IRC-Galleria

Näin selvität kuka on pedofiiliPerjantai 24.04.2009 19:58

Monet jo osaavat epäillä opettajia pedofiileiksi ja siksi nappasin tänne ohjeet miten voit tunnistaa pedofiilin.

* Mikäli henkilö on yli 18 vuotta vanha. On kuitenkin huomioimisen arvoista, etteivät kaikki täysi-ikäiset ole pedofiileja.
* Mikäli henkilö yrittää saada sinut autoonsa.
* Mikäli henkilö on lihava hymyilevä keski-ikäinen mies.
* Mikäli henkilö viettää epätavallisen paljon aikaa leikkikentällä.
* Mikäli henkilö on täyttänyt jääkaappinsa pelkillä suklaapatukoilla.
* Mikäli henkilö pyytää sinua esittelemään intiimejä alueitasi.
* Mikäli henkilö itse sanoo niin.
* Mikäli henkilö kiistää tämän. Silloin hänellä on jotain peiteltävää.
* Mikäli henkilö seuraa aktiivisesti animea ja/tai vierailee 4chanissa.
* Mikäli henkilö tarjoaa sinulle karkkia, eikä ole tuttavasi. Kokista voi sen sijaan ottaa turvallisin mielin vastaan myös vierailta.
* Mikäli henkilöllä on hollantilaisen PNVD:n jäsenkirja.
* Mikäli henkilö on töissä päiväkodissa tai koulussa, eikä tiedettävästi käytä housuja.
* Mikäli henkilö haluaisi näyttää sinulle "pienen rotan"
* Mikäli henkilö on ruotsalainen
* Mikäli henkilö on aikuinen ja chattailee IRC-Galleriassa alle 16-vuotiaiden kanssa.
* Mikäli henkilö on pappi.
* Mikäli henkilö ei suostu allekirjoittamaan vetoomusta, jossa vaaditaan, "että (miespuolisilta) pedofiileilta leikataan munat irti ja lyödään ne tapilla perseeseen".
* Mikäli henkilön vakiolausahdus on "se sano olevansa yli kuustoista"

Ja monet tietävätkin, että Liperin koulussa on pedofiili :o

Suomalaisten kuulluisimmat sanonnat :'DMaanantai 13.04.2009 23:45

”On lottovoitto syntyä Kehä III:n ulkopuolelle”

”Vittu, vittu, vittu, vittu”

”Pitäkää tunkkinne, saatana!”

”Ei pysty, on niin hapokasta”

”Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen...”

”Presidentti on valittu jälleen tasavallan Kekkoseksi.”

”Sä oot heikoilla hangilla, sä oot heikoilla hangilla, sä oot heikoilla hangilla...”

”Nyt hei, "SHUT THE FUCK OFF!!"”

”Ei jumalauta nyt tuli vittu turpaan!”

”*Kanava lähti, so fucking what!”

”Havuja perkele!”

”Tulee puukosta!”

”Elämä on laiffii”

”Pois alta jumalauta, viiden vuoden päästä mä oon sun pomo!”

”Ja vielä pesäpallomailalla!”

”Laitela, Ismo Laitela”

”Viissenttineen!”

”Kahen kilon siika!”

”Ei jumalauta mikä MÖTKÖ!”

”Ei vois vähempää kiinnostaa”

”No kun ei tällä romulla päässyt kovempaa”

”Onks toi se mun pullo?”

”Vittu toihan on se mun pullo!”

Tiedot ovat tosi, sillä ne on otettu hikipediasta :'D

Olen 54% suomalainenLauantai 04.04.2009 16:40

Tämä testi on todella väärässä o_O


[] Molemmat vanhempasi ovat suomalaisia.
[] Olet syntynyt Suomessa.
[ ] Sukunimesi päättyy -nen tai -la/-lä.
[ x] Tunnet vähintään viisi ihmistä, joiden nimi on Matti/Pekka/Juhani/Liisa/Susanna/Elina.
[ ] Sinun nimesi on Matti/Pekka/Juhani/Liisa/Susanna/Elina.
[ ] Olet alkoholisti.
[x] Olet (ollut) masentunut tai tunnet vähintään viisi ihmistä, jotka ovat (olleet) masentuneita.
[ ] On suuri mediatapahtuma, kun joku ulkomaalainen B-julkkis mainitsee kotimaasi.
[x] Sinulle "rusketus" tarkoittaa sitä, että erottuu lumihangesta.
[ ] Olet äärettömän kiinnostunut ulkomaalaisten ajatuksista kotimaastasi.
Tähänastinen tulos: 3

[ ] Pidät hernekeitosta ja tiedät, mihin viikonpäivään ja jälkiruokaan se kuuluu yhdistää.
[x ] Rakastat suklaata ja/tai salmiakkia.
[ x] Rakastat ruisleipää.
[x] Olet ostanut nakkikioskilta makkaraperunat.
[ ] Olet tapellut nakkikioskin jonossa.
[ ] Juot kahvia useamman kupin päivittäin.
[ x] Syöt perunaa melkein joka päivä.
[ ] Itsenäisyyspäivää kuuluu viettää sytyttämällä kaksi kynttilää ja katsomalla, kuinka presidentti kättelee julkkiksia kaksi tuntia.
[ ] Muistelet vieläkin vuoden 1995 jääkiekkomaailmanmestaruutta.
[ ] Muistelet vieläkin, kuinka Aino Acktén lausuma "aja hiljaa sillalla" valittiin kauneimmaksi lauseeksi Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900.
Tähänastinen tulos: 7

[ ] Sauvakävelet.
[ ] Kuuntelet raskasta musiikkia.
[x ] Seuraat formula 1:tä ja/tai mäkihyppyä.
[x ] Marjastat ja/tai sienestät.
[ ] Sinulla tai perheelläsi on kesämökki.
[x] Juhlit juhannusta.
[x] Saunot säännöllisesti.
[ ] Halaaminen on mielestäsi rakastavaisten puuhaa.
[x] Puhut ulkomaalaiselle väkisin englantia, vaikka tiedät tämän ymmärtävän suomea. Toisaalta puhut ulkomaalaiselle suomea, vaikka tiedät, ettei tämä ymmärrä.
[ ] Sinusta suurin osa lauluista, jotka eivät ole mollissa ovat huonoja.
Tähänastinen tulos: 12

[x ] Sinulla on jotain Marimekon valmistamaa.
[x ] Sinulla on jokin tuote, jossa on Marimekon Unikko-kuosi.
[x ] Sinulla on Iittalan/Arabian/Hackmaninastioita/keittiötarvikkeita.
[x] Luet Aku Ankka -lehteä.
[x] Rakastat Muumeja.
[ x] Tasavallan presidentistä puhuttaessa puhutaan "siitä," lemmikkimarsusta puhuttaessa puhutaan "hänestä."
[x] Sinusta järvet eivät ole eksoottisia.
[ ] Tiedät, että aamulla ei kuulu puhua.
[ ] Odotat että vihreä valo vaihtuu, vaikka kadulla ei olisi yhtään autoa.
[x] Sinusta on ihan tavallista, ettet kävelyllä törmää yhteenkään ihmiseen.
Tähänastinen tulos: 20

[x ] Sisällä on liian kylmä, jollei ole vähintään 20°C.
[ ] Ulkona 20°C on liian kuuma.
[x ] Alle 65°C sauna on kylmä.
[x] Ulkona voi olla ilman pipoa pakkasella.
[ ] Tiedät ainakin viisi eri tyyppistä lunta tarkoittavaa sanaa.
[ ] Jos muukalainen hymyilee sinulle, oletat hänen olevan humalassa tai ulkomaalainen.
[x ] Sinulle "eurooppalainen" tarkoittaa ihmistä, joka on Länsi-Euroopasta, muttei Pohjoismaista.
[x] Hiljaisuudet keskustelun lomassa kuuluvat asiaan, eivätkä häiritse sinua yhtään.
[x] Pyydät anteeksi, jos olet minuutinkin myöhässä.
[x] Ymmärrät, että "m" tarkoittaa "kyllä," "nngg" tarkoittaa "ei" ja "mnt" tarkoittaa "huomenta."
Kokonaistulos: 27

Kerro kokonaistulos kahdella, niin saat suomalaisuusprosenttisi.
Otsikoi muistiinpano "Olen (?)% suomalainen!"

PummejaLauantai 04.04.2009 00:45

Eli juups, ollaan oltu pummeja :'D
Koulussa "nukutaan" lattialla ns. pienessä aulassa oonan ja ellin kanssa :'D Muut ovat vain tujjottaneet tyhmästi ja ottanut kuvia :'D

Japseista kommentejaMaanantai 30.03.2009 00:03

“voi ei! tytöltä lähti kypärä päästä! Ei! Vai onko hän sittenkin poika? Samapa se! Nyt…”

“Hänestä tuli juuri David Ginola”

“Valas sai maistaa pakaroita!”

Lisää tulloo ajallaan ;3

lisää :'DSunnuntai 29.03.2009 00:38

Jos saisit lapsen, kumpaa sukupuolta toivoisit?
[] Poika
[ ] Tyttö
[ ] Ei erityistä mieltymystä
[ ] En osaa sanoa
[x ] En halua lapsia

Missä säilytät kännykkääsi?
[x] Housujen etutaskussa
[ ] Housujen takataskussa
[ ] Repussa / (käsi)laukussa
[ ] Takin povitaskussa (kumpi tahansa puoli)
[ ] Takin taskussa
[ ] Jossain muualla
[ ] Minulla ei ole kännykkää
[ x] Milloin missäkin

Jos WC-paperi on mielestäsi telineessä väärin päin, korjaatko sen ja laitat rullan "oikein"?
[ ] Kyllä
[ ] En
[x] Toisinaan

Mitkä ovat/olivat lempiaineitasi koulussa?
[ ] Biologia
[ ] Englanti
[] Filosofia
[ ] Fysiikka
[ ] Historia/yhteiskunta oppi
[ ] Kemia
[x] Kuvaamataito
[ x] Käsityöt
[ ] Liikunta
[ ] Maantieto
[ ] Matematiikka
[] Musiikki
[] Psykologia
[ ] Ruotsi
[ ] Saksa
[ ] Uskonto / Elämänkatsomustieto
[ ] Äidinkieli
[ ] Inhosin kaikkea!
[ ] Jokin muu aine

Jos olisit kansainvälisesti tunnettu huippu-urheilija, mikä olisi lajisi?
[ ] Autourheilu
[ ] Curling
[ ] Golf
[ ] Koripallo
[ ] Ratsastus
[ ] Jalkapallo
[ ] Paini
[ ] Shakki
[ ] Sulkapallo
[ ] Taitoluistelu
[ ] Tanssi
[ ] Uinti
[x] Muu laji
[x] En osaa sanoa
[ ] Juoksu
[ ] Jääkiekko
[ ] Mäkihyppy

Mitkä ovat arkivaatteidesi hallitsevimmat värit?
[x] Harmaa
[ ] Keltainen
[x] Musta
[ ] Punainen
[ ] Ruskea
[x] Sininen
[x ] Valkoinen
[ ] Vihreä
[x] Jokin muu

Mihin aikaan heräät arkiaamuisin?
[ ] Ennen viittä
[ ] 05-06
[x ] 06-07
[] 07-08
[ ] 08-09
[ ] 09-10
[ ] 10-11
[ ] 11-12
[ ] Mihin aikaan sattuu
[ ] Vaihtelevasti

Mistä olet riippuvainen?
[ ] Alkoholista
[ ] Huumeista
[ ] Internetistä
[ ] IRC Galleriasta
[x ] IRC:stä / chäteistä
[ ] Kahvista
[ ] Läheisestä ihmisestä
[ ] Lääkkeistä
[ ] Rakkaudesta
[ ] Shoppailusta
[x ] Suklaasta/karkeista
[ ] Teestä
[x ] TV:stä
[ ] Työstä
[ ] En ole riippuvainen mistään
[x] En mistään näistä
[ ] Tupakka

Uskotko kuolemanjälkeiseen elämään, eli että oma elämäsi jatkuu muodossa tai toisessa ruumiisi kuoleman jälkeen?
[x ] Kyllä
[] En
[ ] En osaa sanoa

Kumpia sinulla on enemmän, ystäviä vai vihamiehiä?
[] Ystäviä
[ ] Vihamiehiä
[x ] Yhtä paljon
[x] En varmasti tiedä ketkä kaikki vihaavat minua

Kuinka vastaat puhelimeen?
[] "Haloo"
[x] "Mo"
[x ] "Niin?"
[x] Epämääräisellä ynähdyksellä
[x] Jollain muulla tavalla
[ ] Omalla etu- ja sukunimellä
[ ] Omalla etunimellä
[ ] Omalla sukunimellä
[ ] En osaa sanoa
[ ] En vastaa puhelimeen

Puhutko koskaan itseksesi, edes muutamaa sanaa?
[ ] En koskaan
[ ] Harvoin
[ ] Joskus
[x] Usein
[ ] En osaa puhua

Mitä elintarvikkeita säilytät jääkaapissa?
[ ] Banaani
[x] Ketsuppi
[x] Kurkku
[x] Mehutiiviste
[x] Sinappi
[] Tomaatti
[ ] Ei mitään näistä

Mihin tosi-TV -kilpailuun HALUAISIT osallistua?
[x ] Amazing Race
[ ] Baari
[ ] Diili
[ ] Huippumalli haussa
[ ] Hurja muodonmuutos
[ ] Idols
[ ] Miljonääri-Jussi
[ ] Popstars
[x ] Selviytyjät
[ ] Suomen Robinson
[ ] Suuri seikkailu
[ ] Suurin pudottaja
[ ] Talo
[x ] Tanssii tähtien kanssa
[ x] Unelmakämppä
[ ] Unelmien poikamies
[ ] Unelmies poikamiestyttö
[ ] Viettelysten saari
[x ] Big Brother
[ ] Jokin muu tosi-TV -kilpailu
[] En voisi ajatella osallistuvani mihinkään näistä

Kirjoitatko nopeammin koneella vai käsin?
[x] Koneella
[ ] Käsin
[ ] Yhtä nopeasti
[ ] En osaa sanoa

Millainen olet juuri nyt?
[ ] Ahkera
[ x] Iloinen
[x ] Janoinen
[ ] Kärsimätön
[ ] Levoton
[ ] Masentunut
[x ] Nälkäinen
[x ] Onnellinen
[ ] Pirteä
[ ] Surullinen
[x] Tylsistynyt
[ ] Unelias
[ ] Vihainen
[] Väsynyt

Kuinka tyytyväinen olet tähänastiseen elämääsi? Anna sille kouluarvosana 4-10.
[ ] 4
[ ] 5
[ ] 6
[ ] 7
[ ] 8
[ ] 9
[ ] 10
[x] En osaa sanoa

Kuinka kauan olet yleensä suihkussa?
[ ] En käy suihkussa
[ ] 0 - 2 min
[ ] 3 - 5 min
[ ] 6-10 min
[] 11 - 15 min
[x ] 16 - 20 min
[ ] 21 - 30 min
[ ] yli 30 min

Mitä täytteitä ET voi sietää pizzassa?
[x ] Ananas
[ x] Anjovis
[x] Aurajuusto
[ ] Basilika
[ ] Chilikastike
[x ] Fetajuusto
[ ] Herkkusieni
[ ] Jalopeno
[] Jauheliha
[] Kana/broileri
[] Kananmuna
[] Kanttarelli
[ ] Kapris
[ ] Katkarapu
[] Kebabliha
[] Kinkku
[x] Kuivattu tomaatti
[ ] Maissi
[x] Mozzarella
[] Naudanliha
[x ] Oliivi
[ ] Oregano
[x ] Paprika
[x] Parsa
[] Pekoni
[x ] Pepperoni
[x] Persikka
[x] Poronliha
[x] Porsaanfilesuikaleet
[] Salami
[] Simpukka
[x] Sinihomejuusto
[ ] Sipuli
[] Siskonmakkara
[] Smetana
[x] Suolakurkku
[ ] Tatti
[x ] Tofu
[ ] Tonnikala
[ x] Valkosipuli
[x] Vuohenjuusto

Kumman jalan kengän laitat ensimmäisenä jalkaan?
[x] Oikean jalan kengän
[ ] Vasemman jalan kengän
[ ] En käytä kenkiä
[ ] Enpäs ole kiinnittänyt huomiota
[x] Vaihtelee

Kun piirrät Suomen lipun, kummin päin sen teet?
[ ] Lipputanko oikealla, lippu liehuu vasemmalle
[x] Lipputanko vasemmalla, lippu liehuu oikealle
[ ] Muussa asennossa
[ ] En osaa sanoa
[ ] en oo piirtäny

Jos tekisit itsemurhan, mitä välinettä käyttäisit?
[x ] Ampuma-ase
[x] Korkea paikka (hyppääminen)
[ ] Köysi
[x] Myrkky/lääkkeet/alkoholi
[x ] Pommi
[x] Veitsi
[ ] Vesi (hukuttautuminen)
[ ] Jokin muu
[x] En osaa sanoa

Mistä tyypillisesti katsot kellonajan?
[x ] Herätyskellosta
[x] Kysyn kaverilta
[x] Kännykästä
[ ] Mikroaaltouunista
[ ] Radion aikamerkistä
[ ] Rannekellosta
[x] Seinäkellosta
[x] Tietokoneen kellosta
[x ] Ulkoisesta julkisesta kellosta
[ x] Videonauhurista / DVD-soittimesta / TV:stä
[ x] Muualta

Mitä näistä "hyvistä käytöstavoista" noudatat?
[x] Avaan oven tuntemattomille
[ ] En aloita syömistä ennenkuin naapurissa istuvat ovat saaneet annoksensa
[x ] En pidä kyynärpäitä ruokapöydällä
[x] Laitan käden suun eteen kun aivastan
[ x] Laitan käden suun eteen kun haukottelen
[x] Päästän mummon istumaan bussissa




Mikä taruolento olet?
Vampyyri:
[x] En pyörry nähdessäni verta
[x] Olen purrut ihmistä
[x] Olen maistanut verta ja mielestäni se on hyvää (maistanut olen)
[x] Inhoan valkosipulia
[x] Pelkään teräviä puunpaloja
[x] Valvon myöhään/en saa unta yöllä
[ ] Torkun päivisin
[x] Olen sosiaalinen ja viihdyn ihmisten seurassa
7/8

Zombie:
[x] Olen kömpelö
[x] Rehellisesti sanottuna olen aika tyhmä
[x] Viihdyn parhaiten laumassa kaltaisteni kanssa
[ ] Matkin toisia, minulla ei ole omaa persoonaa
[ ] En piittaa pätkääkään ulkonäöstäni
[x] Rakastan rentoa hengailua kavereiden kanssa
[x] Arvostan älyä, vaikken sillä itse loistakaan
[ ] Liikun erittäin kankeasti linkuttaen
5/8

Ihmissusi:
[x] Olen erittäin valpas täysikuun aikaan
[ ] Kärsin karvojen liikakasvusta
[x] Pidän lihasta
[x] Sudet ovat upeita eläimiä, eikä niitä saisi tappaa!
[x] Minulla on valppaat vaistot
[x] Puolustaudun ärhäkästi
[ ] Minusta tuntuu, että koirani on sukua minulle
[x] Päivisin tunnen olevani ihan normaali
6/8

Succubus - mikä oli ;O
[x] Olen nainen
[x] Ehkä hieman demoninen
[ ] Viettelen miehiä huvikseni
[x] Erityisesti munkit on mieleeni
[ ] Olen viehkeä
[x] Imen energiaa ympärillä olevista ihmisistä
[ ] Kerään spermaa
[x] Minulla on/haluaisin lohikäärmeen siivet selkääni
5/8

Noita
[x] Minussa on paljon voimaa
[x] Olen melko herkkä kokemaan yliluonnolisia asioita
[x] Olen joskus harjoittanut magiaa
[x] Olen tehnyt sopimuksen Paholaisen kanssa
[x] Jos vielä olisi noitavainoja, minut varmasti poltettaisiin roviolla!
[ ] Intuitiivinen tietosi on vahva ja luotat siihen mukisematta
[ ] Minulla on kissa
[x] Monet ovat kyselleet minulta selvyyttä esim. näkemiinsä uniin.
6/8

Demoni
[x] Olen paha
[x] Jotkut kutsuvat minua riivaajaksi
[ ] Joskus koen olevani jumalista seuraava
[ ] Haluan että minua palvotaan jumalana
[x] Olen oikea piru!
[x] Olen kova valehtelemaan
[x] Olen vihainen
[x] Pidät tuskasta
6/8

Taitaa se olla vampyyri :B

Testejä :'DLauantai 28.03.2009 13:59

01. Aamulla herättyäsi avaat ulko-oven ja Hemuli raapii persettä edessäsi.
[ ] hei annas ku mä autan<3
[x] SIIS MITÄ!? 0__0
[x] takaisin nukkumaan..
[х] mee vittuun siitä homo!

02. Naapurin mies ajaa alasti mopolla pihallanne.
[x] varmaa taas kännissä o_____O
[ ] hei lähetäänks kisoille? 8'DD
[х] puskii, musti kimppuun!
[x] hahaa mullapa on isompi ku sulla..! 8)

03. Saat lautasellesi kahen kilon siian.
[ ] *YACK!*
[x] äitii ruodot pois!
[ ] vittu mää middään kalaa syön yhyy :'''(
[x] NAM KAHEN GILON SIIGA<3333333333

04. Opettajasi läpsäisee sinua perseelle.
[ ] ah. <3333333333333333333333
[x] O_____O *jäätyy*
[х] fuckin asshole mä soitan mutsille!
[ ] hähähäähäh läpsäisen takas 8---D

05. Heräät keskellä metsää, koska olet kävellyt sinne unissasi.
[x] KORPI KUUSEN KANNON ALLA..! :) :)
[x] hahaa, tatteja! ^____^
[] VOI SAATANA! MÄ HALUUN KOTIIN! MIS MÄ OON APUA APUA!??!
[х] hups.

06. Lihoit yhtenä päivänä 10 kg.
[ ] ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ EEEI EN HALUU ELÄÄ!
[x] kiitti mutsi mansikka kaakusta<3
[x] YAYYY! *lähtee sumopaini otteluun*
[x] no voihan vittu.
[ ] noo kerrahan (jos toisenkin ;D) sitä elämässä ;)

07. Koirasi paskantaa tietokone näppäimistölle.
[ ] tais varmaa suklaalevy jäädä yöks toho.
[x] NO VOIHAN PASKA.
[x] ÄITI!!!!!!!!!! SIIVOON! O___O
[х] *shokki*

08. Muutatte perheenne kanssa Afrikkaan.
[x] JA MÄHÄN EN LÄHE MIHINKÄÄN! >___<
[x] hähäää kameleita!
[х] öö siis.. ??
[] <33333333333333 mennäään hetitititititit! 8)))

9. Kun tulet kotiisi, löydät Zac Efronin tonkimasta baarikaappianne.
[x] hyi mee homo veke täältä! >:(
[ ] IHANA ZAC! <33 TUU TÄNNE NII HALATAAN!
[ ] mullekki juomista my nigga!
[x] et vissii käyny mun meikkejä penkoo? o__o

10. Sinulla on koulussa t-paita ja huomaat että siskosi on
piirtänyt käteesi todella ison miehen sukupuolielimen.
[x] kattokaa kaikki, mullon uus tatska!
[ ] KATKAISKAA KÄTENI! O___O
[ ] ihq<3
[х] no hyi .____.'

11. Veljesi alkaa transuksi.
[x] hihih passion of fashion bro<3 (^---^)
[x] no sullako on mun pinkki veska?
[ ] IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIK!!!!!!!!!!! O___O
[х] onx jotain uutta ?


Eräänä kauniina aamuna huomaat olevasi läski pöllö
[х] Awwww. Minä pöllöistä tykätä, pöllöistä minä tykkään
[ ] Oho mitäs sitä tuli eilen juotua?
[] yhyy. Varaan ajan kauneusleikkaukseen.

Luet Seiskasta että Energiajuomien valmistus lopetaan sukupuuttoon kuoleen kofeiinikasvin vuoksi.
[] ZOMG! Sehän tarkoittaa myös ettei kahviakaan enää valmisteta o____o
[ ] YYÄÄÄÄÄÄÄÄ MEEN ETSII KOFEIINIKASVEJA LINNUNRADAN TOISELTA PUOLELTA! Ehkä Plutosta voisi löytyä?
[х] Mikä vitun kofeiinikasvi?

Alex Evans koputtaa huoneesi oveen seuranaan Juice Leskinen.
[x] AAAEEAEEEAEA PEDOFIILEJÄ!
[ ] ohlalallalalal Allu<3333333 * heittäytyy Alexin syliin*
[x] Heeeetkonen... eikös Juice Leskinen ole kuollut? O______o

Mutsis kertoo sulle että muutatte ensi viikolla Kyrgystaniin
[ ] wuhuuu olen aina halunnut muuttaa Kyrgystaniin<3
[x] täh? siis mikä vitun kyrpä ?
[x] *tekee itsarin*

Kuulet että Big Brotherin tuottaminen lopetetaan koska Johan voittaa aina kaikki palkinnot.
[] Ei mua kosketa. hyvä vain
[х] ÄÄÄÄÄÄ MUN ELÄMÄ MENI SIINÄ VITUN JOHAN SAATANA MULKKUPÄÄ
*menee tappamaan Johanin*
[ х] oh shit!

Vakiokysymys, mitä teet tällä hetkellä
[x] Dataan
[x] Dataan
[x] Dataan
YLLÄRIBOONUS VAIHTOEHTO : [ ] Runkkaan

Kyrsiikö eli vituttaako?
[x] Joo
[ х] Kai
[x] Joo

Jättekiva. Tiesitkös muutes että Björn Wahlroos lopettaa sokerijuurikkaan viljelyn?
[ ] Tottakai, luen urheilu-uutiset joka päivä
[ х] Mikä vitun sokerijuurikas
[x] emt.

Olet lomalla Pariisissa ja huomaat ikäväksesi että Eiffel-torni olikin
rakennettu Battery-tölkeistä, eikä takoraudasta.
[x] OMG tostaha sais aikamoiset pantit jos veisin noi kaikki tölkit lähi alepaan
[ ] No höh, toinen kerta sitten
[х] Jollaki ollu kova jano


Näät kadulla irtonaisen jalan :
[х] Hyi saaatna !!
[x] Ei kun mysteeriä selvittämään!
[ ] iu iu iu ! hyi siis D44
[x] Jollain kävi huonosti..

Jouluaattona piipusta alas tulee Britney Spears :
[x] BRITNI ! wuhuu!
[x] siis wtf ?
[х] öö.. en oo ihan terve .
[ ] jyy wana piis of mii?!<3<3<3<333

Menet autolla vaatekaupan ohi, jossa kaikki vaatteet ovat alessa 70% :
[х] Isi! Käänny takas!
[] 70% !! kai nyt enemmänki voi tiputtaa ;O
[х] Iskä hei? Voiks lainaa vähä rahaa.. ..ja kääntyy!
[ ] No ihasama. Voin kulkee täs villapaidaski.

Vanhempasi pakottavat sinut karate-leirille :
[x] hojooowhai! hhaijaaa!!
[] Äiti iskä ! EIIII
[х] Jee karatee!
[] Ne nolaa mut jokakerta -.-''

Röyhtäiset tunnilla, kaikki tuijottaa :
[x] no mo ?
[x] hups
[х] hei, iha normaalii!
[х] VAHINKO! *juoksee vessaan

Saat synttärilahjaksi koiranpennun :
[x] Voiiii! kiittikiittikiitti !!
[ ] En mä tota toivonu!
[ ] No hyi! Mikä kurttu!!!!
[x] ostan sille diamond kaulapannan, purulelun, vinkulelun, vien sen lenkille.. plaaplaaplaa !!

Kun heräät aamulla kyseinen koiranpentu järsii varpaitasi :
[ х] Ihaana !
[ ] Saatanan rakki! Pois hus!!
[x] Onkohan sillä nälkä ??
[х] Pure vaa. Koht saat turpaas! X:D_:_X:_D____DDDD

Joku haukkuu sinua lissuksi :
[х] lollollol! Ittevaa on .
[ ] Kiitti! Tota mä vaan toivoinki :*
[x] Tosta saat pum* ja tosta! pam*
[ ] Älä viitti, oot vaan kateellinen!

Kaverisi on leikannut hiuksesi lähes kaljuksi, aamulla kun heräät :
[x] Noni tää riittää! Seuraava osottees on hautausmaa!!
[х] Osta mulle peruukki!
[x] yhyyhyhynyyyh!! Mun hiukset
[ ] aah! kiva polkka kiitti:___D

Ihastuksesi kävelee alasti huoneeseesi :
[x] O________________O
[x] tota.. öö.. moi ?
[ ] normii
[ ] *kuolaa*

Saat kuulla että olet sukua Madonnalle :
[x] aijaa
[x] UMZZZZ IHAKS OIKEESTI !!!???!!? IIIIKHHHHHHH
[x] joo nii varmaa
[x] :O täst riittääki kerrottavaa kavereille !

Erehdys: Pamela Andersonille :
[ ] kuka se o ?
[х] no hyi helvetti !
[х] en usko
[x] VIELÄ ENEMMÄN KERROTTAVAA KAVEREILLE !!!!

Voitat lotossa 4 000 000 %u20AC :
[x] normii
[х] OMG !
[ ] lahjotan ne hyväntekeväisyyteen
[x] NYT VOIN OSTAA SEN LAMBON JA UUDEN HIMAN MEREN RANNALT JA JA JA..

Kuolet tylsyyteen :
[ ] täh ?
[х] ainaha mä
[x] X__________X
[x] joo nii varmaa

Vanhempasi päättävät ostaa sinulle oman ponin :
[ ] AWWWWSS KIITOSSS ! tätä mä oon aina halunnu ! <33
[x] O______________o
[ х] myyn sen pois
[ х] MAGGARAA

Marilyn Manson tulee yöllä herättämään sinua :
[x] OO NY JO HILJAA STNA JA ANNA MUN NUKKUA !!
[x] O___________O M-MARILYN MANSON ?????? <3
[x] nimmarii ?
[ ] painu helvettiin siitä.

Hän kertoo rakastavansa sinua :
[x] sori, en oo homo.
[x] wtf ??
[ х] joo nii varmaa.
[ ] AWWWWWWWSSS MENNÄÄKS NAIMISIIN KULTA ??!<3

Hän tarjoaa sinulle 500 000 000 dollaria jos menet hänen kanssaan naimisiin :
[ ] oisin mä ilmatteekski suostunu..<3
[x] NO KYLLÄHÄ MULLE RAHA KELEPAA
[x] ei sil nii paljoo rahaa oo
[ ] en suostu.

Olet unohtanut tehdä matikan läksyt :
[x] normii
[х ] jaa-a
[ ] OMG OMG OMG MITÄ MÄÄ NYT TEEEEEEEEEENNN ??? SOMEONE HELP MEEEEEEEEEEE
[ х] yhyyy ;<

Tämä testi loppuu nyt :
[х ] jeshh
[ х] aha
[ х] no voe voe
[x] eeeeiiiiiiii


Jos rastitat vähintään 20, olet todellinen blondi

[x] Purukumi on tippunut suustasi kun olet puhunut.
[x] Purukumi on tippunut suustasi kun ET OLE puhunut.
[x] Olet kävellyt päin lasiovea/ikkunaa.
[x] Olet hypännyt liikkuvasta kulkuvälineestä pois/siihen.
[x] Olet ajatellut jotain hauskaa ja nauranut, niin että muut katsoivat sinua oudosti.
Tähän mennessä: 5

[х] Olet kävellyt päin puuta.
[x] Olet yrittänyt nuolla kyynärpäätäsi.
[х] Et tiennyt, että Aakkoset ja Tuiki Tuiki Tähtönen ovat samat rytmiltään.
[х] Yritit juuri laulaa niitä.
Tähän mennessä: 9

[x] Olet kompastunut kengännauhaasi ja kaatunut.
[x] Olet tukehtunut omaan sylkeesi (tai meinannut)
[ ] Olet nähnyt Matrixin etkä vieläkään tajua sitä.
[x] Olet/olit blondi.
[x] Muut ovat sanoneet sinua hitaaksi.
Tähän mennessä: 13

[x] Olet vahingossa saanut jotain syttymään tuleen.
[x] Olet yrittänyt juoda jotain, mutta se onkin tullut nenästäsi.
[x] Olet kuolannut nukkuessasi
[х] Olet nukahtanut tunnilla.
Tähän mennessä: 17

[х] Joskus huomaat, ettet ajattele.
[x] Olet ollut kertomassa jotain, mutta sitten unohdatkin, mikä juttu oli.
[ ] Muut kävelevät usein luotasi pois pyöräytellen silmiään.
[ ] Sinua pyydetään usein käyttämään sisäistä ääntäsi
[х] Käytät sormia laskiessasi helppoja laskuja, esim. 7+9
Tähän mennessä: 20

[x] Olet syönyt ötökän. (vahingos lentäny suuhun :D)
[x] Teet tätä galluppia vaikka sinun pitäisi tehdä jotain tärkeää.
[x] Olet pukenut vaatteita väärin päin.
[x] Olet etsinyt jotain kaikkialta ja tajunnut, että asia olikin kädessäsi tai taskussasi.
Tähän mennessä: 24

[ ] Olet lähettänyt ketjukirjeitä, koska pelkäsit "jos et lähetä tätä"-kohdan kirousta.
[x] Olet tiputtanut astioita.
[x] Käytät sanaa "fiksu"
[x] Käytät sanaa "makeeta"
Tähän mennessä: 27

[ ] Näet kuolleita ihmisiä ja he ovat ainoat kaverisi.
[ ] Kaverisi eivät kiroile.
[x] Kallistat päätäsi kun olet hämilläsi.
[x] Olet tippunut tuolilta
[x] Olet kaatunut tuolin kanssa kotona / Julkisella paikalla
Tähän mennessä: 30

[x] Yrität maatessasi löytää katosta kuvioita.
[x] Sanot "öö" useita kertoja päivässä.
[x] Jos joku kaverisi sanoo jotain hauskaa ja muut alkaa nauramaan, et älyä asiaa mutta alat nauramaan.
Total: 33

Hei! En minä voi mitään että olen blondi ; D

LappiKeskiviikko 04.03.2009 01:04

Käytiin Titan kanssa Lapissa hiihtolomalla. Maisemat olivat kauniin ja tunturin hiupulta oli kiva katsella huittoon. Laskettelu on aivan parasta! Kannattaa kokeilla >:D Auto matka oli tooooosi rasittava(tosi olikin, takapenkit olivat alhaalla ja pääsin nukkumaan kunnolla) Ei tässä jaksa selittää koko juttua, mutta ajallaan kirjoittelen lisää

Leila ja mie messä.Torstai 12.02.2009 19:32

Nojaa, tässä oli taas messsä. Leila sattui kirjautumaan sisälle ja aloitimme keskustelemaan. Kesustelimme ystävänpäivän korteista ja muista. Kerroin että annan patukkaa ja kortit muille jos en ehdi syödän patukat. Leila sanoi että minun pitäisi lopettaa syömisen, mutta minä vaan kiusasin häntä lisää. Sanoin lopulta: "Toffeeta... mmm.... vehveli... mm.... maitosuklaa... mm.... riisimuro... mm..." Leila vastasi: "mm... mie kaaduin melkein koiran kuseen"
Arvaatkapas nauroinko silloin :'D

ElokuvaLauantai 17.01.2009 00:53

Tässä oltiin Titan kanssa elokuvissa. Edessämme istui vanha mummeli joka mulkkasi vähän väliä ilkeästi. Ja se valitus kun minä vahingossa täräytin jalkani etupenkkiin missä hän istui, nojaa, muuten oli hauskaa koska väjyttiin Tarua ja hänen kaveria. Hehe