IRC-Galleria

Inttileski </3Tiistai 13.01.2009 00:47

Nyt se päivä sit koitti, mistä niin pitkään on puhuttu, mustakin tuli inttileski.

Eihän sille mitään voi, vaikka idioottia tuo "pakkointti" onkin, tai ainakin nyt tuntuu siltä. Aamulla ei edes itkettäny kun Eetun asemalle vein, mutta en myöskään tajunnut siinä sanoa rakastavani. Ihmismieli on kumma, kun se ei näitä asioita halua sisäistää ajoissa.

Päivän kruunas huonot uutiset Keski-Suomesta ja törkeen paha olo. Voi käydä tämä "Kirpun" odottaminen yksin aika raskaaks, vaikka tukijoukkoja ja auttajia varmasti onkin.

Nyt vasta tuli ekan kerran itkunen olo koko päivänä, kun uskalsi myöntää että ikävä on, ja kova, aiemmin kun sen vaan laitto näiden "uutisten" ja hormonien piikkiin. Mut eihän se auta, kestettävä on.

Olivat jo tänään meinanneet, ettei varmaan Eetu tule puolella vuodella pääsemään. Pääseehän se joo synnytykseen mukaan, vaikka pitäis pitempään olla, mutta käy se vaan raskaaks niin Eetulle siellä, kun tietää meidän olevan kotona ja mulle kotona, yksin pienen lapsen ja eläinten kans.

Onneks tosiaan on niitä rakkaita, jotka jaksaa ja viittii tulla auttamaan, tästä muuten varmaan mitään tulis.

Tuntuu että hirveenä pitäis tehdä, muistaa ja laittaa, mut mitään ei saa aikaseks. Väsyttää ja on huono olo, vaikken oksentanu ole kertaakaan.

Ens viikolla olis ensimmäinen ultrakin, Eetu ei pääse sinnekkään. Jospa sitten toiseen.

Saa nähdä mitä ens yöstä tulee, viime yön jo pyöriny, kun oli huono olo ja huomenna pitäs jaksaa päivä kuitenkin koulussa.

Jospa tämä tästä... Tai sitten ei.. Ainakaan ennen ensimmäisiä lomia..

[Ei aihetta]Tiistai 06.01.2009 23:17

Joulu loppu, odotus alko.. Nyt sen voi jo virallisesti tunnustaa, vaikkakin suurin osa kavereista asian jo tietää..

Laskettu aika meidän pikkusella on 4.8. Tuo aika nyt vielä tarkistellaan muutaman viikon sisään ultrassa.

Elikkäs montun nykyset ykköset, mää sit vissiin valmistun vasta teijän kans.. :)

parhaat hetket -08Maanantai 29.12.2008 19:33


Viimesiä viedään vuodelta 2008, se on fakta. Joten olisi mukavaa jos sinä kertoisit parhaan muiston/hetken minun seurassani tältä vuodelta, tämän jälkeen lisää tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty miten paljon muistoja sinulla on vuodelta 2008.

Ihana olla kotona <3Lauantai 27.12.2008 17:22

[Ei aihetta]Perjantai 19.12.2008 19:35

NYT SE ON!!!! NYT MÄ SAIN SEN! :D

*Kuvia tulee kun saan otettua*

Jepa jee...Perjantai 12.12.2008 19:23

Taas yks yksinäinen ilta kotona.. TAi noh, yksin ja yksin, elukoiden kans.. Mut siltikin ilman mitään järkevää tekemistä... Hyviä ideoita? Anybody?

[Ei aihetta]Lauantai 06.12.2008 19:39

No man´s band- Pikkusisko

Laulan sulle tämän laulun, pikkusisko
Ja mä toivon, et sä kuulet sen
Olen ollut liian harvoin isoveli
Mut usko pois sua usein ajattelen

Mä uskon kyllä sen, isoveli
Ja uskoisin, vaikka oisit ihan hiljaa
Mun on hyvä olla kun olet vierelläni
Saanhan hetkeksi silmäni ummistaa

Älä pelkää pikkusisko, taivas pitää sinun puolta
Vaikka joudut tänään yksin lähtemään
Mä en voi sun mukaan tulla, ei ole lupaa siihen mulla
Mut älä pelkää, älä pelkää pikkusisko

Pidä kädestäni kiinni isoveli
Niin mun on turvallista nukahtaa
Jos en enää nouse sijaltani, tulethan perillä vastaan

Laulan sulle tämän laulun, pikkusisko
Ja mä toivon et tuska hetkeksi helpottaa
Sä olet mulle ollut rakkain aina
Nuku hyvin pikkusisko, hyvää matkaa

Emmä pelkää isoveli, taivas pitää musta huolta
Emmä joudu yksin matkaa taittamaan
Vaikka en voi luokses jäädä, taivas onhan määränpäänä
Emmä pelkää, emmä pelkää isoveli

Älä pelkää pikkusisko, taivas pitää sinun puolta
Vaikka joudut tänään yksin lähtemään
Mä en voi sun mukaan tulla, ei ole lupaa siihen mulla
Mut älä pelkää, älä pelkää pikkusisko

Emmä pelkää isoveli, taivas pitää musta huolta
Emmä joudu yksin matkaa taittamaan
Vaikka en voi luokses jäädä, taivas onhan määränpäänä
Emmä pelkää, emmä pelkää isoveli

ArghTiistai 02.12.2008 14:30

Mikä ihme näitä miehiä vaivaa..... Mää oikiasti muutan kohta johonkin korpeen ja erakoidun täysin.....

Miten niin mulla on tylsää..Perjantai 28.11.2008 00:17



Dr. Phil sai testistä 55 pistettä, ja kun hän teki
tämän Oprahille hän sai tästä 38 pistettä.
On olemassa ihmisiä, jotka ovat valmiita maksamaan, jotta saisivat selville tämän testin tuloksen.

Tämä testi on erittäin mielenkiintoinen ja sen tekeminen kestää vain 2minuuttia. Muista kuitenkin tätä tehdessäsi, ettei tarkoitus ole kerätä eniten pisteitä (pienempi määrä pisteitä ei tarkoita huonompaa arvostelua).
Vastaa kysymyksiin totuudenmukaisesti, sillä tämä testi on vain sinua itseäsi varten.


Aloita.

1. Koska olet parhaimmillasi?
a. ( ) aamulla
b. (x) iltapäivällä ja aikaisin illalla
c. ( ) myöhään illalla

2. Tavallisesti kävelet...
a ( ) melko nopeasti, pitkin askelin
b (x) melko nopeasti, lyhyin askelin
c ( ) ei niin nopeasti, pää pystyssä
d ( ) vähemmän nopeasti, katse maahan luotuna
e ( ) hyvin hitaasti

3. Kun puhut ihmisille,
a ( ) seisot kädet puuskassa
b ( ) pidät kädet yhdessä
c ( ) pidät yhden tai molemmat kätesi lantiolla
d ( ) kosket ihmistä, jolle olet puhumassa
e (x) kosket leukaasi, korvaasi tai hiuksiasi

4. Rentoutuneena istut...
a ( ) polvet ja jalat yhdessä
b ( ) jalat ristissä
c ( ) jalat venytettynä eteenpäin tai suorina
d (x) käpertyneenä jalkojesi päälle

5. Kun jokin todella huvittaa sinua, reagoit...
a ( ) isolla äänekkäällä naurulla
b (x) hillitymmällä naurulla
c ( ) hiljaisella naurahduksella
d ( ) hymyllä

6. Mennessäsi juhliin tai sosiaaliseen tilanteeseen...
a ( ) teet näyttävän sisääntulon, jotta kaikki huomaisivat sinut
b (x) teet hiljaisen sisääntulon ja katselet ympärillesi tunnistaaksesi tuttuja kasvoja
c ( ) teet todella hiljaisen sisääntulon, jotta pysyisit mahdollisimman huomaamattomana

7. Jos joku keskeyttää sinut työskennellessäsi intensiivisesti, niin
a ( ) olet tyytyväinen tauosta
b ( ) olet ärtynyt keskeytyksestä
c (x)olet vaihtelevasti edellisiä vaihtoehtoja

8. Mistä seuraavista väreistä pidät eniten?
a ( ) punainen tai oranssi
b ( ) musta
c ( ) keltainen tai vaaleansininen
d ( ) vihreä
e ( ) tummansininen tai liila
f ( ) valkoinen
g (x) ruskea

9. Illalla, juuri ennen nukahtamista, makaat sängyssä...
a ( ) selälläsi, vartalo suorassa
b ( ) mahallasi, vartalo suorassa
c (x) kyljelläsi, vartalo taipuneena
d ( ) käsi pään alla
e ( ) pää peiton alla

10. Mistä näet usein unta?
a ( ) putoamisesta
b ( ) taistelemisesta
c (x) jonkin tai jonkun etsimisestä
d ( ) lentämisestä tai kellumisesta
f ( ) unesi ovat aina miellyttäviä


PISTEET:
1. (a) 2 (b) 4. (c) 6
2. (a) 6 (b) 4 (c) 7. (d) 2 (e) 1
3. (a) 4 (b) 2 (c) 5 (d) 7 (e) 6.
4. (a) 4 (b) 6 (c) 2. (d) 1
5. (a) 6. (b) 4 (c) 3 (d) 5 (e) 2
6. (a) 6 (b) 4. (c) 2
7. (a) 6. (b) 2 (c) 4
8. (a) 6 (b) 7 (c) 5 (d) 4 (e) 3. (f) 2 (g) 1
9. (a) 7 (b) 6. (c) 4 (d) 2 (e) 1
10.(a) 4 (b) 2. (c) 3 (d) 5 (e) 6 (f) 1

YLI 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut turhamaisena, itsekeskeisenä ja äärimmäisen dominoivana. Toiset saattavat ihailla sinua ja toivoa olevansa hieman enemmän sinunlaisesi, mutta eivät aina luota sinuun. He saattavat myös epäröidä syvemmän suhteen luomista sinuun.

51 - 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut jännittävänä, impulsiivisena ihmisenä; synnynnäisenä johtajana, joka kykenee tekemään nopeita päätöksiä, joskaan ne eivät aina välttämättä ole niitä oikeita ratkaisuja. He näkevät sinut rohkeana ja seikkailunhaluisena, sellaisena,
joka yrittää kaikkea kerran, ja joka ottaa riskejä ja haasteita vastaan. Muut nauttivat seurastasi luomasi jännityksen ja säteilyn vuoksi.

41 - 50 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut tuoreena, eläväisenä,charmanttina,hauskana, käytännönläheisenä ja aina kiinnostavana; sellaisena henkilönä joka on usein huomion keskipisteenä, mutta onnistuu tasapainottelemaan asemansa kanssa kuitenkaan antamatta sen nousta päähän.
He myös näkevät sinut kilttinä, huomaavaisena ja ymmärtäväisenä; sellaisena henkilönä joka on aina valmis auttamaan ja piristämään muita ihmisiä.

31 - 40 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut järkevänä, varovaisena ja käytännönläheisenä. He näkevät sinut fiksuna ja lahjakkaana, mutta myös vaatimattomana. Ei henkilönä, joka tekee ystäviä nopeasti ja helposti, mutta joka on erittäin lojaali ystävilleen ja joka odottaa ystäviltään myös samaa.
Ne, jotka oppivat tuntemaan sinut hyvin ymmärtävät, että vaatii paljon karistaa luottamuksesi ystäviin, mutta jos näin käy, vaatii myös paljon, jotta luottamus palautuu.---

21 - 30 PISTETTÄ: Ystäväsi näkevät sinut varovaisena, hitaana, äärimmäisen tarkkana ja tiukkana suunnittelijana. He yllättyisivät paljon jos tekisit joskus jotain impulsiivista, tai pitkään
ja tarkoin harkittuasi toimisitkin vastoin tutkimustesi tulosta.

ALLE 21 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut ujona,
hermoilijana, joka tarvitsee toisia pitämään itsestäsi huolta ja tekemään päätökset puolestasi. Jotkut ihmiset pitävät sinua tylsänä.
Vain ne jotka tuntevat sinut hyvin, tietävät ettet ole sitä

Pikkujoulukutsu :)Torstai 20.11.2008 22:25



Pikkujoulukutsu
(vain niille, joilla ei pipo kiristä, tai ei ole pipoa lainkaan...)

Tulee siis lukea toiseen kertaan vain joka toinen rivi...

Tervetuloa pikkujouluun Leville kaikki nai-
set ja herrat, Levin Kartano hotelliin tapaa-
maan tuttuja ja tuntemattomia, ja siinä sivussa myös
talossa työskenteleviä henkilöitä: portsareita,
hovimestareita, tarjoilijoita ja siivoojia.
Raimo, Tarja, Arja - siinä muutama nimi.

He tulevat antamaan Teille parastaan ja huo-
lettoman virkistäytymiselämyksen. Kenenkään nar-
raamisesta tuskin on kysymys, sillä tästä ilosta
ja täysipainoisesta ja rehevästä ohjelmasta
on 150 eur nykyisin ehdottomasti aivan naurettava hinta.
Tässä vaiheessa voidaan vielä lisätä:
Meitä on kaiken kaikkiaan 26 henkeä,
ja ennakkovaraukset on tehty. Tulkaa ajoissa,
pidetään hauskaa porukalla. Siispä ka-
dunmittaaminen sikseen taikka kotiaskarte-
lut kuntoon ja sitten kohti Leviä.

Ps. Yleisö voi luonnollisesti makunsa mukaan panna
päälle vaikka kirkkovaatteet. Asu vapaa. Paras sopia
vaikka keskenään niin ei pety. Aluksi henkilökunta
viilettää pitkin parkettia. Sitten illemmalla lava
on kuitenkin meidän käytössä.

Nyt kun olet lukenut tämän kerran läpi, lue se uudelleen siten,
että luet vain joka toisen rivin.