IRC-Galleria

Millah

Millah

Älä juokse mun luota ♥♥♥♥♥♥

Selaa blogimerkintöjä

testejäPerjantai 01.02.2008 02:01

kuka rokin paha poika olet?

Sain tuloksesi että olen Jonne Aaron
"Kyllä, se on siinä hurja teini-idoli! Muistutat Negativen Jonne Aaronia, lähinnä huimien tempaustesi takia. Elämä on heitellyt sinua, mutta olet selvinnyt yhtenä kappaleena, aivan kuten perhetukikeskuksessa nuoruutensa viettänyt Jonnekin.

Jonne tiesi haluavansa rock-tähdeksi jo teininä, ja miehen ensimmäinen oma kappale syntyikin tämän ollessa 12-vuotias. Hän on todennut "kitaran pitäneen hänet poissa pahoilta teiltä", mutta olleensa silti jo ala-asteella "tupakkaa polttava pahis". Pahista löytyy sinustakin, ainakin vastaustesi perusteella! Ettei vain hurja rock-elämä olisi haaveissa vieläkin?

Muutama vuosi sitten Negative kohautti kansaa antamalla oululaisen hotellin televisiolle kenkää ikkunan kautta. Myöhemmissä tempauksissa on tuhottu ainakin irtaimistoa ja yksi kokolattiamatto. Sinunkin hurja puolesi pistää välillä "

Millainen suutelija olet?
vastaukseni olen pikku pusuttelija


" Sinä olet suutelijana hieman ujo.

Et todellakaan suutelisi ihan ketä vain ihan missä vain. Kun eihän sitä uskalla...Poskisuukot ja kevyen kevyet pusut huulille ovat sinun heiniäsi, vaikka saatatkin haaveilla hieman kiihekämmistä suuteloista!

Tosin: jos onnistut löytämään kumppanin, jonka seurassa et tunne itseäsi tippaakaan vaivautuneeksi, saattaa kuoresi alta löytyä vaikka miten hurja huulilla hurvittelija!

Suosikkisuudelmasi: Kädestä kiinni pitäen annettu, hieman haparoiva suudelma - siitä on hyvä jatkaa.."

Mikä kaupunki olet ?

Vastaukseni on Olen Sydney
"Olet välitön, kursailematon ja rento tyyppi, jonka pinna ei kovin helposti katkea. Pidät ihmisistä ja sinusta pidetään. Olet reilu kaveri, valloittavan suorasukainen persoona, josta on vaikea olla pitämättä. Oikeudenmukaisus on kuitenkin sinulle elinehto. Puolustat heikompaasi hampaat irvessä, mutta ystävillesi olet antelias ja vieraanvarainen isäntä! Olet suuri luonnon ystävä, ja lähdet mielelläsi patikoimaan tai eräretkille. Viihdyt kyllä suurissakin kaupungeissa ja ihmisvilinöissä, kunhan aina välillä pääset lataamaan akkujasi jonnekin keskelle ei mitään.Kotisi on siellä, missä heität takkisi naulaan. Sinun on helppo sopeutua uusiin paikkoihin, tilanteisiin ja ihmisiin.

Et kursaile valintojesi kanssa, mutta liiallinen hienostelu saa sinut hikoilemaan. Olet rohkea ja otat elämän vastaan sellaisena kuin se tulee, ja sielultasi olet seikkailunhaluisten löytöretkeilijöiden ja kullankaivajien sukua."


Millainen juhlija?

Vastaukseni on Olen Hulluttelija
"Jeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee, bileet!!! Sinä olet niitä tyyppejä, jotka tuovat juhlaan kuin juhlaan eloa, sillä osaat todellakin irroitella - joskus vähän liikaakin. On ihan sama missä olet, sillä meno ja meininki on taattu heti kun astut ovesta sisään!

Reipas, siis hyvin reipas alkoholinkäyttö on bileiltojesi tukiranka - siitä johtuukin, ettet itse aina seuraavana päivänä muista mitä oikein on tullut tehtyä. Et tosin joudu huolehtimaan muistamisesta, ystäväsi kyllä muistuttavat sinua seuraavana aamuna edellisillan kommelluksista - joskus hieman naljailevaan sävyyn. No, onneksi et ole kovin helposti nolostuvaa tyyppiä ja kertoilet itsekin mielelläsi omista bailusekoiluistasi muille - siis silloin kun muistat niitä! Samapa tuo. Jeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee bileet!!!"

Mikä Drinkki ?
vastaukseni on olen Blue Lagoon

"Olet kesän lapsi, luonnonläheinen tropiikin ystävä. Olet rentoa seuraa, ja saatat viettää päiväsi kesäpiknikillä puistossa. Olet myös loistava seuralainen kaupunkilomalle bailukohteiden sydämeen. Blue Lagoon lennättää nauttijansa trooppiseen paratisiin! "

Millainen elokuva ?

Vastaukseni olen Musikaali

"Nyt ylös penkistä ja laulamaan täysin palkein. Ja kas, kaikki ihmiset ympärilläsikin alkavat laulaa ja tanssia!

Sinun elämäsi on kuin musikaalia, mielikuvitusrikasta ja värikästä! Sinulla riittää ystäviä, mutta haluat niitä silti lisää - mielestäsi maailma on täynnä ihania tovereita, joiden kanssa hyräillä ja hoilottaa elämän ihmeellisyydestä.

Romantiikka ei ole elämäsi keskipiste, mutta ei sinun tarvitse sen puutteestakaan kärsiä, iloinen asenteesi pitää siitä huolen.Kumppaniksesi et halua mitään mököttäjää, eihän sellaista kestä!

Toiset ihmiset välillä ihmettelevät, että mikä sinua tässä elämässä niin ilahduttaa. Et näet todellakaan tarvitse kummia ollaksesi elämääsi tyytyväinen, uusi ihana päivä riittää! "

Mihin kastiin kuulut ?

Vastaukseni kuulun shudra , hoitaja ja viihdyttäjä
"Sinä osaat ottaa rennosti, nauttia elämän pienistä iloista ja mukavuuksista! Olet ihmisrakas, käytännöllinen ja taitava auttamaan ja ilahduttamaan niitä, joista pidät. Olet myös viihteen suurkuluttaja ja saatat itsekin rakastaa esiintymistä. Et halua tehdä asioista monimutkaisia ja hankalia. Parhaiten viihdyt palveluammateissa, jossa voit olla avuksi muille. Toisaalta rankka ruumiillinen työ voi olla sinulle nautinnon lähde. Vaan oi voi; perinteisen intialaisen ajattelutavan mukaan shudrien kasti on kasteista alin, saamattomien, kunnianhimottomien ja aivojaan liian vähän vaivaavien ihmisten kasti. Toisin sanoen olet joidenkin mielestä tyhmää massaa. Itse teidät paremmin: te shudrat osaatte ottaa elämästä ilon irti, kun muut tärväävät aikansa pätemiseen ja tyhjänpäiväiseen säätämiseen."

Millainen morsian ??

Olen Talvimorsian
"Olet kaunis talvimorsian. Sinun viileään tyylitajuusi sopii täydellisesti Pohjantähti-korusarja.

Kirsti Doukasin Kalevala Korun 70-vuotisjuhlavuoden kunniaksi suunnittelemat valkokultaiset Pohjantähti-korut huokuvat Pohjolan pitkän talven tummaa mystiikkaa. Valkokultaan istutetut timantit tuovat mieleen pakkashangella säkenöivät jääkiteet tai öisellä taivaalla tuhansin valoin tuikkivat tähdet, niistä kirkkaimpana Pohjantähti, Stella Polaris, jonka avulla ihmiset jo vuosituhansien ajan ovat löytäneet tien elämän eri satamiin. Ylelliset Pohjantähti-korut kantavat hääpäivän muistoa ainiaan timantit ovat ikuisia. "

Mikä kuukausi ?
Olen Tammikuu
"Sirkaadinen kellosi osoittaa tammikuuta! Osoitat herkkyyttä sopeutua vuodenaikojen vaihteluun ja pystytkin nauttimaan vuoden ensimmäisistä viikoista helpommin kuin sisäiset kesäihmiset. Tammikuuhun liitetäänkin tiettyä suunnitelmallisuutta, viisautta ja seesteisyyttä. Toisaalta ainainen realistisuus, kypsyys ja analyyttisyys saattavat antaa turhan yksipuolisen kuvan tammikuutyypin persoonallisuudesta. Koska auringonvalon puute ei aiheuta tammikuun tyypin fysiologiassa ongelmia, voi hän nauttia harrastuksista, ihmissuhteista ja vapaa-ajasta niin paljon kuin haluaa. Tammikuutyyppi voi olla kova ohjus työelämässä, mutta hänen kannattaa myös harjoittaa aistikkuutta silloin tällöin näin elämästä saa irti vielä enemmän. "

sisäinen jumalatar ??
olen Persefone ,Ikuinen neito ,manalan kuningatar
"Tärkein ominaisuutesi on sitoutumattomuus. Olet sisimmältäsi villi ja vapautta kaipaava. Ikuinen tyttönen, joka tarvitsee vaihtelua ja kyllästyy helposti. Olet vaikutuksille altis, mutta avoimuutesi valloittaa.

Miessuhteissasi sorrut helposti olemaan lapsinainen, joka antaa miehen olla vahvempi ja suojella häntä.

Persefone-arkkityypin vaarana on kehittymättömyys. Saatat myös olla taipuvainen masennukseen.

Persefone on oppaanasi, kun kohtaat oman varjosi, oman mielesi pimeät puolet. Kun tarkastelet omia pelkojasi tarkemmin, huomaat lopulta ettei niille olekaan mitään aihetta. Pelko on aina pahempi kuin todellisuus. Siksi on parempi kohdata ikäväkin todellisuus ja tarttua tilanteen vaativiin toimiin"

Ketä julkkista ?
Olen Marilyn
"Marilyn, tuo miesten ja miksei naistenkin - unelma! Marilynistä tuli lyhyen uransa aikana kansainvälinen seksisymboli, jonka näyttelijäntaidot huomattiin myös. Luultavasti sinutkin huomataan, kun kävelet kadulla, sen verran näyttäviä Marilyniin samaistujat ovat! Jätät jälkesi ihmisiin, ja toisinaan herätät heissä jopa kateutta. Julkisuudestaan huolimatta Marilyn oli toisinaan ujo ja epävarma, joten näytä rohkeasti tunteesi. Julkkiksenakin saa olla ujo! "

Millainen kosketus ??

olen Hoivaava
"Sinusta tulisi hyvä äiti! Hoivaaja, paijaaja, pienen pään silittäjä - kaikille löytyy lämpöä ja rakkautta. Hoivaaja tuntee vahvasti ja on empaattinen, ja kärsii siksi kovasti muidenkin tuskista. Hiljaa ja huolella hän hoitaa kanssaeläjiään, jotka eivät aina muista kiittää. Hoivaaja ei kiitosta tosin kaipaakaan - hän näkee työnsä tuloksen luomastaan rentouden ilmapiiristä."


Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.