IRC-Galleria

Okei. ehkä tää on miun kohta viikon kestäneen melken yhtäjaksoisen valvomisen seurausta.
Mut..
antaa olla.

- Repikää, huutakaa, hakatkaa, ketä vittua kiinnostaa-
Nauran maihin sairaat sanasi.

Heresia:kauniisti

Rakkausrunoja haudoilla lausun
ja itkulla yritän peittää naurun
tyynyihin pienet vauvat tukehtuu

Nurkassa istun ja katson seinää
häpeän sitä mitä kädet peittää
silmät ei näe mihin paistaa täysikuu

Hellät sanat pilaavat ruman maailman
johon tahdot kuulua ja tappaa jumalan

Ja se kauniisti kaatuu
ja se kauniisti maatuu
ja se kauniit kasvonsa viiltää ja kauneus haalistuu
sanat kauniisti sattuu
painu kauniisti vittuun
kaikki kauniit jeesukset kuolee ja kauneus maallistuu

Kamalia asioita silmiin katson
kestän sen hampaita purren otsaa
orjantappuraseppele kutittaa

Pimeät mössöt metsässä liikkuu
puiden oksilla kaulat kiikkuu
kissan silmät totuuden heijastaa
taas itseään tekee mieli satuttaa

Kauneus haalistuu

Me olemme kaikki sidottu toisiimme tuhansin pienin hopealangoin.
Halusimme tai emme. Joskus, etenkin nuorena haluaisi katkoa ne langat
poikki ja olla ihan irti. Joskus ne langat ovatkin tukahduttavia köysiä,
joiden puristukselta ei voi hengittää. Mutta niita ei voi katkoa, niitä
voi löysätä, niiden kanssa voi elää, mutta sinä et koskaa pääse
läheisistäsi irti. Me olemme kaikki sidottu tuhansin hopelalangoin
heihin jotka rakastavat meitä, ja joita me rakastamme. rakkautta ei voi
tuhota vaikka yrittäisi.

// Hän oli näkymätön tyttö. Sellainen, joka häipyi liiankin helposti taustakankaaksi kaikkien niiden tuhansien syksyn värien sekaan. Hohtavan valkoinen, kalpea iho sekä harmaat, tyhjinä eteensä tuijottavat silmät harvoin kiinnittivät kenenkään huomion. Ne muutamat, jotka olivat joskus sattuneet vilkaisemaan tyttöä kauemmin kuin ohi vilahtavan hetken ajan, kutsuivat tätä Aaveeksi. Aave, niin hento ja siro, että olisi varmasti särkynyt rutistuksen voimasta. Niimpä kukaan ei koskaan tullut ja rutistanut.
Ne, jotka saivat osakseen yksinäisyyden ja kylmyyden, saivat harteilleen taakoista raskaimman. Tuo tyttö, näkymätön tyttö oli kuin ruumiillistuma kaikille kärsimyksille. Hän kantoi yksin koko taakkaa, niin painavaa, että se sai selänkin taipumaan kumaraan. Silti kukaan ei tarjonnut auttavaa kättään, miksei? //

// Tyttö, tuiki tavallinen tallaaja ja porukan suurisuinen vitsiniekka lampsi pitkin käytäviä itsetietoinen ilme kasvoillaan. Elämä oli turvallista ja tuttua, aina joku hännysteli perässä. Eipähän tarvinnut olla yksinään. Tällä kertaa mukana roikkui ihminen, joka oli oikeastaan melko tylsää seuraa. Ei sen kanssa voinut jutella mistään, ärsyttävältäkin vaikutti. Yhä useammin tyttö oli huomannut toivovansa, että voisi edes hetkeksi jättää tutut naamat taakseen. Mutta minne hän sitten menisi? Lyöttäytyisi toiseen samanlaiseen porukkaan? Se ei johtaisi yhtään mihinkään. Koko kuvio tuntui noidankehältä, loputtomalta sahanpurun makuiselta puurolta jota oli pakko niellä päivästä toiseen. Olivatko kaikki tosiaankin yhtä pinnallisia, kyllästyttäviä ihmisiä?
Ei, tyttö ei voinut väittää olevansa onnellinen, vaikka kaikki merkit siihen kenties päällepäin viittasivatkin. Jotakin puuttui, mutta mitä ihmettä se mahtoi olla? Oliko turhamaisuus häivyttänyt näkymättömiin sen aijemman, elämäänsä tyytyväisen tytön? Oliko sellaista koskaan ollutkaan? //

//Koulun lähellä sijaitseva metsä oli hiljainen, kuten aina. Se oli kiellettyä aluetta, jota vartioitiin todella tarkkaan. Täytyi olla näkymätön päästäkseen opettajien ohitse. Istuessaan suurella, harmaalla kivellä Aave ajatteli huomaamattomuudessa olevan sittenkin jotain hyvää. Hän saattoi aina paeta, kun kukaan ei kiinnittänyt siihen huomiota.
tyttö ei ollut näkymätön, mutta hän oli ovela. Harhauttamalla saattoi onnistua missä vain, jopa koulun alueelta livahtamisessa. Ei se ollut niin vaikeaa, kuin hän oli aluksi luullut. Pihalla valvovat opettajat tuntuivat automaattisesti olettavan, ettei kukaan uskaltaisi koettaa onneaan. Mutta hän tarvitsi omaa aikaa, edes hetken. Hän tiesi metsän olevan ainoa paikka, jossa sitä oli tarjolla.
Askeleet johtivat automaattisesti kohti metsän syvintä ja synkintä ydintä. Yhä pidemmälle, pidemmälle.
Aave kuuli jonkun lähestyvän. Hän itse istui hievahtamatta aloillaan, näkymättömissä ja kuulumattomissa. Mitä tuo toinen oli tullut hakemaan? Kuka tämä ylipäätään oli? Pelko ja utelijaisuus risteilivät päässä sellaisella voimalla, että päähän melkein särki. Ennen kuin tyttö ehti päättää, oliko järkevämpää piiloutua vai pysytellä aloillaan, toinen oli jo liiankin lähellä. //

-- Aavetyttö, liian heiveröinen ja voimaton, liian yksin. Ympärillään vankka muuri, suojakilpi, joka huokui kylmää. Kaikki ne kärsimykset, kaikki se pelko ja tuska. Kuinka yksi ihminen, muutama sana ja kosketus pystyivät murtamaan tuon kaiken?

Loppujenlopuksi siihen ei enempää edes tarvita, kenellä tahansa on mahdollisuus tehdä näkymättömästä näkyvä.--

Ystävyys ei kuole milloinkaan

a) menninkäinen sotkee ne
b) typo
c) selitän jotain järkevää
d) ihmettelen samaa

kuka on kadottanu mustan (valkonen kaulus) sekarotusen koiran, mikä näyttää collielta?
Tosi ystävällinen. Ei hauku.
Löyty mein pihalta vierailevana tähtenä. :)
Ei pantaa-
Oli nimittäin oikeesti tosi mukava <3
se tykkäs miusta *_*
sit myö jouduttii jättää se pihalle. :(

Tilasin sitten roimasti kuvatilaa. xD 3e / vuosi

"Seis seis seis seis!" huutaa ääni, pääni räjähtää
Yhdestoista hetki käsillä, keskellä päivää, keskellä elämää
keskellä suojatietä punaisissa valoissa seison,
veitset sielussa kahvaa myöten

"Älä liiku!" käskee räyhähenki, toivoo nähdä vainaan
Aikoo tappaa, teki minusta mielisairaan
Tänne kävin kadun varjopuolta, ajovalot häikäisee
syrjäytynyt olen mutten huomiotta enää jää

Kymmeniä muistoja sekuntiin pusertaa
iloa, surua suoraan verkkokalvon pohjaan palaa
Katsonko filmin loppuun vai kuvaisinko lisää?
Äänet voimistuvat, kohta olen pelkkä muisto enää

Tähän on lääke varmasti
En saa kieltomerkkejäsi noudattaa
Luovuttaa
En antaudu vaan vapaudun
Saa paha palkkansa
Saa maistaa omaa lääkettään

Viimeinen kuva,
se kaikista kaunein
Sitä voisin tuijottaa ikuisuuden
Ylittääkö raja vai yrittääkö jaksaa
Jarrut kirskuu, ääni huutaa "älä liiku, älä liiku"

Katseeni nousee kengistä, edessä vihreä valo
Paljon on kerrottavaa, mietin mistä aloittaa
Ehkä siitä kun valitsin: ottaa askel vielä
askel vielä

Tähän on lääke varmasti
En saa kieltomerkkejäsi noudattaa
Luovuttaa
En antaudu vaan vapaudun
Saa paha palkkansa
Saa maistaa omaa lääkettään
(x4)

- ja romuttaa asiat joihin vihdoin aloin ite uskomaan..? tosin, joskus se on iha hyvästä.. -