IRC-Galleria

K3TTU

K3TTU

silmukka kiristyy

Paskaa vappua.Torstai 01.05.2008 15:08

Aamulla heräsin auringonpaisteeseen hyvillä mielin. Käväsin koulussa ja tulin kottiin. Sitten lähettiin kaljakauppaan ja meikä vannotti ettei mikään voi mennä ennää pieleen. Siitä jatkettiin Hannalle alottelemaan ja Hannalta Vegalle lopettelemaan. Vegalta kuitenki kaikki katos omille teilleen ja myös me loppuporukka ajateltiin lähteä kaupungista hakemaan ruokaa. Ensin kuitenkin hakemaan tytöille Hannan luota lisää vaatetta. Marikahan se sitte sammahti sinne ja ruuan haku jäi minun vastuulle. Marikan jätimme sinne yksin nukkumaan prinsessan unta ja suunnistimme kohti Turkin Pippuria. Matkalla sinne kuitenkin hukkasin jokaisen ystäväni kaupunkiin ja puheaika loppu. Päätin sitten urhoollisesti lähteä hakemaan naiselleni rullakebabia. Sain kebabit mukaani ja jatkoin matkaani YKSIN PIMEÄSSÄ Hannan luokse (VITUN PITKÄ MATKA), jossa prinsessani oli nukkumassa. No minä poljin paskalla veivilläni että kebabit eivät jäähtyisi hyytävän kylmässä ilmassa. Pääsen Hannan pihaan, aivan jäässä ja väsynyt. Sitten alan koputtamaan oveen, ei vastausta. Koputan ikkunaan, ei vastausta. Koitan murtautua, ei onnistu. Tätä kaavaa tunnin toistin ihan vain sen takia että Marika oli sisällä sammuneena. Parasta jutussa on se että myös meikän oluet, viinit ja absintit lepäs Marikan lailla Hannan luona. Viiden nortin, tuskastelun ja muun palelemisen jälkeen aloin saamaan suunnitelman koottua päähäni. Jatkoin matkaa Vegalle (PITKÄ MATKA) sen toivossa että siellä olisi joku hereillä ja saisin soitettua Hannalle että nyt vikkelästi kotia. Saavuin Vegan pihaan ja onnekseni Vegan isä oli kuistilla ja päästi minut sisään. Herätin Vegan ja Saaran joiden avulla sain Hannan kiinni. Poljin takaisin Hannalle jonne pääsin tälläkertaa sisään. Lopuksi kebabit naamaan ja nukkumaan.

VAPUN PLUSSAT JA MIINUKSET

+ ILMA
+ PORUKKA
+ VEGAN ISÄ
+ AMIKSET JOIDEN RUOKAA SÖIN TURKIN PIPPURISSA
+ MARIKAN SIKEÄ UNI

- SUOMEN KYLMÄT YÖT
- HANNAN KOTIIN VAIKEA MURTAUTUA
- PUHEAJAN RAJOITUKSET
- TASA-ARVO

keskiviikkoKeskiviikko 30.04.2008 11:23

kirjotan jo nyt tänne ku illalla tuskin kykenen

onnea eetulle ku se on iso poika, pitääpä muistaa halata

nyt lähen kouluun

heippahei

uusi aikaKeskiviikko 30.04.2008 02:13

nyt tänään alotan että kirjotan tänne joka päivä, IHAN JOKA PÄIVÄ!11

tänään oli kiva ilma mutta huomenna sataa vettä KUOLKAAAAA

footpäki hajos mutta mulla on teippiä

pool skools teki maalin ja barseloona on homoooo

se oli minun päivä

[Ei aihetta]Perjantai 18.04.2008 15:41

Lähettäjä: Eetu. Viita. (eetujoo@hotmail.com)
Lähetetty: 18. huhtikuuta 2008 12:40:07
Vast.ott.: Ruisrock-palaute (palaute@ruisrock.fi)

Tervehdys.

Taitaa jäädä tämän vuoden Ruisrock väliin sillä Provinssirokista saimme huomattavasti positiivisempaa palautetta.

Harmi.

MULKUT :((8Perjantai 18.04.2008 15:37

Lähettäjä: Ruisrock-palaute (palaute@ruisrock.fi)
Lähetetty: 18. huhtikuuta 2008 11:18:38
Vast.ott.: Eetu. Viita. (eetujoo@hotmail.com)

Hei! Yksi pääsylippu oikeuttaa yhden ihmisen sisäänpääsyyn festivaalialueelle eli kyllä molempien siamilaisten kaksosten osapuolten tulee ostaa oma lippu.

Ystävällisin terveisin Ruisrockin porukka
Lähettäjä: Eetu. Viita. (eetujoo@hotmail.com)
Lähetetty: 17. huhtikuuta 2008 18:36:47
Vast.ott.: palaute@ruisrock.fi

Parahin ruisrock!

Miten teillä on yleinen käytäntö siiamilaisten kaksosten kanssa? Pääseekö yhdellä rannekkeella sisään vai pitääkö molempien ostaa oma?

Vastausta odotellessa.

Eetu Viita

MARIKA ON VAMMANEN :'''')))Perjantai 28.03.2008 00:19

27.03.08 21:46 <mmara> shut your fucking face uncle fucka, youre a fucking face ungle fukcaaain, you and me its not YOU AND ME uncle fuckaa

SYNTY MÄ PÄI VÄSunnuntai 03.02.2008 07:03

TOIVOTTAVASTI JOKU TAJUAA OSTAA MULLE SYNTTÄRIULAHAJAKSI NORTTIA :))))))9 ETTÄ JOS MEINAA KAKKUA SAAH ANII NORTTIA KIITOS

tomi <3Keskiviikko 05.09.2007 00:45

(21:37:18) <Weedy-> meikä ottaa oman K3TUN lemmikiks ja ruokin sitä kaljalla
(21:37:19) <Weedy-> <3
crimes

20.07.07 12:35 <Weedy-> vedä meeri käteen nytten