IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 26.06.2009 04:42

hei seksikäs
Yhdysvalloista juuri tulleen tiedon mukaan poptähti Michael Jackson on juuri kiidätetty ambulanssilla sairaalaan. Supertähti on saanut asiasta ensimmäisenä uutisoineen TMZ-julkaisun mukaan sydänkohtauksen ja häntä on jouduttu elvyttämään matkalla sairaalaan.

50-vuotiaan poptähden kerrotaan saaneen sydänkohtauksen jo kaksi tuntia sitten, mutta vielä ei ole tietoa miksi hänet on kuljetettu sairaalaan vasta nyt. Viivytyksen syyksi epäillään hänen kotonaan suoritettua elvytystä. Ambulanssi lähti Jacksonin asunnolta kohti sairaalaa noin kello 23:10 Suomen aikaa. Ambulanssimatka sairaalaan kesti noin kuusi minuuttia.

Hätäpuhelu soitettiin Michael Jacksonin Holmby Hillsissä sijaitsevasta kodista. Viranomaisten mukaan hätäpuhelussa ilmoitettiin henkilöstä, joka ei hengitä. Ambulanssin saapuessa joku talossa olija elvytti potilasta, E! Online kertoi. Ambulanssia seurasi UCLA Medical Center -sairaalaan kaksi mustaa katumaasturia, joista oli mukana noin kymmenen ihmistä.

Las Vegasista tavoitettu supertähden isä Joe Jackson on vahvistanut TMZ-julkaisulle, että Michael Jackson on todella huonossa kunnossa ja että hän ja muut perheenjäsenet ovat matkalla sairaalaan.

http://www.stara.fi/2009/06/25/michael-jackson-sai-sydankohtauksen/

Poptähti Michael Jackson on kuollut. Maailman kaikkien aikojen suurimpiin poptähtiin lukeutunut laulaja menehtyi 50-vuotiaana sydänkohtaukseen kotonaan Beverly Hillsissä.

Michael Jackson kiidätettiin sairaalaan Suomen aikaa torstai-iltana kello 23:10 hänen saatuaan sydänkohtauksen kotonaan. Ensihoitajien saapuessa Jacksonin kotiin hän ei hengittänyt eikä hänellä ollut pulssia. Laulajaa elvytettiin jo ennen ambulanssin tuloa ja elvytystä jatkettiin ambulanssissa ja sairaalassa.

Elvytyksestä huolimatta poptähden tila ei enää parantunut.

http://www.stara.fi/2009/06/26/popin-kuningas-on-kuollut-michael-jackson-menehtyi/



:
( einäin

[Ei aihetta]Perjantai 26.06.2009 03:39

kiva ku oon kaikille vaa ''se yks'' tai ''joonaksen pervo muija'' =(

näin tänää ku lokki koitti itsemurhaa .. taino eilen mut joo

pitää herää aikasin ni meen kuvaa kaisan kisoi

[Ei aihetta]Torstai 25.06.2009 19:09

btw ootte tyhmii, mul on uus numb koska vanha kettuillee mulle aika reilusti et sillee jos on asiaa ni pyytäkää se ja sillee 666

ps. joonas on vielki kakkapää <69

[Ei aihetta]Torstai 25.06.2009 00:35

joonaS ON KAkkapää ja puutteessa, aamen.

COOOL !Lauantai 13.06.2009 03:23

Яoosa sanoo:
21.05.2009 22:48 <kossuboi> 21.05.2009 22:48 <katimoi> <M3R1> meijän mökki on kouvolan lähel
mniten voit kommata päivänkuvbaa :(


en oo ees kai kommannu, en tiiä.

OON FEIM

[Ei aihetta]Lauantai 13.06.2009 01:47

12.06.2009 22:42 <annipissis`> tänää lintsil :o? otin sun nikin salamast

oli kiva pvä &lt;sydän&gt;
oli kiva viimevko &lt;sydän&gt;

mut huominen yllätys on varmasti mukava &lt;nam&gt;

[Ei aihetta]Sunnuntai 07.06.2009 03:53

no päädyimpä sitte joonaksen seuraan ja kappasvain se oli sitte kuudespäivä putkee sen seuras =)
siis no jos osaan laskee :----) sit oltii mixuelanki kaa ja joonaksen ihkuli kavereiden jotka väitti ettei me ees puhuta koskaa koska ollaa nii ällöi :D:D:D joo, mul tulee ikävä sitä ku lähen huomen lopelle ..oikeesti ! sit oon viikon siel ilman nettii ja piskii (</3) ja puhelinta jos se ei rupee toimii ja ennenkaikkea ilman joonasta =((( no nyt oon jo ällö. mut silti =)) pääsen heppailee janne tulkille 666 wohoo bileet jos en huomen tuu dataa ni dataamisiin viikon päästä ;) .. siasinkohan ottaa läppärin sinne ? ehkä otan salaa läppärin joonaksen ja piskin ja kaikki mukaa hihihiih.. joo :>

mut yhyy heippa helsinki ! tänää iltapäivällä meri lähtee maalle

[Ei aihetta]Lauantai 06.06.2009 21:06

ajattelin ilmottaa
et oli kivaa kaisan kaa ja katottii leffoi iha sikan
mut sit tuli chlt viestii et husön uus omistaja aikoo muuttaa husön kisatalliks
ja paskat hepat myydään ni ihana pala pomppas kurkkuu koska tajusin
et tuspa ei oo parhaasta päästä ja must tuntuu et se myydään
ja en kestä jos se lähtee , en oikeesti. oon hoitanu sitä jotai 5 vuotta
ja jos se lähtee .. ei vittu oikeesti dsiojdfsfjdfjsld en kestä
must tuntuu et pää räjähtää .. haluun ostaa sen mutku ei meil oo varaa
vittu ku en selvii siitä jos se lähtee ei vittu dlfdklfjdlkgjdkjghjkfsladjaldöasösdljdlksf
miks anin pitää lähtee pois vittu mitä paskaa
kiva rakastaa sitä metukkaa iha liikaa ku kuitenki käy aina näin

haluuks joku ostaa tuspan mulle ? ei vittu oikeesti djkfhdkjsfkjjfdksjjkdf vittu

[Ei aihetta]Perjantai 05.06.2009 16:49

okei joo lähen koht mäkisille =))) tarjoon kaisan tänää leffaa (HEHHEHEHE KÄRSI JOONAS!) oon ilkee :D:D::D:D:D:DD sit kaisa tuloee kai yöx mut joo voisin rupee kaluu niille kohta :>
phiihihih juu moi mitäköhän mennää kattoo ? onkohan mul viel liput tallel ?