IRC-Galleria

Leijonamieli-93

Leijonamieli-93

Mixulii

LottovoittoTiistai 14.07.2009 02:19

Mitä Nieminen teki lottovoitollaan?
- Suurimman osan hän laittoi viinaan, lauluun ja naisiin. Loput hän kuulemma tuhlasi.
- Näin huonosta kokeesta voisi antaa kuule selkäsaunan!
- Sepä hyvä, minä kun satun tietämään missä ope asuu.


- Vaimoni tykkää puhua minulle seksin aikana. Viime yönäkin hän soitti yhdestä hotellista.

- Vaimoni pitää seksistä auton takapenkillä. Ongelmana on se, että hän haluaisi minun olevan ratissa.

- Jos ei olisi taskuvarkaita, minulla ei olisi minkäänlaista seksielämää.

- Kävin eroottisella hierojalla. Valitettavasti siellä oli juuri silloin itsepalvelu.

- Katutyttö väitti minulle, että hänellä särkee päätä.

- Eräs tyttö soitti minulle: "Tule käymään, ketään ei ole kotona." Menin käymään. Siellä ei todellakaan ollut ketään.

- Ostin kirjan, jonka otsikko oli "100 uutta asentoa". Nyrjäytin itseni painovirheen takia.

- Matkatoimistossa kerrottiin, että saan viettää 7 yötä Hawaiilla. Muttei ainuttakaan päivää.

- Avioliitto on kova juttu. Vaimoni pussaa ihan tuosta vaan koiraamme, mutta kieltäytyy juomasta lasistani.

- Minulla oli nuorena finnejä. Nukahdin kerran kirjastossa ja heräsin siihen, että näkövammainen luki kasvoiltani.

- Sanoin kerran isälleni, etten jaksa enää juosta ympyrää. Hän naulasi toisenkin jalkani lattiaan.

- Kun isäni halusi seksiä, äitini näytti hänelle minun valokuvani.

- Olin kerran niin masentunut, että päätin hypätä 10 kerroksesta alas. Pastori saapui paikalle ja hän sanoi minulle seuraavat sanat: "Paikoillanne...valmiit..."

- Olin eksyksissä ja pyysin poliisilta apua:
"Voisitteko auttaa vanhempieni löytämisessä?"
Poliisi vastasi: "En oikein tiedä, on niin paljon paikkoja, jonne he olisivat voineet piiloutua..."

- Minua pyydettiin kerran malliksi julisteeseen. Siinä mainostettiin ehkäisypillereitä.

- Olin töissä pieneläinkaupassa. Asiakkaat kyselivät jatkuvasti ihmetellen, kuinka olen voinut kasvaa niin isoksi.

- Omistin joskus koiran, mutta se teki itsemurhan kun tajusi, että olemme samannäköisiä.

- Minulla oli sellainen koira, jonka lempiherkkupala (luu) sijaitsi kädessäni.

- Vanhempani vihasivat minua. Kylpyleluina minulla oli leivänpaahdin ja radio.

- Aina kun leikin pienenä hiekkalaatikolla, kissamme yritti haudata minut.

- Äitini ei ole imettänyt minua koskaan. Hän sanoi että pitää minua ystävänään.

- Aamupahoinvoinnit alkoivat äidilläni vasta syntymäni jälkeen.

- Silloin kun synnyin, lääkäri sanoi isälleni: "Olemme tehneet parhaamme, mutta hän tuli sittenkin ulos."

Raksalla oppii...Torstai 09.07.2009 02:31

Nuori perhe muutti uuteen taloon jonka naapurissa oli vapaa tontti.
Yhtenä päivänä Armas Puolimatka ja joukko rakennusmiehiä saapui ja aloitti rakennustyöt tyhjälle tontille.
Perheen 5-vuotias tytär luonnollisesti kiinnostui naapurissa olevasta
rakennustyömaasta ja alkoi juttelemaan työmiesten kanssa.
Tyttö pyöri rakennuksella ja lopulta työmiehet, joilla kaikilla oli
kultainen sydän, enemmän tai vähemmän adoptoivat tytön jonkinlaiseksi
maskotikseen.
Juttelivat tytölle, antoivat tytön istua kanssaan kahvi- ja
ruokatauoilla, ja antoivat tälle pieniä tehtäviä jotta tämä tuntisi itsensä tärkeäksi.
Ja viikon päätteeksi, perjantaina, antoivat tälle kirjekuoren, jossa
oli 3 euroa 10 sentin kolikoina. Ikään kuin 'palkkapussiksi'.
Tyttö vei 'palkkapussinsa' kotiin, jossa hänen äitinsä ehdotti, että
työstä ansaitut rahat vietäisiin pankkiin ja perustettaisiin samalla tytölle säästötili.
Pankkineiti kuunteli ihmeissään tytön kertoessa 'työstään' rakennuksilla,
ja että hän oli todella saanut 'palkkapussin'.
Sinun on täytynyt todella työskennellä kovasti saadaksesi näin paljon palkkaa! sanoi pankkineiti.
Johon tyttö ylpeänä vastasi,
'Työskentelin koko viikon työmiesten kanssa rakentaessamme sitä isoa taloa.
' 'Hyvänen aika' pankkineiti sanoi, 'menetkö tälläkin viikolla rakennukselle töihin?
'Pikkutyttö mietti hetken ja vastasi sitten, 'Kyllä varmaan. Mikäli ne
starkin runkkarit toimittavat ne vitun tiilet ajoissa.'
Koska tilipitappitippitappi irtosi.
Mitä lorua mustAlaiset opettaa hiekkalaatikolla pennuilleen? -Älä tule pitkä kakku, tule lyhyt kakku.
"Mä haluun vittu avata tilin tähän vitun pankkiin ja vähän
vitun nopeesti."

Pankkineiti alkoi kakomaan ja rykimään ja hieman tuohtui kuullessaan
moista kielenkäyttöä. Pankkineiti kysyi mieheltä:"Mitä te oikein puhutte??"
Mies vastasi pankkineidille: "Mä haluun vittu avata tilin tähän vitun
pankkiin ja vähän vitun nopeesti." Pankkineiti tuohtui enemmän ja naama
punaisena sanoi miehelle: "Minä en tuollaista kielenkäyttöä kuuntele, minä
haen pankinjohtajan paikalle."

Pankinjohtajakin saapui paikalle naama totisena. "Neiti tässä kertoi,
että käytätte kovin karkeaa kieltä pankissamme. Mikä on ongelmanne?" johtaja
kysyi mieheltä.

Mies vastasi."Mää voitin tossa vitun lotossa vittu 50 miljoonaa ja mä
haluun vittu avata sen vitun tilin tähän vitun pankkiin ja vähän vitun
nopeesti."

Pankinjohtaja sanoi miehelle: "Ja tämä vitun nutturapääkö ei ymmärtänyt
noin vitun yksinkertaista asiaa."

Tuli käytyä Teneriffalla. Keskiviikko 08.07.2009 03:33

Tultiin siihen tulokseen, että vaimon pitäis mennä Painonvartijoihin. Kyllähän se uikkareihin mahtui, mutta kun tultiin uimasta, Greenpeacen äijät yritti saada sen takaisin mereen.

Pari puujalkaaKeskiviikko 08.07.2009 02:15

Muut varas junan, John Lennon.
Muut meni yli, Muhammad Ali.