IRC-Galleria

LauraElina

LauraElina

onnellinen vaimo ja kahden pienen tytön äiti <3

Miehenkasvatusohjeet.Torstai 18.10.2007 15:54

1.Ennen kuin hankit miehen on sinun pohdittava tarkoin
jaksatko pitää siitä huolta monta vuotta eteenpäin,
sillä miehet eivät selviä luonnossa ilman
omistajaansa.

2.Keskustele myös perheesi kanssa. Vaikka miehet ovat
suloisia, kaikki eivät kuitenkaan pidä niistä, jotkut
voivat olla jopa allergisia niille.

3.Ennen miehen hankkimista mieti tarkoin minkä
rotuisen miehen haluat. Karvan pituudessa, värissä ja
luonteessa on huomattavia eroja rodusta riippuen.
Yleisesti ottaen erilaiset suomenhörökorvat ja
lapinseisojat on helpoin hankkia, mutta hieman
vaikeampi kouluttaa kuin eurooppalaiset rodut.

4.Mieti myös mihin käyttötarkoitukseen miehesi haluat.
Jos haluat vain tavallisen kotimiehen makaamaan
sohvallesi, kerjäämään ruokaa ja haukkumaan vieraita,
kelpaa siihen parhaiten tavallinen suomalainen
perusmies. Jos taas tarvitset näyttelymiehen, on myös
ulkonäölle asetettava vaatimuksia. Miesnäyttelyissä
menestyvät parhaiten jäntevät, ruskeat ja suhteellisen
lyhytkarvaiset miehet. Näyttelymiehen pitoon liittyy
muutamia ongelmia, niillä on mm. taipumusta karkailla.
Harrastuskäyttöön on myös erilaisia miehiä.
Metsästykseen tarkoitetut miehet vaativat paljon
liikuntaa ja ulkoilutusta. Siksi suosittelemme
erilaisia nk. seisojia, jotka eivät vaadi niin paljon
liikuntaa ja sitä voi harjoittaa myös sisätiloissa.

5.Kun olet tehnyt päätöksen miehen hankkimisesta,
sinun on otettava selvää mistä saat haluamasi miehen.
Ota yhteyttä perheisiin joissa tiedät olevan vapaita
miehiä ja tee varaus. Käy tapaamassa miestä ja hänen
perhettään ennen lopullista päätöstä, sillä
perheolosuhteet vaikuttavat myöhempään koulutukseen.

6.Varmista että mies on vieroitettu emostaan.

7.Kysy miehen kasvattajilta miehen ruokintaohjeita ja
muita tärkeitä sinua kiinnostavia seikkoja.

8.Voit hankkia myös hylätyn miehen, mutta sillä voi
olla edellisten omistajien jäljiltä pahoja tapoja.

9.Kun olet löytänyt sopivan miehen, vie se lääkärille
tarkastukseen ja rokotettavaksi.

10.Vie mies kotiisi. Varmista että sillä on tarpeeksi
juomaa ja ruokaa, jotta se pysyy tyytyväisenä.

11.Useimmat antavat miehen nukkua sängyssään ja se
onkin usein mukavaa. Varmista kuitenkin ettei
miehelläsi ole syöpäläisiä, jotka voivat tarttua
sinuun.

12.Koulutus on parasta aloittaa yksinkertaisista
asioista, kuten sisäsiisteydestä. Ankarasta
koulutuksesta huolimatta kaikki miehet eivät
kuitenkaan opi sisäsiisteiksi. Oven avaaminen ja
kukkien tuominen ovat hankalia temppuja, jotka
onnistuvat vain valioyksilöiltä.

13.Vaikka miehet näyttävätkin kuuntelevan sinua, ne
eivät kuitenkaan ymmärrä puhettasi.

14.Jos mies karkailee, kokeile aidata piha tai käyttää
talutushihnaa. Useimmat eivät kuitenkaan suostu
jälkimmäiseen. Jos karkailu jatkuu, hanki uusi mies.

15.Huomaa, ettei kaikkia miehiä kannata käyttää
siitokseen. Siihen kelpaavat vain rekisteröidyt
miehet. Jos kuitenkin haluat pentuja eikä miehesi ole
rekisterissä, varaudu ongelmiin.

ahh.miehet.Torstai 18.10.2007 15:53

Miksi miehen peniksessä on reikä?
-Täytyyhän aivojen saada ilmaa.

Miksi miehet eivät kokkaa?
-Siksi, ettei vielä ole keksitty pihviä, jonka voisi valmistaa leivänpaahtimessa.

Miksi miehet nousevat keskellä yötä sängystä?
-25 % mennäkseen jääkaapille, 25 % mennäkseen vessaan ja 50 % mennäkseen kotiin.

Miksi miehet pitävät kalastuksesta?
- Koska silloin heillä on mahdollisuus kerran elämässään kuulla naisen suusta sanat: vau miten iso!

Miksi miehillä on isommat aivot kuin koirilla?
-Jotteivat ne koko ajan nylkyttäisi naisten sääriä cocktailkutsuilla.

Miksi mies luotiin ennen naista?
-Tarvitaan yksi raakavedos ennen lopullista versiota.

Miksi mies muuttuu älykkäämmäksi rakastelun ajaksi?
- Se on kytkettynä neroon.

Miksi mies nukahtaa heti seksin jälkeen?
-Että nainen voi runkata rauhassa homman loppuun.

Miksi miesten tieteelle lahjoittamia aivoja pidetään parempina kuin naisten?
-Koska miesten aivoja ei ole koskaan käytetty.

Miksi nainen ei räpäytä silmiään esileikin aikana?
-Hän ei ehdi.

Miksi tarvitaan miljoona siittiötä yhden munasolun hedelmöittämiseen?
-Miesten tapaan siittiötkään eivät pysähdy kysymään ajo-ohjeita.

Mikä on miehen esileikki?
-Puoli tuntia vonkaamista.

Mikä on miehen käsitys raskaasta työstä?
-Rintaliivien tuplahakasten aukaiseminen.

Mikä on miesten yleisin kolmiottelu?
-Yöjuoksu, huulenheitto ja syrjähyppy.

Mikä on paras tapa pitää mies tyytyväisenä makuuhuoneessa?
-Tuoda sinne televisio.

Millainen on maailman nopein mies?
-Sellainen, joka nukahtaa ennen kuin tulee.

Mistä tiedät, että mies on saanut orgasmin?
-Kuulet hänen kuorsaavan.

Mitkä ovat kolme tapaa millä nainen saa tehtyä miehen onnelliseksi?
- Tapa 1: Antaa pillua.
- Tapa 2: Antaa pillua.
- Tapa 3: Antaa pillua.

Mitä eroa on tyhmällä ja älykkäällä miehellä?
-Ei mitään. Molemmat luulevat tietävänsä kaiken.

Mitä yhteistä on miehellä ja hiirellä?
-Molemmat löytävät reiän pimeässä.

Mitä yhteistä on miehillä ja mikroaaltouuneilla?
-Kolmekymmentä sekuntia ja valmista on.

Miehen elämän ensimmäinen kokemus on tulla ulos naisen vartalosta.
-Lopun elämäänsä hän käyttääkin sitten päästäkseen takaisin sisään.

Miehille: Perjantai 05.10.2007 01:38


1. Jos joku toinen tyttö on sinusta erittäin seksikäs, älä kerro sitä meille.
2. Aina kun mahdollista, ole kiltti ja sano sanottavasi mainoskatkolla.
3. Jos et käyttäydy kuten saippuasarjojen kundit, älä oleta että me pukeutuisimme kuten Victoria's Secretin mallit!
4. Merkitse merkkipäiväni kalenteriisi.
5. Näin me sen ajattelemme.. Et soita = Et välitä
6. ..mikä myös tarkoittaa sitä, että jos emme soita, tajua vinkki
7. Meistä on söpöä kun olet hieman mustasukkainen.. Mutta liika on aina liikaa.
8. Asioiden/esineiden työntäminen takapuoleemme ei kiihota meitä
9. Esileikki ei ole vaihtoehto.. se on velvollisuus.
10. Me saamme olla myöhässä.. sinä et.
11. Rakastamme silmäpeliä!
12. Älä laittaudu kauemmin kuin me.
13. Naura vitseillemme.
14. Kolme sanaa: rehellisyys, rehellisyys, rehellisyys!
15. Älä ala meille. Sinä et voita.. ihan totta.. me voitamme AINA.
16. Jos kysyt meiltä jotain ystävällisesti, yleensä vastaamme samalla lailla takaisin.
17. Meillä ei ole koskaan tarpeeksi vaatteita tai kenkiä!
18. Meillä on oikeus käyttäytyä bitchmäisesti ainakin kerran kuussa.
19. Avaa meille aina ovi, ei väliä missä olemme.. jopa kotona ja autoon mentäessä.
20. Rakastamme yllätyksiä!
21. Meistä on ihanaa kun meitä suudellaan pehmeästi, eikä työntämällä kieltä kurkkuun.
22. Kiinnitä huomiota pieniin asioihin joita teemme, sillä ne merkkaavat eniten.
23. Siivoa huoneesi ennenkuin tulemme käymään.
24. Harjaa aina hampaasi ennenkuin näet meidät.. puhdas suu on välttämättömyys!
25. Joskus "EI!" todella tarkoittaa "EI!"
26. Vaimonhakkaajat eivät todellakaan ole muodissa.
27. Jos haluaisimme olla videolla, olisimme pornotähtiä emmekä tyttöystäviäsi.
28. Herkät miehet ovat ihania.. mutta jos itket elokuvissa enemmän kuin me, se ei enää ole ihanaa.
29. Älä anna ex-tyttöystävien aiheuttaa ylimääräistä draamaa, parisuhteet ovat tarpeeksi stressaavia muutenkin
30. Kundit jotka ovat hyviä halimaan = Kundit jotka tietävät miten nainen tyydytetään.
31. Vaatii jo erityistä tyhmyyttä unohtaa syntymäpäivät.
32. Jos et ole hyvä tanssija, ole edes itsevarma.
33. Hiljaisuus, olankohautukset, kyyneleet, huutaminen ja vihaiset katseet.. SINÄ TEIT JOTAIN VÄÄRIN!
34. Jos tyttö ei vastaa puhelimeen heti ensimmäisellä kerralla, ei tarkoita sitä etteikö hän odottaisi puhelua.
35. Meidän ei koskaan tarvi miettiä oliko orgasmisi aito.
36. Boxerit ja joskus myös alushousut ovat OK.. mutta älä käytä stringejä KOSKAAN.
37. Tykkäisitkö, jos joku kundi kohtelisi siskoasi niin? Olemme samaa mieltä.
38. Vastapalvelukset: me hieromme, sinä hierot; me käytämme kieltä, sinä käytät kieltä.
39. Vaikka oletkin joskus hieman tunteeton, rakastamme sinua silti.
40. Älä sano että rakastat minua, jos et tarkoita sitä.
41. Älä valehtele meille.. saamme sinut kyllä kiinni niistä.
42. Kun tytöt hengailevat yhdessä, me puhumme KAIKESTA. Mikä tarkoittaa siis sitä, että paras ystäväni tietää kaiken sinusta.(melkeen kaiken)


naiset: kertokaa eteenpäin niin ne miehetkin ymmärtää joku kaunis päivä :)

aika halpa.. ;pTorstai 06.09.2007 22:54

Kuinka kallis olet

A = 1 €
B = 2 €
C = 3 €
D = 4 €
E = 5 €
F = 6 €
G = 7 €
H = 8 €
I = 9 €
J = 10 €
K = 11 €
L = 12 €
M = 13 €
N = 14 €
O = 15 €
P = 16 €
Q = 17 €
R = 18 €
S = 19 €
T = 20 €
U = 21 €
V = 22 €
W = 23 €
X = 24 €
Y = 25 €
Z = 26 €
Å = 27 €
Ä = 28 €
Ö = 29 €

L = 12 €
A = 1 €
U = 21 €
R = 18 €
A = 1 €

=53€

[Ei aihetta]Torstai 02.08.2007 15:08

Kun mies puhuu naiselle tuhmia,
se on ahdistelua.
Kun nainen puhuu miehelle tuhmia,
se on 4€/min + pvm.

Kaikille selvyydeksi. Keskiviikko 30.05.2007 00:30

22.5.2007 noin klo 18.05 ajoin skootterilla nastolassa ylätietä pitkin aikeenani kääntyä kukkasen koulun pihatielle. ryhmityin keskiviivan viereen kääntyäkseni ylätieltä vasemmalle koulua kohti. SAAB 9-3 vm. 06 ajoi ylätietä pitkin toisesta suunnasta (essolta päin) ja oikaisi hieman mutkassa vastaantulevien kaistalta jolloin auto törmäsi suoraan minuun. autoon tuli muutama lommo, auton matkustajat säilyivät ruhjeitta. Minun oikean jalkani reisiluu meni poikki ja minut kiikutettiin PHKS:aan. Jalka leikattiin heti seuraavana yönä. Leikkaus kesti kolme tuntia. Jalkaa ei kipsattu vaan luuhun laitettiin reiden mittainen ydinnaula. Kivut olivat melkoiset, mutta kun pumpattiin morfiinia suoraan suoneen niin ei oikein ollut minkäänlaista ajan ja paikan tajua. Viikon makasin sairaalassa ja nyt sitten pääsin kotiin. Pystyn kävelemään kyynärsauvojen avulla. Kiitos!

Tämä siis siksi etten joutuisi selvittämään tapahtumia tuhansia kertoja uudestaan ja uudestaan ja toisekseen siksi että se oikaisisi väärät huhut.

>>Minulla vauhtia oli n. 5 km/h. Lensin konepellille ja siitä alas maahan, auton eteen.

Aleksi = todennäkösesti skeittaa ja pipo pääs jopa ruokapöydäs eli ei mitää tapoja.
Antti = voi olla iha mukava luonteeltaan, mut juntti.
Arttu = ystävällinen luonne, hyvä kuuntelija, osaa arvostaa naista, unelmavävy.
Dani = nuorempiin menevä, hoppari, aika wannabe
Daniel = nuorempiin menevä, fruittis, aika wannabe, alkaa 3-kymppisenä pitää pukua ja laittaa astetta pidempiä hiuksiaan geelillä
Eerik = kohtelias & korrekti, tosielämän Mark Darcy (kts. Bridget Jonesin päiväkirja)
Eero = vaikuttaa ihan naapurin pojalle, mut en haluis tavata yksin pimeellä kujalla
Esa = omaa usein kieroutuneita perversioita
Harri = päästään vajaa runkkari, ei tajuu naisist mitää
Heikki = vähä slippery fish, vaikee saada minkäälaista otetta, toisaalta nimiki saa jo vähä epäilee.. vai mistä luulit termien helppoheikki tai häntäheikki saaneen alkunsa?
Henri = tietää olevansa hyvännäkönen eli ylimielinen paska, ei ota huomioon muiden tunteita, vitun kylmä
Ismo = paha runkku, nynny
Jaakko = rento tyyppi, hauska, rakastaa college-housujen pitoo
Jani = tyhmä runkku
Janne = no jaa.. Jannen kans kannattaa olla varuillaan, ei koskaan tiiä mitä saa
Jari = njää, ei
Jarkko = syvältä, monet vitun sekasin ellei jopa psykopaatteja, älli ei riitä älykkääseen debattiin, joten turvautuu väkivaltaan
Jarmo = sama ku Jarkolla
Jarno = jauhaa vitusti paskaa, ei tiiä itekään ollako lintu vai kala, lupaukset 100 teot 0
Jere = jääkiekkoilijan nimi, pää voi olla ottanu vähä liikaa hittiä kaukalos
Jesse = rento, hyvää seuraa
Jimi = söpö, mut vaikee ymmärtää sen aivotuksia
Joni = mukava äijä, välittää toisista, ei tekis pahaa kärpäsellekään, mut kiinnostuu vääristä naisista
Jori = pervo, ei oo kuullu yksiavioisuudesta (toisaalta voiko siitä syyttää, ku nimiki on ku vanhalla likasella pervolla?)
Joonas = hyvä seuramies, useimmiten naistenmies, luulot itestä kuitenki turhan isot
Juha = kusipää, hakkaa CS 24/7
Juho = kusipää, näsäviisas, hakkaa tattia 24/7, ei kuitenkaa yhtä paha ku Juha
Jussi = juntti kusipää, ois loukkaus maalaisia kohtaan sanoo Jussia landeks.. joutaa silppuriin
Juuso = rehti ja suoraselkäinen (maalaispoika)
Kalle = leffadiggari, kaikkien kaveri
Kari = jätä väliin
Kimmo = vähä avuton, voi olla myös luuseri ja ärsyttävä, hellyttävä jos tykkää peräs juoksevist koiranpennuist
Lauri = iha jees, tuntee yleensä trendit ja tykkää bilettää, juo mieluummin drinkkejä ku kaljaa
Marko = kusipää
Markku = tylsä
Markus = diplomi-insinööriön tutkinnon nimeen pitäis yhdistää nimi Markus, enough said?
Matti = kiltti luonne, suurimmalla osalla vaaleet hiukset
Miika = haluaa naisista vaan itselleen pelinappuloita, joilla pelata miten tahtoo
Mika = player, vähä tylsä niinku nimiki
Mikael = hyvä seuramies, ensivaikutelma OK, pilaa kumminki kaiken loppupeleis, wannabe-player, mut ote lipsuu
Mikko = onneton hönö, lapsellinen, kaverina jees
Miro = aika uniikki kuten nimikin, uskaltaa olla erilainen
Nico = kato Nico, vielä enemmän wannabe-cool, liukas ku saippua
Niklas = yleensä söpö fruittari, mut suuttuu ja unohtaa jos ei saa haluamaansa
Niko = itserakas, outo, ärsyttävä paskiainen
Olli = on joskus kuullu käytöstavoista, toisinaan jopa noudattaa niitä, ihan jees tyyppi, tunteellinen jätkäks (eli ymmärtää pienen vinkin jälkeen kirjottaa meses %u201Dmoi<3%u201D ku lähtee)
Olli-Pekka = kaksosaset nimet ei oo koskaan hyvä merkki..
Otto = osaa antaa hyvän ensivaikutelman, mut useimmiten se jää valitettavasti pelkäks ensivaikutelmaks
Pasi = vähä hajuton ja mauton, useimmiten juntti
Pekka = vähä pelurin vikaa, mut legendan mukaan Pekan saa myös kesytettyä
Pete = muista ihmisistä välittämätön paska, täysin lost case.. en suosittele
Roni = 24/7 koneella. runerunecscs.
Repe = syy miks ammattiapuu on, kuolematon lause %u201DRepe älä hakkaa!%u201D kuultu laivalla viereisestä hytistä
Sami = juoppo, haiskahtaa luuserille
Sebastian = kiltti ja söpö, saa muijia sympaattisuudellaan
Teemu = kiva jätkä, mut kontaktin saaminen/sielunelämän tulkitseminen avaruusfysiikan tasosta
Tero = tykkää ottaa chillisti, hauska ja sympaattinen, mut vähä valju
Timo = jees tyyppi, mut ei saa aikeita teoiks ts. saamaton
Tomi = vaikee ja vaikeesti lähestyttävä, kumminki ihanan miehekäs
Tommi = luokan todennäköisin häirikkö, monella Tommilla on myös ad/hd, mut Tommit on iha jees
Toni = kylmä, vaikee ja vittumainen
Tuomas = itsekäs kusipää, ei osaa käsitellä naista
Vesku = aina kupilla, cool tyyppi, mut Veskuista ei ota selvää
Ville = yleensä söpö amis, mut voi olla myös tyhmä trendipelle, hyvä pussaamaan, voi olla kiltti poika tai sitten todella villi tapaus.

KLS - rakastan.Tiistai 01.05.2007 17:04

miten voisin sen selittää
miten voisin
kun en itsekään tahdo ymmärtää
kuinka kertoisin
etten osaa rakastaa ilman voimaa suurempaa
ilman suurta Jumalaa on sanani vain kuiskausten kaikuja

rakastan sinua rakastan sun kasvoja
rakastan sinua rakastan sun ajatuksia
minä minä rakastan sinua

hiljaisuudesta ammennan
ikuisuudesta
tämän tunteen kaikkia kauniimman
suoraan kirkkaudesta
nyt on sanani voimakkaat sydämesi lyö lujempaa
rakkaus on suurin kaikista saa kaiun korkeimman

rakastan sinua rakastan sun kasvoja
rakastan sinua rakastan sun ajatuksia
minä minä rakastan sinua

kuule taivas kuule maa
en pelkää enää kuolemaa
vaikka varjot lankeaa
vain kasvojasi koristaa
ja kaikki muukin hoituu aikanaan

rakastan sinua rakastan sun kasvoja
rakastan sinua rakastan sun ajatuksia
minä minä rakastan sinua

[Ei aihetta]Maanantai 23.04.2007 17:02

Valitse viisi kaveriasi. Klikkaamalla 25 satunnaista galleriasta ja laittamalla niiden oletuskuvatekstit paikoille klikkailujärjestyksessä heittomerkkien väliin, saat tietää mitä viisi kaveriasi sanoisi näissä tilanteissa.


Jos kuolisin:

Laura:äääääääää!!!!
Jesse:Tupakointi on kivaa
Tuomas:Suru katoaa..kai?
Joni:noje...
Emmi:- I break -


Jos saisin todistuksen keskiarvoksi 10,0.:

Laura:mää sain mäkin:)
Jesse:vanhoja hyviä aikoja
Tuomas:ei pysty, liian hapokasta ;)
Joni:a mansikka
Emmi:"Oonko vähän kova!?" XD


Jos haaveilisin muuttamista Ambomaahan:

Laura:PLÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!!!!
Jesse:yritys hyvä kymmenen..
Tuomas:No jou!
Joni:Ensimmäinen ja viimeinen matka (poikien kanssa)
Emmi:no joo...

Kertoisin olevani raskaana:

Laura:♥
Jesse:minä se oon usko pois!
Tuomas:Jees. Jotain Uutta.
Joni:se on mun<3
Emmi:??

Väittäisin eronneeni koulusta:

Laura:HOLY SHIT!
Jesse:mur$u
Tuomas:Don't you know that the misery loves company.
Joni:en tiä,älä ees kysy :D
Emmi:Kaikki ei ole kultaa, mikä kimaltaa¤