IRC-Galleria

Johtaja_Jurmu

Johtaja_Jurmu

Huikeaa hiihtotalven juhlaa <3

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Ladulle.comPerjantai 27.10.2017 13:21

Muutama rinkula lisää lisää. Luistaahan se kyllä tuo 15000 euron latu, mutta oikeille lavuille on hinku jo (Saijan ja rautatien ladut) ⛷️⛷️⛷️

HourulainenPerjantai 27.10.2017 10:31

Aikamoista hourailua oli joltaki tämän päivän Koillis-sanomissa. No, mikäpä se siinä, saahan sitä uskoa vaikka joulupukkiin, taikka juha sipilään 😂 Toivotaan vaan että ihmiset jättää moiset hourailut omaan arvoonsa.

NettiansaTorstai 26.10.2017 22:13

Hallituksen ja TE-toimiston heinäkuun hiljaisuudessa virittämä "nettiansa" katkaissut korvaukset jo tuhansilta työttömiltä. ---> UUTINEN <---


THT ry on tänään jättänyt oikeuskanslerinvirastolle oheisen kantelun.
Kantelussa järjestö vaatii oikeuskanslerinvirastoa puuttumaan TE -toimiston verkkoasiointisivustoon ja korjaamaan käytännöt hallintolain mukaiseksi

---> TIEDOTTEESEEN <---

Suoli24Torstai 26.10.2017 17:01

Tuosta "Suoli24" palstasta tulee lähinnä myötähäpeän tunne, sinne ei pitäis koskaa eksyä, missään tilanteessa. Äänestäkää Jurmu presidentiksi niin loppuu Suoli24.

Olis se herkkuva 8-)Torstai 26.10.2017 16:22



Linkki videoon, jos se ei tossa yllä näy!

Ei sole poka mikhän.Torstai 26.10.2017 13:39

Kurkista maailman kylmimpään kylään - pakkasennätys -71,2 astetta

Suomessa kitinä kylmyydestä alkaa jo kesällä, kun hivotaan hellerajaa :D

---> UUTISEEN <---

oimjakon80111MZ_ma.jpg

Paras paikka ihmiselleTorstai 26.10.2017 09:19

Tervetuloa Suomeen!
Täällä on jokseenkin optimaaliset olosuhteet ihmisen olla.
Ei tarvi katuja maalailla viilennyksen toivossa :D


----> UUTISEEN <----

13-3-9897875.jpg

On siinä joku ero...Keskiviikko 25.10.2017 23:01

Arvauskeskuksessa valkotakin luona kun mittaa verenpaineet, niin yläpaine eka mittauksella 180, toisella mittauksella 150 :P Valkotakkikauhu lienee arvioituakin suurempaa, sillä kotona mitatessa on ihan kelvollisissa lukemissa.

Torniainen taas vauhdissa.Keskiviikko 25.10.2017 17:26

En tiijä mihin loukkoon nämä sekoboltsit pitäis tunkea.
Mutta ei vapaalla jalalla kulkemaan ainakaan.

---> UUTISEEN <---