IRC-Galleria

tottaMaanantai 09.08.2010 04:36

Pojista tietoa: - he ovat kuin vessoja: aina varattuja tai täynnä paskaa.
- he ovat kuin ripsiväri: lähtevät yleensä ensimmäisen tunteenpurkauksen päästä.
- he ovat kuin parkkipaikat: hyvät aina varattuja ja loput on vaikeissa paikoissa tai invoja.
- vaikka he haukkuisivat sinua, on hyvin suuri mahdollisuus että he vain pitävät sinusta.
- jos kysyt pojalta että ovatko tunteet samanpuoliset kaveriensa kuuloetäisyydellä, moni poika sanoo että ei, mutta oikeasti tunteet kuohuavat enemmän kuin tytöllä, heitä vain hävettää myöntää se kavereidensa lähellä.

Faktoja:
- Jokainen tyttö varmasti ajattelee edes JOTAIN poikaa, ennenkun käy nukkumaan, vaikka sanoo ystävilleen että ei ole kiinnostunut kenestäkään.
- Vaikka tytöllä on edessä rankka aamu, ja tekisi mieli lintsata koulusta, suurin osa nousee, että näkee jonkun tietyn ihmisen koulussa.
- Useimmat tytöt laittautuvat kauemman kotona kouluun, että tekisivät vaikutuksen johonkun.
- Tytöt etsivät poikaa, joka on kiinnostunut enemmän sisimmästä, kuin ulkokuoresta.
- Pojista, jotka eivät häpeä kulkea käsikädessä kaupungilla, ystäviensä edessä.
- Pojista, jotka voisivat lähteä yöllä kotiisi, jos jokin olisi vinossa.
- Pojista, jotka kuuntelevat.

Lisää tämä päiväkirjaasi, niin huomenna tapahtuu elämäsi yllätys

,.-'¨´Maanantai 09.08.2010 04:33

1. olenko kiva?
2. voisitko seurustella kanssani?
3. olenko suloinen?
4. mikä minussa on ärsyttävää?
5. halaisitko minua?
6. pidätkö minusta?
7. suutelisitko minua?
8. jos lähtisin ikävoisitkö minua?
9. Kuinka paljon pidät minusta 1-100% välillä ?
10. Jos kävelisin sinua vastaan mitä tekisit / sanoisit ?
11. Haluisitko asua kanssani ?
12. Voisitko pitää minua kädestä kiinni kadulla ?
13. Voisitko suudella minua 10min ?
14. Lisäätkö tämän nyt päiväkirjaasi että voin vastata sinulle? .

[Ei aihetta]Sunnuntai 08.08.2010 21:09

Horoskooppi
Hullunhyvä horoskooppi, kertoo totuuden jos olet rehti. Älä fuskaa!!
Jos olet täysin rehellinen, kertoo tämä horoskooppi sinusta totuuden...
Kirjoita vastauksesi paperille. Älä fuskaa! Vastauksen löydät alalaidasta.
1. Kirjoita jokin vastasukupuolta edustavan nimi. --> Ippe
2. Mikä on suosikkivärisi: punainen, musta, sininen, vihreä, keltainen? --> vihreä
3. Kirjoita oman nimesi ensimmäinen kirjain. --> M
4. Missä kuussa olet syntynyt? --> tammi
5. Kummasta väristä pidät enemmän, mustasta tai valkoisesta? --> valkonen
6. Kirjoita jokin sinun kanssasi samaa sukupuolta olevan nimi. --> Mape
7. Mikä on onnennumerosi? --> 5
8. Pidätkö enemmän Sydneystä vai Brisbanesta? --> Sydney
9. Pidätkö enemmän järvestä vai merestä? --> järvi
10.Kirjoita yksi toive; realistinen sellainen --> tää on salaine
´
Kun olet valmis, katso alla olevat vastaukset, mutta älä fuskaa!
Vastaukset:
1. Olet rakastunut mainitsemaasi henkilöön.
2. Jos valitsit:
* Punainen - olet huomaavainen ja rakastava
* Musta - olet konservatiivinen ja aggressiivinen
* Vihreä - olet mieleltäsi rauhaisa ja muutenkin rento
*Sininen - olet spontaani ja pidät siitä että rakkaasi jakaa auliisti pusuja ja huomiota sinulle
* Keltainen - olet iloinen ja annat käypiä neuvoja niille, jotka ovat apeita
3. Jos nimesi etukirjain on:
* A-K Sinulla on paljon rakkautta jaettavana pitkin koko elämääsi.
* L-R Yrität nauttia elämästäsi täysillä ja rakkauselämäsi alkaa pian kukoistaa.
* S-Z Jaksat auttaa ja lohduttaa muita ja tuleva rakkauselämäsi näyttää lupaavalta
4. Jos olet syntynyt:
* Tammi - maaliskuussa: Tästä vuodesta tulee hyvä ja tulet rakastumaan täysin yllättäen.
* Huhti - kesäkuussa: elät vahvassa rakkaussuhteessa joka kestää ja jonka muistot ovat ikuisia.
* Heinä - syyskuussa: Vuosi on sinulle huippuvuosi ja tulet kokemaan suuren positiivisen muutoksen elämässäsi.
* Loka-joulu: Rakkauselämäsi ei valitettavasti kukoista, mutta tulet aikanaan löytämään sen oikean.
5. Jos valitsit:
* Musta: Elämäsi saa uuden käänteen, joka loppujen lopuksi on sinulle hyväksi ja josta tulet myös iloitsemaan.
* Valkoinen: Ystäväsi tulee luottamaan sinuun ja omistautumaan sinulle, mutta et ehkä huomaa sitä.
6. Ihminen, jonka valitsit on paras ystäväsi.
7. Näin monta läheistä ystävää sinulla tulee olemaan elämäsi aikana.
8. Jos valitsit:
* Sydney: pidät seikkailusta
* Brisbane: olet varovainen ja rento
9. Jos valitsit:
* Järvi: olet lojaali rakkaitasi ja ystäviäsi kohtaan, mutta pidättäytyvä.
* Meri: olet spontaani ja voit auttaa jopa muita yltämään tyytyväisyyteen.
10.Tämä toive tulee toteutumaan jos laitat tämän päiväkirjaasi minuutin kuluessa!

=)Lauantai 07.08.2010 23:50

kesä on loppusuoralla joten kerro yksi muisto jonka oot kokenut kanssani tänäkesänä & kopioi sen jälkeen sama itsellesi jotta minä voin kertoa mitä muistan tästä kesästä kanssasi=)

.Lauantai 07.08.2010 16:33

sano 1 jos rakastat mua.
sano 2 jos olen tärkeä.
sano 3 jos välität musta.
sano 4 jos olet rakastunut minuun.
sano 5 jos ollaan kamuja.
sano 6 jos et pidä musta.
sano 7 jos vihaat minua.
sano 8 jos haluaisit tutustua muhun.
sano 9 jos olen kaunis.
sano 10 jos olen hauska.
sano 11 jos olet ollut kusessa minuun.
sano 12 jos olen tylsä.
sano 13 jos olen outo.
sano 14 jos olet ihastunut minuun.

8iyhikljTorstai 05.08.2010 05:11

VIIKOSTASI TULEE PARAS JOS TEET TÄMÄN
vituttaa asteikolla 1 - 10? - 8
oletko ihastunut? - jjooo <3
ketä kaipaat? - varmaanki beataa ja sit en kerro
mielialasi? - -.-'
mikä biisi soi tällä hetkellä? - NRJ:ltä jotai
mitä katsot? - näyttöö
milloin viimeksi riitelit jonkun kanssa? - sellasta kunno riitaa en muistaa
millainen paita sinulla on päällä? - toppi
mitä teit viime yönä? - olin koneella ja sit nukuin
oletko pitkävihainen? - en yleensä
suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - joo :)
montako tyynyä sängystäsi löytyy? - 2
minkä elokuvan katsoit viimeksi? - V- niinkuin verikosto

anteeksLauantai 31.07.2010 05:01

PARI KYSYMYSTÄ RAKKAUDESTA :
Oletko ihastunut? - jjuu :) <3
Entä rakastunut? - en
Jos olet niin kehen? - en kerro
Luuletko että hänkin pitää sinusta? - ei.
Entä seurusteletko? - en
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? - en oikeestaa
Annatko anteeksi jos sinua petetään? - enpä taida
Omistatko kuvan/kuvia ihastuksestasi? - en
Mitä sanoisit/tekisit jos ihastuksesi tulisi nyt ovellesi? - mitäääähhh?

enkä lupaaKeskiviikko 28.07.2010 05:17

Lupaan tämän vuoden sisässä halata kaikkia,
jotka kommentoivat tähän "hali",
kopioi tämä myös itsellesi ! :)

ensaamuutenkaaMaanantai 26.07.2010 06:18

Jos haluaisit suudella tiettyä henkilöä nyt, lisää tämä blogiisi, tai et tule saamaan suudelmaa.

no kirjotaLauantai 24.07.2010 05:11

kirjota
PUSU jos ois pokkaa pussata poskelle
PUSIPUSI jos ois pokkaa pussata suulle
HALI jos ois pokkaa halata
LÄPS jos ois pokkaa lyyä perseelle