IRC-Galleria

Kana-chan

Kana-chan

And we danced on into the night

Hyvää tuulta ja AjattaraaMaanantai 29.08.2011 17:13

Siitä erikoinen päivä että olen tuntemattomasta syystä varsin hyvällä tuulella :)
Nätti sää, ikkunasta tulee vasta leikatun nurmikon tuoksu...

Tosi kesäistä, jollain tasolla.

Paikkasin sitten innostuksisssani yhdet housut, jotka kerran tässä ratkes koulussa haaroista. Enkä edes tökkinyt neulalla sormeen! Edistyksellistä.

Sitten keksin ruveta kuuntelemaan Ajattaraa, ja edelleenkin vaan hymyilyttää. Kun esim tää nyt taustalla soiva Kansallispäivä niminen kappale, onkin niin yltiö positiivinen ;3


Ja koska oletan, että osa ei saa noista lyriikoista selvää, niin tässä olis nekin kun hyvän tuulisuuttani teidän puolestanne ne googletin
Yksi hakkaa vastasyntyneellä toisen kasvoja,
kolmas ajaa irvistellen vanhaa kuorma-autoa.
He levittävät vitkaan kumousryhmän iskulauseita,
presidentti saapuu tarkastamaan valtakuntaansa.
Presidentin tukkalaitteen luona pyörii armeija,
kuuden asteen koulutuksen hyperampiaisia.
Vastapuoli, kansa siis, on saanut täyteen mittansa,
he käyttävätkin apunaan SDP-muurahaisia.
Nyt mä sulle kerron kaiken sen, josta muuten vaikenen,
suuri kuolonjuhlapäivä tänään on, niinkuin huomenna ja eilenkin, sekaisin.
Muurahaiset soluttautuu presidentin nivusiin,
sieltä paha myrkky hiipii hiljaa suoraan aivoihin.
Pikkuhiljaa presidentti sulaa kukkatapettiin,
törmää siellä oikein kunnon kelpo kansanihmisiin.
Hän hyppää vanhaan haalariin, työläislaulut soi,
hirmuaseen käyttö voiton tappelussa toi,
ihmismielen murskanneitten voittohymnit salamoi,
toinen toisen verta juo, itseänsä jumaloi.
Nyt mä sulle kerron kaiken sen, josta muuten vaikenen,
suuri kuolonjuhlapäivä tänään on, niinkuin huomenna ja eilenkin, sekaisin.
Nyt mä sulle kerron kaiken sen, josta muuten vaikenen,
suuri kuolonjuhlapäivä tänään on, niinkuin huomenna ja eilenkin, sekaisin.
Nyt mä sulle kerron kaiken sen, josta muuten vaikenen,
suuri kuolonjuhlapäivä tänään on, niinkuin huomenna ja eilenkin, sekaisin
ja hämillään, niin sekaisin ja peloissaan.


Ja tossa ois vielä toinenki hieno kipale Ajattaralta

....Keskiviikko 24.08.2011 20:28

Ei mulla oikeesti ole mitään kirjotettavaa. On vaan niin pirun helppo aukasta galleria ja ruveta kirjottaan jotein randomia ku joutuu koneen vieressä oottaan opea saapuvaksi.

No eikai se ole sattumaa että tunnin nimi on äidinkieli ja viestintä

Noo ainakin nää koneet toimii omaan verrattaessa suhteellisen nopeasti
Waiting.jpg

Noo kulutan aikaani miettimällä sitä et pääsen tänään putaalle :D
Ja sekin on niitä asioita joista en koskaan uskonut innostuvani. Lol
Baby%20Exited.jpg

^^Keskiviikko 24.08.2011 01:32

Mikro on tiesittekö erittäin hieno keksintö!
Sitä ei tajua ennen ku joutuu syömään viikon joka toinen päivä jääkaappi kylmää spagettia. Jos ette ole moista hulluutta kokeilleet, niin voin kertoa: Se on KIDUTUSTA!

Eli sain tänään mikron, hieno fiilis. Ainut vaan että se ei sopinutkaan siihen kahtaan johon olin sen ajatellut, koska siinä oli liian vähän tilaa. Mikro sopi kyseiselle hyllylle sentilleen, mutta ympäriltä puuttui vaaduttu kymmenien senttien levyinen tila. Ei täällä vuokra solussa kehtaa ruveta kokeilemaan mitä siitä seuraa jos ilman kierto tila puuttuu. Mikrohan saattaisi ylikuumeta ja sen seurauksena hajota! Eikä se pieni tulipalon mahdollisuuskaan ole erityisen houkutteleva.

Eli jaan nyt vähäisen pöytätilani keskikokoisen mikron kanssa. Tiukkaa tekee, mutta selviydyn.

Olis mulla ollu jotain oikeasti fiksuja aiheitakin, mutta on kiire kattoon supernaturalia, joka alkoi samalla kun kirjoitin tätä lausetta.

Ensi mainostauolla teen listan niistä muka hyvistä aiheista joista olisin ihan hyvin voinut kirjoittaa.
  • Koulu alkaa jo hivenen tympiä(on niin ykstoikkosta)
  • Äiti ja Matti oli tänään käymässä
  • Pari sekunttinen itkukohtaus joka päättyi kun tunsin kyynelkanavien täyttymisen, syy tuntematon
  • Joskus tekee mieli syödä buranoita ilman syytä
  • Myöhästyin tänään koulusta
  • Meidän LV tykkää Putaan Mantasta
  • Erillaiset homoeroottiset fantasiat joita kehitin Aragornista ja Legolaksesta, ja parista muusta suosikki parituksestani
  • Se kuinka iloinen olen siitä että äiti ei lue tätä

ARGH! *tv päälle! *kuolaustaMaanantai 22.08.2011 02:21

FUUU !!!
Jäi eka tunti Taru Sormusten Herrasta näkemättä D:
Helvetin helvetti..

Ja nyt kun katon tän nii oon taas vähän aikaa ihan täpinöissäni, eikä mun päähän mahu ku Legolas
Legolas_happy.jpg

Kattokaa nyt !
Muutenkin valuu näitä kattoessa kuolaa suupielistä...
Niin sitten siellä vielä on joku noin IHANA <33

Legolaksessa on kaikkea mikä on miehessä ihanaa:
  • Pituutta
  • Pitkä tukka
  • Hyvän näköinen
  • Ei ole oikeasti olemassa

Viimeinen kohta siksi ettei synny esim. koulussa niitä änkyn-änkyn-en-pysty-sanomaan-mitään-järkevää-koska-olen-niin-lätkässä-suhun-änkyn-änkyn -tilanteita

Nemi+strip.gif

Kuullostiko tutulle mun suusta? Eli muistatko vielä Alucardin?
Kyllä muistan hänet edelleen, olen vain luonnostani niin uskoton että pystyn olemaan lätkässä moneen tyyppiin yhtäaikaa..
Jos ärsyttää moinen niin voi voi!

Tähän vielä pari ihanaa kuvaa
Legolas_coronation.jpg

OMG-legolas-greenleaf-3911315-450-210.jpg

Aragorn_Legolas+women.jpg

Ja koska olen ehdottomasti yaoi-fanityttö joka näkee parituksia kaikkialla niin vielä tämmönen

Behind_Locked_Doors_by_hazyshade.jpg

Ja tietty tähän kuuluu että kuolaan EMP:iltä iltatähti-kaulakorua ja sellasta sormusta <3

Möyh!Torstai 18.08.2011 02:42

Oikeasti pitäis kai nukkua et pääse huomis aamuna sängystä ylös, että ehtii kouluun,
jotta voisin taas oppia uusia asioita,
jotta voisin huomata taas päivän lopuksi ettei oppinutkaan mitään,
jotta voisin siitä syystä kieriskellä itsesäälissä,
jotta voisin ajatella ettei tässä ole mitään järkeä,
jotta voisin huomata että ei ole taaskaan loppu päiväksi tekemistä
ja tulla taas loppu päiväksi koneelle

Tympäs nii teinKeskiviikko 17.08.2011 18:20

1) JOS JOKU KYSYY "OLETKO OKEI", SINÄ SANOT
- No Eternity (Angels Dance Mix)

2) KUINKA KUVAILISIT ITSEÄSI?
- Where The Dead Is Most Alive

3) MISTÄ SINÄ PIDÄT VASTAKKAISESSA SUKUPUOLESSA?
- Ei raha oo mun valuutta

4) KUINKA VOIT TÄNÄÄN?
- Where

5) MIKÄ ON ELÄMÄSI TARKOITUS?
- Sotaa Apatiaa Vastaan

6) MIKÄ ON MOTTOSI?
- Ryssä Mun Leipääni Syö

7) MITÄ YSTÄVÄSI AJATTELEVAT SINUSTA?
- Raise Your Glass

8) MITÄ VANHEMPASI AJATTELEVAT SINUSTA?
- Dying To Live

9) MITÄ SINÄ AJATTELET USEIN?
- Anteeksi

10) PALJON ON 2+2?
- Kai Sä Tajuat?

11) MITÄ AJATTELET PARHAASTA YSTÄVÄSTÄSI?
- I Will Follow

12) MIKÄ ON SINUN ELÄMÄNTARINASI?
- No One (Lives Forever)

13) MIKÄ SINÄ HALUAT OLLA KUN KASVAT ISOKSI?
- Not Strong Enough -.-'

14) MITÄ AJATTELET KUN NÄET IHASTUKSESI?
- Tuhka Ja Veri

15) MITÄ TANSSIT HÄISSÄSI?
- Linnunrata

16) MITÄ SOITETAAN SINUN HAUTAJAISISSASI?
- Kaikki Hyvin justiinsa...

17) MIKÄ ON SINUN HARRASTUKSESI/KIINNOSTUKSEN KOHTEESI?
- Vampire Romance

18) MIKÄ ON SUURIN PELKOSI?
- Angels Of The Dark

19) MIKÄ ON SUURIN SALAISUUTESI?
- Taas

20) MITÄ HALUAT JUURI NYT?
- Värinää

21) MITÄ AJATTELET YSTÄVISTÄSI?
- Murder -.-'

Huomenna se sitten tapahtuu...Keskiviikko 10.08.2011 22:22

muutto-s.3-722x1024.jpg

Ihan kumma ajatus...
Mä en asu huomenna enää putaalla :o
Miettikää HUOMENNAA!
Kummaa/surullista/jännää aatella et ku lähen huomenna äitin kanssa Raaheen nii sitte en enää illalla tuukkaan sen kanssa takas tänne...

Sekavat fiilikset...

They're coming to Take me AwayTiistai 09.08.2011 04:44


They're coming to take me away, Ha-ha
They're coming to take me away, Ho-ho
Hee-hee-haa-haa
To the funny farm
Where life is beautiful all the time
And I'll be happy to see those
Nice young men in their clean white coats and
They're coming to take me away, ha-ha!

Siis muutto Raaheen lähesyy...

[Ei aihetta]Maanantai 08.08.2011 22:11

yaoi <3Sunnuntai 07.08.2011 23:03

Badass Uke
(x) REBEL!
(x) Sinua on vaikea lähestyä
( ) Saatat vaikuttaa viattomalta...
( ) ..mutta loppujen lopuksi olet pikku pahis
( ) Tottelet loppujenlopuksi kiltisti
(x) Elät omassa pikku haavemailmassasi, johon harvemmin päästät ketään
( ) Älä komentele
Tulos:3

Flaming Uke
( ) Olet aina huomion keskipiste
( ) Olet hieman mahtipontinen
( ) Ja saatat olla myös vähän komenteleva
(x) Autat muita mielelläsi
(½) Tulet helposti mustasukkaiseksi
( ) Niinkuin myös kilpailuhenkiseksi
(½) Et halua olla kokonaan sidottu suhteeseesi vaan tarvitset vapautta
Tulos:2½

Clueless Uke
(x) Tapaat vaipua omiin ajatuksiisi usein
(½) Rakastat pelejä
(x) Ja musiikkia
(½) Olet vähän hidas
(½) Ja sinua on helppo käyttää hyväksi
(½) Ilman että itse tajuat
( ) Eikä se oikeastaan haittaisikaan
Tulos:4

Dramatic Uke
( ) Näet toisten ihmisten läpi helposti
(½) Annat tunteiden ja ajatustesi hallita, joskus liiankin paljon
( ) Olet epäileväinen
(½) Ja salaperäinen
( ) Aiheutat draamaa
( ) Vain partnerisi voi pelastaa sinut omalta synkkyydeltäsi
(½) Nautit kivusta
Tulos:1½

Innocent Uke
(x) Olet luova
(x) Ja ehkä hieman ujo
(½) Et haluaisi tehdä päätöksiä
( ) Joten annat partnerisi tehdä ne
( ) Teet mitä tahansa vältelläksesi konfliktejä
(x) Olet luottavainen
(x) Romantiikka<3
Tulos:4½


♥♥♥♥♥♥

Chibi Seme
(½) Vetäydyt mieluusti syrjemmälle
(x) Etkä välttämättä näytä oikeita tunteitasi
(½) Etkä haluakaan näyttää
(x) Olet hiljaisempi
(x) Päästät harvat lähellesi
(x) Kun sinut kuitenkin tuntee hyvin, olet uskollinen ja rakastava
(½) Tarvitset motivaatiota ottakseesi ohjat omiin käsiin
Tulos:5½

Opportunist Seme
(½) Olet huomaavainen
( ) Mutta myöskin manipuloiva
(½) Saatat vaikuttaa itsekkäältä
(½) Pohjimmiltasi olet kuitenkin kiltti
( ) Et masennu vaikka käyttäisit jotakuta vähän hyväksi
(½) Et pidä liiasta draamasta
(½) Loppujen lopuksi välität partneristasi ja pidät huolen hänestä
Tulos:2½

Romantic Seme
(x) Olet romanttinen ja ajattelevainen
(½) Käyttäydyt siivosti
(½) Suojelet partneriasi vaikka henkesi uhalla
(x) Etkä pettäisi häntä mistään hinnasta
(½) Rehellisyys on yksi hyveistäsi
(½) Uhraat jopa oman onnesi partnerisi vuoksi...
(½) ...ja joskus myös ystäviesikin vuoksi.
Tulos:4½

Sadistic Seme
(x) Olet hieman perfektionistinen
( ) Ja ylimielinen
( ) Sinun kanssasi saa olla varovainen...
( ) ...koska kun kerran on otteessasi, ei siitä pääse pois
( ) Sinä olet pomo
( ) Ja muiden pitää tietää se
( ) Olet pahimman luokan sadisti
Tulos:1

Don't Fuck With Me Seme
(½) Olet suoraan sanottuna pelottava
( ) Vain ne, jotka haluavat leikkiä vaaran kanssa lähestyvät sinua
( ) Rakastat 'saalistaa'
(½) Räjähdät suuttuessasi
(x) Olet yksinäinen susi
(½) Sekä omistushaluinen ja vakava
(x) ...mutta kuitenkin todella suojelevainen ja uskollinen
Tulos:3½