IRC-Galleria

[Ei aihetta]Maanantai 03.11.2008 21:02

Muovatessaan naista, Jumala oli tullut jo kuudenteen ylityöpäiväänsä.
Silloin ilmestyi eräs enkeli paikalle ja kysyi:

"Miksi käytät näin paljon aikaa tähän yhteen?"

Ja Herra vastasi:

"Et ole tainnut nähdä kaikkia niitä erityisominaisuuksia, joita olen asentanut naiseen?" Hän kestää pesua. Hänessä on yli 200 taipuisaa taivutettavaa niveltä. Hän toimii minkälaisella ravinnolla tahansa. Hänellä on vartalo, joka voi syöttää ja hoitaa neljääkin lasta samanaikaisesti.
Hänen suudelmansa lääkitsee kaiken polven pienestä naarmusta särkyneeseen sydämeen. Ja kaiken tämän hän pystyy tekemään vain kahdella kädellä."

Enkeli ihmetteli kaikkia näitä ominaisuuksia:

"Vain kahdella kädellä?....Mahdotonta! Ja tämäkö on vain perusmalli? Liikaa työtä yhdelle päivälle... Odota huomiseen ja tee hänet valmiiksi sitten."
En tee, vastusti Herra. Olen niin lähellä saada valmiiksi nämä sydämeni suosikkiominaisuudet. Hän parantaa itse sairautensa, ja pystyy työskentelemään 18 tuntia päivässä.

Enkeli tuli lähemmäs ja kosketti naista. "Olet tehnyt hänet pehmeäksi, Herra?"

"Hän on pehmeä", sanoi Jumala, mutta olen tehnyt hänet myös vahvaksi. Et voisi uskoakaan mitä hän kestää ja mistä hän selviää .

"Osaako hän ajatella?" kysyi enkeli.

Jumala vastasi:"Ei ainoastaan ajatella, vaan myös pohtia ja sovitella"

Enkeli kiinnitti huomion johonkin, ojensi kätensä, ja hipaisi naisen poskea... "Herra, tämä malli taitaa vuotaa"
"Minähän sanoin laittaneeni häneen paljon ominaisuuksia.
Se ei ole vuoto... Se on kyynel", oikaisi Herra enkeliä.

"Mitä tarkoitusta varten se on?" kysyi enkeli.

jumala sanoi:
"Kyyneleet ovat hänen keinonsa ilmaista itseään, ilmaista suruaan, rakkauttaan, hellyyttään, yksinäisyyttään, intohimoaan ja ylpeyttään."

Tämä teki enkeliin suuren vaikutuksen;
"Olet nero, Herra. Olet ajatellut kaikkea.

Nainen on todellakin ilmiömäinen!"

[Ei aihetta]Maanantai 03.11.2008 19:38

Näät kadulla irtonaisen jalan :

[x] Hyi stna !!
[xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx] Ei kun mysteeriä selvittämään!
[ ] iu iu iu ! hyi siis D44
[x] Jollain kävi huonosti..

Jouluaattona piipusta alas tulee Britney Spears :

[] BRITNI ! wuhuu!
[x] siis wtf ?
[ ] öö.. en oo ihan terve .
[ ] jyy wana piis of mii?!

Menet autolla vaatekaupan ohi, jossa kaikki vaatteet ovat alessa 70% :

[x] Isi! Käänny takas!
[ ] 70% !! kai nyt enemmänki voi tiputtaa ;O
[x] Iskä hei? Voiks lainaa vähä rahaa.. ..ja kääntyy!
[ ] No ihsma. Voin kulkee täs villapaidaski.

Vanhempasi pakottavat sinut karate-leirille :

[x] hojooowhai! hhaijaaa!!
[ ] Äiti iskä ! EIIII
[xxxxxxxxxxxxxxxxx ] Jee karatee!
[ ] Ne nolaa mut jokakerta -.-''

Röyhtäiset tunnilla, kaikki tuijottaa :

[ ] no mo ?
[x] hups *punastuu
[ ] hei, iha normaalii!
[ ] VAHINKO! *juoksee vessaan

Saat synttärilahjaksi koiranpennun :

[x] Voiiii! kiittikiittikiitti !!
[ ] En mä tota toivonu!
[ ] No hyi! Mikä kurttu
[ ] ostan sille diamond kaulapannan, purulelun, vinkulelun, vien sen lenkille.. plaaplaaplaa !!

Kun heräät aamulla kyseinen koiranpentu järsii varpaitasi :

[ ] Ihaana !
[ ] Saatanan rakki! Pois hus!!
[x] Onkohan sillä nälkä ??
[ ] Pure vaa. Koht saat turpaas!

Joku haukkuu sinua lissuksi :

[ ] lollollol! Ittevaa on .
[ ] Kiitti! Tota mä vaan toivoinki :*
[x] Tosta saat pum* ja tosta! pam*
[ ] Älä viitti, oot vaan kateellinen!

Kaverisi on leikannut hiuksesi lähes kaljuksi, aamulla kun heräät :

[xxxxx] Noni tää riittää! Seuraava osottees on hautausmaa!!
[x] Osta mulle peruukki!
[x] yhyyhyhynyyyh!! Mun hiukset
[ ] aah! kiva polkka kiitti ♥ xD

Ihastuksesi kävelee alasti huoneeseesi :

[x] O________________________________________O
[x] tota.. öö.. moi ?
[ ] normii
[ ] *kuolaa* oisko sänkyjumppa mitää?;P

Saat kuulla että olet sukua Madonnalle :

[ ] WOOOOOOOOOOOOUUUUH
[ ] UMZZZZ IHAKS OIKEESTI !!!???!!? IIIIKHHHHHHH
[x] joo nii varmaa.
[ ] :O täst riittääki kerrottavaa kavereille !

Erehdys: Pamela Andersonille :

[x] MUAHAHAHA
[ ] no hyi helvetti !
[x] en usko
[ ] VIELÄ ENEMMÄN KERROTTAVAA KAVEREILLE !!!!

Voitat lotossa 4 000 000 € :

[x] remontoin talon
[ ] OMG !
[ ] lahjotan ne hyväntekeväisyyteen
[ ] NYT VOIN OSTAA SEN LAMBON JA UUDEN HIMAN MEREN RANNALT JA JA JA..

Kuolet tylsyyteen :

[x] täh ?
[ ] ainaha mä
[x] X__________X
[ ] joo nii varmaa

Vanhempasi päättävät ostaa sinulle oman ponin :

[ ] AWWWWWWWWSS KIITOSSS ! tätä mä oon aina halunnu ! <33
[ ] O______________o
[x] myyn sen pois
[xxxxxxxxxxxx] MAGGARAA

Marilyn Manson tulee yöllä herättämään sinua :

[x] OO NY JO HILJAA STNA JA ANNA MUN NUKKUA !!
[ ] O___________O M-MARILYN MANSON ??????
[ ] nimmarii ??? <333
[x] painu helvettiin siitä.

Hän kertoo rakastavansa sinua :

[ ] sori, en oo homo.
[x] wtf ??
[x] joo nii varmaa.
[ ] AWWWWWWWSSS MENNÄÄKS NAIMISIIN KULTA ??!

Hän tarjoaa sinulle 500 000 000 dollaria jos menet hänen kanssaan naimisiin :

[ ] oisin mä ilmatteekski suostunu..
[ ] NO KYLLÄHÄ MULLE RAHA KELEPAA
[ ] ei sil nii paljoo rahaa oo
[x] sori, en suostu.

Olet unohtanut tehdä matikan läksyt :

[x] normii
[x] jaa-a
[ ] OMG OMG OMG MITÄ MÄÄ NYT TEEEEEEEEEENNN ??? SOMEONE HELP MEEEEEEEEEEE
[ ] yhyyy ;<

Tämä testi loppuu nyt :

[ ] jeshh
[ ] aha
[x] no voe voe
[ ] EIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII

[Ei aihetta]Sunnuntai 02.11.2008 23:06

Samwell - What what (in the butt)



I said: "What what, in the butt"
I said: "What what, in the butt"
I said: "What what, in the butt"
I said: "What what, in the butt"

You wanna do it in my butt, in my butt?
You wanna do it in my butt, in my butt?
You wanna do it in my butt, in my butt?
Let's do it in the butt,
OKAY!

I feel you watching me, over there
Come to me, if you care
Don't sit and stare, it's just not fair
Make your move, if you dare

What what

I said: "What what, in the butt"
I said: "What what, in the butt"
I said: "What what, in the butt"
I said: "What what, in the butt"

You wanna do it in my butt, in my butt?
You wanna do it in my butt, in my butt?
You wanna do it in my butt, in my butt?
Let's do it in the butt,
OKAY!

It's okay, if you have a little fright
Don't you worry, I won't bite (not that hard)
If you wan't it, I'll give you power
Just be gentle, I'm delicate like a flower

I said: "What what, in the butt"
I said: "What what, in the butt"
I said: "What what, in the butt"
I said: "What what, in the butt"

I will give you what you need
all I wan't is your big fat seed
give it to me if you please
give it to me if you please

I will give you what you need
all I wan't is your big fat seed
give it to me if you please
give it to me if you please

I said: "What what, in the butt"
I said: "What what, in the butt"
I said: "What what, in the butt"
I said: "What what, in the butt"

You wanna do it in my butt, in my butt?
You wanna do it in my butt, in my butt?
You wanna do it in my butt, in my butt?
Let's do it in the butt,
OKAY!

I said: "What what, in the butt"
(I will give you what you need)
I said: "What what, in the butt"
(all I wan't is your big fat seed)
I said: "What what, in the butt"
(give it to me if you please)
I said: "What what, in the butt"
(give it to me if you please)

You wanna do it in my butt, in my butt?
(I will give you what you need)
You wanna do it in my butt, in my butt?
(all I wan't is your big fat seed)
You wanna do it in my butt, in my butt?
(give it to me if you please)
Let's do it in the butt,
(give it to me if you please)
OKAY!

I said: "what what" okay.

15-vuotias ja 19-vuotias. -.-Sunnuntai 02.11.2008 19:40

Alle 10-vuotias:
[ ] leikit vielä nukeilla
[ ] mielestäsi äidilläsi on mielenkiintoisia purkkeja
[ ] menet aina kuuliaisesti kotiin
[/] teet läksyt kiltisti
[x] olet aina hieman etuajassa koulussa

1½

11-vuotias:
[ ] mielestäsi 5-luokkalaiset ovat jo melkein aikuisia
[ ] hiketät koulussa
[ ] mielestäsi 7-luokkalaiset ovat cooleja
[/] luet kokeisiin
[/] syöt kouluruokaa

1

12-vuotias:
[ ] venytät itsesi täyteen pituuteen ekaluokkalaisen nähdessäsi
[ ] haluat olla yli 170 senttinen
[ ] kiusaat mielelläsi pienempiäsi
[ ] värjäät hiuksiasi ahkerasti
[x] olet tunneilla kiltisti

1

13-vuotias:
[/] käytät paljon meikkiä
[ ] tupakointi/alkoholin juonti on coolia
[ ] ylästeella on makeeta
[x] koulu-uinti on kamalaa
[ ] peilailet koulussa vähintään kaksi kertaa päivässä

1½

14-vuotias:
[x] meikkaat säännöllisesti
[ ] käytät hiuslakkaa
[/] et kuuntele tunneilla tarkasti
[ ] suoristat aina hiuksesi
[ ] vittuilet opettajille

1½

15-vuotias:
[x] odotat perus koulun jälkeistä elämää
[ ] tiedät jo tulevan ammattisi
[x] tiedät, menetkö lukioon vai amikseen
[/] aikasi tuhraantuu kaikkeen muuhun kuin kouluun
[x] yrität tosissasi nostaa numeroitasi

3½

16-vuotias:
[x] Olet käynyt jo riparin
[ ] Koulu ei kiinnosta ollenkaan
[x] Vietät aikaasi mieluiten kavereitten kanssa
[/] Vanhempasi eivät ymmärrä sinua ollenkaan
[/] Et tiedä mitä haluat tehdä tulevaisuudessa

3

17-vuotias:
[x] Olet kokeillut alkoholia
[ ] Sinulla on tyttö/poikaystävä
[/] Haluaisit muuttaa nopeasti pois kotoa
[/] Elät juuri nyt elämäsi parasta aikaa
[x] Odotat kovasti, että täytät 18v

3

18-vuotias:
[ ] Olet käynyt jo baarissa
[x] Haluat pian ajokortin
[/] Olisi kiva muuttaa omaan kämppään
[ ] Koulu on jo takana
[/] Sinulla ei ole kiire seurustelu-suhteeseen

2

19-vuotias:
[x] Asut vielä kotona
[x] Autot on kivoja
[x] Kuuntelet paljon musiikkia
[ ] Harrastat jotain itsepuolustuslajia
[x] Sinulla on oma tietokone

4

20-vuotias tai vanhempi:
[ ] Tiedät mitä haluat elämältäsi
[x] Sinulla on lemmikki
[ ] Olet töissä
[/] Illalla lähdet ulos
[x] Kaipaat huomiota

2½