IRC-Galleria

LaraLura

LaraLura

Ystäviä ei ole koskaan liikaa, mutta niitä luotettavampia sitäkin vähemmän!

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Keskiviikko 11.02.2009 12:53



Auta sitä, jolla on paha olla.

"Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan
pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.
Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan. Ajattelin
itsekseni: "Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä?
Taitaa olla varsinainen nynny."
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle,
pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani. Hetken
päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa
maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen
silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon. Hän nosti
päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.

Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse.
Hän ryömi ympäriinsä etsien lasejaan, kyynel silmissään.
Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin:
"Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen."
Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.

Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin
häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän
sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen
kirjoista. Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa. Hän
vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko
viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä
enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa
kanssa. Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin
paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat
muskelit. Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä
lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot
jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla,
mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.

Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja
nimittelin häntä nynnyksi. Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.

Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän
oli todellakin päässyt sinuksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän
tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen.
Olin joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten
läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin se menee!"
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista
kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."

Hän ryki hieman ja aloitti puheensa.
"Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka
ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista.
Vanhempia, opettajia, sisaruksia, valmentajiakin kenties...
mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä sanomassa teille,
että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla hänen
ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan."
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä,
jolloin ensi kertaa tapasimme.
Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna.
Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja ottanut kaikki tavarat mukaansa,
ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä
keräämään niitä koulusta jälkeen päin.

Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili.
"Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni
pelasti minut tekemästä jotain kamalaa."
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika
kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään
heikoimmillaan.

Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen
kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden
syvyyttä."

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä
eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan
suuntaan.


Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1) Voit kopioida tämän omaan päiväkirjaasi
2) tai voit olla kopioimatta viestiä ja toimia ikään kuin
se ei olisi vaikuttanut sinuun mitenkään.

en oooooooooooooooooooooooooooo...Keskiviikko 11.02.2009 12:46

Mitä näistä olet tehnyt oppitunnilla:
Jos saat 28, olet häirikkö.

[1] Nauranut
[ ] Hihitellyt koko tunnin
[2] Puhunut kaverille..
[ ] ..Niin että opettaja on joutunut huomauttamaan
[3] Kiljunut
[ ] Haukkunut opettajaa päin naamaa
[ ] Riehunut
[4] Lähetellyt lappuja
[5] Ollut tekemättä tehtäviä, joita olisi pitänyt tehdä
[6] Luntannut
[7] Ajatellut mukavia
[8] Vastannut opettajan kysymykseen �En tiedä�
[ ] Vastannut opettajalle �Häh?!�
[9] Saanut jälki-istuntoa (joskus ekal ku ope laitto koko luokan jälkää!!)
[ ] Heitetty ulos luokasta
[ ] Siirretty takapulpetista eteen häiriköinnin takia
[ ] Laulanut
[ ] Viheltänyt
[ ] Jupissut itsekseen
[ ] Rummuttanut jaloilla häiritsevästi
[ ] Kommentoinut opettajan tekemisille
[ ] Vaeltanut luokassa
[ ] Repinyt tärkeitä papereita
[10]Keikkunut tuolilla
[ ] Kaatunut tuolilla
[11] Piirtänyt pulpettiin
[12] Piirtänyt koulukirjoihin/vihkoihin
[ ] Hajottanut huonekaluja
[ ] Kiroillut
[ ] Näyttänyt kieltä
[ ] Häirinnyt oppituntia tahallasi
[ ] Joutunut puhutteluun
[ ] Häipynyt kesken tunnin ilman lupaa
[14] Lukenut saapuneen tekstiviestin
[15] Tekstannut
[/ ] Puhunut puhelimessa (open luvalla)

15½/28

OK... ;dKeskiviikko 11.02.2009 12:38

Valitse kuukausi jolloin synnyit:

Tammikuu- Söin
Helmikuu- Löin
Maaliskuu- Nussin
Huhtikuu- Katsoin
Toukokuu- Runkkasin
Kesäkuu- Vedin turpaan
Heinäkuu- Nauratin
Elokuu- Puukotin
Syyskuu- Ampuin
Lokakuu- Rakastelin
Marraskuu- Haukuin
Joulukuu- Pidin kädessäni

Valitse päivä jolloin synnyit:

1. Huoraa
2. Poika/tyttöystävääsi
3. Naista jolla on HIV
4. Seksikästä tyttöä
5. Joulupukkia
6. Playboy-pupua
7. Naimisissa olevaa äitiä
8. Koppakuoriaista
9. Äitiäsi
10. Pääsiäispupua
11. Jalkapallo pelaajaa
12. Pirua
13. Aasialaista
14. Opettajaani
15. Kiveä
16. Elvistä
17. Pornotähteä
18. Puhelinta
19. Tietokonettani
20. Sinun taloa
21. Äitiä
22. Lammasta
23. Pappia
24. Sihteeriä
25. Mr.Oikeaa
26. Transua
27. Terotinta
28. Sinun kuumaa siskoasi
29. George Bush:ia
30. CD-levyä
31. Tulostinta

Nimesi kolmas kirjain:

A- koska tykkään suklaasta
B- koska minulla oli tylsää
C- koska housuni olivat liian tiukat
D- koska sydämeni on liian pieni
E- koska hedelmä tykkää kärpäsestä
F- koska en saanut yhtään lahjaa jouluna
G- koska tykkään kananmunista
H- koska huomenna on maailmanloppu
I- koska viilsin ranteeni auki
J- koska minulla ei ole tyttö/poikaystävää
K- koska pidän jalkapallosta
L- koska olin pilvessä
M- koska olin sekaisin
N- koska äitini käski
O- koska luin aku ankkaa
P- koskan olen yksinäinen
Q- koska vanhempani riitelevät paljon
R- koska minua panettaa
S- koska haluan tehdä itsemurhan
T- koska inhoan koulua
U- koska olen homoseksuaali
V- koska tykkään juhlia
W- koska se kutsuu minua
X- koska tykkään tummista
Y- koska tykkään uida
Z- koska olin humalassa
Ã…- koska minun vasen kives on suurempi kuin toinen
Ä- koska vasen rintani on suurempi kuin toinen
Ö- koska minulla oli sormi anuksessa

Nauratin Pääsiäipupua koska olen homoseksuaali!!!

[Ei aihetta]Keskiviikko 11.02.2009 12:31

Suudelmien merkitykset:

♥suudelma vatsaan
"harrastetaan seksiä"
♥suudelma otsalle----"olet ikuisesti minun"
♥suudelma korvaan---"olen kiimainen"
♥suudelma poskelle---"olemme kavereita"
♥suudelma käteen---"palvon sinua"
♥suudelma kaulalle---"me kuulumme yhteen"
♥suudelma olkapäälle---"haluan sinut"
♥suudelma huulille---"rakastan sinua" tai "haluan sinut"
♥pitää kädestä---"voimme oppia rakastamaan toisiamme"

♥läppäistä perseelle---"tuo on minun"
♥leikkiä korvan kanssa---"en voi elää ilman sinua"
♥pidellä tiukasti---"älä päästä irti"
♥katsoa silmiin---"älä päästä irti"
♥leikkiä hiuksilla---"sano että rakastat minua"
♥kädet lanteilla---"rakastan liikaa päästääkseni irti"
♥nauraa vaikka suutelee---"olen täysin rento kanssasi"

♥neuvo♥
♥älä kysy suudelmaa, vaan tee itse.
♥jos ajattelit jotakuta samaan aikaa kun luit tätä,
olet varmasti rakastunut

Jos et kopioi tätä päiväkirjaasi tänään rakkauselämäsi on pilalla.

[Ei aihetta]Keskiviikko 11.02.2009 12:20

Koska luit tämän viestin, sinä kuolet perjantaina rakkaimpiesi edessä,
ellet jatka tätä viestiä laittamalla sitä päiväkirjaasi 50 sekunnin aikana,
mikään muu sinulle luvattu asia ei voi pelastaa sinua.

<3Keskiviikko 11.02.2009 12:07



[x]osaan käynnin
[x]osaan kevyen ravin
[x]osaan laukan
[x]olen hypännyt alle 60cm esteen
[x]olen hypännyt alle 80cm esteen
[ ]olen hypännyt alle metrin esteen
[ ]olen hypännyt metrin korkuisen esteen
[ ]olen hypännyt korkeampia kuin metri.Kuinka korkeita?

[ ]olen hypännyt okserin
[ ]olen hypännyt trippelin
[x]olen hypännyt pystyn
[ ]olen hypännyt muurin
[ ] olen hypännyt vesiesteen
[ ]olen hypännyt portin
[x]olen hypännyt sarjan
[x]osaan pohkeenväistön
[x]osaan ravilisäyksen
[x]osaan suoristaa hevosen
[x]osaan asettaa hevosen
[x]osaan vastalaukan
[ ]osaan laukanvaihdon
[ ]osaan avo- ja sulkutaivutuksen
[ ]osaan vaativan tason liikkeitä, mitä???
[x]olen käynyt maastossa
[ ]olen käynyt maastossa kahdestaan kaverin kanssa
[ ]olen käynyt yksin maastossa
[ ]olen taluttanut hevosta maastossa
[x]olen hypännyt ojan tai puunrungon yli
[ ]olen hypännyt maastoesteitä
[ ]olen mennyt täyttä kiitolaukkaa maastossa
[ ]olen laukannut kilpaa kaverin kanssa
[ ]olen suorittanut ratsastusmerkkejä, mitä?
[ ]olen kilpaillut esteissä
[ ]olen kilpaillut kouluratsastusta
[ ]olen kilpaillut kenttäratsastuksessa

Hoitotaidot

[x]osaan harjata hevosen
[x]osaan putsata kaviot
[x]osaan pestä hevosen
[ ]osaan letittää hevosen hännä ja harjan hienosti
[x]osaan taluttaa hevosta
[x]osaan satuloida
[x]osaan suitsia
[x]osaan laittaa pintelit
[x]osaan kääriä pintelit
[x]osaan laittaa suojat
[/]osaan laittaa apuohjat
[x]osaan laittaa loimen
[ ]osaan laittaa hevoselle kuljetusvarusteet
[ ]osaan siivota karsinan
[ ]osaan siivota pihaton
[ ]osaan siivota tarhan/laitumen
[ ]osaan ruokkia hevoset
[ ]osaan tehdä aamu/iltatallin
[x]osaan pestä satulan
[x]osaan pestä suitset
[ ]osaan sitoa hevosen haavat
[ ]osaan hevosten perussairaudet
[ ]osaan antaa ensiapua,esim. ähkyyn.

Muuta

[ ]olen vikeltänyt (tavallisil kärryil..)
[x]osaan ajaa käynnillä (tavallisil kärryil..)
[x]osaan ajaa ravilla
[ ]olen ajanut reellä
[ ]olen ollut ravikisoissa kisaamassa
[x]olen ollut ratsastusleirillä
[ ]olen ollut kolmella tai useammalla leirillä
[ ]olen ollut viidellä tai useammalla leirillä, kuinka monella?
[ ]olen kokeillut valjakkoajoa
[ ]olen ollut talutusratsastustapahtumassa taluttamassa
[ ]olen hiihtoratsastanut
[ ]olen hiihtoratsastanut lujaa
[ ]olen pitänyt ratsastustuntia alottelijoille
[ ]olen pitänyt ratsastustuntia kokeneemmille (osaavat jo laukata)
[ ]olen vetänyt maastoa
[ ]osaan juoksuttaa liinassa
[ ]osaan juoksuttaa irtona
[ ]osaan irtohypyttää
[ ]minulla on hoitohevonen
[ ]minulla on oma hevonen
[ ]minulla on useampi oma hevonen,kuinka monta?

[x]olen puntannut jonkun selkään
[ ]olen pyydystänyt karanneita hevosia

[x]hevonen on pukittanut kun olen ollut selässä
[ ]hevonen on noussut pystyyn kun olen ollut selässä
[ ]hevonen on ryöstänyt kun olen ollut selässä
[ ]hevonen on mennyt piehtaroimaan kun olen ollut selässä
[ ]hevonen on pukittanut taluttaessani sitä
[ ]hevonen on hypännyt pystyyn taluttaessani sitä
[ ]hevonen on karannut taluttaessani sitä
[ ]hevonen on piehtaroinut taluttaessani sitä
[ ]olen uittanut hevosta
[ ]ravannut vedessö
[ ]olen laukannut vedessä
[ ]olen laittanut hevoselle linimenttiä
[x]olen ratsastanut yksin kentällä ilman ohjausta
[x]olen ratsastanut ilman satulaa
[ ]ratsastanut ilman satulaa ja suitsia
[x]olen laukannut ilman satulaa
[ ]olen laukannut ilman satulaa ja suitsia
[ ]olen hypännyt ilman satulaa
[ ]olen hypännyt ilman satulaa ja suitsia
[x]olen hakenut yksin hevosen laitumelta
[ ]olen ratsastanut kaatosateessa
[ ]olen ratsastanut ukkosella
[ ]olen ratsastanut kun on salamoinut
[x]olen ratsastanut lumipyryssä
[ ]olen ratsastanut kovassa pakkasessa (väh. -25 astetta)
[ ]olen harjannut varsaa.
[ ]olen nähnyt varsomisen
[x]olen taluttanut varsaa
[ ]olen nähnyt alle päivän ikäisen varsan
[ ]olen silittänyt alle päivän ikäistä varsaa
[ ]olen nähnyt varsan ensimmäiset tunnit
[x]olen tippunut hevosen selästä
[ ] olen satuttanut itseni hevosten kanssa,miten?


[ ]olen ollut mukana kisojen järjestämisessä
[x]olen ratsastanut shettiksellä
[ ]olen nähnyt shiren
[ ]olen ratsastanut tinkerillä
[ ]olen ratsastanut friisiläisellä

[x]olen hypännyt suomenhevosella
[x]olen hypännyt risteytysponilla
[ ]olen ratsastanut "pilkullisella" ponilla

Kumpi?

suokki vai puoliverinen? suokki


lämminverinen vai puoliverinen? lämpöne


shettis vai russ? shettis

tinker vai friisiläinen? Tinker


arabi vai lusitano? arabi

PRE vai camargue? öööö..... -

issikka vai friisiläinen? ISSIKKA

issikka vai connemara? ISSIKKA

ratsastuskoulu vai yksityinen? yksityinen

harrastetalli vai yksityinen ? yksityine

normi turvaliivi vai palaturvaliivi? normi

esteet vai koulu? esteet

maasto vai esteet ?Molemmat

maasto vai koulu? maasto

vikellys vai ajo? vikellys:D

lännenratsastus vai valjakkoajo? Lännenratsastusta ois kiva testata:D

reipas vai laiska hevonen? reipas


kuuma vai laiska? laiska(niitten välist...)

voikko vai kimo? kimo

musta vai ruunikko? ruunikko (molemmat käy.. :D)

kirjava vai pilkullinen? kirjava

[Ei aihetta]Keskiviikko 11.02.2009 11:58

TYTÖT TYKKÄÄ KUN POJAT:

- halaavat häntä takaapäin
- tarttuvat hänen käteensä kun hän kävelee vierelläsi, eikä itse joudu tarttumaan!!
- kietoo kätensä hänen ympärilleen, kun hän seisoo
- ei pakota häntä mihinkään
- kehuu häntä, rehellisesti
- halaa häntä, eikä päästä irti ennen kuin on pakko
- soittaa hänelle iltaisin sanoakseen hyvää yötä
- lohduttaa häntä kun hän itkee eikä seiso vain tumput suorina!
- pyyhkii hänen kyyneleensä
- rakastaa häntä koko sydämmellään ja aidosti

jos et kopio tätä päiväkirjaasi minuutin sisällä, tulee sinulle huono rakkaus vuosi

[Ei aihetta]Tiistai 03.02.2009 15:19

jos saat yli 19, olet pissis

1. [x] olen 13-19 vuotias
2. [x] minulla on kuvia galleriassa
3. [x] ..ommailen kuviani kavereille huomioilla
4. [/] ..ja kirjoitan jokaiseen huomioon oman tekstin
5. [ ] galleriassa olen © alkuisissa yhteisöissä
6. [ ] meikkaan joka aamu
7. [x] ..käytän meikkivoidetta ja puuteria
8. [ ] ..sekä poskipunaa tai aurinkopuuteria
9. [x] ..ja myös paljon ripsiväriä
10.[x] käytän farkkuhametta ja legginsejä
11. [ ] ..tai minisortseja ja legginsejä
12. [ ] omistan lacosten kengät
13. [ ] tai ballerinat
14. [ ] en kannata feikki-merkkikenkiä (kuten feikki-converseja)
15. [ ] poltan tupakkaa
16. [ ] ..koulun välitunnilla
17. [ ] juon myös alkoholijuomia
18. [ ] ..ja vedän kännit vähintään kerran kuussa
19. [x] kaveriporukassani hengailee tyttöjä ja poikia
20. [ ] omistan Paul Frank paitoja
21. [ ] ..tai Wescin paitoja
22. [ ] käytän paidan päällä vyötä koristeena
23. [ ] pidän hiuksissani joskus ohutta narua eli leijapantaa
24. [ ] käytän myös suuria kärpäs-aurinkolaseja
25. [ ] olen blondannut hiukseni
26. [ ] omistan vaaleanpunaiset pillifarkut
27. [ ] omistan vähintään 3kpl mekkoja
28. [ ] omistan ns. "tissivyön"
29. [ ] omistan Lacosten kengät tai Adidaksen Superstar kengät
30. [/] kiroilen
31. [ ] vihaan vanhempiani
32. [x] minulla on paljon meikkejä
33. [ ] olen tehnyt tällä viikolla ainakin yhden fritsun
34. [x] laitan hiuksiani aamulla ennen kouluun lähtöä (eli laitat lakkaa, vahaa, ym)
35. [x] ONLY on hyvä kauppa
36. [x] minulla on otsatukka TAI sivujakaus
37. [ ] omistan isot helmet
38. [ ] koulu on tyhmää
39. [ ] NRJ on paras

12/19

[Ei aihetta]Tiistai 03.02.2009 15:15

................LOVELO......................LOVELO
.............LOVELOVEL................LOVELOVEL
..........LOVELOVELOV.............LOVELOVELOV
........LOVELOVELOVELO......LOVELOVELOVELO
.....LOVELOVELOVELOVEL...LOVELOVELOVELOVE
...LOVELOVELOVELOVELOVELOVELOVELOVELOVEL
...LOVELOVELOVELOVELOVELOVELOVELOVELOVEL
...LOVELOVELOVELOVELOVELOVELOVELOVELOVEL
.....LOVELOVELOVELOVELOVELOVELOVELOVELOV
.......LOVELOVELOVELOVELOVELOVELOVELOVEL
..........LOVELOVELOVELOVELOVELOVELOVLOV
.............LOVELOVELOVELOVELOVELOVELOV
.................LOVELOVELOVELOVELOVELOV
......................LOVELOVELOVELOVELOV
...........................LOVELOVELOVELOV
................................LOVELOVELOV
....................................LOVELOVE
..........................................LOVE

jos huomasit, ettei sydän ole symmetrinen, tulet saamaan ihastukseltasi halin seuraavaan perjantaihin mennessä jos lisäät tämän omaan blogiisi. jos et huomannut, saat kokea huonoa rakkaus onnea !

:o OKTiistai 03.02.2009 15:07



Korealainen nimesi on ...
A- ka > B- zu > C- mi > D- te > E- ku > F- lu > G- ji > H- ri > I- ki > J-zu > K- me > L- ta > M- rin > N- to > O-mo > P- no > Q- ke > R- shi > S- ari > T-chi > U- do > V- ru > W-mei > X- na > Y- fu

takadoshika