IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Taisin nähdä unta, JeevesTorstai 12.02.2009 21:52

Näin taas työunta.

Meillä oli uusittu työhuone, pöydät olivat semmoisia kapeita koulun tietokonepöytiä eli meitä istui vierekkäin ja vastakkain pari riviä useamman ihmisen verran. Se työhuone oli myös noin 20 metriä Linnanmäen sisäänkäynnistä, ehkä sen vuoksi meidän piti pukeutua uikkareihin ja pukea päälle sellainen paidantapainen ja viitta, jotka sidottiin tiukasti kiinni. Minulla oli kamalia ongelmia viitan kanssa ja sitä ihmetellessäni joku oli ehtinyt ommella uimapukuuni nepparit viitan kiinnitystä varten. Sen piti nimittäin olla kiinni myös lanteilta jos aikoi mennä vesiliukumäkeen. Minä päätin että jumalauta en oo menossa mihinkään vesimäkeen ja päätin olla just niin itsekäs ja ikävä kuin haluan, mielestäni yleisen viihtyvyyden vuoksi ei pidä tehdä ihan mitä vain, itsehän pelkään jonkin verran ko. laitteita ja toisen verran sitä vauhtia. Koko idea oli muutenkin ihan typerä.

Trinket ja sen mies oli kanssa mun unessa, Trinket ei millään keksinyt miehelleen lahjaa ja mun suuri ideani oli hankkia sille petivaatesetti. Valkoista ja tummanpunaista puuvillasatiinia tms. Kukaan ei sanonut mitään ideaan riippuen mutta ähäkutti se tuli tarpeen sillä Trinketin sängylle kävi poikkeuksetta aina pissaamassa se sen koiruus, Ada. Aina oli tuore pissi vaikka koiraa ei näkynytkään edes missään. Mietin että eikö Trinketin kannattaisi opettaa sille koiralle ettei sängylle saa hypätä jos se ei kerta saa sitä sisäsiistiksi.

Meillä työporukan kanssa oli ollut myös "hyvä" idea Trinketin miehen lahjaksi, meidän piti pukeutua Brangelinaksi Mr. & Mrs. Smithistä ja otattaa kuva jonka annamme sitten eteenpäin. Loppujen lopuksi ainoa joka ei ollut vähin äänin vetäytynyt projektista, olin minä ja mietin että ei helvetti minkä näköistä siitä tulee kun tämän näköinen tyttö pistetään siihen kuvaan Angelinaksi. Mitä ne ihmiset ajattelee. Miten kukaan voi nähdä mitä siinä kuvassa on, paitsi kuin tyhmän näköinen Saaka, ihan oudosti stylettynä ja miksi kukaan haluaisi sen kuvan lahjaksi? Jättäydyin "vahingossa" sivuun itsekin jättämällä kuvaussessiot väliin.

Työporukalla oli toisinaan myös vapaa-ajan aktiviteetteja, joku keksi vitsillä että hoho tehdään emobändi ja heitto saikin yllättävää kannatusta. Bändi lähti lentoon Jeremiad johdossaan. Oma dyniksen emorock-bändi. Kukaan ei muuten miettinyt edes mistä saadaan musiikki ja osaako kukaan soittaa mitään, meistä on vaan kiva pukeutua hassusti ja keimailla pöydän päällä maski naamassa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.