ne lämmittävät mukavasti
nilkkoja.

-Nainen sai lahjaksi pikkuhousut joiden lahkeissa luki: Hyvää Joulua
ja toisessa Hyvää Uutta vuotta. Nainen vastasi: Tervetuloa käymään
pyhien välissä.

-Latvian jääkiekon ykkösketju: Pilus Klitoris (LW), Anus Ruvels (C) ja
Vilautas Munias (RW). Pakit: Kalus Kirvelevs ja Stondis Kadoksis.
Valmentaja: Hoidas Sankkeris.

-Miten saa kolmiosta viivan? -Ajamalla karvat pois.

[Ei aihetta]Torstai 12.06.2008 22:33

Siinä tapauksessa ettet ole vielä vakuuttunut siitä, että
ihminen on tuomittu tyhmyyteen, tässä on muutama esimerkki.
Ohjeet ovat aitoja, kulutustavaroissa nähtyjä..

Hiustenkuivaajassa:
'Älä käytä nukkuessa.'
(Hitto, se onkin ainut aika jolloin laitan hiuksiani.)

Saippuapalassa:
'Ohjeet: käytä kuten tavallista saippuaa.'
(Eli?)

Sipsipussissa:
'Voit olla voittaja! Ei ostopakkoa. Ohjeet pussin sisällä.'
(Myymälävarkaan erikoinen)

Pakaste-valmisruoka-annoksessa:
'Tarjoiluehdotus: sulata.'
(siis ihan vaan ehdotus)

Silitysraudan pakkauksessa:
'Älä silitä vaatteita päälläsi.'
(Mutta eikö se säästäisi paljon aikaa?)

Tiramisu-jälkiruuan POHJASSA:
'Älä käännä ylösalaisin.'
(Liian myöhäistä...)

Nukahtamislääkkeessä:
'Varoitus: saattaa aiheuttaa uneliaisuutta.'
(Toivoa sopii!)

Uunivanukkaassa:
'Tuote on kuuma lämmityksen jälkeen.'
(eikös se yö seuraa päivää?)

Maapähkinöissä:
'Varoitus: tuote sisältää pähkinää.'
(Kuka oli näin fiksu?!!)

Lasten yskänlääkkeessä:
'Älä aja autoa tai käytä muita koneita.'
(Liikenneonnettomuuksia voitaisiinkin vähentää rutkasti, kun
saataisiin kaikki ne 5-vuotiaat hurjapäät pois ratista)

Lentokoneessa tarjoiltavan maapähkinäpussin kyljessä:
'Ohjeet: avaa pussi, syö pähkinät.'
(3.Lennä Deltaa.)

Useimmissa jouluvaloissa:
'Vain sisä- ja ulkokäyttöön.'
(Ja muita vaihtoehtoja on?)

Lapsen Supermies-asussa:
'Tämä puku ei mahdollista lentämistä.'
(No tästä nyt ei voi yhtiötä syyttää.)

Japanilaisessa tehosekoittimessa:
'Ei saa käyttää siihen toiseen tarkoitukseen. Not to be used for the other use.)'
(Nyt nimittäin heräsi uteliaisuus, täytyy tunnustaa.)

Ruotsalaisessa moottorisahassa:
'Älä yritä pysäyttää sahaa käsilläsi'
(Onko sellaista tapahtunut paljonkin?)

Särkylääkepakkauksessa:
'Saattaa aiheuttaa päänsärkyä'
(Selvä se, särkylääkkeestä saa tietystikin särkyä, ja
pahoinvointilääkkeestä pahoinvointia...)

Hiuskihartimessa:
'Ei saa työntää ruumiin aukkoihin'
(?!)
'Ei saa käyttää nukkuessa'
(no tämähän tuli selväksi jo hiustenkuivaajan kohdalla)
'Ei sovellu kulmakarvojen tai silmäripsien kihartamiseen'
(kyllä nyt harmittaa!)

Tikkaissa, noin kolmannen puolan kohdalla:
'Älä kiipeä tätä ylemmäs, ennen kuin sidot tikkaat ylhäältä kiinni'
(tällä kertaa varoitus tuli kuitenkin ajoissa, toisin kuin tiramisun kohdalla...)

Pekonipakkauksessa:
'tuote kypsennettävä ennen nauttimista'
(raakaa pekonia... yääk!)

Maastoautossa kuljettajan aurinkolipan sisäpuolella:
'Kovaa ajettaessa mutkaan auto saattaa kaatua'
(ja tälle ominaisuudelle ei sitten viitsitty tehdä mitään jo tehtaalla...?)