IRC-Galleria

Merenwen88

Merenwen88

ei elämää kannata murehtia ei siitä kuitenkaa selviä hengissä

[Ei aihetta]Keskiviikko 04.06.2008 13:51



Olen valinnut. Nyt on sinun vuorosi valita.

Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5-vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamunna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneeksi muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hänen ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi; "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"


Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaansa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.

Vaihtoehtoja on kaksi

1. Ole hyvä ja kopioi tämä päiväkirjaasi

tai

2. Ole niinkuin tämä ei koskettaisi sinua!

[Ei aihetta]Tiistai 03.06.2008 22:21

tyttö seisoo kalliolla,
tuuli hulmuten hiuksissa odottaa jotain.
silmissä näkyy kaipausta.
kuiskauksen lähettää tuuleen.
"tule takaisin luokseni... kaipaan sinua rakkaani"


runo rustausta ku alko nyt sitte inspaamaan sellanenki :D

näin mennää vklLauantai 24.05.2008 13:43

yhyy tosi kivaa tässä sitä istutaa vatsataudissa saatana... paskaa tulee ylhäältä ja alhaalta, ei mikää pysy sisällä

[Ei aihetta]Keskiviikko 07.05.2008 00:22

nyyh, ny o sit vip aika loppu :D no sille ei voi mitää... olipas kivaa roissa :D kiitti vain kaverit <3

...Sunnuntai 27.04.2008 04:15

juups... näin se on että elämä menee eteenpäin ja itse jää jurraa paikoilleen...
oon vähän pirteempi nyt ku muutin serkulle.. mutta siltiki masentaa vähä ><
miksi tää paha olo ei voi mennä pois :(
sitä sanotaa vissii et 18 täyttää ni lapsuus on ohi vai miten se menikää...
mut nyt kyl tuntuu et mul on sit ollu 2v liian myöhässä x) 20 ja lapsuus/elämä ohi, täst voi vaa vanhentua ja vanhentua :D

ei ollu kyllä yhtää kivat synttärit >< ei kakkuu eikä edes VIINAA ku ei ollu rahaa :D jos olis ollu rahaa olisin vetäny vuosisadan lärvit mut ei...

runoilua välistä:

kummulla kukka.
vain yksi.
ainoa joka muisti olemassa oloni.
ainoa joka rakasti.
ainoa joka ymmärsi.
se ainoa tärkeä joka oli vielä jäljellä.
nyt minua ei ole enään maan päällä, mutta kuljen vierelläsi.
suojellen elämääsi, untasi...
olen sinun oma ainoa suojelusenkeli rakkaani.

joo jooKeskiviikko 23.04.2008 16:38

se on muutto tänää >< en kestä hetkeäkään keravaa ja tätä "yksinäisyyttä" kun ei ole ketää jonka kanssa jutella livenä.. joten serkkulaan vaan palpattamaan ja koiruuksia hoitelee... ai ja varmaa välistä niit lapsosiakin xD onhan ricostaki seuraa.. mutta kyllä sitä kaipaa ihmisiäkin :D

[Ei aihetta]Tiistai 01.04.2008 18:45

juuh juuh oltiinpas sitte ricon kanssa puoltoistatuntia ulkona :D oli niin ihana ilma et ai ai iha ku olis ollu kesä niin lämmintä.

jaahas vais on se ylläpito tiimi laittanut mut tiimiin koe ajalle x) et sellasta :) sit potuttaaki jos se o aprilli pilaa :D

[Ei aihetta]Tiistai 01.04.2008 02:21

oi voi nii se pien kasvaa kokoajan :) jo 4kk vanha niin se aika rientää ^^ tänää oltii koirapuistossa ja siel oli sitte puiston ulko puolella pari sakua, jotka haukkui iha hirveästi, aluksi rico vähän pelkäsi mutta sitte alko siitäki löytyä ääntä ja juoksi sitä aidan viertä että tulkaa leikkimään mun kanssa :) aivan ihana pikkuinen <3


Tänää oli myös ensimmäinen työharjottelu päivä :) hyvin meni sekin :D

:)Sunnuntai 23.03.2008 15:35

ihanaa ricolla on alkanu antibiootit purra :D alko saada selkää sylkirauhas tulehdus :)
vielä kun itse sais ittensä terveeksi flunssasta

hohhoijaaSunnuntai 09.03.2008 13:48

tähän asti ollu kiva sunnuntai :) huominen olisi vielä vapaata mut sitte taas tiistaina kouluu...
Oltii ricon kanssa tunti koirapuistossa hieman riehumassa muitte koirien kanssa. sen jälkee lapsonen hieman väsynyt :D